27.4.2015

JOSSE ja MARIA (osa 1.)





Josse ja Maria

Josse ja Maria 
asuivat omakotitalossa             
Lehtokurpantie seitsemän          
pohjoisessa kaupunginosassa               
rekisterinumerossa 112


Aamulla he heräsivät samassa sängyssä, vilkaisivat toisiaan, hymyilivät. Huomenta! (ei ollut pakko sanoa). 
He tiesivät asiat, tunsivat toisensa.

   - Tilulii, kisu kii! Josse saattoi hihkaista ollessaan hyvällä tuulella.
   - Paista päivä, kellu kauniisti! Maria lennätti sanoja, toivorikkaana todetakseen olevansa hereillä. 

Aamu oli molemmille paras osa päivästä. Silloin he olivat virkeitä  tekemään mitä tahansa. Koko maailma tuntui olevan hallussa!

Päivällä ei paljon puhuttu, ellei toinen sitä jostain syystä halunnut. Kumpikin hoiti tehtäviä, teki työtään täydellä volyymilla, joka tosin vaihteli, horjahteli ja kompasteli. 
Saattoi lopahtaa kokonaan aiheuttaen epätoivoa.
Mutta silloin, kun he olivat vapaalla ja yhdessä, sanoille oli yleensä  ylenmäärin käyttöä.

Illalla Josse ja Maria istuivat käsi kädessä sohvalla 
tai keittiön pöydän ääressä  juomassa vihreää teetä tai kahvia. He katselivat ulos ikkunasta ja yrittivät rauhoittua.

He katsoivat hyttysten tanssia ikkunan takana.
He katsoivat tuulen tanssia ikkunan takana.
He katsoivat sateen tanssia ikkunan takana.
He katsoivat lehtien tanssia ikkunan takana.
He katsoivat lumen tanssia ikkunan takana.

- Pirulauta, miten tylsää asua samassa talossa vuodesta toiseen! Katsella samoja puita ja samoja pensaita. En kestä tätä! saattoi Josse sanoa. - Jonain päivänä lähden tästä nostelemaan!

- Afrikkaan, mennään Afrikkaan! Marialla oli aina ehdotus valmiina. - Siellä voi nauttia tuulesta ja sateesta. Lumi on siellä harvinaista herkkua... mutta on siellä omat harminsa, hyttyset joita pitää varoa, kuumuus ja kuivuus. 
Päivät toistuvat siellä ihan niin kuin täälläkin, Maria totesi ja huokaisi. Hän ei kestänyt ajatusta, että Josse lähtisi. 

Jossain vaiheessa iltaa yö alkoi muistuttaa itsestään ja he menivät nukkumaan. Mutta ennen nukahtamista he kuuntelivat radiosta musiikkia. Nyt sieltä tuli Pendereckiä.

Maria työnsi palelevan selkänsä Jossen lämpimää vatsaa vasten.
Tai toisin päin. 
Niin päin tai näin päin. 
Mikään ei ole yhtä suloista kuin se lämpö, joka lähtee toisesta ihmisestä, Maria ajatteli.
(He hiljenivät molemmat kuuntelemaan selloa jota orkesteri säesti.)



Concerto for cello and orchestra No. 2 composed by 
Krzysztof Penderecki (1933) a polish composer; 
it was played by Arto Noras, in the cello, 
and the Warsaw Symphony Orchestra.
The painting in the video is
a work by Willem de Kooning (1904-1997).