tag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post3575637085189295652..comments2023-10-06T10:44:33.780+03:00Comments on Liisun blogi: ENTÄ JOS MIKÄÄN EI AUTA? (elämää osa 2/3 )Liisuhttp://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comBlogger35125tag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-73672032860722238072016-07-07T12:18:13.051+03:002016-07-07T12:18:13.051+03:00Turha lähteä merta edemmäksi kalaan enää näillä vu...Turha lähteä merta edemmäksi kalaan enää näillä vuosikymmenillä lienee tarinan opetus... tämä oli viihdyttävä mukava tarina miehen osasta, jos nyt naisenkin roolista:) En ole jaksanut paljon Liisuilla, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä etteivätkö hienot tarinasi ansaitsisi lukuhetkeä, en vain osaa keskittyä ja ohi lukua en harrasta, pikalukua kylläkin:) Kaunista ja hyvää kesää Liisukalle ♥ ehkä joku kaunis päivä istahdan ja viivyn. En palaa enää kuten ennen, ei ole intoa, halua tai vointia.Irja Viirrethttps://www.blogger.com/profile/07191614876059940806noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-32508499616607766682016-05-25T20:55:26.244+03:002016-05-25T20:55:26.244+03:00Schnur, tekee vielä mieli lisätä, että kaiken kaun...Schnur, tekee vielä mieli lisätä, että kaiken kauniin alla näkee silloin, jos on paha olla, todellisuuden erilaisena kuin silloin, jos on hyvä olla. <br /><br />Kukat kukkivat jatkaakseen sukua. Linnun laululla on joku aivan muu tarkoitus kuin ilahduttaa ihmistä.<br /><br />Kaiken kauniin ja elävän takana väijyy kuolema. Täytyykö sitä ajatella? Kyllä se on kai hyvä muistaa silloinkin jos on kaikki hyvin. Ainakin, jos haluaa elää todellisuudessa.<br /><br /><br />Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-63362691496504219212016-05-25T20:47:06.733+03:002016-05-25T20:47:06.733+03:00Schnur, luulen että duuri muuttuu surulliseksi jos...Schnur, luulen että duuri muuttuu surulliseksi jos sitä kuuntelee masentuneena. Minulla ainakin tunteet värittävät kaiken, koko maailman. <br /><br />Klassinen musa voi rauhoittaa, tehdä iloiseksi, tehdä surulliseksi, herättää mitä tunteita tahansa, mutta mieliala antaa sille värin. <br /><br />Mielisäveltäjäni Mahler osaa käydä läpi koko tunneskaalan, oikeastaan läpi koko elämän, sitä ihmettelen. <br /><br />Ihmettelen myös kirjoja ja kirjallisuutta. Niilläkin on kyky parhaimmillaan herättää tunteita, joskus hyvinkin voimakkaita.<br /><br />Täällä on ovi paraikaa auki pihapuutarhaan. Sieltä kuului äsken voimakasta mustapääkertun laulua. Että se on kaunista! Ja omenapuut täydessä loistossa. Sireenit tuoksuvat. Voiko nyt muuta kuin ihailla luontoa!Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-88275153899517203302016-05-24T14:44:08.264+03:002016-05-24T14:44:08.264+03:00Musiikista, suruun auttaa varmaan parhaiten juuri ...Musiikista, suruun auttaa varmaan parhaiten juuri surullinen musiikki. Valinta duurin ja mollin tai klassisen ja kevyen välillä ei ole minulla kuitenkaan ihan selvä: mitään kovin hilpeää jeejee-musaa ei mieli maassa tietenkään jaksa kuunnella, mutta toisaalta en kestä silloin mitään kamalan vakavaa ja synkkääkään. Jotain siltä väliltä. Voiko duuri olla myös surumielinen?Schnurhttps://www.blogger.com/profile/06326212237589418232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-38432526917516838202016-05-22T00:37:59.594+03:002016-05-22T00:37:59.594+03:00Liisu. mukava kuulla, että tykkäsit kappaleista. T...Liisu. mukava kuulla, että tykkäsit kappaleista. Tuo on niin totta, mitä sanoit mielialasta. Mulla on juuri nyt mieli vähän matalalla ja kirjoittaminen on työlästä, koetin kuunnella musiikkia, mutta parempi kai mennä vain nukkumaan. Kirjoitan myöhemmin lisää. Hih tuota unta! Schnurhttps://www.blogger.com/profile/06326212237589418232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-500749278589375362016-05-20T18:37:49.732+03:002016-05-20T18:37:49.732+03:00Hyvää iltapäivää, S C H N U R!
Olen huomannut, et...Hyvää iltapäivää, S C H N U R!<br /><br />Olen huomannut, että kaikki riippuu mielialasta. Jos se on huono, ei kauneinkaan asia näytä hyvältä. Se on yhtä tyhjän kanssa. Ei sen kauneutta edes huomaa. Eikä siitä voi nauttia. <br /><br />Sama musiikin kanssa. Kävin tänään kuuntelemassa kappaleita Yömusiikistasi. Yhdistin kovaääniset koneeseen että saisin ne kuulumaan parhaalla mahdollisella tavalla. (Siinä sivuston oikealla puolella olevaa mahtavaa linkitettyä musiikkiluetteloa käytin.) Oli kiva kuunnella Schnurin valittuja. Nautin. Mutta se, että pystyin nauttimaan johtui olotilasta. Se oli mukiinmenevän rento ja rauhallinen. Mutta jos olisin edellisenä päivänä voinut niitä kuunnella (oli musta, ikävä päivä vaikka aurinko paistoi ulkona) ei taatusti olisi tehnyt mieli kuunnella mitään niistä, kuuntelu olisi loppunut lyhyeen. En olisi edes yrittänyt kuunnella.<br /><br />Senkin olen huomannut, että surua on kahta lajia, toinen tulee ulkoapäin, toinen on jo valmiina odottamassa käyttöä jossain kehon pisteessä, joka on masennusta täynnä. Siihen ulkoiseen voi auttaa musiikki, mitä surullisempi, sen parempi. Kaikkein parhaiten minuun puree silloin esim. Chopin'n Surumarssisonaatti ja Scherzo h-molli. Kevytmusiikki ja duurit vain ärsyttävät. Sisäiseen, joka on negatiivisuudella ladattua, ei auta mikään muu kuin aika (tai itsesuggestio).<br /><br />Muuten: hämmästyin tänä aamuna kun heräsin oven kopsahdukseen (mies tuli lenkiltä) ja harmitti, kun olin juuri kysymässä unessa kuinka kauan on työskenneltävä päivittäin. Näin nimittäin unta, että olin lupautunut kotiavustajaksi. Ja olin jopa innostunut. (Minä, joka en pysty pitämään asioita kunnossa edes kotona!) Unet ovat joskus yllättäviä.Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-38519050974800839212016-05-20T01:00:21.377+03:002016-05-20T01:00:21.377+03:00Liisu, sanoit että onneksi mielikuvituksessa voi j...Liisu, sanoit että onneksi mielikuvituksessa voi johdatella asioita mihin suuntaan haluaa. Tuo on inspiroiva ajatus, ja sinä olet inspiroiva kirjoittaja. Toivottavasti jatkat, jos kerran aiheitakin on! Tiedän kyllä, että itsekritiikki on pahimmillaan lamaannuttavaa. Minäkin tykkäsin joskus kirjoitella juttuja, ja olen monesti ajatellut, että olisi kiva ja hyvä kirjoittaa jotain, mutta sitten iskee viitsimättömyys: menen sen sijaan mieluummin vaikka lapioimaan hiekkaa. <br /><br />Juu, ihminen tarvinnee onnettomuutta yhtä paljon kuin onneakin - muistan hämärästi jonkin kohdan Dostojevskiltä, jossa oli tuo ajatus "yhtä paljon". Tasapainon vuoksi kai, ja kontrastin, juuri siksi, että onni tuntuisi onnelta eikä mitäänsanomattoman kyllästyttävältä. Mutta jos on kovin pessimistinen ja synkkä ajatusmaailma (niin kuin mulla usein on), menee helposti epätasapainoon vaikkei oikeasti olisi syytäkään. Ja tosiaan, onnen hetkiä tai asioiden onnellista puolta ei aina huomaa kuin vasta jälkeenpäin. <br /><br />Katselin äsken ikkunasta: nyt siellä ei näy kuuta (ainakaan sillä suunnalla johon tuosta ikkunasta näkee). Yksi tähti näkyi, tai ehkä se oli lentokone, koska se näytti liikkuvan hitaasti. <br /><br />Hyv' yötä taas.Schnurhttps://www.blogger.com/profile/06326212237589418232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-24145190610787255482016-05-19T00:53:50.272+03:002016-05-19T00:53:50.272+03:00I i n e s,
hyvä huomio, minä tosiaan saatan muutta...I i n e s,<br />hyvä huomio, minä tosiaan saatan muuttaa asioita tuosta vaan. Tässä tapauksessa piti Bruno muuttaa pienemmäksi ja komeasta kauniiksi, jatkon tähden. Yleensä minulla ei kirjoittaessa ole mitään tarkkoja suunnitelmia. Välillä kirjoitus johtaa itse itseään, mutta välillä sitä vähän komentelen ja toppuuttelen. <br /><br />Hauskasti sinä analysoit näitten henkilöitten toimia. En ole tullut ajatelleeksi, että niinkin voisi olla. <br /><br />Vai Penelope ja Odysseus tulivat mieleesi, se on arvonnousua Brunolle ja vaimolle. Mytologisia hahmoja. Kyllä totta puhuen tuollaiselle rakastavalle vaimolle voisi löytyä muitakin miehiä, mutta olisiko Brunosta niiden tappajaksi. Epäilen. Tai mistäpä sen tietää. Kaikki on mahdollista. <br />Saan teitä hyviä vinkkejä. Toteuttaisin, jos osaisin. Tosielämää kun ajattelee, niin sieltä löytyy myös esimerkkejä. Tätä tarinaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin. Entä jos heillä olisi lapsia. Miten he niitä kasvattaisivat? Vai kasvattaisivatko lapset heitä? Mikä Brunon kohtalo? Entä vaimon? <br /><br />Maailma on jo täynnä tarinoita. Joskus tulee mieleen onko mitään järkeä kirjoitella niitä lisää. Mutta onhan se aika mukavaa puuhaa, jos ei vaadi liikoja itseltään. Itsekritiikki on pahin vastustaja minulla. Se tekee kirjoituksen usein hyvin vaikeaksi. Sille ei tahdo mikään enää kelvata. Enkä jaksa sen kanssa aina tapella. Aiheita kyllä riittäisi. <br /> <br />Kiitos, Iines, kommentistasi!Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-24308808005840981202016-05-18T23:53:38.178+03:002016-05-18T23:53:38.178+03:00S c h n u r,
kinkkasia asioita tosiaan. Jos joku h...S c h n u r,<br />kinkkasia asioita tosiaan. Jos joku haluaa toimia omalta osaltaan niin että sovittaa riidan, oli se mikä tahansa, jää se asia kuitenkin hänen mieltänsä kaivertamaan, eikä lähde pois muistista vaikka kuinka yrittäisi. On kokemuksia. Aikamoista taiteilemista elämä sen jälkeen. Onneksi mielikuvituksessa voi johdatella asioita mihin suuntaan haluaa. Se lohduttaa. Sillä minä ajattelen elämää vähän niin kuin pelinä. Se joka voittaa, ei ole aina sankari. Minusta onnellista elämää ei ole olemassa. Jos joku sanoo elävänsä esim. onnellisessa avioliitossa, hän valehtelee. Hän joko ummistaa silmänsä kaikelta ei toivotulta tai on vähän hölmö. Onnellinen voi olla hetkittäin, mutta ei aina. Onnellisissa hetkissä on se vika, että yleensä ne ovat jo ohi, kun ne huomaa. Pitäisi oppia huomaamaan ne silloin kun ovat kohdalla. <br /><br />Ja niin on, niin kuin sanot. Onnellinen elämä. Onko se toivottava? Kun oikein ajattelee millaista olisi, jos olisi koko ajan onnellinen, eikö se tuntuisi onnettomalta. Tylsältä ja liian samanlaiselta. Siihen kyllästyisi.<br />Siis vähän onnahdellen voisi sanoa: Elämä on silloin onnellinen, kun se on välillä onneton. Ja ihan yhtä hyvä olisi onneton elämä, jos se olisi välillä onnellinen. Minulla tämä toimii. Eilen olin kauhean onneton. Mutta kas kummaa, tänään olikin aika hyvä päivä. Nyt, tällä hetkellä, tunnen väsymystä, mutta se rinnalla tunkee mieleen tältä päivältä myös onnen hetkiä. Jopa useampia. Ne loistaa kuin tähdet taivaalla (no tuo oli nyt ainakin liikaa sanottu!) <br />Kuu siellä loistelee. Täysi kuu. Seisoin äsken pihalla sitä tuijottaen. Kylmä oli. Piti tulla sisälle.Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-80039894498163444102016-05-18T16:17:21.750+03:002016-05-18T16:17:21.750+03:00Liisu, hieno jatko tarinalle, kiitos siitä!
Täss...Liisu, hieno jatko tarinalle, kiitos siitä! <br /><br />Tässä oli koko joukon raikkaita yllätyksiä, jotka muuttivat hieman Brunon kuvaa - tämähän oli Brunon tarina, vaimo jäi sopivasti taustarekvisiitaksi. (Ehkä hänen vuoronsa on myöhemmin?)<br /><br />Ensinnäkin pienensit Brunoa. Aluksi se harmitti minua, nyt huvittaa. Bruno oli ensimmäisessä tarinassa uhkaavampi ja kookkaampi, tarkoitan että vaimon kannalta tilanne oli epävarmempi. Nyt riisuit Brunosta uhka-aspektin pois ottamalla säälittä hänen pituudesta melkoisen joukon senttejä pois. Lisäsit lisäksi hänelle muutaman kilon. Näillä tempulla kiinnitit hänet lujemmin vaimoon jo ennen kuin hän lähti ulos talosta harharetkilleen, Kirken viettelyksiin.<br /><br />Tilanne päättyi sitten juuri niin kuin taisin ennustella jo aiemmin. Bruno päätyi kotiin, kätevän - vertaa Penelope - ja iloisen vaimon syliin. Mikäs sen somempaa! Tarina muuttui hauskaksi.<br /><br />Tuota jäin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos et olisi "muokannut" Brunoa vaarattomaksi vieraille naisille jo ennen harharetkiä. Olisko Bruno kohdannut yksisilmäisen kykloopin ja seireenejä? Olisiko hän eksynyt retkillään sinne sun tänne?<br /><br />- Näitä tarinoita on mielenkiintoista lukea, Liisu. Olet mestari novellistiikassa. Yksikään riveistäsi ja sanoistasi ei ole turha.<br /><br />Iineshttps://www.blogger.com/profile/04899406307901443364noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-63324888238464311352016-05-18T14:22:41.772+03:002016-05-18T14:22:41.772+03:00Liisu, kuuulostaisi tekopyhältä sanoa, että älä po...Liisu, kuuulostaisi tekopyhältä sanoa, että älä poista, kun itse juuri deletoin omia kommenttejani. Mutta siinä edellisessä(kin) kirjoittamassasi kommentissa oli viisaita ajatuksia, ehdin sen lukea, vaikken ehtinyt vastata siihen. No, vastaan tähän: olen samaa mieltä siitä, että täydellinen tasapaino ja harmonia ja kitkattomasti syntyvät kompromissit ovat usein toiveajattelua. Minulla oli kirjoittaessani mielessä, mutten sanonut ääneen, että kuvaan sitä, miten asiat ovat mielestäni "oikein" teoriassa - käytännössä ne eivät välttämättä toteudu. Sitten pitää kai valita, jääkö tasapainoilemaan jopa sodan partaalle tai jonkinlaiseen kylmään sotaan vai ei, eikä se valinta ole välttämättä helppo, etenkään, jos on vähänkään filosofisia taipumuksia (joiden kehittämiseen tuollainen tilanne varmaan onkin omiaan enemmän kuin tasapainoinen ja tasaisen onnellinen elämä).Schnurhttps://www.blogger.com/profile/06326212237589418232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-20870163222252446232016-05-17T09:47:27.120+03:002016-05-17T09:47:27.120+03:00i s o p e i k k k o,
Brunon muuttuminen peikoksi, ...i s o p e i k k k o,<br />Brunon muuttuminen peikoksi, ei ole mahdollista, sillä hän jo on omalla tavallaan eräänlainen ihmispeikko, joka heiluttaa häntäänsä sellaisella volyymilla, että hännän päässä oleva tupsu on jo irtoamaisillaan. Hetki vaan, niin se lentää avoimesta ikkunasta ulos ja nousee ilmaan, siitä avaruuteen, ja jää lopulta kiertämään maapalloa eräänlaisena avaruusroskana.Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-2004215568105921362016-05-17T09:33:43.528+03:002016-05-17T09:33:43.528+03:00S c h n u r,
tasa-arvo on, niinkuin sanot, on var...S c h n u r, <br />tasa-arvo on, niinkuin sanot, on varsinkin avioliitossa minunkin mielestä ensimmäinen ehto, josta kannattaa pitää huolta, että se on voimassa. Tämä koskee kaikkia ihmisten tekemiä liittoja. Yhteinen sävel pitää löytyä. Jos sitä ei ole, jokin on silloin ilman muuta pois tasapainosta. Tasapainoinen ihminen arvostaa toisia ihmisiä, myös lähimpiään, eikä halua heitä loukata missään tilanteessa. Jos erimielisyyttä syntyy, on yhdessä mietittävä mikä ratkaisu tehdään. Yleensä siitä tulee kompromissi, joka on parempi kuin toisen mielipiteen lyttääminen. <br /><br />Tämä on siis kuitenkin toiveajattelua. Tosielämässä juuri tämä synnyttää eniten riitoja. Mutta riidat ovat parhaassa tapauksessa ilmaa puhdistavia, jos sen aikana kumpikin saa mielipiteensä selkeästi esille. Mutta jos riita muuttuu kilpahuudoksi, siitä ei ole mitään järkeä. Jatkuvat riidat (oman mielipiteen puolustaminen, kuuntelematta toisen osapuolen puolustusta) on jo vaikea juttu. Se vie kaiken pois tasa-arvosta, synnyttää vihaa ja voi muuttua sodaksi. Sota, käydään sitä millä tasolla tahansa on kuolettava.<br />Perheessä se osapuoli, joka pystyy riidan sovittamaan, on kallisarvoinen ja ilman muuta vahvin, ja häntä pitää osata arvostaa, vaikkei hän arvostusta kaipaisikaan.<br /><br />Mitähän nyt tuli sanottua? Pitääköhän minun tämäkin mielipiteeni pian poistaa? Saa nähdä. : )Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-90618112503309068822016-05-16T23:05:43.632+03:002016-05-16T23:05:43.632+03:00Bruno voisi ruveta peikoksi. Silloin voi tehdä kai...Bruno voisi ruveta peikoksi. Silloin voi tehdä kaikenlaisia kurittomia juttuja ja kaikki vaan nauravat. Tai joku voi joskus vähän suuttuakin, mutta niitä ei lasketa.isopeikkohttps://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-18352342765318129222016-05-14T18:23:26.862+03:002016-05-14T18:23:26.862+03:00Ikävältä tuntuva "ei" voi olla parasta =...Ikävältä tuntuva "ei" voi olla parasta = ikävältä tuntuvan "ein" sanominen voi olla parasta (oli vähän hämärä lause, selvensin)Schnurhttps://www.blogger.com/profile/06326212237589418232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-58023533628135359132016-05-14T15:06:08.665+03:002016-05-14T15:06:08.665+03:00Mutta jos ajattelee vain toisen parasta, eikä olle...Mutta jos ajattelee <i>vain</i> toisen parasta, eikä ollenkaan itseään ja sitä, onko se toisen paras ehkä ristiriidassa omien tuntemusten, vakaumusten ja omantunnon kanssa, onko sekään oikein? Mistä voi sitä paitsi tietää, mikä toiselle on loppujen lopuksi parasta: kaikensallivuus vai selvien (omien) rajojen asettaminen? Vertaan taas lapsen ja vanhemman suhteeseen: jos lapselle antaa hellämielisyyttään periksi kaikessa, tulee tahtomattaan aiheuttaneeksi tälle vahinkoa, kun taas ikävältä tuntuva "ei" voi olla parasta, mitä voi tehdä. <br />Luulen, että sama pätee muihinkin suhteisiin, vaikkei tietenkään niin, että toinen ottaa auktoriteetin roolin ja toinen tottelee, vaan niin, että kumpikin asettaa omat rajansa, joita toinen ei saa loukata, eikä se ole mielestäni itsekkyyttä. <br />Schnurhttps://www.blogger.com/profile/06326212237589418232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-38014115284431045452016-05-14T12:08:21.431+03:002016-05-14T12:08:21.431+03:00Puoliso on puolisko silloin, jos toinen avioliitto...Puoliso on puolisko silloin, jos toinen avioliittolainen eroaa tai kuolee. Puolisko saa silloin puolet yhteisestä omaisuudesta, ellei ole avioehtoa jommalla kummalla. Jos on avioehto silloin kuollut puolisko saa viedä oman suojellun omaisuutensa hautaan mukanaan tai voi testamentilla luovuttaa sen jollekin toisella. Suosittelen ottamaan sen mukaan. Taivas voi olla kallis paikka. Jos helvettiin ostaa lipun eläessään (sen voi maksaa monta tosi pahaa tekoa. Lunnaita maksaakseen olisi hyvä olla varalta muutama setelinippu ihopoimussa mukana. Ilman rahaa ei nykyään voi mennä mihinkään. Kaikki maksaa. Kuolemakin.<br /><br />Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-42585196294976748682016-05-14T02:33:47.342+03:002016-05-14T02:33:47.342+03:00Puoliso? Mikä se sellainen? Jos astuu avioon, muut...Puoliso? Mikä se sellainen? Jos astuu avioon, muuttuuko puolikkaaksi? Minkä takia ei 1:3 osaksi? Tai 1:1/2deksi? Höh? Ja saako avioliitossa leikkiä vielä legoilla? Entä pienoisrautatiejunilla? Ja saanko vielä tavata Marjattaa vaikka hän on vähän "sellainen ja tälläinen", mitä?<br /><br />Kauheesti kysymyksiä näyttää olevan mulla. Eikä yhtään vastausta.<br /><br />Nimimerkki "ei enää närkästynyt, mutta mieshenkilö"Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-55074020502701230522016-05-14T01:02:12.991+03:002016-05-14T01:02:12.991+03:00ANONYYMI, hauskasti kuvaat tuota maalausta! Siltä...ANONYYMI, hauskasti kuvaat tuota maalausta! Siltähän se näyttää. Jalat nousevat kepeästi ja vauhtia on.<br />Sinusta siis tuntuu, että he ovat ns. "huonoja naisia", vai mitä? Voivat he olla myös esiintyviä tanssijoita jossakin kapakassa tai vaikkapa konserttisalissa esim. jossain oopperassa. Mistä sen tietää. Ehkä he esiintymisensä jälkeen menevät pukuhuoneeseen ja laittavat siellä tavalliset vaatteet päälle ja kipittävät sitten kukin omalle taholleen laittamaan ruokaa perheelleen. Ei naisista aina tiedä. Mutta ei tiedä kyllä miehistäkään! Ulkonäkö voi pahasti pettää!<br /><br /> Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-2313546932865066202016-05-14T00:47:44.654+03:002016-05-14T00:47:44.654+03:00MARJATTA, nykyisin taitaa olla niin, että ihmisen ...MARJATTA, nykyisin taitaa olla niin, että ihmisen sitoutuminen toiseen ihmiseen on enemmän vapaaehtoista kuin ennen. Niin kuin sanot, ennen naisen oli pakko avioitua ja usein vielä vanhemmat järjestivät asian. Heillä oli valta hyväksyä tai hylätä lapsensa tuleva puoliso ja usein he valitsivatkin sen. Nykyisin puolisosta eroaminen on yleistä. Sitä ei enää tuomita niin kuin aikaisemmin, jolloin ero saattoi olla häpeällinen asia koko suvulle. <br /><br />Voi sanoa, että kehitystä tapahtuu kaikissa asioissa ja ajattelutapa muuttuu. Olisi mukava tietää miten kehitys etenee vastaisuudessa parisuhteissa. Varmaan tulee aika, jolloin nykyistäkin tilannetta pidetään vanhanaikaisena. On ihan erilaiset systeemit. Onko tämä nykyinen, jolloin puhutaan rakkausavioliitoista, hyvä vai huono, ja säilyvätkö ns. kirkolliset vihkimiset, jotka nykyään ovat suosittuja.<br /><br />Sanot hauskasti: Brunolla oli haku päällä... Niin se on varmaan monella muulla miehellä tai naisella, oli naimisissa tai ei. Totta, että tämä juttu on enemmän Brunoa kuin vaimoa. Miltä vaimosta tuntui, kysyt. Epäilet, etä hänellä oli vaikeaa. Saattoi olla. Mutta ehkä hän oli tosissaan kun ajatteli vain Brunon parasta. Sehän olisi sitä aidointa ja parasta rakkautta. Mutta voisiko se olla todellista? Siinä sitä olisikin miettimistä. <br />Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-20430833297803316152016-05-13T23:25:43.780+03:002016-05-13T23:25:43.780+03:00Tuolla taivaalla, MIKIS, on viittä vaille puolikuu...Tuolla taivaalla, MIKIS, on viittä vaille puolikuu. Loistaa kirkkaana, vaan ei valaise. Alkaa pimetä. Aika lähenee puolta yötä.<br /><br />Lapsena minäkin pelkäsin kuuta. Katselin kerran ikkunasta täysikuuta, Mitä enemmän sitä katselin, sen suuremmaksi se muuttui. Äkkiä näytti että se alkoi tulla lähemmäksi. Se läheni ja läheni. Pelästyin ja aloin huutaa hädissäni äitiä. Äiti oli yläkerrassa eikä kuullut. Sitten pinkaisin karkuun kauhealla vauhdilla, kiipesin yläkerran rappuja. Pelastuin. (Vähän sama kokemus siis kuin sinulla, mikis.)<br /><br />Minusta olisi mukava jos te miehetkin synnyttäisitte lapsia. Silloin te tietäisitte, miltä se tuntuu. Muutenkin voisi olla mukava, jos välillä mies ja nainen vaihtaisivat osia vaikka vain kerran. Silloin ehkä paremmin ymmärtäisivät toisiaan. Eipä silti. On olemassa naismaisia miehiä ja miesmäisiä naisia. Jotkut haluaisivat kokonaan vaihtaa sukupuolta. Jotkut ovat jo vaihtaneet. Olisi mukava tietää, kumpana heistä on mukavampi olla, miehenä vai naisena.Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-8145088998710119362016-05-13T11:57:27.441+03:002016-05-13T11:57:27.441+03:00Nuo kainaloitaan ja nännejään hierovat naiset, joi...Nuo kainaloitaan ja nännejään hierovat naiset, joita maalauksissasi maalat, ja jotka istuvat jalat sojottaen sinne sun tänne, eivät mielestäni kovin edustavasti kuvaa ns. naissukupuolta. Enempi pistäisin heidät bordellien punaisten lyhtyjen alle löhöämään. Siellä saisivat näyttää sulojaan, mitä heillä nyt sit sattuukin olemaan, en tiedä. <br /><br />nimimerkki "eräs närkästynyt blogisi mieslukija"Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-62429522819402835012016-05-13T09:42:20.710+03:002016-05-13T09:42:20.710+03:00Juolahti mieleen sellainen jostain lukemani ajatus...Juolahti mieleen sellainen jostain lukemani ajatus sitoutumisesta, että jos ei saa haluamaansa niin pitää oppia haluamaan saamaansa. Tämähän on monesti aiheena kirjallisuudessa, esim. Myrskyluodon Maijan elämässä. Ennen naisten piti ja vieläkin monessa paikassa pitää nöyrtyä ottamaan vastaan se, joka halusi hänet tai joka sopii perheille. Voihan mieskin joskus ajautua suhteeseen, joka ei olekaan oikeasti hänen oma valintansa -laiskuuttaan, itsetuntemuksen puutteesta. Ja mistä sen tietää, milloin haku pitää lopettaa?! Kimuranttia.<br />Brunolla on haku päällä, vaikka minusta hänen olisi jo pitänyt päättää. Joillakin ihmisillä on aina haku päällä, ehkä heidän ei pitäisi sitoutua. <br />Brunon vaimona on vaikea olla. Kirjoittaisitko saman tarinana vaimon kannalta - se avaisi tilannetta lisää! Marjatta Mentulahttps://www.blogger.com/profile/03925981197479544067noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-7884639378440555982016-05-13T09:36:52.432+03:002016-05-13T09:36:52.432+03:00Sen lisäksi että te naiset luette Kafkaa ja olette...Sen lisäksi että te naiset luette Kafkaa ja olette herkästi itkeväisiä, olette välillä myös imettäväisiä. Lapsena jo opin tämän - kun katselin lastenhuoneen sängyltäni Kuuta, joka katseli minua. Huusin "äiti, tuu auttaa mua, tuo Kuu irvistelee mulle". Äiti sitten tuli ja silitti poskeani ja sanoi että "ei se sitä tee. täysikuu on aina tommote. hyvää yötä." Hmnhy, ajattelin, ja rupesin nukkuu. mikisnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5269946465021912547.post-38588542954521821622016-05-13T09:23:06.069+03:002016-05-13T09:23:06.069+03:00Mikis, kiitos positiivisesta suhtaututumisesta täh...Mikis, kiitos positiivisesta suhtaututumisesta tähän juttuun, myös kaikki ex-ystäväni, joita minulla oli viimeksi lapsena, kiittäisivät sinua, jos lukisivat kommenttisi. He ovat tietysti jo aikuisia ja toivon että ovat yhtä iloisia ja huumorintajuisia kuin silloin, kun lapsena koulumatkalla jo keksimme kaikkea hassua ja sellaista, jolle piti nauraa. Mutta voihan olla, että maailma on heidät lannistanut, eivätkä he jaksa edes hymyillä. Jos tietäisin, missä he asuvat, ottaisin heihin yhteyttä ja tutkisin heidän mielentilaansa. Ai että olisi kiva heitä tavata. Mutta ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen, niin kuin ilmavasti kuulee joskus sanottavan.<br /><br />Puhut Kafkasta. Hän kyllä voisi kääntyä haudassa ja olla hämillään jos kuulisi että hänen nimeään vielä mainitaan, vaikka hän on ollut kuolleena jo kauan. Kafka oli kirjeenvaihdossa ainakin kolmen, jos ei useamman fiksun naisen kanssa. Ehkä toivoi pääsevänsä sitä tietä naimisiin, mutta jossain vaiheessa aina kirjeitten tulo lopahti. Joten hukkaan meni yritykset. Saattaa olla, että hän itse kirjoitti sen viimeisen kirjeen, jossa oli vain neljä sanaa. Esim. Tähän päättyy nyt kirjeenvaihtomme. Nuo armottomat sanat aiheuttivat varmaan surua naisille. Me naiset olemme sangen itkeväisiä. Pienemmästäkin surusta purskahdamme itkuun. Mutta Kafka oli itse varmaan hyvin ilahtunut. Hän arvosti vapautta. Kukaan ei häirinnyt häntä kun hän teki juttujaan.Liisuhttps://www.blogger.com/profile/17780348428314715475noreply@blogger.com