Liisun loistava idea!

Ikaros matkalla valoon, vähän ennen tuhotumistaan...

... on kuin Liisu, jolla on ongelmia nettiavaruudessa. Pysähdy, Liisu ja pysyttele omassa kolossasi!
Niin tekevät muutkin bloggaajat. Useimmat heistä. Ei heillä ole aikaa kyläilyyn ja turhaan puheen pulputtamiseen. Niin mukavaa kuin se olisikin. Ota heistä esimerkkiä. Muuten olet tuhon tiellä. Kuuntele ja rauhoitu.

LOISTAVA IDEA! Ota huutomerkki pois niin loisto sammuu. Mitä jää jäljelle jos into puuttuu?


Tapahtuman taustaa:

Epäilen, että Liisulla on riippuvuusongelma, addiktio.

Kaiken vapaa-aikansa hän viettää tietokoneella, mieluummin netissä. ”Minun on päästävä nettiin”, hän sanoo. ”Mieluummin istuisin siellä koko päivän. Haluan eroon tästä maailmasta, joka on velvollisuuksia täynnä! En kestä tätä tehtävien vyöryä, joka sitoo minun aikani, tukahduttaa aivoja, kuristaa kurkkua ja vie hermot!” hän huutaa, ja jatkaa vielä kovemmalla äänellä: ”Minä haluan omaa aikaa, kuuletteko, enemmän omaa aikaa!”

Kukaan ei kuule. Kaikki ovat omissa töissään, ketään ei ole huoneessa. Sen Liisu tietää, ja hän huutaakin vain saadakseen adrenaalia vereen. Ei kukaan estä häntä menemästä nettiin, silloin kun hän on kotona ja haluaa mennä. Se on hän itse, hänen sosiaalinen omatuntonsa, joka asettaa esteitä.

Paras hetki päivästä hänellä on, kun hän vihdoin, illalla tai öisin, nousee kuin torpedo ylöspäin kohti valoa hehkuvaa blogitaivasta ja tekee siellä koukkauksia läheisiin tai kauempana sijaiseviin tutuiksi tulleisiin tai umpivieraisiin blogimaailmoihin.

Mitä Liisu blogeissa tekee? Entä idea, joka mainitaan blogiotsakkeessa?

Tekee? No, ei kai paljon mitään. Tai kumminkin. Kyllä hän katselee ympärilleen, ihailee ja tekee huomioita. Hän aistii hengen, joka blogissa vallitsee, nuuhkii, silmäilee ja kuuntelee, mitä blogilla on sanottavaa. Ja kun hän on kylliksi imenyt ilmapiiriä, ehkä jättänyt kommentin, jolla hän todistaa pistäytyneensä paikalla, hän poistuu ja kiirehtii uuteen blogiin. Ja taas uuteen. Hän kuvittelee, että mitä useampi blogi kerralla, sitä enemmän se tuo iloa itselle ja toisille.
Näin olen asian tulkinnut.

Ideasta hän sanoo: ”Siinäpä se. Minulla ei ole oikeastaan mitään ideaa. Pitäisi kai tehdä välillä omaakin blogia. Onhan se oltava, kiintopiste, jossa voi välillä levähtää poistumatta blogimaailmasta. Mutta minulla on ongelma. Paha onkin. Suoraan sanoen en tahdo millään keksiä, mitä sinne kirjoittaisin ja mistä. Eikä tyhjää blogia voi pitää. Vai voiko?” Hän näyttää surkealta ja miettii...

Liisu keksii idean! Onko se loistava? Epäilyä.

Liisun ääni kirkastuu. ”Entäpä jos kertoisin matkoistani. Olisiko siinä mitään järkeä? Mitä jos pitäisin eräänlaista matkakirjaa paikoista, jossa olen vieraillut. Hei! Eikö se olekin jo idea? Oikeastaan, minusta tuntuu, että se on hyvä idea, ellei suorastaan loistava!!!


Ei. Ei se auta. Vaikka olisi kokonainen rivi huutomerkkejä, mitä se auttaisi?


Tiedotus:

Liisu lopettaa loistavan ideansa toteuttamisen. Se sammui.

Se sammui kuin tähti, tai kynttilä, tai puoleksi palanut tulitikku. Loisti hetken ja sammahti.
Voi Liisu parkaa. Kun nyt katsoo häntä sivusta, hän näyttää sammahtaneelta itsekin. Ihan käy sääliksi. Pitäisiköhän häntä yrittää edes jotenkin innostaa? Mutta mitä tähän hätään voisi keksiä. Ei mitään.