Koen tunnontuskia. Jätin kaksi luomaani otusta oman onnensa nojaan. Olisiko pitänyt hävittää heidät ja – niinkuin Fernando Pessoa – ihmetellä, miten jumala syö omat lapsensa.
Ei
minusta ole jumalaksi. Olen harkitsematon, elän hetkessä. Se mitä
teen, muuttuu helposti tuhkaksi.
Eräänä
päivänä luin sanomalehdestä: Äiti pani lapset nukkumaan, sytytti
talon palamaan, lukitsi oven ja meni pihalle katsomaan, miten liekit
nuolivat talon nurkkia. Ja hänen pienet lapsensa nukkuivat sisällä
lukkojen takana. Ja äiti nosti kätensä kohti yötaivasta ja
huusi: ”Hyvä Jumala! Auta! Lapseni palavat. Armahda minua!”
Mitä
tahansa voi tapahtua milloin tahansa, vaikka emme tekisi mitään.
Elämä kulkee eteenpäin muodossa tai toisessa. Ja me ihmiset
roikumme mukana, kunnes tulee meidän vuoromme hyvästellä, sanoa ehkä vaikkapa ranskaksi, sillä ranska on kaunis kieli: Adieu monde,
changer l'état de la matière! Hyvästi maailma, vaihdamme
olomuotoa!
10 kommenttia:
Jokainen, joka kirjoittaa kantaa vastuun luomastaan maailmasta, luulee peikko. Sitten se miettii, onkohan se itsekin mielikuvitusta ja milloin sen kirjoittaja repii ja ruttaa kaikki tarinat, jotka ovat sen maailma ja ajatukset ja se itse...
Oi, isopeikko,
olen niin heikko...
(mutta kyllä tuntuu mukavalta kun ilmestyt tänne kuin pelastava enkeli juuri kun olen häviämässä pois koko blogimaailmasta, ja jättämässä sikseen kaikki yrityksetkin pyristellä täällä kirjoittelemassa tyhjiä tyhmiä asioita, joita ei kukaan lue).
Tuo kommenttisi, miten se tietääkin ajatukseni! Aavistaa, että "onkohan se itsekin mielikuvitusta ja milloin sen kirjoittaja repii ja ruttaa kaikki tarinat, jotka ovat sen maailma ja ajatukset ja se itse..."
Peikon miälestä Liisun kirjoittamat jutut ovat vahvoja ja vaativat lukijalta paljon ajatuksia. Peikko miettii itsekin aina pitkän aikaa, mitä Liisun tekstiin voi sanoa. Peikko ei koskaan halua sanoa ihan kaikkea eikä "ihan kiva" vaan sen mielestä ajateltu teksti ansaitsee ajatellun vastauksen. Tosin peikon ajatukset ovat aina vähän löyhiä.
Älä anna periksi, vaan usko itseesi. Peikon miälestä sinun teksteissä on paljon ansioita.
Isopeikko, kiitos rohkaisusta!
Toivottavasti feenikslintu nouseee rovion tuhkasta!
Kari Lempiäinen, mukava nähdä sinut täällä. Kiitos käynnistäsi!
Olen joutunut aika radikaalisti vähentämään kommentoimista toisten blogeihin ajan puutteen takia, mutta käyn kovin mielelläni vastavierailulla katsomassa, mitä uutta on tapahtunut musiikkirintamalla blogissasi. Mehän olemme musiikin rakastajia, music lovers. Ei päivää ilman musiikkia, on tunnuslauseemme! :)
Fenixlinnun noususta en tiedä, toivon vaan. Mutta tässä eräänä päivänä varpuspöllö lensi ikkunaan, mutta selvisi tärskystä ja lähti lentoon. Se oli yllättävän pieni. Vain vähän varpusta suurempi.
Luin tämän toiseen kertaan ja mietin, mitä tässä halutaan sanoa. Ehkä äiti oli niin pimeässä. että yritti suojella jotenkin hullusti lapsiaan, (kirjotuksiaan) silti äiti ei saa tässä jutussa ymmärrystäni ollenkaan. Tule takaisin Liisu, miettii tarinoitaan paljon polttanut ja repinyt.
Mustaleski!
Minulla on samanniminen novelli, joskus aikaisemmin kirjoitettu, kuin tuo nimesi. :)
Ehkä joskus laitan sen tänne, may be.
Olen joskus luullut, että kirjoittaminen on helppoa. Mutta mitä enemmän kirjoittaa, sen vaikeammaksi se näyttää muuttuvan. Oma kritiikkikäyrä nousee, mutta ehkä se on hyvä. Vähän miettii enemmän, eikä kirjoita mitä sylki suuhun tuo.
Tuo äiti, joka poltti lapsensa on tositapahtuma. Se oli joku vuosi sitten lehdessä. Jäi mielenpohjalle kytemään. Nyt se tuli ulos.
Yleensä kirjoitan tosipohjalta, mutta kirjoitus vaatii veronsa, eli se alkaa viedä asioita, ottaa johdon, eikä lopputulokselle voi sitten enää mitään.
Kiva, kun kävit täällä "kylässä". Minun on ollut pakko vähentää kommentoimista niin mukavaa kuin se onkin. Mutta kyllä minä tapaan käydä vastavierailulla jossain vaiheessa. Se kuuluu minulla tapoihin, ja muutenkin on kiva "nähdä maailmaa" toisesta näkökulmasta.
Aika vain ei tahdo riittää.
Minäkin luen sinua, vaikka kommentoinkin harvoin. Nautin näistä erikoisista kirjoituksistasi ja omaperäisestä otteestasi.
Tarja, minä nautin siitä, kun blogisi mukana saan olla ja asua ulkomailla, ja minulla on teini-ikäisiä lapsia ja ainakin kaksi hyvinhoidettua kissaa. Ja että olen ölyrikkaassa maassa, ja vähän aikaa sitten sain asua Ranskassa, eli minulla on kokonaan erilainen elämä kun elän sinun blogissa! :)
Lähetä kommentti