Sinisilmäinen
Hän nappasi minut kainaloonsa,
norjalainen taiteilija, norjalaisessa villapaidassa, suoraksi leikattu vaalea
tukka leuan korkeudella.
”You are my sunshine!” hän kuiskasi korvaani.
Hän tuoksui Hugo Bossilta ja kalliilta juomilta.
Hän sanoi maalaavansa ihmiskuvia.
”But I’m a fisherman”, hän lisäsi ja suuteli kaulaani.
”Come with me, I love you!” En uskonut häntä.
Minusta hän näytti viikingiltä, ei kalastajalta.
Hotellihuoneessa hän istutti minut sängyn reunaan. Olin rantalemmikki. Hän riisui vaatteensa.
Ei, ei hän ollut viikinki, hän oli jumala, Apollo!
Suoraan Kreikan mytologiasta.
”You, too”, hän sanoi ja alkoi kiskoa päältäni
hopeavälkkeistä puseroa ja suomuista hametta jossa, tiesin, näytän merenneidolta.
"No, no!" sanoin. Hermostutti. "Meidän piti
avajaisten jälkeen jatkaa juttua taiteesta. Ja muistatko, sinun piti näyttää kirja jossa on lisää maalauksiasi."
Ehkä erehdyin kielestä, ei hän ymmärtänyt.
Hän sieppasi minut syliinsä ja suuteli niskaani.
Se tuntui pelottavalta, en ole sellaiseen tottunut.
Yritin vastustella, kunnes hän irrotti itsensä ja huulensa minusta.
After that baarikaapista lennähti pöydälle
kolme merenväristä pulloa.
Yhdestä hän kaatoi juomaa suoraan kurkkuunsa.
Minulle hän tarjosi sitä juomalasista.
Toinen pullo tyhjeni vauhdilla. Siihen minulla
ei ollut osuutta.
Kaadoin itse kolmannesta.
Olipa se hyvää! Maistui makealta. Hän auttoi kunnes kaikki kolme pulloa seisoivat uljaina mutta tyhjinä edessämme pöydällä.
Haaleat silmät vähän matkan päässä alkoivat rakoilla. Lopulta ne kokonaan sammuivat.
Kierähdin vähän lähemmäksi.
Huomasin ettei hänen vatsansa ollutkaan Apollon vatsa.
Se oli kalan maha. Olisiko ollut turska.
Voi olla, että molemmat pian nukuimme. Olimmeko unessa? En ole varma.
Aamulla hän katsoi minuun silmät tahmeina:
”Vem er du?”
Minua oksetti.
”I’m your sunshine, am I?”
Hän pudisti päätään.
Poistuin hämmentyneenä huoneesta.
