24.10.2017

RUKOUS (rukouspäivänä)






Hyvä Jumala

joka istut vetten päällä

kiitos kun et kuule minua
et kallista korvaasi

kun rukoilen sinulta
mahdottomuuksia

kiitos kun annat minun
olla rauhassa

tehdä syntiä
mitä se sitten onkin

en tiedä

kiitos että saan epäillä
kaikkea, myös sitä
että olet olemassa

että saan ihmetellä
mitä tapahtuu

näinä vaikeina aikoina

sitä, että annat
ihmisten sotia

sitä, että annat myrskyjä
maanjäristyksiä

suuria tuhotulvia
junaonnettomuuksia

sitä, että on tappajia
ja murhamiehiä

sitä, että on uskonsotia
ja itsemurhaajia

sitä, että on muitakin kuolleita
ymmärrän: he antavat tilaa

uusille ihmisille

joilla on mahdollisuuksia
tehdä elämästään onnellista

meitä on liikaa
hyvä jumala

meitä on ihan liikaa
kärsiviä, onnettomia ihmisiä.









Musiikki yhdistää ihmisiä, antaa voimaa. 
Hälventää pahaa mieltä.
Rauhoittaa.











9 kommenttia:

Hjalmar kirjoitti...

Ha-haa! Olipa hämmentävä! "Vetten päällä" oli mainio aloitus! Erinomainen rukous - olisin ehkä jättänyt PS-osuuden poikke. Toisaalta silloin olisi särmä vähän kadonnut siitä. Tuossa muodossa, kun sulla tää on, lukija jää poukkoilemaan kuin flipperikuula näiden kahden osion välille. Hauskaa!
Mulla on sellainen spiritualistinen käsitys, että luonto on jumala (moni varmaan haukottelee tässä vaiheessa). Sitten ajattelen, että kaikki elävät olennot ovat henkiä - yksi on kissan roolissa, toinen ihmisen roolissa, kolmas koivun roolissa jne. Tästä syntyy holistinen ykseys koko universumiin. Varmaankin jotain intialaisperäistä ajatusta tässä...
Tämäkin juttusi taas näytti, millainen vallankumouksellinen kirjailija oot!

Liisu kirjoitti...


Hjalmar, kiitos!

😊😊😊

Samaa mieltä värssyistä.
Holistinen ykseys voisi olla kunniaksi kaikille elollisille olennoille.
Minä haluaisin olla 🦋

Iines kirjoitti...

Pidän tästä tekstistä kovasti, minusta tämä on hyvä runo. Ennen kaikkea pidän siitä, että ihminen ei menetä toivoaan kaiken tuskan ja kaaoksen keskellä.

Moni kyynistyy ja valitsee vihan ja aggression, tämä ihminen näkee surun ja kurjuuden yli, ja näkee elämän tarkoituksen: olemme osa aluttomassa ja päättymättömässä ketjussa ja täten korvattavissa toisella toivottavasti vahvemmalla osalla. Tärkeintä ei ole yksilön onnellisuus, vaan kaikkeus ja ykseys.

Liisu kirjoitti...

PS oli kuin hyvittelyä. Mutta jos joku miettii, mitä se PS. oli
laitan sen "sikiön" tähän nähtäväksi, sillä joku (esim. minä)
voi ajatella näinkin:

Ps.
Hyvä Jumala, kiitos siitä
että olemme saaneet syntyä
tähän hienoon, kauniiseen
maailmaan
se on meille suuri kunnia.

Jos täällä on jotain hämmennystä
ja sotkua tai tehty väärin
tai olemme muuten tyytymättömiä
ymmärrän: vika on meissä itsessä.
.

Liisu kirjoitti...

Iines, kiitos kommentistasi! Näet tuon "rukouksen" tarkemmin kuin minä itse. Kirjoitin sen mitään ajattelematta. Se vaan puikahti mielestä.
Sinun blogissasi on vaihdettu ajatuksia niin monesta olemassa olevasta asiasta, että varmaan uskosta ja uskonnostakin on ollut puhe, ehkä montakin kertaa, onhan se aika oleellinen asia, jossa ihmiset yleensä jakautuvat eri näkökantoihin. Niillä keskusteluilla on voinut olla oma vaikutuksensa alitajuntaani.

Minä kuulun epäilijöihin. Meille ihmisille syötetään lapsesta saakka erilaisia "totuuksia" joulupukista alkaen totuuksina. Sitten kun totuus paljastuu että sehän on äiti tai isä tai joku naapurinsetä, se on aika suuri jysäys lapsen mieleen. Tosin aikuisempana hän ymmärtää, että se on jonkinlaista peliä, jossa on joulupukki jonkinlainen pelinappula, ja siinä muodossa ihan oikeasti olemassa, hän (lapsi) alkaa ajatella että kaikki muukin voi olla pelkkää peliä.

Minä ajattelen, että koko elämä on näytelmä, jossa jokainen ihan oikein ja rehellisesti esittää omaa rooliaan, joka jossain on jokaiselle erikseen annettu, geeneissä esimerkiksi. Mutta kuka synnyttää geenit? Missä niistä on päätetty?
Kaikella luulisi olevan alkunsa ja loppunsa. Mutta onko maailmankaikkeudella? Voi olla. Mutta mitä sen jälkeen?
Ihmettelyä riittää. Puheenaiheita riittää. Ihan tavallisessa elämässäkin joka ainoa asia on sellainen, että siitä voi olla erilaisia mielipiteitä. Jokaisella omansa.

Irja Viirret kirjoitti...

Hieno rukous Liisukka, voisi olla omani:) Lunta tulee kohta tupaan ja porstuaan joten toivottelen hyvää syystalvea!

Liisu kirjoitti...

Kiitos, Irja! Kun heräsin äsken ja katsoin ikkunasta, näkyi katulyhtyjen valossa vinossa lentäviä valkoisia hiutaleita, autojen katot ja vastapäisten talojen katot ja katujen ympäristöt valkoisilta, ajotiet osittain mustilta tai valkoiselta sohjulta. Ulkona saattaa olla liukasta. Talvi? - Niin tosiaan. Tulossa on. Ja aikakin vaihtuu pian talviaikaan.

mikis kirjoitti...

Kaunis rukous, noin haluaisin minäkin Jumalalle sanoa jos pystyisin uskoo Häneen. Niin... ja jos osaisin! "... näinä vaikeina aikoina ..." joita ihmislapsilla tuntuu olevan aina.

Ps. Tulepa pian terveeksi, Liisu!

Liisu kirjoitti...

Mikis, kiitos! Käyn fysioterapiassa, ja sielä neuvotaan, miten toisen käden pitää auttaa toista kättä mukisematta. Ja niin tapahtuu. Parempi (vasen) nostelee ja pyörittää oikeaa käsivartta sellaisella vauhdilla, että kohta, minusta tuntuu, oikea käsi on valmis ottamaan valtansa takaisin, ja osat vaihtuvat. Kieltämättä oikealla kädellä on helpompi toimia, mutta tilanne oli alussa ihan hirveä. Vaikka aivot kuinka lähettivät käskyjä oikeaan käsivarteen, se ei inahtanutkaan. Ihan kuin olisi heittäytynyt kuuromykäksi idiootiksi.
Kun tänään kävin n. puolen tunnin lenkillä (voi että minä inhoan lenkillä käyntejä!) oikea käsi heilui ja nousi jo melko korkealle. Kipujakaan ei juuri ole. Ne hautautuvat lääkkeiden alle. Takin saan jo päälle ilman hovipalvelijaa. Elämä on ihanaa! Huraa!