22.2.2012

LÄHTÖ (before a book)






















He seisoivat, seisoivat eteisessä. Siinä he seisoivat lähekkäin, kädet toistensa ympärillä, niin kuin joka aamu, aina puolesta viikkoa eteenpäin. Miehellä toppapusero, kaulus pystyssä, pipo taskussa, reppu selässä. Liisu yöpaidassa. Ulkona viima ja lunta. He puristivat toisiaan vyötäisiltä, muiskaus... toinen, ja irti. Irti irrottautumisesta.

”Voi hyvin!” ”Hyi vovin!”  Ovi pamahti pehmeästi. Kuului hissin ääni. 

Liisu kiirehti ikkunaan ja odotti. Tovin hän sai seistä, kunnes toivottu näkymä ilmestyi nurkan takaa, ylitti kadun ja pysähtyi suoraan kohdalle. Voi, miten pieneltä ja litteältä se korkealta ylhäältä  näytti!
Hellyys läikähti Liisun mielessä. Mies kallisti kasvojaan ylöspäin, huiskautti kädellä, ilmeili ja elehti. Liisu hymyili ja huiskutti. 

Mies jatkoi ripeästi matkaa. Kuin nuori hirvi hän pyyhälsi eteenpäin. 
- Hetki vain ja askel kerrallansa; taas äiti siinä lauluinensa, mene pois, äiti! - Liisua nauratti. Hän  seurasi miestä katseellaan kuin suojelusenkeli. Risteyksen kohdalla hän terästi silmiään, valot näyttivät punaista. Mies meni tapansa mukaan yli siitä välittämättä. Ei näkynyt autoja. Vaara ohi. Mies pelastettu. Liisun katse rauhottui, mutta vielä se riippui kuin  langalla sidottuna miehen hahmossa. Tämä paineli eteenpäin, pieneni ja pieneni, ja kun viimeinen kengän kantaosa vilahti ja ikkunankarmin leikkaamana pilkkuna ja pisteenä katosi, Liisu oikaisi selkänsä ja huokaisi helpotuksesta. 

Koko aamupäivä oli nyt hänen omassa käytössään ja seurana hänellä tulisi olemaan Venny, Tilly ja Jussi. 



(jatkuu... 
joskus, kun tulee valmista)