3.10.2014

ÄÄNIAALLOILLA





Kapteeni ja purseri asuvat aluksella, joka nousee hitaasti ylös ja laskeutuu vauhdilla alas ajan aallokolla. Vuorotellen ylös, alas, ylös, alas, keskinopeudella, kävelyvauhtia. Andante.

Alus puskee eteenpäin välittämättä säästä tai vuodenajasta, osa sen miehistöä on jo maailmalla. Vain kapteeni ja purseri ovat uskollisesti paikoillaan ja keikkuvat aluksen mukana.

Laiva on vanha, jo vähän rapistunut, mutta pysyy pinnalla jatkuvan huollon avulla. Se on 18 m pitkä, n.10 m leveä askelmitalla mitattuna. Sen lastina on musiikkia; sinfonioita, konserttoja, yksittäisiä teoksia, ihmisääniä ja nuotteja, kukin omassa kotelossaan. Lisäksi ruumassa on jokunen veistos ja orrella paljon  maalauksia, kaikki huolella pakattuina odottamassa käyttöönottoa.

Osa musiikista on käyttövalmiina kajuutassa laivan keulapäädyssä, lähellä aluksen kalleinta ja painavinta lastia, suurta mustaa flyygeliä, jonka tekijä on ilmoitettu kultakirjaimin sen kyljessä: Steinway ξ Sons. Sitä kohdellaan kuin perheenjäsentä. Sen koskettimet kannen alla on suojattu punaisella huopakankaalla ottamaan vastaan kuolleiden hämähäkkien ja kärpästen kuivuneita ruumiita, joita silloin tällöin tippuu kannen auki ollessa aluksen kattokuvun alta tai seinänraoista. Sotto voce et Lacrimoso.

Kajuutan seinillä, jotka ovat höylättyä raakapuuta, riippuu telineissä monta kitaraa ja maalauksia, tahriintuneita työvaatteita ja huoneentaulu muistiinpanoineen: ruoka-ohje (mitä voi syödä),  painotaulukko (päiväys, paino/kg.), almanakka ja puutelista.
Kitarat kuuluvat perämiehelle, joka eräänä sateisena syysaamuna neljä-viisi vuotta sitten poistui laivasta omille teilleen. Hänelle kuuluu myös luuttu, soitin sekin.

Alus kulkee kohti pohjoista. Idänpuoleisista katonrajassa olevista kajuutan ikkunoista, tulvii sisään aamuvalo, voimistuen, crescendo.

Lännenpuoleisen ruuman yläosasta kannelle asti ulottuvasta kolminkertaisesta ikkunaseinämästä mahtuu päivä leveänä sisään, aperto, reippaana ja estottomana hämärtyäkseen kohti iltaa ja muuttuu hitaasti nopeutuen, larghetto, pimeäksi, jolloin toimintavalmiina oleva valaistusarmeija tarttuu korvaamaan päivänvaloa. Hyttien ja kajuutan katoissa on tiimi lamppuja, jotka jatkavat pontevasti (con brio) päivään kuuluvaa työtä. Yötä uhmaten ne monen lampun voimalla jakavat valoa, kunnes valokin alkaa uupua ja sammuu lamppu lampulta.

Kapteeni menee nukkumaan. Nukahtaa hämmästyttävän nopeasti. Allegro assai. Hänen työnsä komentokannella on uuvuttavaa ja kysyy voimia. Hän vastaa kaikesta ja tekee omaa työtään ihailtavalla ahkeruudella.

Vain yksi lamppu aluksen luoteisosassa, sen äärimmäisessä nurkassa jää palamaan. Se valaisee purserin otsaa joka tutkii laivan lokikirjaa, sinne kirjaamiaan tapahtumia. Samalla hän suunnittelee  uusia. Hänen tehtävänsä on pitää päiväkirjaa menneestä ja tulevasta. Huolehtia maksuista ja laskuista. Välillä hän innostuu ja kirjoittaa sinne omia juttujaan, joissa hän kuvaa elämää laivalla, pitää kirjaa vieraista ja kertoo järjestämistään illanvietoista, joissa yleensä tapahtuu aina jotain kummallista tai muuta merkillepantavaa. Asioita joita on mukava jälkeenpäin muistella.

Välillä hän innostuu niin, että on pakko koettaa hillitä ajatuksia, jotka pomppivat pään sisällä allegro con brio, nopeasti, eloisasti, ja estävät unen tuloa. Niin kauan kuin purserin silmät kestävät, saa lamppu palaa rauhassa ja valo tulvia ulos pimeyteen kajuutan katonrajasta.

Mutta ennen aamunkoittoa tulee muutos, bruscamente, äkkiä, yllättäen.

Valo sammuu ja vain pieni punainen piste jää vahtimaan pimeyttä. Hiljenee entisestään. Diminuendo. Kuulokkeet korvilla purseri laskeutuu pitkäkseen laverin patjalle ja alkaa keinua yötä vartioivasta radiolaitteesta tulvivilla ääniaalloilla.

Tunnelma on yöllinen, notturno, myös radiossa. Rauhallista, unettavaa musiikkia. Kauniita unimaisemia, värikkäitä kukkaniittyjä, tähtien loistetta, tuulen huminaa, kirkkaita korkeita kohtia, matalia maata ryömiviä ääniä, jotka keinuttavat hiljaisuutta, hellästi ja tunteikkaasti, affettuoso.

Vihdoin ne saavat jo tarpeeksi väsyneen purserin sulkemaan silmänsä, ja vihdoin hänkin vaipuu uneen. Pst! Nyt on oltava hiljaa. Oikein hiljaa. Pianissimo. Sshhh, purseri herää pienimmästäkin äänestä.

Sävelet soivat äänettöminä, kuulokkeet ovat valuneet purserin korvilta ja hän nukkuu, nukkuu kuin lapsena, hengittää sävelten tahdissa. Nukkuvilta kasvoilta kuvastuu rauha. Ei painajaisia. Hän näkee unta äidistä, joka on tullut lastaan tapaamaan, kumartunut hänen puoleensa, antaa jotain ohjetta miten selvitä asioista joita elämä tuottaa. Vaikeuksista, joihin ei saa sortua. Äidin läsnäolo hämmästyttää. Juuri kun purseri huomaa siitä ilostua - on pitkä aika siitä kun äidin kasvot ovat olleet niin lähellä - ne alkavat etääntyä ja äiti hämärtyy pois. Äiti, älä...! hän herää huutoonsa. Forte.

Radiossa amuhartaus lopullaan. Signaaleja taivaasta. Pian tulee uutiset. Kapteeni kolistelee jo kannella. ”Vesi on kuumaa!” hän huutaa. ”Huomenta!” Purseri hypähtää sängystä. Grazioso. Kiirehtii kapteenin luo. Ma non tanto. Jää seisomaan vähän matkan päähän. Odottaa. Mitään ei tapahdu. Hän ihailee kapteenin leveitä harteita ja kaartuvaa niskaa, joka ei käänny katsomaan. Vie poskensa lähelle kapteenia. Kapteeni ei huomaa. Asettaa poskensa kapteenin poskeen kiinni. Nyt kapteenin on pakko huomata. Seuraa aamuhalaus. Lämmin hetki. ”Tuliko taas valvottua liikaa?” Ystävällinen, moittiva ääni tunkee itsensä purserin korviin. ”Sinun pitää oppia oikea rytmi!” Maestoso. Juhlallinen, vakaa. ”Yöllä nukutaan. Päivä on valvomista varten!”

Ja niin aamu osaa taas alkaa ajallaan. Ikkunoiden takana on sankka sumu. Purseri käy yöpaita päällä pesemässä kasvonsa kylmällä vedellä. Puut alkavat erottua hämärinä hahmoina sumun seasta. Murukahvia pikkulusikalla kuppiin, viipale leipää, omenahilloa päälle. Kuumaa vettä puoli kuppia, loput maitoa. Päivä hurahtaa käyntiin. Aurinko paistaa kajuutan ikkunoista. Työt odottavat ilman sordiinoa, jarruttelematta. Senza sordino.

Radio syytää uutisia, ikäviä, pahoja. Säätietoja. Kylmenevää. Purseria hermostuttaa. Nopeasti, presto, hän sulkee radion. Kapteeni on kadonnut omiin puuhiinsa.
Kapteenia eivät uutiset pelota. Hän on rohkea ja katsoo suoraan eteenpäin. Alus on oikeassa suunnassa hänen johdollaan. Sforzando, sitä ei voi koskaan kylliksi korostaa.

Purseri on con spirito, henkevä, muttei osaa tehdä mitään kunnolla. Kapteeni pitää huolta kaikesta, myös aluksesta, joka puhkoo aikaa tyrskien. Välillä se keinuu hitaasti, aurinko lämmittää sen kylkiä. Välillä raivoaa myrsky. Pilvet taivaalla sen yläpuolella kulkevat viuhuen ylitse. Aallot käyvät korkeina. Merikotkat valpastuvat. Lokit rääkyvät. Joutsenet soittavat torvea. Pidättäen henkeään, sostenuto, purseri seuraa silmillään tapahtumia. Hän hermostuu kovista äänistä ja odottaa jännittyneenä mitä tapahtuu seuraavaksi.

Pian kaikki on onneksi ohi. Myrsky laantuu ja repaleiset pilvet taivaalla kokoontuvat yhteen ja lipuvat pois. Taas aurinko paistaa. Kaksi joutsenta ui rauhallisesti rinnakkain. Luonto laulaa niiden ympärillä. Laiva oli kallellaan, nyt se oikaisee itsensä. Kaikki hyvin.

Purseri ihailee kapteenin taitoa, kunnioittaa. Kapteeni tietää mitä pitää tehdä. Hän käyttää kaukoputkea. Sillä näkee kauas maailmalle. Purseri tietää että kaukoputkella ei voi kovin lähelle katsella. Mutta vieraat kapteeni osaa ottaa huomioon, antaa ajan huoletta kulua; on seurallinen ja ystävällinen monta tuntia.

Mutta joskus, aina välillä, kapteeni laskee kaukoputken käsistään ja pysähtyy. Kääntyy katsomaan purseria avoin, paljas katse kasvoillaan. 
Sitä katsetta purseri rakastaa. Se tulee lähelle. Se soi äänessä. Amorella. Tunteikkaasti, hellästi. Affettuoso. Se kestää jonkin aikaa. Menee pois. Kapteenin kurkku karahtaa. Elämä jatkuu. Työ ja tekeminen ovat tärkeitä. Sen purseri ymmärtää. Ei voi vaatia liikoja. Eivät hänen unensa ja ajatuksensa kapteenia kiinnosta. Kapteenilla on omat näkynsä ja ajatuksensa.  Ne ovat hänelle tärkeitä.

Mutta missä perämies? Perämies! Pieni paljasjalkainen huuliharppua soittava, hyppelehtivä olento! Päivänpaiste. Onko häntä ollutkaan? Ehkä se on vain unta. Purseri katsoo kuvaa hytin seinällä. Pieni poika, viisivuotias, hymyilee siinä iloisena, nauraa silmillään. Purseri tuijottaa kuvaa. Aika humisee korvissa hitaasti, leveästi. Largo. Olo on haikea. Lacrimoso. Itkettää. Miksi kaikki katoaa ja muuttuu. Seinissä on elämän jälkiä. Purseri yrittää unohtaa. Perämies kulkee omaa tietään. Hänellä on oma tapansa tehdä näkymätöntä näkyväksi.

Purseri luovuttaa ja aloittaa päivän työn. Usein hän työskentelee koneella, suunnittelee tulevaisuutta. 
Se on kovaa puuhaa. Pitää tehdä näkyväksi jotain, mitä ei ole olemassa. Ei se ole helppoa. 

Välillä hän käy tervehtimässä tuttuja sosiaalisessa mediassa. Se on hauskaa. Ei hän koskaan tunne yksinäiseksi itseään, onhan hänellä lähellä koko maailma, käden ulottuvilla, netissä. Yhteinen maailma, jota kukaan ei voi omistaa, vaikka jotkut niin ajattelevat. Kuka tahansa saa siitä nauttia. Rajoista ja aidoista on vain harmia.

Jossain taustalla tykit jylisevät, kuuluu ammusten teräviä ääniä, ne puhkovat korvia, viiltävät ilmaa. Uutiset rikkovat rauhaa. Niitä tulee koko ajan vaikkei    haluaisi kuunnella. Mutta pakkohan on seurata maailman tapahtumia. Ei voi elää tietämättä mistään. Purserin mieli lepattaa. Miksi maailma on hyvä toisille, toisille paha? Mitä pitäisi puolustaa? Ja miten? Purseria ahdistaa. Hän yrittää tarttua omaan osaansa maailmasta, käsi lipeää ja maailma katoaa. Alus pysähtyy, ovi tärähtää.

”Tui, tui!" kuuluu leikkisä ääni hytin ovelta. Kateenin silmät vilkuttavat. Hän on hyvällä tuulella.

Purseri rauhoittuu. Hän jatkaa ajatustaan. Yksinäisyys on harhaa. Ei kukaan voi olla yksin. Yksin itsensä kanssa, yksin yhdessä. Mahdotonta. Jokaisella on kaksi kättä, kaksi jalkaa, silmiä kaksi ja korvia. Käsi voi tarttua toiseen käteen. Jalka voi olla toisen jalan kaveri. Korvat kuulevat toisensa. Silmät näkevät itsensä peilistä. Peili kokoaa tarvittaessa kaikki osat yhteen.
Ja jos osaa katsoa, näkee peilistä toisen peilin. Sen sisällä peilejä jatkuvana sarjana.

Kapteeni tuli komentokannelta odottamaan uutisia.

”Ennen uutisia ehdimme vielä kuunnella Arvo Pärtin, Spiegel im Spiegel, Peili Peilissä”, kuuluttajan ääni toteaa ystävällisenä radiossa.

Pian sävelet lennähtävät silmien eteen. Ne soivat korvissa. Kaunista! kapteeni sanoo. He istuvat rahilla ikkunaseinää vastapäätä. Kapteeni ja purseri. Laiva keinuu hitaasti. Purseri tarttuu kapteenia kädestä. Käsi kädessä he kuuntelevat radiosta tulevaa sävelteosta. Siinä kaksi soitinta kulkee samaa matkaa. Ne soivat yhdessä, mutta kummallakin on oma keinuva polkunsa. Kapteeni ja purseri ovat itsekin kuin kaksi soitinta, pasuuna ja piccolohuilu. He avaavat korvansa ja ihailevat rinnakkain eteenpäin soljuvia ääniä. Toinen, jousisoitin, myötäilee vierellään pulpahdellen pomppivaa kosketinsoitinta. Kaunista. Rauhallista. Sävelet seuraavat toisiaan, kieppuvat toistensa lähellä, solmiutuvat toisiinsa, erkanevat. Niin elämässä tapahtuu.

Alus, jonka kajuutassa he istuvat, keinuu koko ajan eteenpäin maailmassa, joka pyörii radallaan avaruudessa toisten taivaankappaleitten kanssa.

Tällä hetkellä on kaikki rauhallista. Kauniin  yksinkertaista. Tuntuu, että jokaisella sävelellä, jokaisella henkäyksellä, joka taivaankappaleella on oma tehtävänsä ja paikkansa. Mitään ei tarvitse pelätä. Kaikki on hyvin ja oikenee, jos vaikka onkin mutkalla. Purseri puristaa kapteenin kättä. Kapteeni kääntää päänsä ja katsoo purseria kasvoilla avoin ja paljas katse. Hän puristaa nyt puolestaan purserin kättä.  Ma non troppo. Molte moderato.



                  
                   Arvo Pärtin sävellys Spiegel im Spiegel                                    
Jürgen Kruse (Piano) ja Benjamin Hudson (viulu)


  

140 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Liisun tekstit ovat kovin runsaita :) ja niissä on runsaasti ajateltavaa. Peikko ajatteli ainakin kolme ajatusta ja yhdessä ajatuksessa purseri oli tyttö, toisessa taas kapteeni. Yksi hassu ajatus oli blogikirjan kirjoittaminen :) Se paljasti, etteivät ne oikeasti olleet laivassa vaan kotona, jossa soi musiikki jokatavalla.

Liisu kirjoitti...

isopeikko,

niin tai näin, kaikki väärinpäin! :D

Liisu kirjoitti...

Ps. isopeikko,

purseri lukee laivan blokikirjaa, ei blogia, lukuhaluinen kun on! :D

Liisu kirjoitti...

Isopeikko (ja Liisu)!

Ei blogi, eikä bloki, vaan loki!

Lokikirja on laivoilla pidettävä päiväkirja. Lokikirjan alkuperäinen tarkoitus oli kirjata tasaisin aikavälein laivan nopeus, josta voitiin päätellä kuljettu matka. Tätä tietoa tarvitaan laivan sijainnin määrittämiseen navigoitaessa. Samoin lokikirjaan merkitään kaikki laivalla olijat.

Nykyään lokikirja sisältää monentyypistä informaatiota laivan tai sukellusveneen kulusta, olosuhteista ja tapahtumista. Lokikirjaan tehdään merkinnät vähintään päivittäin.

Ystävällisin terveisin

PURSERI (joka luki myös vähän Wikipediaa) :D :D :D

(Mars, Liisu, taas tekemään korjauksia!)

Liisu kirjoitti...

Liisu marssi kiltisti tekemään korjauksia purserin johdolla.

Tuo yksi lokikirja, joka on nyt korjattu oikeaan asuunsa, aiheutti suuren mylläkän. Toteutui tieto siitä, että jos korjaa yhden paikan pitää korjata kaikki muutkin sen ympäriltä. Oikeastaan pitäisi kaikki kirjoittaa alusta loppuun uudestaan. Mutta Liisu ei jaksa. Hän menee nyt nukkumaan. Toivottavasti hän saa unta. Kirjoittaminen ja jatkuva korjaileminen on raskasta työtä. Miksi hän yleensä kirjoittaa. Viisainta olisi lopettaa.

Mutta nyt: Hyvää yötä!

Liisu kirjoitti...

Huomenta! Good Morning!

(Morgen, Morgen ohne Sorgen)

Liisu (purseri) on jälleen "Stadissa". Istuu tavallisella tuolilla, odottaa konserttia Musiikkitalossa. Nukkui hyvin. Lähtee kohta kävelemään merenrannalle Kapteenin kanssa, katsomaan onko Pissapoika paikallaan.

Perämies käväisi illalla ja sanoi: "Vai onko minut korotettu jo perämieheksi!"
Oli tyytyväinen.

isopeikko kirjoitti...

Blogi on sukua lokikirjalle. Peikko ei muista kuka tyyppi se oli, joka keksi että päiväkirjaa (lokia, log) voi pitää verkossa. Se antoi sille nimeksi weblog, jonka joku koiranleuka heti väänsi muotoon we blog ja niin bloggaamisesta tuli verbi ja blogista substantiivi, englanniksi tietenkin blog on niitä molempia. Peikosta on mukava miettiä sanoja ja niiden merkityksiä, joskus syntyjäkin syvejä :)

Liisu kirjoitti...

Peikko kulta.
hälvensit noloutta multa!

Nyt tietää Liisukin blogin historiaa
ja että se pohjautuu sittenkin lokiin
tavallaan,

Ja kiitos kun ei Liisun tarvitse itse
sentään kaikkia kommentteja
kirjoittaa! Vaan joku tulee auttamaan :D ;D :D
Kiitos, isopeikko!

Anonyymi kirjoitti...

I know this site presents quality depending articles and other
data, is there any other web page which gives these stuff in quality?


Have a look at my web-site :: Web Site

Anonyymi kirjoitti...

Luin toiseen kertaan,
annoin ajan tehdä työtään välillä.
Vieläkin on vaikeata pukea sanoiksi tuntemuksia, joita se herätti, ettei vain särkisi ehyttä.

Tekstin kuvaamat tunteet ovat yhtä kirkkaita ja puhtaita kuin Pärtin musiikkikin.- Rakkaudesta voi kertoa näin rehellisesti ja monimutkaisen yksinkertaisesti.

Kiitos Liisu !

Syksyn viimeisiä lehtiä tuuli riuhtoo- mutta tulee uusi kevät- ja luminen talvi välissä.

Liisu kirjoitti...

Anonyymi,

kiitos kauniista kommentista!

isopeikko kirjoitti...

Eikö olekin hassua: ensin peikko luuli, että laivalla on vain yksi loki, mutta sitten se huomasi, että Liisun tekstissä lokit rääkyvät. Silloinhan laivalla on pakko olla monta lokia. Liisu saa peikon pään ihan sakeisin.

Liisu kirjoitti...

isopeikko,

välillä on ehkä hyväkin sekoilla, silloin ajatukset hölskyvät aivoissa, ja muuttuvat eri asentoihin niin kuin kaleidoskoopissa.

Irja Viirret kirjoitti...

Kertomus ja musiikki toimivat kauniisti yhteen <3 kuuntelin ihania yösävelmia (voivat tietysti olla vaikka aamuhetki musiikkiakin) lukiessani ja löysin Purserista monella tapaa itseni, Da capo! mutta mukavaa ja turvallista kapteenia ei vain ole näkynyt missään, joten olen kokonaan tuuliajolla vaikka lokikirjat tuovatkin lohtua ja sekstantit ovat (ainakin melkein) kohdillaan.. mutta miten päästä peloista ja vapauttaa menneisyys voimavaraksi.. sitä en tiedä, tähyilen vielä hetken sumuun, sen vähäisen ajan, joka minulla enää on jäljellä:)

P.s. Etkä kiltti lopeta kirjoittamista, ole vielä pieni hetki majakka minulle?

Liisu kirjoitti...

Mustis, kuuntelen juuri Ylen ykköseltä tulevaa konserttia, se soi tuossa taustalla.

Olen kova valvomaan ja silloin on hyvä kuunnella yömusiikkia, vaikka ehkä parempi olisi yrittää nähdä unia.

Kapteenia kaipaat? Onhan se mukavaa ja helppoa, kun joku ohjaa purtta tai laivaa, mutta kyllä luulen sen onnistuva keneltä tahansa jos joutuu tositilanteeseen.

Minulla itsekritiikki on pullahtanut niin suureksi, että se hankaloittaa kirjoittamista. Ja kun saa jutun "valmiiksi" tuntuu että se pitäisi kirjoittaa uusiksi. Tyydyn kuitenkin korjailemaan, mutta se tuntuu tylsältä. Joka kerta jos sitä silmäilen, huomaan, että tuon ja tuon kohdan voisi sanoa paremmin. Jossain vaiheessa on pakko julistaa se valmiiksi, ja pysytellä siitä kaukana.

Miten sinulla? Olen huomannut, että olet taitava kirjoittaja. Joudutko kirjoittamaan uudestaan koskaan?

Joskus, aina välillä on kyllä tunne että juttu kirjoittaa itse itsensä. Onko sinulla sellaista tunnetta?

Anonyymi kirjoitti...

I've been exploring for a bit for any high quality articles or
weblog posts on this sort of house . Exploring in Yahoo I finally stumbled upon this site.
Reading this information So i am glad to express that I have an incredibly just right
uncanny feeling I discovered exactly what I needed.
I so much surely will make certain to don?t forget this site and provides it a
look on a constant basis.

Here is my blog post :: Xtreme Nitro Review

mikis kirjoitti...

Tekstisi, kaunis kuin tähti taivaalla, on tehty 'ruhevoll, empfunden'. Luen sitä 'lustig im Tempo und keck im Ausdruck', mutta mitä syvemmälle siihen pääsen, 'bedächtig, nicht eilen', sen vakuuttavammin minuun iskee.

Hieno rakkaudentunnustus!

Ja hieno laivaidea, kaiken kaikkiaan!
(lotja, purtilo, proomu)

Ps. Arvo Pärtin olen tuntenut mutta en juuri kuunnellut häntä ole, ollut. Tuo 'monotoonisuus' - tai miksi te musiikin tuntijat sitä kutsutte? - on kiehtovaa. (Ainakin tässä tapauksessa se sopii.) - Kamalia valokuvia vaan oli ympätty tuohon videoon; makeita kuin mitkä! (Yäk.)

Liisu kirjoitti...

Mikis, terve!

Tulin pitkästä aikaa vilkaisseeksi tätä proomua, ja eikös vain Mikis (pakko kirjoittaa isolla ämmällä, kun niin kovin kunnioitan ja ilostuin kommentistasi) niin - kertaus - eikös vaan Mikis ole heti täällä kommentoimassa (freundlich).

Ilahdun ja rentoudun (aina seurassasi).
Tuo video ei ole musikaalisesti paras mahdollinen, mutta ajattelin, että ihmiset tykkäävät katsella kuvia.

Se että ne on mielestäsi makeita, ilahduttaa minua. Voin vaihtaa sen nyt huoletta johonkin parempaan. Kiitos!

mikis kirjoitti...

Esa Pakarinen hahmo ei 'liikamakea' ole. Täytynee myöntää.

Muistan, kun Rotterdamissa olimme satamassa. Tulimme sinne illalla... oli jo pimeää. Minä olin Messikalle ja olin tottunut heittelemään puoliksijuodut maitopurkit plus muut einestähteet mereen, Atlanttiin. Niin sitten heitin slagipytsit byssän tai pentterin tai miitsiippin venttiili-ikkunasta ne nytkin ulos. (Ei kukaan siihen aikaan puhunut HiiliJäljestä mitään. Tai jos olisi puhunut, kyllä olisi muut ihmetelleet!)

Aamulla, kun menin täkille ja katselin merta, niin siellä olikin proomu jonka kannella oli ukko joka heristeli mulle nyrkkiä. Ai, miksi? No kun sen proomun katon päällä oli maitopurkkien valkoisia läikkä (PLOKS) ja muutakin ruo'antähdettä, oli. Ukko huuteli jotain saksaksi, se oli paapuurin puolella. Minä menin laivamme, M/S Actinia tyyrpuurin puolelle. Siellä näki Rotterdamin. (Eikä nähnyt! Näki vaan satamalaitteita. Ja kaikki satamat kaikissa kaupungeissa on samanlaisia, eli rumia.)

mikis kirjoitti...

" ... isopeikko kulta,
sydämen sä veit nyt multa" ...

Ps. Sinulla on Ketun naama. Aikoinaa kun olin partiopojissa, ja minä olin Hilleri-ryhmässä, niin jotkut sai neuloa tommosen sun näkösen kuvan hihaansa. Ai, kun se mua kadehdutti! Kun me muut neulottiin jotain muuta, en muista mitä, mutta "pannuun" se otti kun muut sai hianomman merkin.
(yäk)

mikis kirjoitti...

ps. haluan siis "vitsailla"... näillä parodia-ironia-satiiri kommenteillani.

rakastan isopeikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Thanks on your marvelous posting! I really enjoyed reading it, you could be a great author.
I will ensure that I bookmark your blog and definitely will
come back someday. I want to encourage you continue your great writing, have a nice evening!


My blog: Miracle

Liisu kirjoitti...

Hei mikis, pakko kertoa, että minäkin olen ollut Amsterdamissa, vai oliko se Rotterdam, en ole varma, mutta joka tapauksessa siellä yövyttiin matkalla Lontooseen. Sekoitan aina kaupunkeja, kun niissä on aina jotain samanlaista.

Tänä aamuna sekoilin maiden kanssa. Sanoin, että olen ollut Romaniassa, mutta minut ookattiin oikeaan maahan. Sanottiin, että olin Slovaniassa tai Puolassa, ehkä kummassakin, kun ajettiin Euroopan itälaitaa Sveitsin kautta Italiaan. Alppien yli. Siellä korkealla oli pää pilvessä. Oon aina luullut, että pilvet ovat pumpulia, muttei se pidä paikkaansa. Tai ainakin se missä minun pää oli, oli märkä pilvi, tuntui kostelta rätiltä. Ihminen niin usein erehtyy luuloissaan. Kaikki pitäisi kokea, että tietäisi olevansa oikeassa.

Liisu kirjoitti...

mikis, yksi tärkeä asia unohtui kertomatta: minulla on kettu, ei kainalossa, vaan hihassa (lenkkitakissa), niin ja repussa. Se ei oo kyllä suomalainen. Se on nimeltään Fjällräven.
Sillä on ketunpää ja se on sillei kippurassa.

Ja on meillä ollut ihka oikea kettukin, tosin vaan poikanen. Se oli satuttanut jalkansa ja nilkutti pahannäköisesti metsässä, ja me otettiin se mukaan, syötettiin sitä joku viikko häkissä, ja kun näytti että se pystyi jo kävelemään kunnolla, me laskettiin se irti, eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Sinne meni! Jonnekin.

Liisu kirjoitti...

Ja vielä yksi asia, pakko sanoa, mikis.

Tuo isopeikko kertoo tarinoita (ei liian pitkiä), niitä on mukava lukea. Niissä on aina joku jekku, eli ketunhäntä kainalossa.

Kantsii käydä lukemassa. Näpäyttää vain tuota sinistä nimeä, heti löytää itsensä isopeikon valtakunnasta.

mikis kirjoitti...

Airistolla aikoinani - kun siellä ei ollut mitään näitä turistihässäköitä (joita nykyisin ikävä kyllä siellä on) niin kävelin kallioilla merenrantaa. Äkkiä näin että ketunpoikanen (siis ei aivan täysikasvuinen) tujoitteli minua. Ei se minua häirinnyt; päin vastoin. Kävelin edes takaisin, minne minun jalkani minut veivät, ja näin että se kettu tuijotti minun. Välillä se oli takanani, välillä sivulla, välillä missä milloinkin. Sillä oli kepeät jalat! Hitsi, tein u-käännöksen ja kävelin toiseen suuntaan mihin olin oikeasti menossa. Mutta taas se kettu tujotti minua: nyt edestä. Jumantsukka, menin metsässä edes takaisin kuin suunnistaja jolta on hukkunut kompassi, mutta joka kerta kun pysähdyin, huohottamaan, niin se sama kettu tuijotti minua. Aina vaan eri suunnasta. - Luovutin. Ja kun pääsin kämpilleni, hain näkkileipää ja tarjosin sille sitä sille ketulle - ja koska en osaa koirien kieltä - sanoin sille "kis, kis". - Arvaa tuliko se syömään? Ei. Enkä sen jälkeen nähnyt siitä edes hännän vilausta.

mikis kirjoitti...

Kyllä minä isopeikon tarinoita luen. olen lukenut vaikka kuinka kauan. minusta ne ovat ihania, surullisia, kivoja, ja hyvin kirjoitettuja.

mikis kirjoitti...

isopeikko on ihana ihminen. ja sinä olet suloinen ihminen, liisu.

mikis kirjoitti...

äh, sekoan sanoissani. tai en minä sanoissa sekoa, päässäni minä sekoan.

ihansuloisia, tai siis suloisenihania olette kumpikin. kuin oksat puussa, joka haaraantuu. (ja joka odottaa kermavaahtoa, po. lunta. koska lehdet hänestä syksy repi irti, paljain käsin.) (ja läheiselle lammelle joutsenet laskeutuvat kumisaappaat jalassa. TSIIUUH vaan.)

Liisu kirjoitti...

Lapsena vietin kokonaisen kesän Airiston aallokon lähellä rannalla tädin kesämökillä.
Siellä opin kuorimaan preunoita. Täti opetti.
Täti opetti myös, että kesällä kesämökillä sai olla ilman vaatteita. Se ite ja kaikki serkut ja minä vilahtelimme siellä kallioilla ja niityllä ja metsänreunassa kuin pienet metsäneläimet ilman turkkia, nahkasillamme. Se oli menoa se. ��

mikis kirjoitti...

Harmi etten silloin ollut paikanpäällä.

Tykkään nimittäin 'nahkasista' ihmisistä. (nam)

Kirjailijatar kirjoitti...

Ajatus laivasta, johon on lastattu paljon erilaista musiikkia on hyvin kaunis ja kiehtova. Muistan katsoneeni joskus televisiosta tavattoman mielenkiintoisen dokumentin Steinwayn flyygelitehtaalta, miten pedantteja ja musikaalisia ihmisiä siellä oli töissä. Ja vielä tämä Pärtin musiikki, oivoi. Kiitos.

Liisu kirjoitti...

Kirjailijatar, Arvo Pärt on nyt mielisäveltäjäni, ne vaihtelevat.
Koneessani oli joku häriö. Sillä lähettämäni kommentti häipyi. Kirjoitan tätä iPadilla, käy hitaasti.
Flyygeli asuu täällä vanhassa talossa, joka on vapaa-ajan asunto ja samalla työpaikkamme. Sitä ei voi pitää kerrostalossa, liian voimakas ääni. Naapurit koputtelisivat.
Täällä on muutenkin kotoisampaa. Tänä aamuna oli ensimmäistä kertaa pakkasta. Krassit pihassa, jotka eilen vielä kukkivat, ovat nyt kuolleita. Syysasterit näyttivät vielä elonmerkkejä. Kiitos kommentistasi! 😄

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaus on sininen peili
-

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=2Pxk4zy_SQw
-

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=DO98p2w05LE
-

Liisu kirjoitti...

Heippa 3 anonyymia!

1. Rakkaus on sininen. Oikein. Varsinkin jos se on etäällä. Se voi kyllä punertua, jos se tulee lähelle. Mutta mutta jos se on keltainen se on kateutta toisten rakkautta kohtaan. Jos se on vihreä, se on sallitua. Mutta jos se on musta, se on kai mustasukkaisuutta!

2. ja 3. Tuli video. mutta siinä luki: ei voi katsella kun suojaus on päällä!
Mikä ihmeen suojaus? En ole laittanut mitään suojauksia päälle.

Nyyh, en nähnyt videoita, voi surkea paikka!

Anonyymi kirjoitti...

Rakkauden väriä et voi tietää jos toinen sen salaa...katsos kun rakkaus on jos on kaksi rakastavaa. Kateutta ei ole, vain pois lähteminen, hyvästit.
-

Anonyymi kirjoitti...

Videot olivat mykkäkuvaa Hiroshiman ja Nagasakin pommituksesta, mustavalkokuvaa kun kaikki tuhoutui.
-

Anonyymi kirjoitti...

Pahoittelen kun häiritsin sinua, tarkoitukseni oli vain kertoa tarina...ja sinä olit ainoa, joka tuon kaiken otti vastaan. Kiitos sinulle.

Miksi maailmassa on koiperhosia?

-

Liisu kirjoitti...

Anonyymit, kaikki anonyymit!

Kukaan teistä ei härinnyt. Päinvastoin. Oli kiva kun kävitte.

Tuosta videosta: ehkä se oli suojattu minulta just sitä varten, kun näen painajaisia. Varmaan olisi ainakin yksi atomipommi räjähtänyt yöllä unessa.

Sitä paitsi eilen illalla näin ihmisen kurjimmassa kunnossa kuin ikinä. Oltiin tuttujen luona ja summenri soi. Enäntäisemme kysyi, kuka siellä. Ilmaisjakelulehtien jakaja, oli kuulema vastaus. Oltiin lähdössä ja juuri silloin tuo summerin soittaja astui ulos hissistä. Akoholisti jolla oli pulloja kassissa ja naama veressä ja mustelmilla, tukka roikkui limppinä ja kuin olisi tullut suoraan puukkotappelusta. Siinä lehdenjakaja. Kompuroi ohitsemme portaita ylöspäin. Katosi näkyvistä. Jätti säälijanan jälkeensä joka ei ole vieläkään haihtunut mielestä.

Rakkaus? Sen värit. Varmaan vaihtelevat. Ehdottaisin valkoisesta mustaan, kaikki värit välissä.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi sinä häntä säälit, ehkä hän on sinua moniverroin kauniimpi...sisimmiltään. Ja kuinka sinä kerrot sydämen väreistä kuin tietäisit...joskus ne ovat enemmän kuin arvaatkaan...mutta sen tulet näkemään, ymmärtämään tuntemalla... kas kun todellisuus saattaa olla enemmän ja humpsis uuden kohdatessasi sen näet...syvyys tuo myös rikkautta ja se on vain kestettävä!
-

Anonyymi kirjoitti...

...hei, tuo kirjoitus vaikuttaa ehkä vähän töykeältä, mutta niin ei ole tarkoitus olla...minä olen vain pikkaisen kohmeessa pitkän matkan päästä tulleena...meteoriitit eivät aina ehdi sulaa kun putoavat maahan.

Liisu kirjoitti...

Anonyymi, oletan, että nuo molemmat kommentit ovat Sinulta.

Tiedätkö, kuvittelin tuon rappioalkoholistin vauvana, jolloin hänellä oli kirkkaat silmät ja vastustamaton hymy puhtailla vauvan kasvoillaan. Kauhistutti mitä hän oli tehnyt itselleen vuosien aikana.

Voihan olla että hänen elämänsä on ollut yhtä helvettiä, jota hän on koettanut lievittää alkoholin avulla.

Yleensä, olen kuullut, alkoholistit ovat sisimmältään herkkiä ja hyviä ihmisiä, paljon parempia kuin minä, uskon sen. Mutta he ovat tehneet itselleen, ei varmaan tahallaan, mutta jostain syystä, ehkä geeniensä tai olosuhteiden takia, karhunpalveluksen, juoneet siinä määrin, että ovat tulleet riippuvaisiksi viinasta.
Kukaan ei varmaan vapaaehtoisesti valitse rappioalkoholismia elämänsä lopuksi, sillä paitsi että se tekee elämän vaikeaksi se lyhentää sitä.

Vähän aikaa sitten haastateltiin radiossa ihmistä, joka oli voittanut tuon sairautensa, kai se sairaus on, en tiedä.
Hän toi esiin sen, että kukaan muu, kuin hän itse, ei voi auttaa pääsemään irti alkoholiriippuvuudesta.

Sääli oli kyllä minulta väärä sana. Parempi olisi ollut myötätunto.

Ihmeitäkin voi tapahtua. Eikä kaikilla ihmisillä ole riippuvuusongelmia alkoholista. He voivat juoda silloin kun tahtovat ja olla juomatta silloin kun tahtovat.

Tämä radiossa puhunut kertoi luulleensa, että alkoholi auttaa masennuksessa. Mutta oli huomannut, että masennus johtuikin alkoholista.

Kohtuujuojaa ei alkoholistista koskaan tule. Hänen pitää voittaa vierotusoireet, jotka ovat vaikeita. Edes lusikallista ei voi missään sen jälkeen ottaa.

Ja niin kuin sanottu, on paljon ihmisiä, jotka nauttivat alkoholia ilman mitään ongelmia. Mutta joillekin se aiheuttaa tarpeeksi kauan heidän sitä nautittuaan koko loppuelämän kirouksen.

Tämä "raittiussaarna" tuskin kiinnostaa Sinua, Anonyymi, jos sinulla ei ole ongelmia, tai et ole geeniriippuvainen.

Myös nuo rakkauden värit! Mitäpä minä niistä tietäisin. Puhuin vain omista kokemuksista. Minulla koko väriskaala on käytössä, ja se vaihtelee.

PS. en koe töykeäksi yhtään ainoaa sanaasi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos. Itse kauhistun narsistisesta kovasta ihmisestä. He näyttävät hyviltä, pärjäävät kilpailussa, mutta ovat sielun tappokoneita. He käyttävät ihmisiä...armotta. Sellainen pelottaa ja paljon. Rappioalkoholistit koen rikotuiksi ihmisiksi, he ovat niitä rakkaudettomia (ehkä vauvasta saakka). Itselläni ei ole tuommoista mitään, vain avaruus ja kaukaisuus, joskin sekin on jo kohta (vihdoin) kesytetty!
-

Liisu kirjoitti...

Olet onnekas ihminen, jos tavoittelet avaruutta ja kaukaisuutta ja koet kesyttäneesi ne. Tulkitsen sen siten, että olet lähellä tavoitteitasi, ehkä jotain jo saavuttanut. Iloinen puolestasi.

Minustakin kovat ja narsistiset ihmiset ovat pelottavia "sielun tappokoneita", niin kuin sanot osuvasti. He osaavat pitää puolensa. Ja usein menestyvätkin. Luulisi, että he jossain vaiheessa elämäänsä kokisivat kuitenkin elämänsä ontoksi.

Sellaisia ihmisiä on paljon, jotka toisia painamalla saavuttavat asemansa. Mutta usein sen myös menettävät, kun totuus heidän menettelytavoistaan paljastuu.
Tällaisia pyrkyreitä on varsinkin politiikassa ja hämmästyttävää kyllä, myös taiteenharjoittajissa. Kilpailu on kovaa joka alalla. Jotkut raivaavat tiensä väärällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Hei...tuo humaltuminen vauvasta aikuisuuteen/vanhuuteen on tuttua kovin myös minulle, mutta sen aiheuttaa aivan toisenlainen juoma...tuolloin näen hevosia sekä kuulen sellon sointuja...on kuin aurinko henkäilisi paahtuneelle iholle.
-

Liisu kirjoitti...

Kiitos sanoistasi, Anonyymi! Luin tuon kommenttisi runona, se on kaunis. Jopa sana 'humaltua´kuulostaa hyvältä, silloin kun siihen ei sisälly päihteiden hajua.

(Olen allerginen päihteille nykyisin sen takia, että tuttumme, jonka luona vierailimme, on joutunut niiden takia kärsimään. Hän sanoi toivovansa poikansa kuolemaa. Tuo äiti, yksinhuoltaja, sanoi, että hän ei voi pitää illalla valoja, se olisi merkki hänen pojalleen, että 'nyt äiti on kotona', ja hän tulisi kiristämään rahaa tappamisen kiilto silmissä, jos hänellä ei olisi, mitä antaa.

Tuo äiti pelkää omaa lastaan. Epäilen jopa, että se "ilmaisjakeluhenkilö" oli hänen poikansa, joka huomasi meidät siinä porraskäytävässä äitinsä oven takana ja kulki ohitse luomatta katsettakaan. Mistä hän muuten olisi huomannut painaa juuri äitinsä asunnon summeria?
Poika käytti myös huumeita. En kehdannut kysyä, tunsiko tämä tuttumme tuon ihmiseltä enää hämärästi näyttävän olion.)

Vielä tuosta kommentistasi. Siitä tulee hyvä mieli. Olet löytänyt siihen olotilaasi kuvatessasi kauniita sanoja, luin sen nyt uudestaan. Ja ymmärsin, että ihminen voi humaltua muutakin kuin väkijuomista (inhoan tuota sanaa).

Itse humallun helposti hyvästä ihmisseurasta, missä "parannetaan maailmaa" (vaikka maailma ei siitä muuttuisi hitustakaan). Ja musiikki on toinen, josta voi humaltua, tai joku määrätty kirja, joka on niin mieluinen, että siihen pitää palata aina ja aina uudestaan. Useimmiten se on runokirja, jossa tiivistetyssä muodossa on tarjolla väkevää kuvausta maailmasta, jossa usein huomaamattamme annamme päivien kulua kuin uisimme harmaassa massassa. Kirja muistuttaa miten rikas ja kaunis on maa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin,oi sinua. Humaltuminen on kuin sonaatti, silloin sydän aukeaa. Luulin merta mereksi, mutta se onkin syvyyttä, kauneutta ja valoa. Niin tahtoisin tuon meren...sen niin kovin tahtoisin.
-

Äitinä tuo kaikki tuntuu pahalta, olen kovin pahoillani ystäväsi puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelen...ajattelin tuota summerin painamista ja valojen sytyttämistä....
joskus sitä ei tarvitse pelätä, se tuo tullessaan myös ymmärryksen. Itse kun näen kerroksellisuuden (näin sitä kuvaan) ja sen takana olevan harmonian. Joskus siihen liittyy vain kauneutta, ei muuta...ja oksaakaan ei tuolloin taiteta. Kuvaan liittyy myös menneet henkilöt, jotka vain kertovat rakkauden sanoja ja ikävän. He ovat olleet joskus vierellä ja tahtovat vain viestiä hellyyttä rakkaalleen. Minun osani on kuulla. Voi hyvin, sinulla on luonasi kuu, tähdet ja avaruus. Voi hyvin.
-

Liisu kirjoitti...

Kiitän sinua Anonyymi. Kanssasi oli mukava jutella.
Vastasit proosaani runoudella.

Kolehmainen kirjoitti...

Tiedät paljon enemmän musiikista kuin merenkulusta, Liisu pieni, mutta nmukavasti yhdistit nuo kaksi tärkeää asiaa. Mitäpä muuta elomme on kuin kulkemista aaltoa ylös, toista alas. Joskus harvoin on täysin tyyntä, mutta sellaistakin tapahtuu. Joskus myös myrskyää, jessus, että tuuleekin! Kippari yrittää näyttää tyyneltä, mutta sen pikkusormi vemppaisee selän takana, kun se katsoo komentosillalta lähestyvää aaltoa. Siitä tietää, ettei hän ole satavarma siitä, selvitäänkö taas, vain saavatko hait ruokaa.
Veikkaan, että olet hyvin lämmin ihminen, Liisu. Halataan.

Liisu kirjoitti...

Kolehmainen, kiitos kauniista kommentista!

Olet oikeassa, en tiedä merenkulusta muuta, kuin mitä olen ollut matkustajana laivassa. Mutta merestä tykkään, vaikka se onkin välillä uhkaava, ja näyttää voimansa. Ja olen lukenut kirjan Vanhus ja meri (Ernest Hemingway). Siitä pidin. Hieno kirja.

mikis kirjoitti...

Liisu on liian kiltti ihmiseksi!

Liisuja on maapallolla noin 1-2 liisua yhtä miljardia ihmistä kohden. Eli liisuja on maapallolla (tällä hetkellä) korkeintaan 14 kpl:tta.

Harmi kun vähän on.

Liisu kirjoitti...

Mikis, minusta tuntuu, että yrität parantaa mun huonoa itsetuntoa, kun aina kehut!
Se on vaikea tehtävä, sen juuret ovat kaukana. Aina on epävarma olo.

Lapsena oli hyvä itsetunto, liiankin hyvä. Mutta sen jälkeen on tapahtunut jotain kauheaa, joka on syönyt itsetuntoni. Aina on tunne, että toiset ovat parempia, ainakin he näyttävät siltä ja heidän itsetuntonsa todistaa sen. He ovat siis jo itsetunnoltaan parempia. Lisäksi he vaikuttavat varmoilta, minä olen aina epävarma.

Ehkä siitä johtuu, että tunnun kiltiltä, vaikka en omasta mielestä sitä ole, kun kunnioitan toisten osaamista ja taitoja. (Minä en osaa tehdä mitään kunnolla, sellainen tunne minulla. SE taas voi johtua siitä, että en riitä itselleni. haluaisin olla parempi kuin olen. )
Taidan olla noidankehässä.

Miten on sinun itsetuntosi laita? Oletko tyytyväinen itseesi? (ei tarvi vastata jos et halua.)

mikis kirjoitti...

Itsetuntoni on... se on välillä Taivaissa, välillä Helvetissä, hyvin harvoin missään siltä väliltä. (Tai en tiedä kun nukun. Ehkä silloin olen tasapainossa? Onnellinen.)

Kehumiset haluan torjua. Loukkauksia en pysty torjumaan.

Kyllä, minulla on itsetunto-ongelmia.

Ps. Mutta en minä sen takia Sinua halua kannustaa, ev varmaan! Minusta Sinä olet vain niin saatanan suloinen (ollaksesi ihminen).

mikis kirjoitti...

Elät taiteentekijöiden (?) keskellä. Ihmiset, ainakinkin luovimmillaan, ovat hyvin itsekeskeisiä. Samalla he myös mahtailevat ja paukuttelevat henskeleitään... (turhanpäiten). He elvistelevät, se kuuluu tähän kuvioon, ja jos sinä joudut heitä sillä hetkellä väistelemään (parempi väistellä!) niin varmaan syntyy mielikuva että "nuo osaa mitä tahansa ja minä en osaa mitään"...

Heh heh, ei ole niin. En tiedä kuka "Kipparisi" on, mutta onnenpekka hän ainakin on. Ai, miksi? Noooh... muuten vaan!

(Ähäkutti: nyt en kehunut sinua! Se ei olisi tullut mieleenikään!)

Liisu kirjoitti...

Mikis, totta puhuen ei nuo kehumisesi minulle pahaa tee, en ole vain kauniisiin sanoihin tottunut, ne hämmentävät minua. Mutta kun joku sanoo minua enkeliksi, joku toinen piruksi, leijailen niiden välillä. Enkelin ja pirun välillä olisikin ehkä paras olla.

Minä näen öisin painajaisia. Melkein aina joku kauniistikin alkanut uni muuttuu yhtäkkiä painajaiseksi. Uikutan silloin unissani, kerran heräsin itkuuni. Ai että tuntui nololta.

Ylipäänsä itsestä puhuminen on minusta vähän outoa. Mutta en voi sille mitään, että pystyn katsomaan itseäni sivusta. Joskus puhuttelenkin itseäni kuin olisin joku muu. Eiks se oo vähän outoa, sekin. Saatan sanoa: Nyt Liisu, olet ihan väärillä jäljillä, korjaapas vähän ryhtiäsi ja käyttäydy niin kuin pitää käyttäytyä! (Se komentaa.) Minä siihen (uhmakkaasti), itse olet tyhmä, pelkkä varjo vaan! Mikä sinä luulet olevasi kun komentelet minua! jne. me väitellään ja hyvä ettei käydä käsiksi toisiimme kuin gladiaattorit muinoin Roomassa. Tiedän, että häviäisin ottelun ja se varjo voittaisi! Voiko enää kurjemmalta tuntua? (No voi, sanot. Ja olet oikeassa.)

mikis kirjoitti...

huvittavaa kun isopeikko sanoo että "...jonka joku koiranleuka heti väänsi ..."

Minusta ketut, jos ketkään, ovat koiranleukaisia!

mikis kirjoitti...

Kerran yhdessä keskikaljabaarissa yks kaveri pelasi biljardia itsensä kanssa. Se oli oikeasti kaks eri ihmistä, aina lyöntivuorojen välissä se vaihtoi keppiä. Ja välillä sätti sitä toista (eli itseään) kamalasti. Niin kauaa en jaksanut siellä istua - baarissa haisikin niin pahalle, tupakalle ja oksennukselle - että en nähnyt kumpi niistä voitti?!

Itse, kun elin elämäni surullisinta aikaa enkä saanut nukutuksi, ainakaan kahteen viikkoon, niin pelasin aikani kuluksi sokkoshakkia itseäni vastaan. Mitä sitä muutakaan olisi tehnyt kun makasi pimeässä yksin? Shakki auttoi unohtamaan. Ja yön aikana ehti pelata monta peliä. Yleensä pelit päättyivät remissinä, mutta kyllä joskus jompikumpi väri - yleensä valkoinen - voitti.

Ps. Painajaiset ovat minulle niin tuttuja (KAMALIA!) että joskus en saa unta kun ne ei tuu mua kiusaamaan.

Irja Viirret kirjoitti...

Anteeksi, etten ole älynnyt vastata aimmein Sinulle Liisu. Kiitän kysymyksistäsi ja kyllä lorjailen useinkin tekstiä ja karmeita virheitäni.Teksi elää aika paljon kirjoittaessa ja joskus se tulee helposti eli tarina kirjoittaa itse itseään kuten sanoit, mutta siltikin tiukassa kontrollissa, enkä päästä ihan mitä vain läpi. Melkein aina kirjoitus on hyvin työlästä, eikä suju ollenkaan, varsinkin jos on turhan kriittinen itseään kohtaan, se on varma tapa tappaa luovuus ja yrittäminen. Olen tietyllä tavalla perfektionisti, mutta silti ymmärrän ja hyväksyn puutteeni ja pelaan niillä korteilla, joita jaossa on tullut.

Liisu kirjoitti...

Mikis, kiva lukea juttujasi, vaikken aina ennätä vastata, kun aika hurahtaa itsestään karkuun ja mitä enemmän jotain tekee, sitä nopeammin aika juoksee, eikä sitä tahdo millään saada kiinni.

STOP! sanoin ajalle ja WHAT ? se vastasi. Sitten se sanoi, ettei sillä ole aikaa pysähtyä. Mutta otin sitä hännästä ja pitelin kiinni.

Nonnih! Nyt mulla on aikaa tarpeeksi vastailla. On niin kiva, kun joku viitsii kommentoida. Ei täällä ole koskaan ollut näin paljon kommentteja. Minähän olen kommenttirikas?

Liisu kirjoitti...

Mustis! Sinulla on uusi kuva! En ollut tuntea sinua.

On se vaan niin kummallista tään kirjoittamisen kanssa. Se on välillä kuin virkkaisi sanoja tai kutoisi lauseita. Toiset kutoo lapasia tai sukkia. Niillä voi lämmittää käsiä ja jalkoja. Mitä sanoilla voi tehdä? Mitä lauseilla? Hm.
Ehkä niillä voi lämmittää toisen ihmisen mieltä jos osaa.
Voi niillä myös suututtaa. Mutta onko suututtamisessa mitään mieltä? Ei ole. Ei siis kannata suututtaa.

Me täällä vaihdetaan sanoja. Minä sain sinulta sanoja ja annan nyt sinulle sanoja. Sinun sanat on nyt minun sanoja, ja minun sanat on nyt sinulla.

Näin helppoa on sananvaihto. :D

mikis kirjoitti...

Voi että...

(Minun piti sanoa että "voi että kun sinä olet sympaattinen ihminen, liisu...")

Mutta en sitten kumminkaan sanonut. ("En ehtinyt", olisi runoilija sanonut, Paavo Haavikko.)

Tapsa kirjoitti...

Sanoit viimeksikin, kun sivusimme meditaatiota, että sinulla on taipumus katsella itseäsi ikään kuin sivusta.

Luulenpa, että jos oikein, oikein, oikein keskityt, voit havaita tai ainakin aavistaa, että on olemassa vielä joku kolmaskin, joka katselee sivusta teitä kahta.

Tästä on lyhyt matka siihen, mitä meditaatiossa tapahtuu.

Liisu kirjoitti...

Mikis, voi että... jaksat olla ystävällinen!

Ajattelin sanoa noin, mutta sitten päätin, etten sanokaan. Sanonkin: Liber mihi legendum est!

Huomenna se alkaa: joka päivä luettava 30 sivua kirjaa koko marraskuun ajan. Se on yleinen kirjallisuuden hyökyaalto, jonka alkuunpanija on Karo Hämäläinen.

Kohta (kertaus: huomenna) laineet alkavat liplattaa kirjallisuuden merellä.

Liisu kirjoitti...

Tapsa, niin mä katselen ja ihmettelen tekemisiäni.

Mutta en tiedä miten meditoidaan.
Yritin. Ei tapahtunut mitään. Tuijotin herkeämättä kohdetta, joka oli viiden metrin päässä ja lakkasin ajattelemasta. Se tuntui helpolta. Mutta kun katsoin itseäni sivusta, se näytti niin omituiselta, että lopetin. Tein varmaan jotain väärin.

Tapsa kirjoitti...

Poikkean nyt tavoistani ja kerron lyhyesti, mikä on meditaation idea.

Se ei ole mikään mantra, toimitus tai kohde, ne ovat vain tekniikoita, vaan tavoitteena on mielen lörpötyksen lopetus edes hetkeksi.

Kun pyrit tilaan, jossa olet sisäisesti hiljaa, niin älä yritä olla ajattelematta. Anna ajatusten (esim. että katsot itseäsi sivusta) tulla ja mennä - mutta älä kiinnitä niihin mitään huomiota.

Kun joskus pääset sellaiseen tilaan, hetkeksi tai pitemmäksi aikaa, voit ikään kuin aavistaa, että jossakin kaukana mielen takana hymyää todellinen itsesi.

Lyhyesti: mieli on hyvä renki, mutta huono isäntä.

(Ymmärsitkö mitään? Älä ainakaan pidä tätä hämäränä mystiikkana. Meditaation tulee olla kirkasta. )

Liisu kirjoitti...

Mutta Tapsa, arvostan kovasti neuvoasi. Tiedän että meditaatio on hyväksi ihmiselle. Mutta kun ajattelen sen päämäärää: olla sisäisesti hiljaa, tulen epävarmaksi ja lähes toivottomaksi.

Tilanne on siis minun kohdallani aivan toisenlainen. Minulle on helppoa milloin tahansa ilman meditaatiotakin pysäyttää ajatukseni - vaikka kesken kirjoittamisen. (Kokeilin tuon viivan kohdalla, ja pään sisällä oli täysin hiljaista, pelkkä tyhjyys, ei yhtään ajatusta. Tuntui että olisin voinut jatkaa siinä tilassa vaikka kuinka kauan. Mutta vihdoin lopetin sen ja arvaas, mitä tuli heti mieleen:
Tapsa! Ja tämä ohjeesi!

Mutta vaikka olen kuinka kauan ja voi sanoa, melkein aina, siltä ainakin usein tuntuu, ajatuksettomassa tilassa, jossa oikeasti ei mitään tapahdu, olen henkisesti aivan hiljaa, en ajattele edes kuulemiani ääniä, korvien kihinää ja aivojen takaosasta kuluvaa kohinaa, niin MISSÄ on lupaamasi todellinen minä, todellinen itseni? Enkö olekaan koskaan oma minäni, oma itseni? Ehkä se on minulla vain kuvittelua, ehkä se on jokin luomisvirhe kohdallani. Ehkä. En tiedä.

Tosiasiassa minulla on aina ollut se harhakuva pienestä, noin kolmivuotiaasta asti, että olen olemassa tässä suuressa ja pelottavassa maailmassa, jossa millä hetkellä tahansa voi tapahtua mitä tahansa.

Ensimmäisen uneni muistan. Olin silloin n. kolmevuotias. Se oli kauhea, siinä tuli kuolema hakemaan minua mustilla lastenvaunuilla. Keinuttiin veljen kanssa. Veli (silloin 7v) keinui seisaallaan, minä katsoin vieressä. Kun tuo mustiin puettu kuolema (nainen) lähestyi ilkeästi nauraen, veli pysäytti keinumisen ja juoksi kovalla vauhdilla pakoon, minä sesoin jalat kuin kiinni naulattuina maahan, en päässyt pakoon askeltakaan. Parkaisin ja heräsin. Tuo uni on seurannut minua muistissa vuosikymmenten läpi.

Nyt minua vaivaa kovasti asia: miksi sinä ajattelet, että pääni sisällä kuhisee ajatuksia koko ajan, vieraita ajatuksia, jotka joku toinen minä sanelee, ja että on vielä olemassa kolmas minä, joka on näkymättömissä, miksi? Missä minä olen, oikeasti?

Sinä tunnut vakaalta omalta itseltäsi. Tiedätkö sinä vastauksen, missä minä olen. Vai eikö minua ole olemassakaan.

Nyt tunnen itseni epävarmaksi enemmän kuin koskaan ennen. Hätätila! Soittakaa kelloja!

Tapsa kirjoitti...

Olet etuoikeutettu, jos pystyt olemaan tietoinen ilman ajatuksia. Sulje silmäsi, pysy tietoisena ja tarkkaile mielesi autiutta. Pystytkö siihen?

Enkä minä kuvittele, että päässäsi kuhisee vieraita ajatuksia. Mutta yleensä ihmisen päässä kuhisee tauotta hänen omia ajatuksiaan. Sinunko siis ei? Kiitä luojaasi siitä.

Äläkä takerru tähän "kolmanteen" tarkkailijaan. Mainitsin sen vain siksi, että kerroit itse katsovasi usein itseäsi sivusta. Kuka silloin katsoo ketä?


Liisu kirjoitti...

En osaa vastata.
Pää on tosi tyhjä.

Tapsa kirjoitti...

No joo, juuri tämän takia en mielelläni antaudukaan keskusteluun meditaatiosta.

Yritin alussa sanoa, että älä sekoita tähän mitään mystiikkaa, mutta niinhän siinä aina käy - "kuka minä olen, missä minä olen, onko minua olemassakaan" -kysymyksin.

Jos harrastat meditaatiota, käytä sitä vain tekniikkana, jolla poistat päästäsi tuollaiset kysymykset.

Liisu kirjoitti...

Tapsa, kiva kun edes viitsit vaihtaa ajatuksia kanssani. Mutta niin tollo olen oikeasti, että en edes tajunnut, miksi aloit puhua meditaatiosta.

Ajattelin, että jokin minun tavassani kirjoittaa ärsyttää sinua, ja yritit auttaa minua meditaation avulla.

Sinä olet "reilu jätkä", sen olen vaistonnut Iineksen blogissa. En osannut kuvitella että itsekään meditoisit, kun vaikutat niin asioita hallitsevalta ja tasapainoiselta.

Mutta ehkä meditointi onkin se keino, jolla olet saattanut itsesi tasapainoon. Onko näin?
Jos, niin suhtaudun aivan eri tavalla kysymyksiisi täällä, ja yrittäisin tosissani etsiä neuvoillasi tasapainoa elämääni, joka, niin kuin varmaan olet huomannut, liikkuu laidasta laitaan. Hyppelehtii pitkin ketoja ja kukkaniittyjä ja löytää hetken kuluttua itsensä aina - rapakosta.

Tuosta pettymyksen sävystä kommentissasi huomasin ehkä jotakin tarkoituksestasi. Kokeilen uudestaan tuota kehotustasi meditaatioon liittyen. Otan sen vakavissani. Jos se sattuisi parantamaan elämäni laatua, olisi se hyvä asia. On aika raskasta pompotella edestakaisin. Olisitpa nähnyt, missä tilassa olin eilen illalla. Kaikki, koko maailma. tuntui pahalta ja turhalta paikalta.

Mutta yksi asia on hyvä. Sait täräytettyä minua niin, että tänä aamuna tajusin yhtäkkiä mistä minun pitää kirjoittaa blogiini. Tähän asti ei minulla ole ollut mitään tarvetta kirjoittaa yhtään mitään. Niin tyhjä olo on ollut. Mutta nyt ainakin aion yrittää ja koen asian, josta aion kirjoittaa tärkeäksi. Voi olla ettei se onnistu. Ei varmaan. Mutta sain sinulta ainakin sykäyksen uuteen kirjoitukseen. Siitä kiitos. Aihe vasta pyörii päässä. Mutta sellainen tyhjiö siellä on, että sinne sopisi pyörimään montakin aihetta yhtä aikaa. Kiitos, Tapsa!

Mkä on seuraava harjoitus? Osaan siis pysäyttää ajatukseni, se tuntuu jopa helpolta. Mutta mitä sitten? Missä se minuus luuraa? Ehkä se selviäsi jatkossa. Miten minuus löytyy tyhjyydestä. Kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
minuus on sinussa. Laula jokin laulu, vaikka vain pari omaa sanaa. Kirjoita pieni runo. Katso kukkaa, maisemaa - tunnustele. Pure pikkaisen huulta ja mutrista suuta. Sulje silmät. Tee kakku tai vaikka juustovoileipä, maistele. Unet ovat seikkailu, niissä asuu onni. Älä pelkää kuolemaa, ei se ole vihainen nainen - se on rakkaasi varjoisista vesistä. Kuuntele itseäsi, tunteitasi ja aisti. Elämä on ihastuttava leikki kuin lapsena kesän pehmeydessä kun juoksit paljain jaloin. Naura ja aukaise silmäsi. Vain sinä olet sinä ja siksi kaikkein arvokkain. Hymysi on taivaan kaari...tiedäthän sen.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaisuus on pehmeyttä ja peilitön. Sen kautta kulkeneet tarvitsevat kaiken kauniin näkemistä - tuntemista... havisevia puita, riehakkaita pilviä, tuulen pehmeyttä tai viimaa, katsetta, valoa. Ennen kaikkea lämpöä, aurinkoa. Hiljaisuudessa...se on peilitön on musiikki suurta, kaikki kulkee sielun kautta. Puhumattomuus on puhetta ja kirjoitettu sana on puhetta...
- papaija

Liisu kirjoitti...

Papaija, kauniisti soljuvia sanoja. Olet runoilija, saat maailman näyttämään paikalta, jossa on onni olla.

Ahdistus ja paha mieli, ikävä olo on varmaan ihmisessä itsessään. Se ähkii sisäpuolella ja saa näkemään painajaisia.Väläyttelet peililläsi elämän valoisia puolia. Kiitos!

Oli ilo lukea. Runosi ovat suurenmoisia!
Noin kun osaisi katsella maailmaa ei olisi hätää ollenkaan.

Monet pilaavat itse elämänsä. Surua ja murhetta riittää, jos niitä alkaa pohtia. Maailma on niin kuin sitä katsellaan. Mutta omista nahkoistaan voi olla vaikea irrota, pyristellä pois. Pitäisi ainakin yrittää. Toit hyvän sanoman.

Anonyymi kirjoitti...

...
musiikki
kuin kudelma
säie säikeeltä
sinusta minuun...

-papaija

Anonyymi kirjoitti...

... Luin blogisi - laivassasi on kaikki tarpeellinen ... löysin sieltä sinut...
-papaija

Tapsa kirjoitti...

Aloin kai puhua meditaatiosta siksi, että sivusimme sitä edellisessä tarinassasi ja nyt kun kerroit katsovasi itseäsi usein sivusta, asia palasi mieleeni.

Taito, halu tai kyky sellaiseen on mielestäni erittäin myönteistä - tunnistan siitä etsijän, kaltaiseni.

Aloitin meditaation kauan sitten juuri siksi, että olin levoton sielu, etsin itseäni ja ihmettelin maailmaa ja paikkaani siinä. Meditaatio sinänsä ei ole ainoa totuus tai ratkaisu kaikkeen, se on vain askel mielenhallintaan. Siitä ei kannata tehdä elämän sisältöä, vaan se on vain työkalu.

Ymmärretäänköhän me ajatusten pysäyttäminen samalla tavalla? Meditaatiossa se tarkoittaa päämme sisäisen äänen vaientamista, mielen loputtoman lörpötyksen lakkaamista hetkeksi.

Kysymystä "kuka minä olen" voisi lähestyä niinkin, että panee hetkeksi syrjään faktatiedot, nimensä, ikänsä, sukupuolensa, asemansa, suhteensa... Todetakseen sitten selvästi, että on olemassa ilman mitään määreitäkin.

Tapsa kirjoitti...

Papaijan tapa lähestyä tätä asiaa on ihana. Usein ihmiset, jotka kykenevät tällaiseen tapaan suhtautua elämään, ovat vahvoja, he uskaltavat heittäytyä elämän virtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaisuus on tottumusta, on vahvuutta olla toista lähellä, kulkea kohti. Nyt jo heittäydyn ja se kummastuttaa, että kuinka näin olemattomassa onkin tällainen puoli. Ehkä se on uteliaisuutta, ehkä se on ilo, mutta ainakin se on kokemus rakkaudesta! Toista kohden voi kulkea vasta silloin kun on tunne toisesta. Koska olen meteoriitti sopii nämä harakanvarpaat ja omituisuudet vain minuun tai ehkä pikkaisen sinuunkin. Tuosta hiljaisuudesta...koen sen omana tilana kaikkeuden keskellä, josta voi katsoa yhä uusia pisteitä. Maailma on sillä tavoin vapaa.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Kaikissa on taitoja sekä säröjä. Vahvuus ei ole vahvuutta, minä en ole ollutkaan muualla kuin peilittömässä hiljaisuudessa...minä olen autisti. Kuoren rikkominen on järjetöntä ja kaunista. Olen hakannut tätä hiljaisuutta/kuorta jo 5 vuotta ja nyt pääsin ulos. Olin piilossa itsessäni, täysin mykkä. Ja nyt senkin edestä keikun muita kohden, hassunlaisesti, mutta minuna. Jokin riemu tässä on. Koetin siis ilmaista, että olemme samanlaisia... rikkonaisia, ehjiä, vahvoja...Itse koen tärkeimmäksi rehellisyyden, vaikka mikä olisi ja hyvyyden. No...mitäpä näistä...elämä on kaikkinensa valtavan hieno kokemus, ei muuta kuin kohti avaruuksia, aistimellisuutta.
- papaija

Liisu kirjoitti...

- papaija, olet hedelmä, monivitamiinipakkaus luonnon pakkaamana.
Ihme, että tällainen monikulmio, jossa on terävät särmät mutta sivut vinossa, voi niin täysin ymmärtää ajatuksesi, jotka lentävät vaivattomasti kuin linnut ilmassa. Ikinä en oppisi taitoasi liidellä olemattomuudessa. Ihailen sinua!

Liisu kirjoitti...

Tapsa,

Kun oikein ajattelen hiljaa ollessasi, mitä ajattelen ja millä tavalla, tuntuu välillä että en pysty ajattelemaan pitkään samaa asiaa vaan ajatukset liikkuvat kuin kalat akvaariossa, toistensa yli ja ali ja ne ovat vain kuin ajatuksen pätkiä.

Kirjoittaessa sanat syntyvät sitä mukaan kun kirjoitan ja tulevat mieleen kuin itsestään, niitä ei tarvitse houkutella.

Ehkä siksi tykkään kirjoittamisesta. Ei tarvitse ponnistella ja yleensä ne seuraavat samaa rataa ja pyrkivät itsestään luomaan jonkinlaista järjestystä. Tuntuu kuin niillä olisi jonkinlainen käsikirjoitus valmiina ja minun tarvitsee vain katsoa ja joskus hämmästellä tulosta, johon en ole voinut mitenkään vaikuttaa.

Kysyt, ymmärretäänkö me ajatusten pysäyttäminen samalla tavalla. En tiedä. Minä ymmärrän sen vain, että pystyn olemaan kokonaan ajattelematta ja siinä ajatuksettomassa tilassa voin jos haluan samanaikaisesti seurata esim hengitystä. Ja kyllä. Kokeiluni mukaan voin tarkastella tilaa pään sisällä. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu kuin aivojen tilalla olisi pelkkä onkalo joka rajoittuu pään luihin, sen kallokuoreen.

Mutta mitä hyötyä siitä tilanteesta on. Sitä en ymmärrä.
Eikö se ole vaarallista jos aivot lakkaavat toimimasta, vai onko sen tarkoitus antaa aivoille lepoa?

Taidan mennä guuglaamaan, mitä siellä sanotaan meditaatiosta.
Alkaa kiinnostaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

...pyramidissa asuu henki, meteoriitti tuntee avaruuden...
samaahan tuo on
...ja nurkkaan on asetettu nelitahoinen kivi :)

antiikin mytologia on kiehtovaa...

nuoli lensi ilmassa
- papaija

Liisu kirjoitti...

- papaija,

sanasi ovat kuin aarrearkusta nostettuja aarteita!

Anonyymi kirjoitti...

Sinä olet aarrearkku, minä vain kuuntelen avaruutta. On aika sitoa siivet selkään. Meditaatio on rakennelma ennen kesäisten metsien sisintä...
Mutta rakkainta on sellon tummat, pehmeät sävelet, paratiisi, hyökyaalto.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

...ääni, sen sinä tulet kuulemaan,
mutta kuinka vaikeaa se onkaan,
kuinka kaukaa sen sinulle tuonkaan...sanat,
kauempaa kuin tähti on,
säie säikeeltä.
- papaija

Liisu kirjoitti...

- papaija,

olisipa minulla sinun kykysi puhua kauniisti.

Mutta hyvä ettei ole, saattaisin rikkoa niiden ilmavuutta ja tehdä niistä raskaita.

Tämä päivä on ollut minussa kokoontuneiden vainajien päivä.
Tuntuu, että joudun kantamaan kaikkia kuolleita sieluja mukanani
vaikka en jaksaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, sinä kuulet väärin,
näet näkyjä.
Ei vainajia, ei sieluja
vain yksi
elävä.

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Korjaan...meteoriitti ei ole pyramidi, mutta jo osa sitä...tuo avaruus on kahlittava, sitten se on...pyramidi. Ymmärsin olevani pölyimurin ja norsun mutaatio...tahtomattani.
- papaija

Liisu kirjoitti...

papaija:
- Ymmärsin olevani pölyimurin ja norsun mutaatio...tahtomattani.

liisu:
- Mikä minä sitten olen? Olenko vinoseinäinen vaja, joka on tarkoitettu asunnoksi kolmelle eri olennolle? Ne seisovat toistensa harteilla, ja kiistelevät koko ajan määräysvallasta.

Anonyymi kirjoitti...

Sinä olet sinä
kaikin puolin riittävä
kaikin puolin
Minä en tiedä mikä minä olen.
Minä olen tässä.
Minä olen tässä.

Määrää sinä,
unohda järki.

Aika on nyt.
Mitä sinä tahdot?

Minä olen tässä.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijaa...tervetuloa aikuisuus!
Kyllä tämä tästä,
mutta en voi vaikuttaa,
olenhan imuri, ahmatti, norsu, riipijä, spottivalon anastaja (heh), rekressoitunut tai jäännös tasku (sarkasmia ja jotain)
- papaija

Missä onkaan se elämä -

Anonyymi kirjoitti...

Muuten, pidän juuri tuommoisista vinoseinäisistä vajoista, jossa asuu 3 olentoa kiistelemässä määräysvallasta.
...kyllä tämä tästä...

Tahtoisin tietää jos on tummia kohtia vajan seinässä, sisäpuolella!
Semmoisesta olen levoton!
- papaija

Liisu kirjoitti...

- papaija,

koko seinä mustana kun tuli heikko ääni maan alta: olen saattohoidossa.
Veljen vaimo Tukholmassa tekee kuolemaa.

Miksi kuolema jokapuolella tihentää otettaan, niin nuoria kuin vanhoja se kourii säästämättä vaivojaan.

Ehkä sen on pakko harventaa kasvimaataan niin että tulis tilaa
uusille tulokkaille, joita pursuaa joka puolella. Elämä uudistuu kuoleman avulla.
On ajateltava positiivisesti.

Onnekkaita kaikki ne, jotka saavat edes jonkin aikaa nauttia maapallosta ja sen luomakunnasta! Onhan elämä suurenmoinen lahja, se ei ole ollenkaan mikään itsestäänselvä asia.

Se tahtoo aina unohtua.

Anonyymi kirjoitti...

Itse koetan sanoa/odottaa vierellä, että saisin tulla lähelle... odotan ja odotan, odotan ja odotan... siirtymättä. Kuolema kuuluu tähän olevaisuuteen ja niin kuuluu rakkauskin.

Kun sydän soi
on sitä kuunneltava.

No...minä jatkan tätä odottamista.
Minua ei haittaa se, että toinen kuolee, sairastaa. Minua haittaa se etten mukamas saisi tuolloin rakastaa.

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Minä rakastan vain yhtä
ja sydän on vakaa.
Siksi olen täällä.
Rakastan tuota sellomusiikkia sinussa.
Kaikki on tässä
nyt
huomenna
ylihuomenna
ikuisesti.
Minä olen tässä.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

On aika ajatella sydämellä!
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

papaija

olet

suloinen ja kiva.

mutta

nuku välillä, nurmiorava

Anonyymi kirjoitti...

Olet
Baabelin torni.
Suloinen ja kiva
ovat vain täytesanoja.
Niin turhaa kaikki
viulun sointu
musiikki...
syvyyttä yksin katson
aina
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Elämä ei ole teoriaa.
Se on aukinaisia ja suljettuja sydämiä.
Kerran auki ollut sydän
on itsekäs sulkeuduttuaan.
Ei niin rikasta ihmistä olekaan,
joka voisi torjua rakkauden.
Katson kuplaa, älykästä sellaista,
se sulkee sisäänsä kauneimman mikä
olevaisessa on.
Ei ole yksityistä rakkaudessa kuoleman läheisyydessä -
ei silloinkaan.
Hellyydellä olen tässä
vierellä
ja odotan.
Ei ole yksityisyyttä,
eikä määreitä, määrittelyjä,
eikä kuinka pitäisi olla.
Maailma on valintojen paikka
ei ole sääntöä ei minkäänlaista -
vain aukinaiset ja suljetut sydämet.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Yksityisyys tarkoittaa kuplaa, vetäytymistä oman mielen sisälle.
- papaija

mikis kirjoitti...

Elämä ei - kuule - ole mikään auki tai suljettu sydän. Se on marmelaadirasia. Tai pahviaski Mozartin kuulia. Ja se kantsii panna välillä kiinni... ai miks? No siksi kun muuten tulee punavihreisiin verryttelypukuihin pukeutuneita hiiriä jotka pureskelee niistä palasia, pois. Ja kolhitut sydämen jämät jäävät yksin yskimään itsekseen. (köh, köh)

Ps. Pidän kyllä papaijasta.

mikis kirjoitti...

minäkin tarkoitin - papaija - että älä jää oman äänesi vangiksi. Olet hyvä kaikessa. Mutta hiljaisuus on paljon enemmän kuin sanoja,

kuuntele ... ole, kiltti.

Anonyymi kirjoitti...

... kiitos
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja hyvä,
sinä olet hyvä.
Kiitin tuosta viestistäsi
ja sanojesi sävystä
...
hätäännyin ja olin paniikissa
...
ymmärsin sinua

- papaija

mikis kirjoitti...

no en nyt ainakaan halunnut ilkeillä sulle, rakas papaija. mielestäni siihen ei ole syytä. mutta varo hedelmälapsi: olen hyvin, hyvin ilkeä ihminen! esim. päärynöillä heittelen ohikulkevia ihmisiä. ja banaaneilla. ja sit kans mä huutelen ihmisille "omena pomena pom". (ajattelen, että säikähtyisivät siitä)

mikis kirjoitti...

Sitä paitsi ... (lipoo huuliaan isolla kielellään kuin Iso Paha Hukka) taidat olla aika nuori, beibikäinen, papaija?

Noh, se on kyllä helppo ongelma se. ("Ja äkkiä on ilta.")

Tänään taivaalta satoi mannaa, autoilijat yllättyivät, minusta on kiva että Suomessa on 3 1/2 vuodenaikaa.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=FzwWEJ0Bgvo

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

En säikähdä ja tiedän, että on kiire.

Kyllä

- papaija

Liisu kirjoitti...

Papaija et mikis!

et= &=und, and, ja

Kauniita sulosointuja edelleen. Ja minä olen lukenut Vanja-enoa ja yrittänyt jäjestää ajatuksia joita sattumat sekoittavat ja saavat minut puhelemaan itsekseen, höpisemään, toisin sanoen. Tähtäimessä uusi bloggaus. Synnytystuskia. Ei helppoa. Vanja-eno on hyvä, parempi, paras kuin yksikään lauseeni. Voi kun voisin olla Vanja-eno. Edes vähän aikaa.

Nauratti, kun luin tuota kilpalaulantaanne. Teitte hyvän teon. Mutta tarina, jota sulattelen on tosi ankea ja murheellinen. Pahinta, että se on totta.

Ei voi muuta kuin sanoa: Teidän on runo- ja hyväntahdon valtakunta!

Olin hämmentynyt kun tulin paikalle. mutta tuli hyvä mieli!

mikis kirjoitti...

Miksi tahdot tunkea kohtuusi synkkiä juttuja? Olet hyvä (suomen)kielenkäyttäjä, niin on moni muukin, mutta sen lisäksi Sulla on musiikintaju.

Tykkään Susta. Ja mulle tuli ikävä olo kun Sä viimeks sanoit että Sun asiat menee päin persettä, tai annoit ymmärtää, että niin.

Toivon että elämäsi olisi Okey. (Sitä minä toivon.)

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki on hyvin.
Katson musiikkia kaikkialla.
Elämä ei ole sitä tai tätä.
Elämä on kaikki.
Et sinä ole synkkä juttu.
Sinä olet rakkainta minulle.
sellaista kauneutta
kuin kesä, luonto, valo, hiljaisuus, metsä, tuuli, olevainen ja silloin olen onnellinen.
Olet ryhävalas,
karhu ja hevonen...
ymmärrätkö... ymmärrätkö.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Jos ajattelet sydämellä
kaiken tämän ymmärrät.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=rMCl2-uMYoE&feature=player_detailpage

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Älä sammuta aurinkoa
sydäntä

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen valinnut kaiken itse
ja ymmärrän valintani
sydämeni on vakaa
- papaija

Liisu kirjoitti...

Sain juuri valmiiksi jutun. Olin sen jo laittanut sinne härveikköön, mutta sitten tuli suuri pulma, SUURI PULMA.

Ja nyt tulee vieraita,
ja minun piti tehdä
piirakka!

Se on tekemättä.
Piirakkaan
sortui tämä juttu.
KAMALAA!

Vieraat on kivoja, mutta
piirakan tekeminen kauhistuttaa minua.

Anonyymi kirjoitti...

En löydä mitään nyt
on vain hauras pyyntö
ei vielä

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten on se sokeus
ja luulo
ja kaikki.

Kunpa vain hetken olisit,
tulisit kohti
ja sanoisit.

Ei ole ongelmaa
vain moneutta.

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Olla
olla vain
kuunnellen
olla vain
olla

tunnustellen

karheasti, hauraasti, kömpelösti,
miten tahansa.
Sillä tummuus on läsnä.

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=KDY75Lly5Hk&feature=player_detailpage
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=jbXiRhPXiMc&feature=player_detailpage
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=vGUa3F_7P88
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

- hups...tarantella taisi tulla uudestaan...mutta eri esittäjä sen nyt...
- papaija

Liisu kirjoitti...

Oi, voi, mikis sanoi oikein: miksi kirjoitat ikäviä juttuja?

Kun luin tuon, minkä piti olla hyvä, se osoittautui niin tylsäksi, etten itsekään jaksanut lukea sitä alusta loppuun asti.
Näin surullisesti siinä kävi:
Se on nyt roskakorissa.
Onneksi. Huokasin helpotuksesta!
(se oli TOSI ikävä)

Anonyymi kirjoitti...

Sinä lupasit minulle!
- papaija

mikis kirjoitti...

ÄLÄ HYVÄNEN AIKA HÄVITÄ TARNOITASI, LIISU! EIVÄT NE OLE IKÄVIÄ!

Liisu kirjoitti...

Hei. te ootte kivoja, te ootte ihania!
Se minun juttuni oli vain tosi surkea. Se kertoi Vanja-enosta ja mun yhdestä sukulaisesta, joka on soitti myöhään illalla ja sai jotenkin sanotuksi, että hänellä on vain enää vähän elämää jäljellä, ja se puhelu katkesi yhtäkkiä ja en saanut häneen enää yhteyttä...

Luin Vanja-enon kirjasta, ja se päättyi surullisesti, kun kaikki rakasti siinä ihmisiä, jotka rakastivat jotain toista.

Voi kuvitella mitä siitä tulee, kun yhdistää kaksi näin surullista juttua.

Koetan keksiä jotain muuta.

Ei olisi mitään hätää, jos osaisin kirjoittaa niin kauniisti kuin sinä -papaija. Tai niin hauskasti kuin sinä mikis.

Te olette taitavia, älkää hukatko taitoanne.

t. ystävänne
Liisu

Anonyymi kirjoitti...

Ihminen kykenee hävittämään, mutta ei rakentamaan. Kun kaikki on hävitetty, on jokin aikakausi loppu. Ja aivan kuin Vanja-enon ihmiset aavistaisivat tämän. He elävät oudossa odotuksen tilassa, joka muistuttaa modernismin välitilaa. Ehkäpä Tšehovin tarpeeton ihminen on modernismin etiäinen.
Katariina Kaarlela

Liisu kirjoitti...

Katariina Kaarlela,

Olet mielestäni oikeassa Tshehovin ihmisiä ajatellen, joutilaita ihmisiä, voivat itse säädellä, mitä tekevät.

Sama odotuksen tuntu kaikissa muissakin hänen näytelmissään, varsinkin Kolmessa sisaressa. Sama välitilan tuntu ja odotus jostain muutoksesta, toiveita ja haaveita, mitään ei varsinaisesti tapahdu muuta kuin puhutaan ja puhutaan, mennään ja tullaan.

Mutta tänään meillä oli koolla harvinaisen paljon väkeä, sama tshehovilainen tunnelma vallitsi. Pelkkää puhetta monta tuntia, naurua ja iloa, pientä skismaa ja väittelyä välillä, (ei kuitenkaan suoraa tappelua. :) Kiihtymystä kyllä. Asiat liikkuivat ihmisten välillä ja olisi ollut hauskaa merkitä muistiin puheenvuoroja.

Vanja- eno (Voinitski) on lempihenkilöni siinä näytelmässä. Hänen puheenvuorojaan ja Astrovin (se lääkäri) puheita "kuuntelin" erikoisen tarkasti. Yleensä, huomasin, ihmiset eivät kovin eroa nykyisistä ihmisistä puheissaan.

Jotkut ovat riippuvaisia toisista, yksin olo tuottaisi tuskaa monelle, ihmisiä on pakko kantaa, jos ei fyysisesti, niin ainakin mielessä. Olla yksin yksinään, voisi tuottaa vaikeuksia useimmille meistä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin se on se "pakko"
sitä pitää juosta karkuun.
On paljon kaunista pakotonta.
Minulla on vain pakkoja.
Olen loputtoman väsynyt.
Hautasin loputtoman eilisen; illan ja yön sydäntäni,
Siperian mustaan
jäätyneeseen maahan.
Nyt olen sieluton.
Kuihtunut ja veretön.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

...tuosta runosta tuli susi
- papaija

Oi jos olisi rakkautta.
Sellaista villiä ja vapaata,
joka sanoisi ei ulkoisille määritteille ja roihuaisi kahden sielun välillä.

Liisu kirjoitti...

-papaija,
joskus tuntuu, että koko elämä on pakkoa, ja että elää täytyy. Jos tekisi niin kuin haluaa, aiheuttaisi harmia ja epätoivoa toisille. Toisia pitää voida rakastaa. Toisista pitää pitää. Toisia on kuunneltava.Mutta toisten ehdoilla ei pysty elämään. Pakko tehdä jotain ihan itse. Vaikka se olisi kuinka hullua.

On jännä kokeilla, millaista elämä olisi, jos olisi joku toinen. Joskus (usein) minusta tuntuu, että elämä on näyttelemistä. Roolit toisten sanoittamia, vaikka toivoisi, että voisi itse keksiä omat sanansa ja tekonsa.
Aina on joku joka sanoo: Ei noin voi tehdä. Voi, voi!

Runo-sudet ovat eläviä olentoja, ei niitä saisi tappaa eikä panna roskikseen. Nyt kaipaan sitä juttuani jota pitkään tuhersin. Siksi poistin sen, että tiesin, tulisin kaipaamaan sitä. Nyt ne samat asiat pyörivät korvissa ja kaipaavat päästä ilmoille. Mutta en anna niille periksi. Ne eivät sitä ansaitse. Käännän itseni sivuraiteille, että näkisin uusia maisemia.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö
tämä tyhjyys on pehmeää
kuin leijaamista
vaipumista
kaikkeen väsymistä
murhetta
raskas varjo

...uudet maisemat
niin kauniitahan ne ovat,
kauniita ja aidattuja.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Ei haittaa enää mitkään asiat
ei haittaa
"tosiasioiden myöntämiset"
tämä syvyys on
ääretön, ääreellinen
kaikki
tuntuu kuin
katsoisin itseäni
onttoa kuuta
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

...käännän itseni sivuraiteille,
...satakieleni, mesimarjani, ummunkaiseni.
- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Aika on uusi.
Nainen on
vahva.
Hän katsoo kauas.
Sydän sanoo pyramidi.
Yksi.

- papaija

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Liisu ja Mikis,
hurjaa oli tuo kaikki...
Nyt on aika lukea kirjaa, siivota ja käydä kaupassa...ehkä myös kuunnella viulu musiikkia ;)
hei, hei.
- papaija