... Kalevi, ethän pahastu, että ilman lupakirjaa lensin tänään, 11.11.-11. sinun blogiisi. Olet merkinnyt itsesi lukijakseni (mitä se sitten tarkoittaakin), mutta huomasin, etten minä ole tainnut kertaakaan käydä katsomassa sinun sivustoasi. Nyt korjaan sen puutteen...
Tuossa oli alku, joka jäi toteuttamatta, Mutta pari päivää sitten kävin tosiaan tutkimassa A-KH kirjaimilla otsikoitua blogia, jonka asukkaaksi paljastui Kalevi. Siitä tämän bloggauksen nimi.
Kuva tuossa ohessa voisi tarkoittaa valon ja pimeän taistelua; päivä seisoo yö allaan. Mutta se voi tarkoittaa myös sitä mielen myllerrystä, johon ajatukseni välillä, pimeältä pohjalta ponnistellessaan, takertuvat.
Tavallaan A-KH blogissa sivutaan myös valoa ja pimeyttä. Ne siten nähtyinä kuin itse kukin sen mielessään ajattelee.
Asiallista tekstiä Kalevi kirjoittelee. Lueskelin hänen viimeaikaisia bloggauksiaan, kunnes törmäsin juttuun Käärme petti. Se pysäytti. Käärme puraisi.
Linkki tapahtumapaikalle: täällä se tapahtui Voi vain arvailla, kuinka paljon aikaa ja hermoja minulta, PC:n käyttäjältä, ja siitä (viruksiin ja hitauteen kyllästyneenä) Maciin siirtyneeltä, kului, ennen kuin sain tuon linkin toimimaan. Mutta lopulta se onnistui.
Kannattaa siis nyt käydä paikan päällä - jos ei ole jo käynyt. Siellä voi nähdä vielä sen käärmeenkin!
Ilmeisesti se ei ollut myrkkykäärme, koskapa olo ei huonontunut, päinvastoin pikemminkin parani.
Jotain outoa siitä puremasta kuitenkin seurasi. Ajatukset alkoivat lennellä taas laidasta laitaan. (Sen huomasin kirjoittamastani kommentista, joka on, lievästi sanoen, sekava. (Sekava on tämä juttukin, vaikka yritin sitä tässä samalla korjailla).
"Uskonto tulee olemaan ihmiskunnan ikuisuusasia..." alkoi Kalevin blogipostaus. Hän oli nähnyt paljon vaivaa ja kerännyt tunnettujen henkilöiden mielipiteitä ja ajatuksia siitä, miten uskonto vaikuttaa ihmiseen. Samalla kun epäilin näiden henkilöiden ajatusten samansuuntaisuutta, olin, ja olen vieläkin, heidän kanssaan samaa mieltä. Ei tarvinut ponnistella. Järki sanoi heti, että ne sisältävät totuuksia, joihin olin itsekin uskontoja pohtiessani usein päätynyt.
Siis petetäänkö meitä uskonnosta saarnatessa? Vedetäänkö nenästä? Peloitellaanko? Miksi jotkut ihmiset saavat herätyksen, jotkut eivät saa, vaikka haluaisivat? Miksi uskoon tuleminen (josta kuulee erilaisia kuvauksia) saattaa vaikuttaa samoin kuin äkillinen rakastuminen, tai jotain muuta, lähes mielisairauteen verrattavaa käyttäytymistä, joka mitätöi joskus kaiken entisen. Usein tilanne kuitenkin pikku hiljaa rauhoittuu. Mutta tiukasti näyttää olevan tarve sopeutua uuden elämän vaatimiin rajoihin, vaikka ne olisivat kaventuneita ja pähkähulluja. Esimerkiksi käsitykset synnistä muuttuvat. Jopa ikkunalla varustetun pesukoneen hankkiminen, puhumattakaan television katselemisesta, ovat syntiä jossain uskonnossa. Jossain toisessa on verensiirto kiellettyä. Jossain ehkäisy on syntiä jne.
Kun olen itseäni viisaammilta kysellyt, miten uskontoon voi uskoa ja miten siihen olisi suhtauduttava, vastaus on aina ollut: "Etkö sinä usko, että uskonto on aina uskon asia!"
Kyllä minä uskon. En minä usko. Kumpaakin. Ristiriitaista.
Mistä kaikki on saanut alkunsa? Mikä on Jumalan osuus ihmisen elämässä? Onko Jumala pelättävä vai rakastava olio? Miksi hän kristinuskossa on jakautunut kolmeksi? Miksi Jumalaa pitää rukoilla? jne. Mitä on synti? Miksi uskontoja on monta? Miksi uskonto jakautuu usein lahkoihin, jotka riitelevät keskenään? Onko Raamattu aina oikeassa? Jos on, miksi siitä löytyy vastauksia jokaiselle uskovaiselle, kuului hän mihin kirkkokuntaan tai lahkoon tahansa, ja on olevinaan ainoa, joka on oikeassa?
Olin hautajaisissa, jossa pappi puhui. Hän sanoi: "Jeesus on portti. Joka uskoo Jeesukseen, hän pelastuu. Joka ei usko, joutuu kadotukseen. Luulisin, että tällä puheellaan hän tuomitsi monen läsnäolevan, surevan ihmisen, ehkä vainajankin, iankaikkiseen kadotukseen. Olihan lohdullista!
Luulen, uskon, että jokainen ihminen uskoo johonkin. Mutta mihin, ja mitä.
Lisäksi luulen, uskon, että kukaan ihminen ei tiedä, mikä on perimmäinen totuus uskosta ja uskomisesta. Tai maailman synnystä. Tai mistään muustakaan asiasta.
Vai tietääkö joku?
Kalevi kertoo reilusti oman tilanteensa ja perustelee sen hyvin.
Mutta mitähän varten minusta tuntuu nololta tunnustaa, että minullakin, epäilijällä, on Jumala, joka asuu minussa ja samalla kaikkialla muualla. Ja että minä välillä epäilen sitä, sillä se on aika omituinen. Yleensä meillä on kuitenkin hyvät välit, mutta kyllä me riidellään välillä. Mutta jos syytän häntä jostain, esim. että on epäreilua, että hän auttaa toisia, mutta toiset saavat hänen puolestaan vaikka tuhoutua, hän ei suutu, katsoo vaan murheellisena, tai naurahtaa, ja sanoo: "Olen tainnut tehdä virheen. Olisi varmaan pitänyt luoda ihmisille suuremmat aivot, jotta niihin mahtuisi enemmän ymmärrystä."
5 kommenttia:
Liisu
Hyvillänihän minä vain olen, jos joku lentelee harvakseltaan päivittyvässä tekstiblogissani.
Muslimit ihmettelevät, että kristityillä on kolme jumalaa, joista yhtä koko ajan syödään.
Paavali oli kristinuskon ensimmäinen teologi.
Jumalalla on ollut huima urakehitys. Aluksi hän oli yhden pienen seemiläisen heimon jumala.
Tuntuu siltä, että monien ihmisten eksistenssi ei oikein kestä ajatusta, että ihminen olisi tässä kosmoksessa yksin. Hän haluaa postuloida jonkinlaisen maailmankaikeuden valtiaan, ylijärjellisen substanssin, jolla on mahdollisuus vaikuttaa yksilöiden ja kansakuntien kohtaloihin.
Minusta on ihan hyvä, että sinulla on Jumala. Jos joku väittää, ettet usko oikein, niin se on hänen päänsärkynsä.
Minulle avainsana kaikessa uskonnollisuudessa ja eri uskonnoissa on rauhallinen toteamus: Uskonto on mielen asia. Mielen, ei uskon.
Tuo "uskonto on uskon asia" vähättelee mielestäni ihmisen uskonnollisuutta tai kaikkia eri uskontoja. Samalla se vähättelee itse uskoa, lujaa luottamusta, joka joskus elämässä lie tarpeen, vaikka itse arvostaisikin ehkä kriittisyyttä ja kokemusta enemmän kuin uskomista lujasti ja luottavasti.
Kun uskonto nähdään mielen aspektista, sille myönnetään oikeutus, sillä kukas nyt ihmisen mieltä kieltäisi. Samalla kun kunnioitamme ihmistä, lähimmäistämme, kunnioitamme hänen mieltään ja oikeutustaan omaan mieleensä. Mieliä on erilaisia, ja oikeastaan mieli on tärkeämpi kuin mikään ulkoinen seikka, uskontojen rituaalit ja muodot tai uskontojen maailman jumalgalleria.
Jokin ihmisen mielessä haluaa nousta korkealle ja haluaa kokea pyhän tunteita. Tämä olkoon sallittu kaiikille ihmisille, erilaisten jumalten äärellä, koska ei se ole keneltäkään pois.
Iines ja Kalevi!
Olin kirjoittamassa teille vastauskommentteja, kun tapahtui maailman ihme!
Olin juuri kirjoittanut pitkän sepustuksen omista käsityksistäni ja painoin 'lähetä kommentti' kohtaa, niin kirjoitus katosi ja tilalle tuli iso lappu, jossa luki: Sinulla ei ole oikeus olla tällä sivulla... (ja sitten siinä oli jotain muutakin, jota en ennättänyt lukea, kun säntäsin kommentin perään. Mutta ei sitä löytynyt mistään.
Olikohan tämä joku taivaallinen ilmahyökkäys, vai olisiko laskettava googlen kummallisuuksien tiliin.
Nyt minua hätistetään jo nukkumaan. Koetan huomenna illalla tehdä uuden yrityksen, mutta en niin sotaista kuin tämä kadonnut. Siinä olin juuri asettanut kaksi sotajoukkoa vastakkain ennen taistelua, ja kummassakin leirissä rukoiltiin, että "Jumala auta meitä nitistämään nuo toiset, jumalattomat viholliset!"
Rauhallista yötä teille! Minä näen varmaan painajaisia... No ei se mitään. Olen niihin tottunut.
a-kh,
nauratti tuo muslimien käsitys ehtoollisesta. En minäkään sitä oikeastaan ymmärrä. Kai kysymys on vertauskuvallisuudesta? En ymmärrä montaa muuta asiaa kristinuskossa, joskaan en muissakaan. Pitäisi mennä raamattukouluun. Tai toivoa, että joku minulle selittäisi. Koulussa nielaisin kaiken annetun opin kiitollisena, sitä yhtään miettimättä. Nyt se kostautuu epäilynä.
Tuo Sinun keräämäsi aineisto on helpompi ymmärtää.
On muuten kumma, että miehet ovat esim. islamilaisuudessa omineet uskonnon itselleen, sillei näyttävästi. Mitenkähän naiset? No, liikaa kysymyksiä. Hillitsehän nyt itseäsi, sanon itselleni ja aion olla liikaa pohtimatta. Kun sillä tavoin ei tule hullua hurskaammaksi.
Iines kulta!
Minä en nyt ymmärrä sinuakaan, voi kamalaa.
Sanot:"Tuo "uskonto on uskon asia" vähättelee mielestäni ihmisen uskonnollisuutta tai kaikkia eri uskontoja. Samalla se vähättelee itse uskoa, lujaa luottamusta, joka joskus elämässä lie tarpeen, vaikka itse arvostaisikin ehkä kriittisyyttä ja kokemusta enemmän kuin uskomista lujasti ja luottavasti."
Minä olen uskonut tuohon "usko on uskon asia" siinä mielessä, että ei voi uskoa, jos ei usko. Aika typerä olen, myönnän. Nuo sinun argumenttisi näyttävät hyviltä ja uskottavilta. Mutta kun minä en ymmärrä koko asiaa.
Minä en ymmärrä jumalia (niitähän on maailmanlaajuisesti paljon), jotka vaativat itsensä kunnioittamista. Ja joita pitää rukoilla. Vai ihminenkö se siinä itse vaatii ja itse haluaa kunnioittaa ja keksii kaiken.
Voi minua! Millaisessa pimeydessä kuljen.
Lähetä kommentti