Hyvä
Milja (ja kaikki te ystäväni)!
Katson
velvollisuudekseni vastata Sinulle, Milja (ja samalla teille
kaikille, jotka lukeudutte ystäviini).
Erkka
P. on välittänyt pyyntösi, Milja. On totta, että olet potilaani,
mutta juuri sen takia en voi tässä julkisesti vastata, saati
keskustella, ongelmistasi. Pysyttelen yleisellä tasolla. Asioissa,
jotka mahdollisesti vaivaavat meitä kaikkia.
Olemme
ihmisiä. Siinä suhteessa seisomme samalla viivalla, tosin jokainen
meistä seisoo tällä hetkellä oman elämänsä siinä kohdassa,
mistä voi käyttää nimitystä NYT. Juuri nyt.
Monet
meistä ovat pettyneitä elämäänsä. Jokainen toivoisi olevansa
jotain enemmän kuin on. On ihmisiä, jotka alistuvat kohtaloonsa,
mutta monet taistelevat sitä vastaan.
Ihmisenä oleminen ei ole
helppoa. Monet meistä ovat deprivoituneet jo varhaisessa
vuorovaikutuksessa. Monella meistä on dissosiaatiohäiriöitä,
olemme traumatisoituneet fyysisesti tai henkisesti.
Ja ne meistä,
jotka elävät käytännöllisesti katsoen antidepressiivisen
lääkityksen varassa, saatamme koteloitua, kohmettua ja joutua
lääkkeiden armoille, jotka kyllä auttavat näennäisesti ja
antavat mahdollisuuden elää eteenpäin, joten kuten, mutta ne
tylsistyttävät aistimme, emmekä tunne sen enempää puhdasta iloa kuin puhdasta suruakaan, puhumattakaan elämän meille tarjoamasta koko kirjosta, johon
kuuluu sekä hyvää, että auttamattomasti pahaa, jota emme tahdo
kestää.
Jotkut
meistä joutuvat jopa kokemaan serotoniinisyndrooman, ja se on paha
juttu, samoin kuin nonadrenaliinireseptori aivoissa. Siihen voi
liittyä pidentynyt GTC-aika (joka on paha löydös ekg:ssä). Siihen voi kuolla käpsähtää.
Me
kaikki rakastamme elämää, vaikka emme ole varustautuneet ottamaan
sen kovia kouria vastaan. Rutistumme niiden puristuksessa. Se kuuluu
suustamme valituksena. Uikutamme. Kiroamme. Syyttelemme toinen
toistamme.
Yleisin
luulo on, että vika siihen, ettemme voi hyvin, on jossain
ulkopuolellamme, toisissa ihmisissä. Elämässä yleensä. Harvoin
havaitsemme, että syy voi olla vain ja ainoastaan omassa itsessä.
Sinulle,
hyvä potilaani Milja, antaisin neuvon olla katselematta liikaa ympärillesi,
jossa näet vain oman aviopuolisosi, joka yrittää suojella sinua, keneltäpä muulta kuin sinulta itseltäsi. Itse olet pahin vihollisesi. Kiitä joka kerran,
kun huomaat hänen kiinnittävän huomiota sinuun. Hänellä saattaa
olla omat itsekkäät syynsä, jotka hän näkee - ei itsessään -
vaan sinussa. Mutta muista: te olette molemmat vain ihmisiä, joitten
hätä johtuu aina itsestä, ei toisesta.
Minä,
sinun henkilääkärisi (miten osuva nimitys, kerrankin: sinun
henkeäsi minä vahdin, omassa avuttomuudessani).
Meillä
on paljon yhteistä. Sinä siellä, minä täällä, olemme itsemme
vankeja. Sinä valitat, ettet voi elää vapaasti omaa elämääsi.
Sama minulla. Minä valitan nykyistä olotilaani, sillä
käytännöllisesti katsoen elän tällä hetkellä lukkojen takana.
En vertauskuvallisesti, vaan oikeasti. Olen sairaalassa suljetulla
osastolla. Vain hoitajilla ja
lääkäreillä on avain. Syytän heitä ja olosuhteita, en huomaa,
että heidän tarkoituksensa on suojella minua itseltäni. Kerran jo
karkasin. Hiivin salaa hoitajan vanavedessä ovelle, livahdin siitä
hänen kiinnittäessään huomionsa toisaalle, ”vapauteen”. Joka tarkoitti sitä, että
löysin itseni kaupungilta kapakasta, ensimmäisestä, joka tuli
näköpiiriin. Ryyppäsin kaikki rahani, joita olin kätkenyt
housujen taskuun, niiden housujen, jotka olin vetäissyt pyjamanhousujen päälle, tarkoituksella. Olin jo kauan hautonut suunnitelmaa, miten voisin "vapauttaa" itseni.
Seuraavaksi
löysin itseni öiseltä kadulta, jonne minut oli tuupattu kapakasta
sen sulkemisaikaan. Ja koska tämä kaupunki täällä on minulle vieras, en
keksinyt mitään paikkaa, minne mennä. Olin housusillani, vain sukat jalassa, ohut pyjamapaita päällä. Minua paleli, ulkona oli pakkasta.
Kuin kurja koira palasin aamuyöstä sairaalan oven taa. Soitin ovikelloa. Olin vahvasti humalassa. Luojan kiitos, oven tuli avaamaan
vahtimestari, joka laski minut takaisin huoneeseeni ja lukitsi oven.
Kuinka kiitollinen olen hänelle.
Kerron
kaiken tämän tarkoituksella avata silmänne. Emme ole itsemme
valtiaita. Kukaan meistä. Näennäisesti hallitsemme tekomme.
Luulemme olevamme vahvempia kuin arvaammekaan. Mutta jo seuraavassa
hetkessä meidät voidaan riisua. Emme hallitsekaan ruumistamme,
emmekä sieluamme, joku outo voima voi ottaa meidät valtaansa.
Tunnemme heikotusta, vapisemme kohtalon voimien edessä. Pahimmassa
tapauksessa minuus kuolee meissä, vaikka jatkamme elämäämme.
Cariatide,
jonka olet oheistanut viestiisi, on todella kauhea. Mutta se kertoo
enemmän kuin sanasi. Olet siinä avoimena edessämme, rehellisesti,
suojaamattomana. Et ole edes vaatteilla yrittänyt peittää
tuskaasi. Apua-huuto on aiheellinen. Lupaan auttaa sinua ja miestäsi,
jos selviän tästä omasta helvetistäni.
Suosittelen
sinulle, ja kaikille teille, jotka tunnette olevanne heikoilla – en
lepositeitä – vaan ehkä auttavaa terapiaa, joista
kuvataideterapia voisi olla arvaamattoman avuliasta, puhumattakaan
muista taiteista. Taide-elämykset – sen voin kokemuksesta sanoa –
auttavat yleensä. Musiikki. Kirjallisuus. Mikä tahansa, vaikka
sirpaloituna, voi lievittää ahdistusta. Mutta vain lievemmissä
tapauksissa. Minun tapauksessani on vain kolme vaihtoehtoa: uskoontuleminen, rakastuminen tai kuolema. Ne kaikki kauhistuttavat minua. Olen yksinelämiseen luotu.
Cariatide,
jonka minä oheistan, sisältää kyllä voimaa, mutta se on
petollista.
Neuvonkin
teitä: älkää uskoko mitään, mitä minä puhun. Olen itse
kohtalon kolhima, ja voisin pyytää teiltä apua. Mutta tiedän,
että ette te voi minua auttaa. Ainoa, joka voisi, olen minä itse.
Mutta olen siihen liian heikko. Joten tuo kuva minusta kaikessa
alastomuudessaan, on pelkkää petosta.
Surullisena,
mutta rehellisenä
teidän
Matias
Kommentteja:
ELVIIRA kirjoittaa:
Kommentteja:
ELVIIRA kirjoittaa:
Täällä yksi Matiaksen ystävä, joka on kovasti odottanut häntä takaisin ja uutisia siitä, miten hän tällä hetkellä jaksaa. – Ei hyvältä näytä. Kovasti hän kyllä yrittää analysoida tilannettaan- kokoamalla psykiatrin taitonsa rippeet ja hienoja sivistyssanoja perä perää. Ne kyllä kuulostavat psykiatrisilta- ja kertonevat siitä, että ammattiminä ainakin on säilynyt.
Voi Matias kulta. Vähissä ovat vaihtoehtosi. Uskoon ei voi tulla päättämällä. Kuolema ei ratkaise mitään, vaikka perillisiä ei jää suremaan. Ystäviä kyllä. Olen yksi heistä ja olen jo tovin odottanut, että löytäisit jonkun, johon voisit rakastua toden teolla. Yksineläjähän minäkin. Jos olisin nuorempi, rientäisin ojentamaan sinulle käteni. Olet vielä niin nuori, että kyllä sinä sopeudut, jos löydät oikean henkilön. Vähältähän se piti, ettet rakastunut jo Elsieen. Se saattaa käydä helpommin kuin uskotkaan. Vaikkei olisikaan kestävää lajia, se voi viedä sinut kuilun yli.
Tietääkö muuten Elsie, missä sinä olet? Hänhän oli tekemässä elämänmuutosta. Yhdessä voisitte onnistua kumpikin pyrinnöissänne.
Tietääkö muuten Elsie, missä sinä olet? Hänhän oli tekemässä elämänmuutosta. Yhdessä voisitte onnistua kumpikin pyrinnöissänne.
Ensimmäiseksi neuvon sinua käyttämään hyväksesi kaikki käytettävissä olevat terapiat ja muut keinot kohentaa mielialaasi. Kuten itse tiedät, noiden lääkkeiden lamaannuttavasta vaikutuksesta sinun on pyristeltävä irti.
Nyt on mitä kaunein kesä. Kait sentään pääset ulos? Jollet yksin, niin vaadi jotakuta vaikkapa opiskelijaa lähtemään kanssasi. Haistele, katsele, kuuntele, maistelekin! Siinä sinulle on parasta terapiaa. – Todennäköisesti opiskelija on nainen. Pidä silmäsi auki !
Nyt on mitä kaunein kesä. Kait sentään pääset ulos? Jollet yksin, niin vaadi jotakuta vaikkapa opiskelijaa lähtemään kanssasi. Haistele, katsele, kuuntele, maistelekin! Siinä sinulle on parasta terapiaa. – Todennäköisesti opiskelija on nainen. Pidä silmäsi auki !
Sinulle pikaista kohentumista toivoen
ystäväsi Elviira
ystäväsi Elviira