23.7.2014

TOINEN TODELLISUUS ("lyhennetty painos")




Ylläoleva maalaus, teksti ja sävellys lopussa, pyrkivät muodostamaan yhteyden toisiinsa. Ne kaikki kuvaavat omalla tavallaan jotain sellaista, joka ei välttämättä ole sanoin tavoitettavissa, joka on todellisuuden takana tai sen sisässä tai leijuu sen yläpuolella. Ne muodostavat toisen todellisuuden. 

Yksi yhdistävistä tekijöistä on koulupojan aine ja lopussa oleva sävellys, joissa aika yhdistää ne toisiinsa siten, että niiden tekijä on sama henkilö. Ensin koululaisena, sittemmin nuorena aikuisena.

(Tämä selitys on lisätty tähän jälkeenpäin syystä, että joillakin tämä kokonaisuus voi jäädä muuten hämäräksi. Lisäksi olen vähentänyt roimasti omaa rönsyilevää tekstiäni.)



Hämärän taa
(koulupojan peruskoulussa kirjoittama aine) 

Hämärän taakse kätkeytyy se toinen todellisuus. Rantaviiva ilman aaltoja, ilman vettä, ilman valonsäteitten leikkivää kimmellystä. On vain ääni, jolla on tarinansa tuhansista öistä. Kohisten se hohkaa lämpöä tuhansista näkemättömistä näyistä, valottomista ajoista.
     Päivisin, ennen hämärää, antaa se itsensä pois, muille. Antaa rantansa täyttyä ihmisistä ja tuudittaa heitä suojelevassa syleilyssään. Lepää ja lämmittelee auringon unilaulussa. Painautuu pohjaan, tyyntyy.
   Viimeisen valonsäteen jättäessä aallon harjanteen, virtaa vesi rantaan voimalla. Syleilee rantakivikkoa rajusti ja antaa kuivaneelle hiekalle ravinnetta. Koko laaja meri haluaa päästä rantaan kokemaan lyhyen pimeyden suudelman, rauhan, jonka rikkoo vain kuu.
     Pimeydessä vaahtopäät taistelevat rannan kosketuksesta. Aikaa on liian vähän kaikille ennen kuin kuu väistyy paljastaen takaansa kirkkauden. Sen valon, joka saa meren uinumaan. Alkaa odotus.
     Illan suussa taivaan värjäytyessä punaiseksi, kärsimätön meri odottaa pääsevänsä hämärän taakse, silmin näkemättömään totuuteen. Eikä se totuus ole laisinkaan mustavalkoinen vaan satojen värien paletti vaaleilla, näkymättömillä väreillä.

./. 8 1/2
                                                         Aamun kirkkaus sattuu silmiin. 
Seison ikkunarivistön tarjoamasta panoraamasta häikäistyneenä sisällä huoneessa ja katson valon ja varjojen, pietaryrttien ja valkoapilan  täplittämää kesäistä pihamaata, sen vihreyttä ja muistan miten vain hetki sitten se oli paksujen kinosten ja tuulessa vilistävän lumen ja pakkasen lannistama kasvien hautausmaa. Kokonaan toinen maailma. Kuollut ja hiljainen. 
Kädessäni on koulupojan aine, jonka tekstin lainasin sellaisenaan, ilman mitään muutoksia, tuonne vähän ylemmäksi. Aine löytyi vuosien aikana kerääntyneestä paperipinosta. Sen lopussa on opettajan antama numero. (Mietin, miten hän oli mieltänyt tuon tekstin.)  

Minut tämän aineen abstrakti, mutta luonnonläheinen sisältö hämmensi ja teki hiljaiseksi. Miten näin puhtaasta ja syvästä lähteestä nämä ajatukset ovat voineet nousta koulupojalla, joka harrasti skeittaamista ja vietti kaikki vapaa-aikansa skeittiradalla, ihmettelin. Aine on kirjoitettu äidinkielen tunnilla. Sanojen on täytynyt nousta hänen mieleensä kuin toisesta todellisuudesta.   

Onko luokan ikkunoiden takana ollut sulavasta lumesta lähtevä odotuksen ja toivon tuoksu, vai puhalsiko siellä kylmä, jäätävä tuuli, vai satoiko lunta, sitä ei kädessäni oleva paperi kerro. Mutta sen se kertoo kirkkaasti ja selvästi: toinen todellisuus on olemassa, jokaisella ihmisellä ja ilmiöllä.

Alla oleva musiikkivideo sisältää Sauli Zinovjevin säveltämän teoksen Chasse-Neige. Se on sävelletty v. 2014 viululle, alttoviululle, sellolle ja pianolle. Soittajat tällä videolla ovat  saksalaisen, nykymusiikkiin erikoistuneen, soitinyhtyeen Ensemble Recherche jäseniä. Teos on lainaus Yleisradion kaksi ja puoli tuntia kestävästä konserttiäänityksestä (tämä kestää n.12 min.)




Kuvan saa suurenemaan jos kuunnellessaan painaa videon alareunassa olevaa neliötä.