21.7.2020

KAIKKI ME OLEMME TULLEET PIMEÄSTÄ VALOON




































Tästä ylöspäin...


... noinko ajattelee tuo pieni vauveli, jonka etusormi näyttää opastavan silmiä mihin suuntaan kannattaa katsoa. Sinnepäin tietysti, mistäpäin on jotain tulossa. Nyt juuri hän katsoo ylöspäin ja on hiljaa.  Näyttää kuin hän odottaisi jotain.   
Mitä se mahtaa olla? 
Ehkä hän on vain ihmeissään, kun pään yläpuolella ei näy ketään. Tavallisesti siellä on aina joku,  joka tuo kasvonsa aivan lähelle. Useimmiten se on äiti, jonka hahmon ja äänen hän erottaa parhaiten toisista.

Osaakohan vauva ihmetellä, miten erilaisella äänellä kaikki vieraat puhuvat kun puhuvat toisilleen. Hänelle puhuessaan ääni ohenee viserrykseksi tai se on järeä, mutta huippuunsa soinnitettu. Samalla se on kuitenkin rakastettava ja mieltä lämmittävä. Ehkä puhuja kuvittelee että sellaisena vauva ymmärtää sitä paremmin, vaikkei ymmärrystä tarvita. Lämpö, johon ääni on kääritty ilahduttaa vauvaa näkyvästi. Vaikkei hän osaa vielä puhua, hän kääntää tutkivan katseensa ja tuijottaa puhujaa suoraan silmiin katse kirkkaana.

Vauva on jo tottunut ihmisten kasvoihin ja osaa erottaa ne häilähtelevistä varjoista, jotka liikkuvat sinne tänne levottomasti, mutta eivät pysähdy. Kaikki kasvot, jotka pysähtyvät häntä katsomaan välittävät iloa ja ihmetystä, hyvää mieltä ja lämpöä, ja ääni, jonka hän kuulee kieppuvan korvissaan, on lempeä.  Yhdessä ne kaikki saavat aikaan tunteen, että hän ei ole yksin ja että hänestä välitetään. 

Kun vauva hymyilee ja hymy säteilee hänen kasvoiltaan tuntee katsoja iloa ja on kuin aurinko paistaisi, ja koko maailma alkaisi täristä liitoksissaan ja asettuisi parempaan asentoon.
   Ja kun ensimmäinen sana tipahtaa vauvan suusta, on katsoja ihan ihmeissään ja painaa sen muistiinsa. Ja kun sanaan yhdistyy lisää sanoja, niin että se muuttuu lauseeksi, katsoja on jo poissa tolaltaan, ja hihkuu: Kuunnelkaa, noin pieni ja osaa jo puhua!
   Ja kun ensimmäinen hammas on vauvan leukaluussa ja hehkuu puhtaan valkoisena, ei tiedä enää mitä sanoa. On ihan mykkänä ihastuksesta.
   Mutta entä sitten, kun vauva ottaa ensimmäisen askeleen, voi sitä intoa, on kuin urheilukilpailussa. Jatka, jatka! Ja kun toinen askel tulee vähän horjahtaen, tulee kolmas ja neljäskin. Viidennen jälkeen vauva lyyhistyy ja istuu lattialla ja ihmettelee itsekin, mitä tuli tehtyä!  
    
Kaikesta, mitä vauva saa kokea, hän kerää huomaamattaan  itselleen tietoa, mitä kaikkea ihminen voi kokea jo elämänsä alkuvaiheessa. 
   
 Riitaisat ja ilkeät äänet ovat joskus  voineet pelästyttää lapsen  jo kohdussa. Ja vaikka hän ei olisi halunnut varastoida niitä tajuntaansa, ne ovat voineet jäädä elämään kaiken hyvän alle. Sieltä ne ovat saattaneet vaikuttaa ja aiheuttaa epätietoisuutta, pettymystä ja ikävää oloa. Niitä pitää vieläkin varoa ja yrittää oikoa. Oman mielialan tyynenä ja iloisena pitäminen ei ole helppoa. Mutta jo sen yrittäminen auttaa. Maailma on se, mikä on. Jos siinä on vikoja, niitä voi yrittää parantaa ainakin omalta kohdalta, mutta ajatellen myös toisia. Omahyväisyys on sairasta.
     
KATSOPA vielä kerran tuota yhteiseksi muuttunutta vauvaamme kuvassa yläpuolella, tai omaa vauvaasi, jos sinulla on sellainen itselläsi tai lähipiirissä, ja ajattele miten ihanaa olisi, jos hänestä on joskus tulossa, tai on jo tullut, sellainen ihminen, josta meillä on enemmän iloa kuin surua. Miten iloisia silloin voimme olla, täydellä sydämellä.

PS.
Mutta mistä tulevat sellaiset vauvat, ja miksi, joista voi käyttää isona sellaista nimeä kuin psykopaatti, narsisti, a-sosiaalinen tms. Onhan niitä. Mutta se on eri juttu. Sitä voi ajatella ja ottaa selvää. Ei heitä saa unohtaa!

Mutta varmaan kaikki vauvat pitävät musiikista. Jotkut heistä kuulemma alkavat musiikin kuuntelemisen jo kohdussa. Uskomatonta, mutta voi olla tottakin. Kuunnellaanpa nyt kuitenkin tämä teos, josta kaikki vauvat voivat pitää sen rauhallisuuden takia. 



                                 





9 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Voi, miten sykähdyttävä kuva! . Toki tekstikin on puhutteleva, mutta tuo kuva minuun erityisesti vetosi. Nosti myös kipeitä muistoja.

Satuin kerrankin paikelle ajallaan ja oli vielä puhtia olla livahtamatta karkuun.

Kiitos Liisu !

elviira kirjoitti...

Google oli unohtanut minut, vaikka näytti, että muisti. - Näköjään vaati jos minkälaiset kommervenkit.

Terveiset

elviira

Liisu kirjoitti...

Nimetön,
kiva kun kävit lukemassa, kiitos!

Minusta vauvat on ihania. Ne on ihmisiä puhtaimmillaan. Aina kun näkee vauvan, alkaa ajatella, minkähänlainen elämä tuolla pienellä on edessä, ja toivoo parasta mahdollista.

Liisu kirjoitti...

ELviira, tulee paljon muistoja mieleen, kun näkee nimesi! Aika menee vauhdilla, ei tahdo pysyä mukana. Mutta hieno kesä ainakin tähän asti.

Täällä Blogilandiassa ja Facebookissa on tehty paljon muutoksia! Tosin täällä ei ennätä käydä kovin usein. Sotkeudun aina salasanoihin, kun niitä ei aina muista, ja niitä kysytään nykyisin melkein joka kerran kun tänne pistää päänsä.

Iines kirjoitti...

Onpa kaunis pieni ihminen, uusi tulokas suureen maailmaan. Niin viaton ja niin auki kaikelle.

Olkoon maailma hänelle hyvä, puhaltakoot lempeät tuulet hänen soman vuoteensa yli, hellästi poskea hivellen. Soikoon sävelet antamaan hänelle elämyksiä ja sitä, mitä hän kulloinkin tarvitsee. Onnea pienelle ihmiselle!

Liisu kirjoitti...

Kylläpä kauniisti puhut, Iines!

En tiedä mistä johtuu, mutta aina kun näkee vauvoja milloin missäkin, sanomalehdissä, kaduilla, kylissä, tai muualla, alkaa ajatella, mikähän on tuon vauvan kohtalo ja huomaa toivovansa parasta.

Ja aina kun nostetaan joku aikuinen ihminen näkyviin, oli hän syyllinen jokonkin rikokseen, tai muuten erikoinen ja hänestä puhutaan hyvässä tai pahessa, aina ensimmäiseksi nousee mielessä ajatus: ajatella, hänkin on ollut pieni vauva! Suloinen ja puhdas. Koko elämä edessä!

Ketään ei voi syyttää, että hän on tullut maailmaan, sillä keneltäkään ei kysytä tahdotko sinä syntyä!

Leonoora kirjoitti...

Mielenkiintoisia pohdintoja Liisu!
Suuria ihmeitähän kaikki vauvat ovat! Vanhemmat voivat vain näkymättömillä soluillaan - geeneillään - vaikuttaa uuden ihmisen perimään, mutta muuten eivät. He eivät voi valita lapsen ulkonäköä tai muita ominaisuuksia. Joku näkymätön voima valitsee ne heidän puolestaan.
Vanhempien elämäntavoilla on merkitystä, mutta vauvan syntyessä hän on aina yllätys kaikille omine ominaisuuksineen ja ulkonäköineen.
On se huikeaa, että uusi ihminen kehittyy näkymättömyydestä näkyviksi. Vanhempien sukusolut voi nähdä suurennuslasilla, mutta ei sitä, miksi juuri nuo solut yhdistyvät, jatkavat jakautumista ja kehittymistä ikään kuin jonkun kehittämän ohjelman mukaan - ihmiseksi.
Minä tapaan nykyisin harvoin vauva-ikäisiä lapsia. Olen kolmelle lapselle isotäti, ja jokaista heistä olisin voinut tuijottaa vauvana tuntikausia, noita täydellisiä ihmeotuksia.😍
Lasten kehitystä ja kasvua on ollut ilo seurata ja aina yhtä antoisaa ja ihmeellistä on ollut olla heidän seurassaan. Leikkiä, askarrella ja jutella niitä näitä. Kirjojakin on yhdssä luettu monia.

Leonoora kirjoitti...

Kuvadsa on suloinen ja kaunis pieni ihmisalku. Harvinainen tuo pienen sormen asento, Viisaus näkyy jo!
Kaikkea hyvää pienokaiselle ja onnittelut kaikille hänen lähiomaisilleen. 🌻

Liisu kirjoitti...

Leonoora,
hyviä nuo pohdintosi vauvoista. Ne ovat todella kaikki ihmepakkauksia. Niiden sisällä elää ja kehittyy koko ajan elämä, joka on erilainen kaikilla vauvoilla. Heistä kehittyy erilaisia ihmisiä.

Lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus, se on ainoa yhteinen kaava, jota jokainen joutuu noudattamaan, jos on onnea ja saa elää koko elämänsä kaaren loppuun asti. Kuka tuon kaaren pituuden ja sen laadun määrää, vai onko se sattuman varassa, sitä emme tiedä.

Sekin, kuinka paljon ihmisellä on itsellään sananvaltaa omaa elämäänsä päivä päivältä tietoisesti tai tiedottomasti rakentaessaan, on arvuuttelun varassa. Osa ajasta on automaattista fyysisen ja henkisen puolen kehittymistä, osaan saattaa ihminen itse vaikuttaa tahdollaan ja valinnoillaan.

On ihmisiä, joilla elämänsä ohjeena on: "Antaa mennä vaan!" lause. Mistä tilanteesta sen ohjeen omaksunut myöhemmin itsensä tapaa, onkin mielenkiintoista. Ehkä siinä kuitenkin oma tahto tai vaisto on jollain tavoin näkyvissä. Ainakin toivoisi niin. Tasan ei käy onnenlahjat, sanoo sananlasku.