21.6.2013

PEILIIN KATSOJAT

                                                                          Peilin edessä


Te jotka surette kun toiset iloitsevat, ja te jotka surette Matiaksen takia, tai olette välinpitämättömiä tai vihaisia tapahtumista jotka eivät teitä miellytä, ja te jotka katsotte kirkkaita silmiänne peilistä ja ihailette ihonne kuulautta ja sen hyvin hoidettua puhtautta ettekä tule ajattelleeksi että tekin lahoatte pikkuhiljaa tahdotte tai ette, ja te jotka vihaatte rumuutta ja pahuutta ja pidätte epäonnena jos jotkut sattuvat syntymään puutteellisina tai pahasti vammautuneina tai ovat vain heikkotahtoisia, ja te jotka olette ystävällisiä joko luonnostaan tai pelkästä kohteliaisuudesta tai siitä saadun hyödyn takia; teidät kaikki näemme samalla kun tarkastelemme itseämme peilistä. Inhimillisyys on ominaisuus jota on ainakin rahtunen kaikissa joita ihmiseksi voi sanoa.


Niille jotka tärkeilevät on hyvä muistuttaa että samalla matkalla olemme, syntymästä kuolemaan. Näkymät matkan varrella voivat vaihdella, samoin sen pituus ja nopeus. Elämä jatkuu vaikka kukaan meistä ei olisi paikalla. Karvas totuus tärkeydestämme, vaikka toisaalta se helpottaa oloa.



Turhaa puhetta. Mutta kun me nyt sentään OLEMMEolisi hyvä, jos voisimme toimia täällä mahdollisimman selkeinä ja kirkkaina peileinä toinen toisillemme. Silloin tämä ei olisi turhaa.



Vanhan miehen puhetta, joku sanoo. Ja niinhän se on.

Mutta nyt muihin asioihin, ennen kuin e-mailini tukehtuu ja kaataa koko koneen.
Minä, vanha ukonkäppänä, joka haistelen tuulia, seuraan peräsuoleni toimintaa ja jolla on eturauhasvaivoja, olen saanut yksityispostia enemmän kuin jaksan lukea. Kysellään hätääntyneinä, onko Matias tullut hulluksi, kun on pitänyt laittaa suljetulle osastolle? Onko hänessä puhjennut skitsofrenia? Raivoaako hän? Pitääkö häntä pelätä? Onko hän heikossa kunnossa? Elääkö hän edes, vai valehteleeko, ehkä hän on jo kuollut? Eikö hän ole itse sanonut: älkää uskoko minua, minä olen valehtelija! Kiroaako hän meidät kaikki nyt hornantuuttiin?
Tyhmiä kysymyksiä, eikö vain, varsinkin kun ainoa asia, jota hän haluaa, on saada olla rauhassa.


Lass, o Welt, o lass mich sein!” hän sanoi, kun pyysin häntä vastaamaan tehtyihin kysymyksiinne. Sanasta sanaan käännettynä se tarkoittaa: Anna oi maailma, oi anna minun olla! Se on säe saksalaisen Möriken runosta. Ainakin Matias piteli Möriken kirjaa kädessään, oli sitä lukemassa, kun kävin häntä katsomassa.

Sitäkin joku on kysynyt, miksi Matias ei ole vastannut Elviiran sopuisaan ja huolehtivaan kommenttiin, vaikka on taatusti sen huomannut, jos hän yleensä seuraa tätä blogia. Hän voisi kyllä minunkin mielestä käydä täällä vähän ueammin tervehtimässä meitä ystäviään. Aikaa hänellä kyllä luulisi olevan. Mutta voimia? Ilmeisesti hänellä oli lupa käyttää tietokonetta sairaalassa. Vai oliko se poikkeustilanne, kun hän kirjoitti tänne? En tiedä. Ehkä hänellä seisoi hoitaja vieressä kirjoittamisen aikana. (Täytyypä häneltä kysyä, kun tapaan hänet seuraavan kerran, sillä kyllä ihminen voi vahingoittaa itseään nyös netin avulla.)

Vielä yksi asia, josta minulle on tullut kyselyjä kyllästymiseen saakka, on Elsie. Varsinkin hänen suhteestaan Matiakseen on tullut runsaasti kyselyjä. Ja vielä useammat ovat halukkaita tietämään, mitä kuuluu ruusulle maljakossa, ja pullolle, joka on (tai oli) täynnä konjakkia? Ehkä hän itse vastaa. Minäkin odotan sitä.

Mutta onko Matias tullut hulluksi? Siihen voin heti vastata: Ei ole. Ihmeellistä kyllä, hän oli saamistaan lääkkeistä ja hoidosta huolimatta ihmeen järkevä. Kävin häntä tapaamassa sairaalassa. Siitä on jo aikaa. Missä hän tällä hetkellä on, sitä en tiedä, mutta koetan ottaa selvää. Käymässämme keskustelussa hän tiesi tarkkaan sairautensa, ja sanoi taistelevansa kaikin keinoin sitä vastaan. Mutta takaiskun tullessa, hän kertoi, sitä hetkeksi lamaantuu ja menettää toivonsa. Masennus ottaa silloin vauhtia ja pahenee kerta kerralta. Lopulta se ottaa ylivallan, niin kuin viimeksi tapahtui. Silloin tulevat itsetuhoajatukset, jotka eivät jätä rauhaan. On niin ahdistava ja paha olla, että tuntuu helpotukselta jo ajatus itsemurhasta. Mutta ennen kuin sen tekee, on heitettävä pelastusköysi, sama mihin suuntaan, pieni toivonvire käväisee mielessä ja pitää vähän aikaa hengissä. Jos kenelläkään ei ole aikaa kuunnella, selvä tapaus: joudan kuolla. Näin hän selitti.

Arvaatte, miten säikähdin, kun silloin tapahtumaketjun alussa – siitä on jo aikaa - kännykkä herätti aamuyöstä, ja minulle täysin vieras henkilö ilmoitti jostain kaukaa, toisesta kaupungista, että ”siellä se tekee itsemurhaa, sinne pitää mennä äkkiä!” Matias oli kai maininnut nimeni. Numero oli löytynyt netistä. Ryntäsin tietysti heti pelkät alushousut jalassa ottamaan auton tallista ja ajoin ylinopeutta päästäkseni estämään tilanteen. Onneksi minulla, luottoystävänä, on hänen asuntonsa avain. Näky, jonka kohtasin, oli surkea. Siinä hän makasi lattialla tiedottomassa tilassa. Radio pauhasi täysillä. Vieressä tyhjä lääkerasia. Olin kaatua kumollaan olevaan pulloon, joka sekin tyhjänä pyöri nöyrästi ja kuin anteeksi pyydellen sängyn alle. Soitin ambulanssin. Se vei Matiaksen sairaalaan. Kun myöhemmin otin sinne yhteyttä, minulle kerrottiin että tilanne oli hallinnassa, mutta Matias on jäänyt tarkkailtavaksi. Seuraavana päivänä minulle kerrottiin, että varmuuden vuoksi hänet oli – omasta pyynnöstään – itsetuhoisten ajatusten takia, jotka eivät olleet helpottaneet, sijoitettu suljetulle osastolle. Kävin häntä katsomassa lähiomaisena, joksi hän oli minut ilmoittanut.  Piti soittaa ovikelloa päästäkseen sille osastolle. ”Lääkkeet ja viina”, hän sanoi, ”ei ole hyvä yhdistelmä. Senhän olen aina tiennyt.” Hänen äänensä väristä ja katseesta, jonka hän minuun kohdisti, olin näkevinäni katumusta ja ainakin jonkin verran kiitollisuutta. Karkaamisesta hän ei minulle mitään puhunut. Sanoi vain tuntevansa että on turvassa.

Niin että sellainen juttu. Hyvä teidän on se tietää.

Nyt joku teistä kysyy, millaista siellä suljetulla osastolla on? - Se missä Matias oli, vaikutti hyvin rauhalliselta. Pitkä, melkein tyhjä käytävä. Joitain pikku pöytiä ja ikkunalaudalla käytävän perällä näytti olevan kukkia. Hoitaja, joka tuli avaamaan oven oli ystävällinen, hän johdatti minut Matiaksen numeroituun huoneeseen, joka oli käytävän varrella, se oli siisti ja valkea kuin taivaan esikartano. Siellä oli ainakin sänky ja pöytä. Pöydällä kasa kirjoja. Matias istui käsinojatuolissa hailakkaan kalpeana, vähän väsyneen näköisenä, kirja kädessä. Hämmästyneenä hän kohotti kasvonsa kun astuin huoneesen. Näytti, että hän ilostui. Enempää en osaa siitä sanoa, en yleensäkään osaa kiinnittää huomiota ympäristöön, minulle vain ihmiset ovat tärkeitä. Hoitaja antoi minulle tuolin ja poistui. Minulle jäi tunne, että hän luuli minua Matiaksen isäksi. Sitä en oikaissut. Papereista hän olisi ehkä nähnyt, että Matiaksen isä ja äiti ovat kuolleet jo kauan sitten autokolarissa. Ja ainoana lapsena hänellä ei ollut yhtään lähiomaista. Joten minä ystävänä täytin mielelläni sen paikan.

Mutta guuglatkaapa sanoilla ”suljettu osasto”, löydätte netistä siitä paljon kuvauksia, aika ristiriitaisia mielipiteitä, hyviä ja huonoja kokemuksia ja sanoja, joita oli pitänyt poistaa. Yleisvaikutelmana tunne, että kaikki riippuu hoitohenkilöistä, heidän työhön paneutumisestaan, ja potilaista, heidän vaikeusasteestaan.

Liisulta sain vihjeen blogista, jossa nuori, viehättävä nainen, kertoo aidosti ja rehellisesti elämästään iloineen ja suruineen nimimerkillä Star Chaser blogissa Whispers in the dark. Hän oli antanut luvan tehdä linkin blogiinsa. Siellä voi kohdata ikäviäkin asioita vähän valoisammalla mielellä, tosin joissakin kohdin ne ihmetyttävät ja tekevät surulliseksi. Käykääpä katsomassa. Tässä ovi, astu sisään!

Lämpimin terveisin
Teidän

Erkka Puttonen



KOMMENTTEJA:


Erkka P. says:

Tosiaan. Semmoinenkin viesti oli tullut, missä epäillään, että koko tämä juttu on satua! Olisikin. Toivoisin sitä, sillä sadut päättyvät aina onnellisesti. Olisipa koko elämä satua! Saisi elää huoletta ja kaikki paha kääntyisi lopulta hyväksi.


Elviira says:


 Sateisen lauantaiaamun tervehdys, Star Chaser. 


Kiitos, että annoit Liisulle luvan tutustua blogiisi. Luin sen jo viikko sitten ensimmäisen kerran ja heti teki mieli kommentoida, mutta erinäiset käytännön asiat ovat olleet esteenä. 

Varmaankin sinulle on turha sanoa, mutta sanon sittenkin, ettet taatusti ole ainoa ikäisesi, jolla on tässä järjettömässä maailmassa ongelmia. Tunnut harvinaisen järkevältä ja syvällisesti ajattelevalta nuorelta naiselta. Osaat myös ottaa tuosta "vankilastasi" irti kaiken siitä irti otettavan.


Saattaa tuntua kaukaa haetulta, mutta en voi mitään sille, että kuvauksesi tuo mieleeni Nelson Mandelan. - Hänestähän varmasti olet kuullut viime päivinä muutenkin.- Minä tarkoitan nyt hänen vankilavuosiaan, 18 pitkää vuotta. Hän hoiti päivittäin fyysistä kuntoaan voimistelemalla ja urheilemalla sen, mitä pienellä vankilapihalla pystyi urheilemaan. Näin hänen mielensäkin pysyi samalla virkeänä.

Kyllä sinun tahdonvoimasi omaava nuori nainen vielä löytää oman tiensä ja silloin saatat jopa kiittää tämänhetkisistä kokemuksistasi, vaikka ajatus nyt tuntuu sinusta melkeinpä ironiselta.

Kertomalla omasta elämästäsi suljetulla osastolla avaat samalla näkymää siihen maailmaan, missä  Matias tällä hetkellä elelee. Toivottavasti Matiaskin seuraa blogiasi. Hän tuskin tulee kommentoimaan, vaikka seuraisikin. Silti hänellekin ja varsinkin ikäisillesi nuorille blogistasi on varmasti sekä lohtua että tukea.
Blogisi antoi minullekin enemmän kuin arvaatkaan. Kiitos !
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa !
Terveisin
Elviira

PS:  
On saman tien tehtävä korjaus. Asia ei liene sinun kannaltasi oleellinen, mutta minä en pidä asiavirheistä omissa jutuissani. Nelson Mandelalle kertyi vankilavuosia peräti 27 ! Muistanet myös, että pian vapautttamisensa jälkeen hänet valittiin maan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi.- Tässä sinulle esikuvaa, vaikka ihan presidentiksi et pyrkisikään !


Liisu says:

Kävin lukemassa Star Chaser'n uusimman postauksen tältä vuodelta ja katsoin sen lopussa olevan videon. Se sai kieltämättä arjen tuntumaan entistä arjemmalta. Laitan sen tähän nähtäväksenne. Mitä mieltä olette? Onko siinä elämänmakua enemmän kuin tavallisessa arkimaanantaissa?

(Minun on kyllä tunnustettava, että parasta minusta on arki. Se voittaa varsinkin juhlapäivät. Ja pidän klassisesta musiikista, se ei tunnu pinnalliselta.) Mutta entä tämä? Jospa se onkin sitä "oikeaa elämää"? Ainakin se on vauhdikasta ja reipasta. Ehkä minä olenkin ollut väärässä? Sanokaa mielipiteenne, please. Nostan sen kyllä tuolta "virallisista" kommenteista näkyviin tänne.

                               
(En tiennyt keneltä ja miten olisi voinut kysyä lupaa tämän esittämiseen, mutta kun siellä sanottiin että "Jaa", minä "jaoin". Ja niin oli tehnyt Star Chaser myös.)

Mielipiteitä musiikista:

Elviira:

Ilmeisesti musiikkia pitäisikin kuunnella aina siinä yhteydessä, mihin se liittyy. Kappale, josta pyysit kommentteja, ei yksistään kuunneltuna sanonut minulle paljon muuta kuin "nuorisomökää". Kun luin Star Chaserin viimeisimmän blogin, se avautui aivan eri tavalla. - Hellyttävän tuntuista Star Chaserin avoimuus. Voi, miten soinkaan hänelle tuon illan ja siihen liittyvät muistot.

Vaikka en ymmärtäisikään, voin silti hyväksyä tämän hetken nuoruuteen kuuluvan musiikin. Blogi musiikkeineen avarsi toivottavasti hivenen luutuneita käsityksiäni.


 Star Chaser sanoi...

Elviiralle: Kiitoksia kommentistasi, Liisu kertoi siitä minulle kun en itse älynnyt tulla sitä täältä lukemaan. Minäkin luulen, että kokemani ikävät asiat ovat vahvistaneet minua. Suljetulla osastolla ei ollut aina helppoa, oli turhauttavaa kun vapaus vietiin. Ja silloin, kun minulla ei ollut enää lupia päästä yksin ulos ja kuvataideterapiaan, neljän seinän sisällä oli todella tylsää. Postaukseni, jonka luit, oli kirjoitettu ensimmäisen suljetulla osastolla vietetyn viikon jälkeen. Sen jälkeen minulla alkoi mennä huomattavasti huonommin, valitettavasti.
Kaikkea hyvää myös sinulle Elviira!

Liisulle: Saa tuota videota toki levittää, se ei ole bloggerissa kiellettyä. Minusta se on todella hyvä kappale, ja sen tahdissa on mukava tanssia. Videokin on aivan mahtava :)

Liisu says:  kiitos Elviira ja Star Chaser! Minusta tuossa kappaleessa taitaa sykkiä itse elämä. Se virkisti!