Osasuurennos piirustuksesta, jonka on tehnyt aikanaan lapsi 4 v. Poimittu muistojen joukosta.
"Jos mitään uutta ei, kuin mitä on,
joudumme hengenvoimain harhateille,
ja ponnistusten tulos tarpeeton,
kun sama lapsi syntyy meille."
(ote Shakespearen sonaatista)
Muistoja, muistoja. Mitä ne kertovat? Mitä kertovat päiväkirjat tarkkoine muistiinpanoineen? Syntyisinkö uudelleen, näkisinkö itseni, huomaisinko itseni sellaisena kuin olen? Ei sinne päinkään. Ihmettelen vain miten joku vieras, joka on asunut minussa pääni sisällä vuosikausia, voi olla tietämätön ja ilman minkäänlaista päämäärää touhuta päivästä toiseen ilman käsitystä elämästä. Itkien ja nauraen mitättömille pikku asioile, jotka tulevat ja menevät jälkiä jättämättä. Tuhlaten päiviä tajuamatta yhtään mitään. Olen pettynyt tähän asukkaaseen.
Vielä hullummaksi on mennyt. Nykyisin pääni sisällä asuu kaksi asukasta. Oikea ja Väärä. Ne taistelevat vallasta. Välillä ne katsovat toisiaan tiukasti ja kuin syyttäen: Hyvähän sinulla on olla! Ja ennen kuin kunnolla huomaavatkaan, ne ovat vaihtaneet osia luullen toisen osaa paremmaksi. Mutta sama jumittelu jatkuu. Toinen määräilee, toinen on toista mieltä. Mikään ei edisty. Minä, joka luulen olevani kaiken sen takana, olen epätoivoinen. Lakkaisivat nyt kerrankin vastustamasta toisiaan. Eihän tästä tule mitään. Pitääkö heidät molemmat häätää pois ja asettua itse määrääjäksi, päättäjäksi ja hyväksyjäksi. Siinä olisi järkeä. Mutta mikä minä olen määräilemään. Elämä on se joka määrää. Minun on elettävä sen käskyjen mukaan, elettävä puikkelehtien suurten ja pienten asioiden välissä.
Suuret asiat ovat niitä, jotka koskevat koko ihmiskuntaa, maapalloa, sen eläimiä, kasveja, kaikkea sitä mikä pysyy pystyssä ja on riippuvainen auringosta. Pienet asiat ovat niitä jotka täydentävät elämää, määräävät sen laadun ja tarpeellisuuden. Siihen kuuluvat myös kaikki näkymättömät asiat kuten aika ja hetket, kätketyt mielialat, vaistot, unet, mielikuvat, puhumattomat asiat ja muistot.
Muistot ovat tarvikkeita, joitten avulla voi elää hetkiä uudelleen. Hyvät muistot, pahat muistot. Muistot voivat rakentaa koko ihmisen ja maailman sen ympärille, jopa olosuhteetkin. Hyvät muistot valaisevat, ilahduttavat, värittävät joskus synkeääkin maailmaa. Niitä kannattaa muistella. Ne voivat vaikuttaa vielä vuosien jälkeen.
Kun katson pään kuvaa ylhäällä, se tuo mieleen kokonaisen uuden maailman, jossa on lapsia ja iloa. Kuva, jonka tuo neljävuotias piirtäjä on vetäissyt varmaan muutamassa minuutissa, on ihmeellisen täynnä tunnetta. Sen silmät valaisevat kuin kaksi lamppua, täynnä valoa, joka loistaa kauaksi. Mitä enemmän noita hiukan vinossa olevia kasvoja katson, sitä enemmän niistä heijastuu myös lempeää lämpöä.
Laitanpa vielä alkuperäisen kuvan kokonaisuudessaan.
Tuossapa se. Jokainen katsoja voi sen tulkita tavallaan. Minä näen siinä silmät niin täynnä valoa että ne näyttävät valkoisilta. Näen myös kolmannen jalan hiukan toisia taaempana. Se voi olla varajalka, joka otetaan käyttöön tarvittaessa.
Olenkohan se minä tuossa kuvassa? Jos olen, olen iloinen. Kuvassa on jotain tuttua, Siksikö olen siihen nyt mieltynyt. Ilomielin haluaisin ajaa kaikki muut asukkaat pois mielestäni. Pois riitelijät ja toistensa vartijat. Pois turtuneet, ikävät ajatukset. Pois tylsät ja vahingoniloiset ilmeet. Tilalle samaa loistavaa tyytyväisyyttä ja lempeää lämpöä.