9.7.2013

KAIKKI MUUTTUU...

                                                                             Mennyt maailma, akryyli kankaalle                                                                                  


Sokrates (k.399 eea) puhuu Platonin Giorgias-dialogissa:

"Älä ihmettele jos minä vastakin otan esille asioita, jotka tuntuvat itsestäänselviltä; kuten sanottu teen sen siksi, että keskustelu etenisi johdonmukaisesti, en kiusatakseni sinua, vaan että emme tottuisi ennakolta arvaamaan toistemme ajatuksia ja viemään sanaa suusta toisiltamme: ei - minä haluan sinun kehittelevän omia näkemyksiäsi omalla tavallasi, omista lähtökohdistasi lähtien."
(ote Esa Saarisen kirjasta Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin).

Liisu puhuu nyt teille, Matiaksen ystävät ja teille jotka ette ole Matiaksen ystäviä:

Olen Sokrateen ihailija, vaikka en osaakaan soveltaa hänen elämässään toteuttamiaan ihanteita, joita hänen oppilaansa, Platon kaikkein ahkerimmin, on kirjoituksissaan tuonut esille. (Puhutaan, että Sokrates on sanonut: "Tiedän, että en tiedä mitään". Tätä eivät ehkä kaikki itsessään hyväksy. Minulle se edustaa tietämyksen huippua! Varsinkin kun on kysymyksessä henkilö, jota pidetään koko länsimaisen filosofian isänä.) Kunnioitan häntä suuresti. (lisää tietoa hänestä täällä)


Sokrates tuli mieleeni, kun ajattelin teitä! Ajattelen teitä tälläkin hetkellä, sekä teitä, jotka olette kuvitteellisia ihmisiä (Matias, Elsie, Erkka Puttonen ja Milja) ja teitä, jotka olette oikeita eli olemassaolevia (Elviira ja StarChaser, Petriina ja Mustis), sekä teitä, jotka olette kommentoineet Matiaksen vaiheita virallisen kommenttiosion suojissa (Isopeikko, ja Milla, sekä Anonyymi, joka kaksi kertaa, samana tai eri ihmisenä,  on saanut minut ajattelemaan entistä kiivaammin tuolla alussa olevia Sokrateen sanoja.)

Mutta hei, älkääpäs luulko, hyvät kirjoittajafoorumi Kertomus.fi kommentoijat, etten ajattelisi teitäkin! Mistäpä muualta olen saanut niin paljon kannustusta ja sen mukana hyvää mieltä kuin teiltä. Matiaskin ihan punoitti pelkästä mielihyvästä!  Ja kirjoittajafoorumi Rihmaston ylläpitäjä saa minulta erikoiskiitokset, että on pitänyt esillä Matiasta ja kumppaneita. Ja tietysti te, jotka olette muuten vaan vierailleet blogissani ja näytte vain numeroina laskurissa olette kiitoksen arvoisia!

Näin paljon kiitoksia, eikä kiitollisuudentunne ole minussa yhtään vähentynyt! Se on sitä elämän outoa matematiikkaa! 

Ihmettelette varmaan, miksi minä nyt kesken kaiken herkistyn teitä kaikkia kiittelemään.
Ilmassa on jotenkin kuin lopun alkua.

Ja niinhän se on. Sanon itselleni:

Liisu, Liisu!  Onnellisen onneton ihmisolio, joka vasta nyt, viime aikoina, olet herännyt kuin pitkästä unesta huomaamaan, ettei mikään voi jatkua loputtomasti. Kaikella on alkunsa ja loppunsa. Määräaika, jonka jälkeen kaikki joko muuttaa muotoaan, uusiutuu ja kehittyy tai kuluu loppuun, sortuu, kaatuu, lahoaa ja maatuu; katoaa, kunnes häviää lopullisesti antaakseen tilaa jollekin uudelle!

Näin on koko luomakunta rakentunut, ja luonto on sen mallikelpoisesti hoitanut. Kenenkään ei tarvitse ponnistella, kaikki se tapahtuu kuin itsestään. Onneksi. Sillä jos niin ei tapahtuisi, se olisi ihmiskunnan tuho. 

Nyt ajattelen jotain pientä, mutta monelle meistä tärkeää asiaa, blogia. Voiko sekään kestää ikuisesti, muuttumatta?  Kun katson huolestuneena nettitaivaivaalle, näen katseen sinne lipuessa raunioita, hävinnyttä historiaa ja omien ajatusteni silppua, joka leijuu tuulessa. 
… Korkeammalla  nettitaivaalla on jotain liikettä. Terästän katsetta. Näyttää tutulta. Apua!

Tuolla lentää Matias, katoaa… Tuolla vanha herra Erkka Puttonen lentää lahkeet pullistuen tuulessa… katoaa. Tuolla lentävät käsi kädessä iloisesti lirkutellen Elsie ja Milja!  Sinne hekin katosivat, jonnekin! Suoraan ilmaan.
Jäljelle jäivät vain oikeat, todelliset ihmiset: Elviira, Star Chaser ja ohi vilahtaneet Petriina ja Mustis. He seisovat tukevasti jaloillaan… Mutta Matias!  Meidän Matiaksemme lensi siellä jalat harallaan, tukka päässä leuhuten, kädet ilmaa haroen, keskushenkilömme, Matias! Tule takaisin! Jo nyt on sinua ikävä. Matias! Matiaaas!

Sinne menivät! Ne ymmärsivät  puheeni ja katosivat itse.  Ei tarvinnut minun niitä irtisanoa. Olo on nyt surullisen iloinen ja helpottunut.

Mutta jotain kivaa meidän on keksittävä täällä blogissani joku kerta. Jotain oikein mukavaa ja hauskaa! Saa nähdä olisiko minusta sellaisen järjestäjäksi. Epäilen. Minkähänlaiset olisivat kuvitteelliset pidot? Tai naamiaiset? Tai hyvä elokuva, jota ihaillen katselisimme. Tai mielenkiintoinen konsertti.
 Ei  kuitenkaan mitään juominkeja. Muistattehan miten kävi Matiaksen? - Jotain kaunista ja suloista se voisi olla. Mutta ei unettavaa. Matias meitä sellaiselta varjelkoon.  Ja me varjelemme Matiasta, Elsietä, Puttosta ja Miljaa (missä he nyt sitten ovatkin), me, jotka olemme oikeita ihmisiä, emme kenenkään mielikuvia. Jossain vaiheessa kerron teille terveisiä heiltä. Melko varmasti tapaan heitä vielä monta kertaa,  ajatuksissa. Kerron mitä heille kuuluu. - Älkää olko surullisia. Olkaa helpottuneita, niin kuin minä. Itse asiassa joutivat mennä.

Mutta nyt, kuulkaa! Nyt minä esitän teille kaksi miellyttävää ihmistä, nuorta miestä, jotka ovat siitä  mukavia, että heidän katseensa ja ajatuksensa liikkuvat tässä päivässä ja suuntautuvat tulevaisuuteen. Tavallaan kumpikin heistä edustaa muutosta.

Pääsette seuraamaan tilaisuutta, jonka nimi on  Muotoilijan aamiainen (linkistä selviää sen järjestäjät ja heidän toimintatapansa, ylälaidassa.) Ottakaa evästä mukaan, ettei tule nälkä! :)

Tapahtumapaikka: Aila Seppälän galleria Lahdessa, jossa on meneillään Kim Kylmälän näyttely (taulut seinällä). Esiintyjät tapahtumassa Sauli Zinovjev ja Tommi Mustaniemi. He sopivat molemmat tavallaan teemaan kaikki muuttuu, mikään ei pysy ennallaan. Heistä kumpikin edustaa jotain uutta. 

Ne teistä, joita klassinen musiikki kiehtoo, teille Sauli kertoo, miten uusi klassinen musiikki syntyy  ja  mitä kaikkea sen sisältä voi  löytyä (videossa 0:00 - 44: 12 siis alkupuolella). 

Ja ne teistä, joita kiinnostaa videotaide, te saatte kuulla uudesta ammatista VJ. Siis mikä? VJ. Se on ammatti, jota Tommi on opiskellut ja selostaa, miten sitä tehdään. (videon loppuosa).

Mielenkiintoista tilaisuutta jätän teidät seuraamaan. Mutta kyllä me vielä tavataan? 

Hyvää loppukesää teille kaikille!
I love you!  Really, I love!

Liisu


                                     


6 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Hmm... peikkokin näki, miten Matias lensi pilviin, istahti mustimman pilven päälle ja polkaisi sen käyntiin. Sitten hän väänsi kaasukahvaa ja jyristi taivaan poikki niin että kipinät lensivät maahan saakka.

Verkon silmukoissa voidaan juhlia sanoilla. Kuviakaan ei saa mukaan, eikä ääniä. Sanoja vain. Vaikka ei se ole vain. Sanoilla on merkitystä. Peikko laittaakin tähän Matiakselle (oikeasti Liisulle) runon:

Taivas
on pullollaan
                      tyhjää

tilaa.

Samalla hyvän kesän toivotus, ja pöö :)

Kirjailijatar kirjoitti...

No mutta hyvää loppukesää sinullekin!

Aikaa aikaa kutakin, tapasi isotätini aina sanoa. Se pitänee paikkansa :)

Char kirjoitti...

Liisu,

nyt pitäisi lukea paljon, paljon taaksepäin, enkä voi.

En tiedä, mitä on tapahtunut, enkä liioin keistä puhut.

Mutta on harmi, ja surullista, jos lopetat kirjoittamisen.

Hengen paloa sinussa ainakin on; mitä muuta tarvitaan!

Mieti vielä.

Erityisen kivaa päivää sinulle toivoo

Char :)

Liisu kirjoitti...

Isopeikko,

Taisi olla aikamoinen ukkonen, kun Matias vapautettiin. Varmaan oli mielissään, kun ei tarvitse enää hortoilla jonkun blogissa!

Tuo runosi on mieleenjääpä (ja tuo pöö on paikallaan kuin suutarinkenkä).

Pidä kiinni kesästä! Kohta se on jo ohi.

Liisu kirjoitti...

Kirjailijatar,

pidän blogistasi. Se on aina kuin lyhytnovelli (short story)!

Now it's a time to cry (after Matias); what now? :)

Liisu kirjoitti...

Char,
ymmärrän tunteesi. Kiva kun kävit täällä!

Mitenkähän minä pääsisin sinun blogiisi? Kävisin vastavierailulla.