16.10.2018

IKAROS



Aamulenkillä

- Hommage à Fernando Pessoa -


C'est moi,joka syöksyn ilmojen halki
se olen minä, joka ryntään katuja kohti
nielen ne sisääni
hengitän ulos 
puut väistyvät puistoissa
pidättelevät lehtiään
sorsat makaavat keskellä nurmikkoa
järven pinta nukkuu vielä 
hämärässä valppaina valkoposkihanhet
pysähtyvät, seuraavat 
vauhtini hurmaa
c'est moi, joka juoksen pimeää pakoon.

Aika, älä pysähdy
anna mennä
seuraan mukana
rimpuilen
takkuiset pilvet taivaalla
kajastavat päivän nousua
on kiire
lisään vauhtia
c'est moi, joka juoksen kuolemaa pakoon.

Ilma on täynnä väritöntä uhkaa
vainajat hymyilevät sukupuittensa oksilla
pitävät kiinni oikeuksistaan elää 
muistoina perhealbumeissa 
tuntemattomat tuijottavat toiveikkaina 
vaikka kukaan ei heitä enää muista.

C'est moi, huraa! kiidän soratietä 
pimeässä kaupungin valot katsovat 
pidä kiirettä, pian sammuvat
lamput, jäät yksin, tulee päivä
joka muuttuu illaksi, yöksi 
tuulet puhaltavat, tellus pyörii
kääntää kylkeään joka hetki
valo lisääntyy, vähentyy 
tulee yö ja uusi aamu
voit aloittaa juoksusi alusta
niin kauan kun on aikaa
pidä kiirettä! 
Se olen minä, joka juoksen tässä. 









 Clip (2:06) from Sauli Zinovjev Gryf by Lahti Symphony Orchestra, Okko Kamu -preview
   Classic Live

Watch full classical music concerts for free (no sign up) at http://www.classiclive.com/ -   we feature high quality concerts by various orchestras, including Lahti Symphony Orchestra, BBC Symphony Orchestra, Helsinki Philharmonic Orchestra.

Yllä olevasta linkistä löytyy myös Gryf kokonaan esitettynä (googlettamalla) osoitteesta:  http://www.classiclive.com/zinovjev-gryf-full-video

22 kommenttia:

Hjalmar kirjoitti...

Hyvä runo! Pakahtuvat puut aukaisevat rintansa ja valuttavat elämänsä suloista hohdetta onkaloistaan. Kun tuuli pysähtyy, Maa lakkaa hengittämästä.
Runossasi oli ylimaallista renessanssia, universumin yhteyttä jokaiseen hetkeen, valoa, liitoa kaupunkien yllä ja ihmisen kärsimystä ajan riepoteltavana. Mutta aikaa ei ole, on vain kasvava epäjärjestys. Suurenmoista! Sinulle annan avaimeni. Bowakawa pousse pousse!

Liisu kirjoitti...

Hjalmar, sinun kommenttisi on kuin runoa lukisi. Olet tavoittanut paremmin kuin minä itse sen, mitä halusin tällä runolla nykytunnelmistani kertoa. Luen mielelläni runoja, mutta harvoin niitä yritän kirjoittaa. Tämä vyörytys tuli kuin itsestään. Muistan sen hetken, kun kiersin järven rantaa ja maisema alkoi elää. Se synnytti yhtä aikaa iloa ja surua, ja kiire ajoi eteenpäin. Oli kuin olisin halunnut kerralla ahmaista kaiken näkyvissä ja näkymättömissä olevan sisääni. Ja jos en olisi pitänyt kiirettä, olisi kaikki ollut saavuttamattomissa ja ohi.

Leonoora kirjoitti...

Liisu, sinulla on hienoja maalauksia blogissasi sekä paljon mielenkiintoisia tekstejä ja musiikkia. Kiitos!

Liisu kirjoitti...

Kiitos vierailustasi blogissani, Leonoora! Taidan käydä vastavierailulla sinun blogissasi, sillä luulenpa, että tuo tunnuskuvasi johdattaa sinne oikotietä. Sen kun hypähdän perään. Kiirettä hän (sinä?) näyttää pitävän. Jännittää, mihin hänellä on kiire. Siellä tavataan! (Hieno kuva!)

Liisu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Liisu kirjoitti...

... jostain syystä tuli tuo vastauskommenttini kahteen kertaan. Tämä koneeni temppuilee aina välillä.

mikis kirjoitti...

En osaa kirjoittaa runoja saati arvostella niitä, siksi haluan tutustua niihin. Tottakai.

Tässä nyt käsiteltävässä runossa on tiheä sanasto, kahdella eri kielellä joista osaan melkein kumpaakin. (Ainakin jos ja kun välillä lunttaan sanakirjasta.) Jos runon määritelmä on olla "merkityksellä ladattua kieltä", tässä merkityksiä riittää kylliksi asti. Välillä liikaakin. Mutta runokuvat ovat – niin kuin niiden pitääkin olla - yllättäviä, esim. vainajat joka perhealbumeissaan pitävät hampaat irvessä kiinni oikeuksistaan olla vielä muistissa, tms. Hauskaa! Mutta turhat sanat pois! Esim. Ilma on täynnä väritöntä uhkaa... Mitä on väritön uhka? Kyllä kovasti epäilen ettei edes värillistäkään uhkaa ole olemassa... Pois, pois turhat adjektiivit ymst, ne vain vesittävät idean.

Oikeasti tämä on hyvä runo, siinä on runon tiheys, intensiteettiä.

Ps. Kaunis musiikkikatkelma. Ensin on hyvin tyyntä ja puhaltajatkin pääsevät helpolla, mutta sitten Iso Aalto hyökyy soittajien päälle, he huojuvat itsekin, etenkin viulistit. Ja lyömäsoittaja lyö. Sitten taas on tyynempää, so. karetta. (Kare on heikkoa vedenpinnan väreilyä. On se myös hymy suupielessä, ja tekstejäsi kun lukee, hymyilee usein.)

Liisu kirjoitti...

Kiitos, Mikis! Erikoisesti ilahduttaa, että kiinnität huomiota myös musiikkiosioon. Sinähän olet musiikin ystävä, tiedän.
Minäkään en pidä turhista sanoista. Pyrin niitä välttämään. Aina niitä kuitenkin usein pujahtaa joukkoon. Mutta, tiedätkö,
Sanaparissa väritön uhka molemmilla sanoilla ON merkitys. Koetan selittää. Uhkia ensinnäkin voi olla monenlaisia.
Väritön uhka tarkoittaa uhkaa, jota ei voi selittää mitä se on. Jos se olisi esim. punaista, se voisi olla vaarallista, jos sinistä,
se olisi ehkä ilmavaa, kaiken täyttävää, eli kaikilla väreillä on oma vaikutuksensa. Väritön on jonkinlaista veden kaltaista
ainetta, se erottautuu muista tuskista, on jotenkin yleistä, kastelevaa... Seli, seli. Vaikeaa on löytää oikeita sanoja. Asian
tajuaa, tai sitten ei. Musta tuska on musertavaa ja painavaa, se on pahinta mitä tiedän. Runoja ei pitäisi selittää. Jokaisen
pitäisi saada tulkita niitä omalla tavallaan. Joten joudun pyytämään sinulta, Mikis, anteeksi.

mikis kirjoitti...

Enhän minä runoa yrittänyt selittää, siihen en edes pystyisi, tartuin vaan joihinkin sanoihin kiinni. (Kuin isäntä joka tarhastaan tavoittaa omppuvarkaan. Ja tarttuu sen pojan nilkkaan kun se yrittää kiivetä pakoon omenapuuhun.) Sanojen kääntely on merkityksetöntä an Sich. Mutta kiva kun selitit minulle mitä värit merkitsevät sinulle kun puhutaan uhasta. - Oppia kaikki ikä.

tuus, Liisu

Liisu kirjoitti...

Mikis, musta, painva tuska synnyttää uhkaa esim. terveydelle, joten ne ovat kompuksessa keskenään.

Ripranie kirjoitti...

Juoksin mukana ja tuntui kuin olisin kestävyysjuoksun juossut.
Tätä menoa en jaksaisi joka päivä, mutta kaikki eletyt päivät ovat tavallaan kuin kestävuusjuoksu, joka loppuu siihen viimeiseen juoksuun.

Liisu kirjoitti...

Näin on, Ripranie. Välillä kompastumme, nousemme ylös ja jatkamme matkaa. Meillä on kaikilla sama päämäärä, mutta runsaista kuulemistamme puheista huolimatta emme varmuudella tunne sitä. Juoksemme ikään kuin sokkoina eteenpäin.

Jotkut yrittävät auttaa toisiaan matkalla, joillakin on edessään kartta, jonka mukaan suunnistavat, jotkut nauttivat juoksusta, jotkut kömpivät vaivalloisesti perässä. Jotkut uupuvat kesken matkan ja lopettavat juoksunsa.

Leonoora kirjoitti...

Huikea liike, juoksuvauhti liikuttaa sanojasi.
Tienvarret vilistävät kuin filmi kertoen tarinoita
ja näkökuvia.
Upeasti olet saanut sanoillasi maalattua liikkeen, etenemisen!

Kunnianosoitus Pessoalle ei selityksiä kaivanne. Loistava runoilija hänkin lukuisinen sivupersoonineen.

Liisu kirjoitti...

Hei, Leonoora, kiitos kommentistasi. Oletpa hienosti antanut vauhtia runolle!
Kiva, että tiedät Pessoan. Hän jos kuka osaa saada liikkeelle ihmisen henkisen minän. Kerrotaan, että hän ei matkustellut ulkomailla, ei tainnut poistua paljon kotikaupungistaankaan. Hän matkusteli mielikuvituksessaan.

Sivupersoonat edustivat varmaan hänen itsensä eri puolia. Kaikki me saatamme olla erilaisia riippuen tilanteesta ja ihmisistä joita tapaamme. Meillä on jokaisella omat roolimme. Minä tykkään esiintyä incognito. Se antaa vapautta.

mikis kirjoitti...

Kukaan ei koskaan ole tehnyt minusta diagnosia, mutta kerran (silloin oli iltapäivä ja oravat kävelivät puunoksilla "muina miehinä", ja satoi samenttista sadetta) kauppalan rouvat kävelivät vompatinnahkaisissa kävelykengissään, toisiaan hieman tyrkkien ja ylenkatsoen Vitton-laukkujaan heilutellen... Forssan Kansalaisopiston Urheiusaliin, koska siellä soitti Kansalaisopiston kvartetti. Koska se oli, jumatsukka, tärkeintä mitä sinä syksynä Vorssan kulttuuri elämässä tapahtui. Ja isäni soitti selloa, koska oli hyvä viulusti, mutta hänen sormensa - iän myötä - olivat hieman jäykistyneet.

Silloin ajattelin että nyt jos koskaa minusta olisi hyvä tehdä AHDH tai joku muu tutkimus. Että tieäisi. - Mutta en ehtinyt.

Koska Ihana konsertti se oli. Rouvatkin taputtelivat kulttuurista orgun niin saaneina että hyvä ettei kynnet heidän sormistaan irronneet, eivät irronneet, no hyvä. Ja konsertin jälkeen isäni jätti (rakkaan) sellonsa hieman kumolleen Kansalaisopiston rehtorin huoneeseen. Ja ajoi - pyykkipojat tiukasti housunlahkeissa - mustalla polkupyörällä - kuheeta vauhtia takaisin kotiinsa. Jossa me lapse jo odotimmekin häntä, etenkin minä, ja otimme hänet vastaan laulamalla moniäänisesti "hurraa hurra iskä, tuli kotiin kerran taas"... Ja isä hymyili meille. Ja äiti Hdellevi sanoi hänelle: "No niin, Martti, tuleppas peremmälle. Ja Martti meni. (sensuroitua)

mikis kirjoitti...

Kerrankin jätin tarkistamatta lyöntivirheet. Niitäpän riitti. (En olisi halunnut.)

Liisu kirjoitti...

Mikis. sinulla on ollut onnellinen lapsuus. Se heijastuu kirjoituksistasi. Näen silmissäni isäsi soittamassa selloa ja sen kun hän tulee kotiin ja äiti ilahtuu ja lapset hurraavat iloissaan ja isä katselee heitä hymy huulilla ja on ylpeä iloisista, valoisista lapsistaan.

Valoisuuden olet säilönyt itseesi. Et puhu koskaan rumasti. Ikäviä asioita joskus kertoessasi saat luotua tunnelman kuin sanojesi reunat hohtaisivat ja liikuttaisivat mieltä. En voisi kuvitella sinun liikkuvan aseen kanssa ja hautovan kostoa elämälle tai jollekin ihmiselle. Kohtelet hienovaraisesti toisia. Sinä olet ollut lapsena vanhempiesi ja tätiesi lemmikki. Ja vieläkin kaikki pitävät sinusta. Ja sinulla on tytär, joka on ilmiselvästi saanut melkein kaikki hyvät geeninsä sinulta. Sinun elämäsi on ollut värikästä. Olet halunnut elää ja tutkia sitä täysillä unohtamatta pienintäkään loukkoa, joka on voinut olla vaikea kokea, mutta et ole halunnut jäädä sitä suremaan, sillä maailma on edelleen avoinna sinun edessä.

mikis kirjoitti...

Liisu, sanasi koskettavat minua. Ihan oikeasti.
Itkettää. Eikä se ole hyvä asia kun minulla on kuivat silmät.
Ehkä kestän sen ja kaiken, myös kehumisen, en ole varma.
En tiedä mitä ajattelisin, tulin äsken sairaalasta, käteni on kipeä.
Sinä olet hyvin kiva ihminen.
Hemmi-täti Sagan kun näki, rauhallisen söpön vauvan, sanoi että "sinä olet ajatellut kauniita asioita tämän tehdessäsi". En tiedä, ei silloin sitä tullut ajatelleksi, ja minähän olin vain puolikas.
Se vähemmän merkitsevä puolikas.
No, Tädeillä on Tätien huumori. Parhaiten sen ymmärtävät siilit.
Mutta maailmassa olen nähnyt niin paljon pahaa, pahoja asioita, en halua jakaa sitä. Ei minusta ole siihen.
Sen kohteliaampi ketään toista kohtaan enosaa olla.

Irja Viirret kirjoitti...

Kaikki olemme Ikaroksia. lennämme kunnes siipemme sulavat:)

Liisu kirjoitti...

Oikein sanot, Irja. Itse olen lennellyt vaakasuoraan. Ollut tavallista tiuhemmin liikenteessä. Eilen kotiuduimme ja pieni tauko. Kohta taas lennämme musiikin perässä. Musiikilla on ihmeellinen voima. Se innostaa ja ilahduttaa ihmistä. Aiemmin matkustelimme kohteena taidemuseot maailmalla. Emme pysähtyneet paikoissa, joissa ei ollut tarpeeksi hyvää kokoelmaa maalauksia ja veistoksia. Nykyisin kyllä kotikin alkaa tuntua hyvältä. : )

Anonyymi kirjoitti...

Mikäpä olisi tarpeeksi hyvää sille joka lentää ilahduttaen niitä joilla myös on suu auki ikäänkuin runolla jonka pää sanotaan olleen menneen talven särki punaisin silmin katsottuna taiteellisesti lepattaen?

Liisu kirjoitti...

En oikein kunnolla ymmärtänyt, Anonyymi, mitä tarkoitat kysymykselläsi. Mietin sitä. Ilmeisen vakavasti otettava asia. Mikä olisi tarpeeksi hyvää? Ehkä ne asiat, joista kerroin, eivät ole hyviä mitkään. Levottomuutta ne edustavat. Ja joku voisi ajatella niiden pikemminkin täyttävän jotain tyhjiötä, jonka olemassa oloa ei helposti huomaa. Mutta itse ajattelisin kysymyksessä olevan innostuksen. Innostus johonkin, jota mieli kaipaa. Jotain, joka kuuluu näkymättömään maailmaan, joka on tavallisen ja totutun maailman sivustalla kaikille tarjolla, mutta jonka vaikutusta ei tunneta ja kielletään kokonaan sen olemassa olo, pidetään se tarpeettomana.

Jos jokaiselle syntyvälle ihmiselle olisi tarjolla vain yksi hyvä asia, jonka saisi valita, minkä sinä valitsisit?
Minä valitsisin elämän.