Otsake, itsekseen muuttuva, on Kristian Blombergin uuden runokirjan nimi. Se voisi olla myös tuon yläpuolella olevan maalauksen nimi.
Blombergin teos on ladattavissa netistä Poesia sivustolta täältä: (siis tuosta 'täältä' sanasta)!
Olin kuullut Luutii-blogissa puhuttavan kokeellisesta nykyrunoudesta.
Kokeellisesta? mietin, mitä ihmettä siinä kokeillaan, lukijan kärsivällisyyttä? kestokykyä? vai ilmaisun rajoja?
Joka tapauksessa pelkästä uteliaisuudesta halusin tutustua tähän (minulle) uuteen ilmiöön.
”Luutiilaiset” ovat ystävällistä väkeä, olen huomannut. Nytkin sieltä sateli neuvoja, missä tähän ihmeelliseen runouden lajiin voi tutustua. Tarjottiin Parnassoa nuorempia kirjallisuuslehtiä, useita, joita en ole seurannut, vaikka nimeltä jotkut tunnenkin. Mieleen jäi neuvo: ”Jos rohkeus riittää, lue Kerberosta!” Pelkkä nimi aiheuttaa jo vavistusta.
Nopeimman neuvon antoi kuitenkin (jo Parnassosta tuttu) Maaria Pääjärvi, ihme nainen. Häneltä sain kuulla Poesiasta, jossa voi mm. ladata koneelleen uusia teoksia.
Käyn ainakin katsomassa, ajattelin ja nipsautin sinne itseni.
Hämmästyin runoilijoiden määrää mikä siellä oli vastassa. Kaikilla oma kirja kainalossa. Niitä sai ostaa tai ladata koneelleen ilmaiseksi.
Ilmaiseksi? Se teki vaikutuksen. Nykyään ei saa ilmaiseksi käydä edes kakalla (ant. ilm.) aseman odotushuoneessa, ja nyt oli tarjolla hengen tuotteita, joita jotkut ovat onkineet syvältä mielestään, valinneet melko varmasti parasta, mitä sieltä on irronnut. Ja niitä saa ladata tuosta vaan. Jaloa!
Oooh! Latasin heti neljä teosta, ja silmä hiveli jo jäljelle jääneitä, vaikka totta puhuen olin siinä vaiheessa jonkin verran epävarma, entä jos sieltä nousee jotain sellaista, jota en tajua, ja -
kun aloin lukea ensimmäistä, joka oli Kristian Blombergin itsekseen muuttuva, minua
uhuuu, vähän pelotti
mutta ennen kuin huomasinkaan olin jo matkalla kirjan maailmaan, ja vastaan tuli jatkuvasti uusia yllätyksiä, oli tyhjiä, puhtaita sivuja, ilmaa, yksinäisiä sanoja, sanaryhmiä, lauseiden muodostamia vakavia puheita, yhdyskuntia, laajoja ilmanhengityspaikkoja, tiivistymiä, itseensä umpeutuneita sanoja, ajatelmia, runollisia, avoimia ajatusrykelmiä, tilaa, asiaa, todellisuutta, mielikuvien iloista leikkiä, temmellystä, mietteitä, lepopaikkoja, tunnetta, tietoutta, oli päälauseita, alaviitteitä, aloitettuja, kesken jäänei.. sanoja, oli kauniita, huikean hellyttäviä sanaryöppyjä, kuin runollisia kukkakumpareita, joilla katse lepäsi ja mieli nautti; taas sanajonoja, lepoa, pysähdyspaikkoja, geometrisiä kuvioita, runoa ja asiaa, runoa ja asiaa, istuin kuin junassa ja katselin sen ikkunasta ohi vilahtavia, mieleen jääviä maisemia.
Hyvähän siinä oli istua, ja lukea koko kirja yhdellä sykäyksellä alusta loppuun. Kaikki sujui ihmeteltävän helposti, vaikka loppuun päästyäni vasta huomasin, miten voimakkaasti se kaikki oli vaikuttanut. Olin pitkään kuin transsitilassa.
Vaikeaa lukeminen ei ollut senkään takia, kun teksti juoksi notkeasti pdf-muodossa kuin rullalta purkautuva mattokäärö, sitä mukaan kun ennätin lukea.
Näin jälkeenpäin ajatellen huomaan ihmetteleväni, miten tiiviiksi ja yhtenäiseksi teokseksi kaikki sivut ja tekstit paikoin hyvinkin runsaista ilmanotto- ja hengityspaikostaan huolimatta olivat aivoissa lukemisen aikana muotoutuneet.
Sisältö jäi myös soimaan mieleen, ja vieläkin, noin päivä tuon ensimmäisen lukemisen jälkeen huomaan sen vaikuttavan myönteisesti. On monta asiaa, jotka tekevät teoksesta mielenkiintoisen, ja saa minut palaamaan varmasti monta kertaa sen pariin. Ehkä jopa ostan sen. Siitä pidin erikoisesti, kun siellä käveli vastaan tuttuja, eläviä kuolleita.
Tuossa vilahti Lennart Nillson kameransa kanssa (elää vielä, tietääkseni), tuossa Goya kauhistuksesta kasvonsa peittäneenä, pää pöytää vasten; Maupassant, Müsili, Mallarmé, ja kas, tuossa menee Éluard, jonka kanssa seurustelin viime talvena.
Mutta yhtä kaipasin. Ja jo hän varjona vilahti kadonnutta aikaa etsimässä. Prosaisti
Marcel Proust, rakkaimpani.10xteos olemme tapailleet. Hassua. Mutta:
”Romaanin kertojaan voi rakastua", ilmoittaa nyt itsekseen muuttuva. Totta! Olen sen kokenut. Jotkut näistä ”rakkauksista” ovat päässeet kulkemaan mukana missä kuljenkin, sekä ajatuksissa, että repussa, jossa 'omnia mea mecum porto'.
Tästä Kristian Blombergin teoksesta haluan vielä lopuksi sanoa, että se on monipuolinen ja voimakas teos.
Olen niin varma mielipiteestäni, että jos joku muuta väittää, voisin haastaa hänet kaksintaisteluun!
(Mutta se taitaa olla lailla kielletty. On siis vain tyydyttävä sietämään muunkinlaisia mielipiteitä.)
Ladatkaa ja lukekaa!
Ja ihan lopuksi: Täysi kiitos ja kumarrus sekä Luutiin päin, että koko Poesia-porukalle! Olisi varmaan jäänyt itsekseen muuttuvakin lukematta ilman teitä. En olisi ehkä saanut tietoa koko teoksesta.
Yksi ote vielä houkutteeksi. Sivu 7. (pyhä luku, kirjassa on 77 sivua)
Aika ennen tallentamiseen soveltuvaa teknologiaa:
5 kommenttia:
Valtavan hienosti kirjoitettu, ilo lukea tätä tekstiä! Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi Itsekseen muuttuvasta - tosin vaikutus on päinvastainen. Se vaikuttaa niin voimakkaasti, etten pysty lukemaan sitä kuin hyvin vähän kerrallaan.
maaria p
tapani lukea on hyvin nopea, joskus valokuvaan sivun yhdellä, kahdella katseella. Nyt sen sijaan luin kaiken hidastellen, tarkastellen jopa yksittäisiä sanoja.
Tuo, mitä kirjoitin on tunnelmat kertalukemisen jäljiltä. Minun on palattava vielä monta kertaa tähän teokseen, sillä paljon jäi vielä pohdittavaa, ja uskon, että löydän lisää monitulkintaisia yksityiskohtia.
Helppo palata. Latasin tikulle. Se kulkee kevyesti mukana.
Minulle tämä Kristian Blombergin kirja antoi paljon.
Et arvaa, miten kiitollinen olen neuvostasi!
Peikkokin on tainnut joskus jo käydä siellä runoilemispoesiassa katsomassa runoja. Se taisi ottaa jokusen mukaansakin. Mutta sitten se taas unohti sen. Kiitos muistutuksesta :)
Peikko, peikko,
onko uusia tarinoita?
Paras käydä katsomassa...
The images you create are simply amazing!!!
Lähetä kommentti