12.4.2014

LUPAUS


                                                                                                        (Nuori lupaus)
LUPAUS

"Lupaus:  1. vakuutus, sitoumus (Juhlallinen lupaus, uskollisuuden lupau, avioliitto lupaus. Raittiuslupaus. Usko lupauksiin. Rikkoa lupaus. Tyhjät lupaukset. Uskoa lupauksiin.. 2. Kuv. lupaus jsksta t. jstak, joka herättää toivoa. Esim. Hän ei ole enää pelkkä lupaus, vaan kypsä taiteilija t. ilmassa on lupaus keväästä."  (lainaus Suomen kielen nykysanakirjasta)плечи
пушапы (11+6+4)
Liisu, tämä tässä, on syvästi onneton. Miksi? Eikö kaikki ole hyvin? Ei, ei ole. Muuten voisi sanoa että hänellä olisi syytä olla vaikka vähän aikaa onnellinen, mutta aina on jokin asia, joka pimittää hänen mielensä. Tällä kertaa se on lupaus. Pieni sana, mutta sisällöltään jotenkin pelottava ja ehdoton. Sana, joka voi aiheuttaa toiselle odotusta ja toivoa. Mutta mitä se saa aikaan? Useimmiten pelkkää pettymystä. Jo pienestä Liisu on luvannut asioita, joita ei ole voinut täyttää ja hän kokee kovin pahana lupauksensa mitätöitymisen, joskus mielen  laadun muuttumisen, joskus olosuhteiden takia. Hän on onneton, kun ei tiedä, miten hyvittäisi aiheuttamansa pettymyksen ja miten korvaisi harkitsemattomat tekonsa. Välillä hän suorastaan kierii katumuksen ja yleisen pahoinvoinnin vaivatessa mieltä itseinhoon saakka. Ei hän liioittele, totta tämä on. Hän itkee salaista itkua, joka puhkoo hermoratoja ja aiheuttaa pahimmoillaan huimausta. Se ei ole mukavaa. Uskokaa Liisua. Mutta minkäs voit? Tehty mikä tehty. Sanottu mikä sanottu. Häneen ei voi uskoa. Ei hän usko enää itsekään itseään. Ja se on kai kaikkein pahinta.
Liisun lupauksista voisi tosiaan tehdä vaikka paksun kirjan, siksi tämä alkaa olla jo vakava asia. Eikö lupaus pitäisi ottaa tosissaan ja seistä tomerasti lupauksensa takana? Kyllä. Pitäisi. Kyllä Liisu sen tietää. Koko lapsuutensa ajan hän odotti, että tulisi pian aikuiseksi. Miksi? No kun täti oli luvannut lahjoittaa hänelle vaaleansinisen iltapuvun, kun hän tulee isoksi. (”Tuo väri sopii sinulle niin hyvin!”). Ai, että Liisu odotti! Odotti ja odotti. Tuli isoksi. Turhaan. Se, ettei täti hyvästä tahdostaan huolimatta koskaan täyttänyt lupaustaan, opetti Liisulle, ettei lupausta tarvitsekaan välttämättä toteuttaa. Se voi olla pelkkä hyväntahdon ilmaisu, joka sillä hetkellä saattaa suurestikin ilahduttaa toista ihmistä. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin luulisi. Liisussa on yksi paha vika, jota ei ollut tädissä: Liisu muistaa kaikki lupaksensa. Ja kun hän ei hyvästä tahdostaan huolimatta pysty niitä toteuttamaan, se aiheuttaa ahdistusta.

Mitä hän nyt sitten viimeksi on muka luvannut sellaista, joka pimittää hänen mielensä? Täällä blogissako? Täälläpä täällä. (Voi olla, ettei kukaan ole sitä edes huomannut, tai on sen jo kenties unohtanut.) Sehän lipsahti häneltä viimeistä edellisessä Hätäsanomassa melkein vahingossa, kuin itsestään, lupaus, jossa hän antoi ymmärtää, että kirjoittaa seuraavassa uudessa bloggauksessa aikamme musiikista. (”Ei hätää mitään!” hän oli vielä puolihuolimattomasti sanonut.)

Kuulostaa vaarattomalta. Niin Liisustakin. Mutta tällä kertaa hän halusi kuin kokeeksi kerrankin toteuttaa lupauksensa, eikä aina vain antaa niitä. Vaan eipähän arvannut, mihin pinteeseen itsensä asetti.

Näihin päiviin asti hamasta nuoruudestaan Liisu on kellunut usein, melkein päivittäin, klassisen musiikin aalloilla, milloin hyvällä, milloin pahalla mielellä saaden lohdutusta mielialaansa. Kuunnellut ääniaaltojen rauhaisaa solinaa, hienon hienoa liikehdintää, joka saattaa muuttua mieltä kiihdyttäväksi agitatoksi, äänekkääksi forte fortissimoksi, ja muuttua äkkiä kohtalaiseksi moderatoksi tai hitaaksi adagioksi, tai jopa hiljaiseksi pianissimoksi tai lacrimosoksi, josta Liisu tykkää, kun se tarkoittaa itkevää, ja Liisu itkee mielellään. Vaihtelu virkistää ja synnyttää energiaa, joka saa unohtamaan ikävät asiat ja arkitodellisuuden velvoittavan loputtomuuden. Mieli liitelee toisissa sfääreissä kuin lintunen (harakka, peipponen, sirri, laulurastas? ei sillä väliä) lainkaan ajattelematta mikä ja missä. Bach, Mahler, Chopin, Rahmaninov, Stockhausen (outona tulokkaana). Kaikki on hänelle kelvannut, mutta miten nyt suu pannaan uuden musiikin kohdalla?

Tapahtuu täydellinen äkkipysähdys. Nyt pitääkin ajatella. Kuka on sävellyksen tekijä? Milloin teos on valmistunut? Mikä on sen alkulähde? Miten se eroaa muusta musiikista?

Kauhistus! Mistä minä tiedän. Liisu levittää (dramaattisesti) käsivartensa, nostaa ne pystyyn (tasatahtia) kuin pyytääkseen apua tai antautuakseen (valkoiseksi valahtaneena). Minunhan pitäisi olla asiantuntija, musiikkia opiskellut, jotta osaisin puhua toisille musiikin teoriasta, historiasta ja muista hienouksista, asioista joista en itsekään tiedä, enkä aina edes ymmärrä, hän tajuaa. Minähän olen vain kuuntelija.

Onneksi Googlesta oli apua. Sen avulla netistä löytyi ainakin jotain vastauksia kysymyksiin. Ja esimerkkejä. Myös kuunneltavaa. Ahkeraan Liisu googletteli ja lueskeli monia artikkeleja, käytti siihen kaiken vapaa aikansa. (Sitä varten häntä ei ole näkynyt täällä netissä ainakaan viikkoon.) Varsinkin Wikipedia osoittautui auttavaiseksi, se tiesi nykymusiikista ällistyttävän paljon. Tai ainakin jotain (huom. Liisulla on tapana liioitella.) Sen lisäksi netistä löytyi yksittäisiä, pohtivia artikkeleja, joita oli hauska lukea. Ja kun hän kaiken sen lisäksi kantoi vielä hyllystä Otavan ison musiikkisanakirjan pöydälle - viisi kookasta opusta (hitsi, että ne oli painavia) - ja etsi tietoa aikamme musiikista, jota voidaan sanoa nykymusiikiksi tai uudeksi musiikiksi, hän tuli pullolleen tietoa. Mutta miten purkaa sitä toisille? Siinäpä se!

Piti typistää asioita. Pelkkiä nimiä? Luetteloita? Ei tästä tule mitään. Miksi tein sen lupauksen, hän kyseli hermostuneena itseltään. Miten lupauksen voi toteuttaa, jos on valtavan paljon asiaa. Hän tunsi olevansa mahdottomuuden edessä. Jotkut opiskelevat vuosia samaa, mitä minun pitäisi selittää yhdessä blokkauksessa. Ja tuskin se edes ketään kiinnostaa. No, opinpahan ainakin itse, hän (omahyväisesti) toteaa.
Jotain oli tehtävä. Liisu keksi. Pitää ottaa (oletettavat, mahdolliset) lukijat mukaan, antaa heille mahdollisuus selvittää itse asia, jota eivät tiedä, mutta joka heitä kiinnostaa. Ja jos ei kiinnosta, tai on jo itse asiantuntija, tietää enemmän kuin Liisu koskaan, miksi turhaan lukea. Heille STOP! Tähän on hyvä viimeistään pysähtyä.


VAIN KIINNOSTUNEET JATKAVAT TÄSTÄ (Liisu suosittelee, jos nyt ketään on enää edes paikalla).




Miten musiikki jaetaan ajanlaskun mukaan?




Länsimaisen taidemusiikin aikakaudet
(–476)
(476–1400)
(1400–1600)
(1600–1750)
(1750–1775)
(1770–1830)
(1815–1910)
(1900–1999)
Nykymusiikki
(uusin musiikki)



(Luettelo siepattu Wikipediasta)


Jos haluat viimeisestä, eli uusimmasta nykymusiikista, saada tietoa, mene  osoitteeseen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Nykymusiikki
Kannattaa käydä lukemassa, vaikkei Liisu ainakaan ole kaiken siellä olevan kanssa samaa mieltä, se on hänestä puutteellinen, ei aivan ajan tasalla. 

Kas niin, kiinnostuneet, nyt on päästy alkuun! Luettuasi tuon artikkelin, tiedät jo jotain nykymusiikista. Onnittelen. Mutta jos se ei riitä sinulle, annan lisää linkkejä:

Jostain (en muista mistä) sain tietooni, että nykyisen musiikin pioneeri on Arnold SchönbergHänestä tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Arnold_Schönberg
Musiikkitietosanakirja kertoi, miten traagista hänen elämänsä oli, välillä myös tietenkin tasaisia ja onnellisiakin jaksoja. Nyt hän on kunnioitettu klassikko, mutta aluksi hänen sävellyskonserttinsa saivat tyrmistyttävän vastaanoton. Yleisö buuasi ja vihelsi, lähti kesken pois. Lehdistö ja kriitikot löivät lyttyyn hänen  sävellyksensä, ivailivat niitä. Mutta hän piti pintansa oppilaittensa (mm. Alban Berg ja Anton Weber) tuella. Yhdessä he jatkoivat säveltaiteen uudistamista.

Muita tunnettuja säveltäjiä tällä saralla ovat mm. Josef Mathias Hauer, Béla Bartók, Edgar Varese, Aaron Copland, George Antheil ja (ehkä) Oliver Messiaen (1908-1992), joka laajensi musiikkikäsitystä lisäämällä musiikkiinsa mm. linnunlaulua (esim. Oiseaux exetigues), sekä tämän oppilaat Stockhausen ja Boulez, joista Stockhausen oli Liisulle ensimmäinen kosketus uuteen musiikkiin; hänen sävellyksensä Gesang der Junglinge, valloitti kerralla hänen kuulevat korvansa jo vuosia sitten. Samoin Krzysztof Penderecki (s. 1933), jonka teoksista vaikuttavin Liisun mielestä on Tren, valituslaulu Hiroshiman uhreille. Vielä kannattaa mainita ainakin John Cage , joka on varmaan monelle tuttu. On hyvä muistaa, että vuosi vuodelta on tullut uusia säveltäjiä ympäri maailmaa. Heitä löytää kosolti esim. YouTubesta.

Suomalaisen nykymusiikin säveltäjistä lienee tutuin Kaija Saariaho, joka asuu nykyisin Ranskassa ja on saavuttanut myös jo kansainvälistä menestystä. Hänen säveltämänsä ooppera L'amour de loin (Kaukainen rakkaus) esitettiin joku aika sitten TV:ssä. Toinen tunnettu on suomalainen on Magnus Lindberg, johon on linkki tässä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Magnus_Lindberg
Tietysti on paljon muitakin, jotka ansaitsisivat tulla mainituiksi, esim. Pehr Henrik Nordgren, joka ennätti eläessään tehdä hyvin laajan tuotannon. Ja nyt on nousemassa jo uusi nuori sukulpolvi lahjakkaita, innolla työtään tekeviä säveltäjiä. Heistä varmaan kuullaan vielä. Heidän joukossaan on lupauksia. (Huom. jutun otsake. Tässä mielessä sanan ”lupaus” käyttö on jo positiivista.)

Wikipediassa sanotaan (huom. tekstin sieltä lukeneet) että Suomessa nykymusiikin tila on kansainvälisesti katsoen varsin hyvä. Tänne on perustettu sitä esittäviä ryhmiä, joista kamariorkesteri Avanti, Kamarimusiikkiyhtye Zagros Ensemble ja Uusinta kannattaa mainita tunnetuimpina. Erityinen merkitys on suomalaisen nykymusiikin esille tuomisessa v. 1977 perustetulla Korvat Auki -yhdistyksellä. Sen järjestämissä tilaisuuksissa kannattaa käydä.

Mitähän tähän vielä pitäisi lisätä, Liisu miettii. Mutta toisaalta, ehkä tämä jo riittää.

Poistin tästä kaksi videota, varmuudeksi. En löytänyt tekijän yhteystietoja lupaa kysyäkseni. Ne olivat saksalaisen professorin, Wolfgang Rihm (s.13 March 1952 in Karlsruhe), teoksia. Hän on säveltäjä, modernin musiikin professori  Karlsruhessa. Häneen voi käydä tutustumassa halutessaan osoitteessa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wolfgang_Rihm 
Hänen oppilaanaan on tällä hetkellä ainakin yksi suomalainen, Sauli Zinovjev, joka on ehkä tullut teille tutuksi joidenkin blokkauksien loppuun liittämieni videoiden kautta.

Tähän liitän nyt yhden videon, joka on ollut kauan piilossa YouTubessa,  Laitan sen saatteeksi samat sanat, jotka on myös Facebookissa. Siis näin:

Tämä on ensimmäinen video, jonka olen tehnyt YouTubeen jo ennen pääsiäistä. Se on ollut siellä piilotettuna, kun en ole saanut vastausta pyytäessä toistamiseen lupaa Ylestä sen julkistamiseen. Äänitin nimittäin kännykälläni osan ohjelmasta Ylen äänittämästä Klang-konsertista v.2013, joka oli kuultavana Areenalla kuukauden, ja sen jälkeen katosi.
Säilytin sitä äänitiedostona ja käytin sitä materiana videon tekemisen opetteluun. Ja kun yrityksen ja erehdyksen kautta sain sen lopulta muuttumaan videomuotoon (uhhuh, mikä urakka! minulle) olin mielissäni onnistumisesta. YouTubekin onnitteli minua: HYVÄ LIISU! Olet tainnut julkaista ensimmäisen videosi YouTubessa. Niin sitä pitää!
Video kestää n. 9 min. ja koska se on vain pieni osa ohjelmasta, voi olla, että Ylen taholta se katsottiin liian vähäiseksi, jotta pyyntööni kannatti vastata, joten aion nyt vihdoin julkistaa sen hyvällä omallatunnolla. Panen sen YouTubessakin julkiseksi. Jos Yle haluaa, se voi pyytää että se poistetaan. Jos joudun vankilaan, niin lähettäkää minulle lukemista, please! Esim. Marcel Proustin kirjasarjasta, Kadonnutta Aikaa etsimässä, minulta puuttuu yksi osa. En ole saanut sitä mistään. : D

                                    

Mutta tulikohan tällä bloggauksella nyt edes yksi lupaus täytettyä? Se Liisua huolettaa. Varmaan hänelle olisi parasta, että hän yrittäisi välttää puhumasta liikoja. Siinä yhteydessä on nimittäin suurin mahdollisuus antaa turhia lupauksia. Niitä voi lipsahtaa suusta ihan huomaamatta. Ja yleensä ne, ainakin Liisun mielestä, aiheuttavat pelkkiä  hankaluuksia. Sen hän on omakohtaisesti saanut jo ennnen tätä kokea. Uskokaa minua! :D
               


23 kommenttia:

mikis kirjoitti...

Liisa on mielestäni kohtuullisen tasapainoinen ja fiksu ihminen. (En käytä diminutiivimuotoa Liisu.)Tosin mielipiteeni on vain minun mielipiteeni. Jolla ei kamalasti painoarvoa ole maailman markkinoilla. "Hulibata hitsistä hums san sei..." Tä? No, markkinoilla lauletaan tommosia lauluja. Olen kuullut, kun olin pikkupoika, ja minulla oli lepakonkokoiset korvat. Ja humbuukiteltan toisella puolella romaanihenkilö myi hevosen toiselle romaanille. Tämänkin ehdin nähdä. Ennen kun siihen paikalle tallusteli isäni, jäätelötuutti suussa, ja otti minua kädestä ja sanoi "eiköhän lähettäs jo kotiin, mikkoseni.")

Liisu kirjoitti...

No en kovinkaan fiksu ole, kun en osaa ladata edes tuota viimeistä videota.
Aina tulee viesti: latauksessa tuli virhe.

Koetan vielä keksiä keinon, toistaiseksi olkoon paikallaan raakkina.

Ei yksi video maata kaada, vai kaataako?
Jos, niin silloin me kaadumme kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Sitä paitsi musiikki (josta taidat näemmä tykätä) analyysisi ovat hyviä! Opettavaisia!

Ps. Minulla ei ole (onneksi) absoluuttista sävelkorvaa. Mutta korviani alkaa aina särkeä kun kuulee ns. kakofoniaa. (Jos vaikka talitintti laulaa nuotin vierestä, kärsin. Eikä tämä mitään diivailua ole. Linnut muutenkin, etenkin keväisin, mylvivät ikkunan takana kun yrittää nukkua. Ovat aamuvirkkuja, penteleen höyhenpallot!

Ps. Vähän arvelutti avata tuo Wolgang Rihm Im Innersten... mutta eihän se kamala ole. Kalevi Aho vähän tulee mieleen.

Liisu kirjoitti...

Luin uudestaan (rauhoittuneena) tuon, mitä mikis sanoi. Ällistyin, hänhän kertoo muutamalla lauseella kokonaisen pienoisnovellin!

Se on jo saavutus, josta kannattaa olla mielissään, sekä kirjoittajan, että lukijan.

Varsinkin tuo kohta, missä isä ilmestyy kuvaan mukaan, jäätelötuutti suussa, on mestarillinen.
Se, että jäätelötuutti on isän suussa, eikä pojan suussa, jättää minuun lukijana lähtemättömän jäljen. Siinä on asiat kohdallaan!

Ripsa kirjoitti...

P-H Nordgren asui Kaustisella, ja minä asuin naapurikylässä, joten nähtiin häntä, tavattiinkin myös poika ja vaimo joskus, ynnä käytiin kuuntelemassa kamarimusiikkifestareilla hyvää musiikkia.

Ne festarit olivat talvella, koska kesällä oli kansanmusiikkia.

P-H:n kanssa tuli puhutuksi maailmaa ja musiikkia moneen kertaan. Ja kun hän oli myös Vaasan läänin taidetoimikunnan jäsen, niin Kusiella soi ehkä tavanomaista useammin. Nyt en tiedä onko festareita enää ollenkaan. Tuskin niihin on enää rahaa.

Ripsa kirjoitti...

äh, kirj.virheitä: viim. kappaleessa Kaustisella. Sormet eivät tottele aivojen käskyjä...

Täällä sataa, joten olo on vähän unelias.

Liisu kirjoitti...

Ripsa, kirjoitusvirheistä viis! Teen niitä jatkuvasti itsekin, jopa tuolla blogissani niitä volisee, ei kun vilisee!

Olen netistä kuunnellut Nordgrenin sävellyksiä ja radiostakin niitä on tullut usein. Pidän hänen sävelkielestään.

Liisu kirjoitti...

Ripsa, yritin kaksi kertaa kommenttia blogiisi. Kumpaakaan ei tullut näkyviin siellä. Onkohan vika tässä koneessani. Se on varmaan ylirasittut.

Anonyymi kirjoitti...

Make $600 Per Day Working Online
it's just
http://trustmid.ru/

mikis kirjoitti...

Liisu, liisu
älä ole pliisu.
Olet kuin punainen kukka,
kun minulta hukkuu sukka,
ja vaik' sinua onkin neljä,
olen sulle silti aika pöljä.

Ps. Kerran osallistuin yhteen runokilpailuun. Se oli tehty Lounais Hämeen Nuorisolle. Sain III:n palkinnon. Josta olin ylpeä. Mutta myöhemmin sain tietää että ko. runokilpailuun osallistui vain kaksi kilpailijaa. Se toinen voitti, ja toista palkintoa ei jaettu... minä olin se kolmas.

Tämä on totta.

Liisu kirjoitti...

Mikäli tuo runo on todella Sinun kirjoittamasi, en epäile yhtään ettet oli ansainnut palkintoasi. Siinä on tiettyä herkkyyttä ja vaatimattomuutta ja kaikenlainen pöyhkeys puuttuu siitä kokonaan.

Itse olen voittanut toisen palkinnon hiihtokilpailussa, ja arvostan sitä kovasti. Sen koetan unohtaa, miksi minä hiihdin tosi lujaa. (Syy oli se, että
minulla oli pissahätä, ja olisi ollut tosi noloa tulla maaliin housut ja kintut märkinä.) Sitä on vaikea unohtaa.

mikis kirjoitti...

Minäkin pärjäsin paremmin hiihtoladuilla. Hanget hohtivat, kilpasukseni (Järviset) liukuivat eteenpäin, minä niiden päällä. Ei tarvinnut sanoa heille, noille muille, kuin että "antakaa mulle latua"... Antoivathan he. Ja sain hopeapalkinnon. - Lastentarhassa tälläin tapahtui. Ja se yks, joka ei suostunut antamaan latua, hiihti vaan mun edessä, sai kultamitallin. (Semmosen pahvin palasen. Hopeamitalli oli minun mielestäni paljon nätimpi. Se hohti kuin tähti, himmeästi.)

Liisu kirjoitti...

Terve, mikis! Meillä tuossa sohvalla istuu juuri mäkihyppääjä, joka onkin kuulema murtomaahiihtäjä. Se aina silloin tällöin ilmestyy tänne kertomaan sairauksistaan. En osallistu tapahtumaan, tässä sivusta vain toisella korvalla kuuntelen. Kirjoitan tätä tabletilla kirjain kerrallaan. On vähän nolo tilanne, kun meidän pitäisi mennä kutsuille vapunvastaanottomakkarangrillauspuutarhajuhliin. Miten me kehdataan sanoa hänelle, että lähtisi pois, että me päästäisiin lähtemään. Hän saattaisi loukkaantua. Minä ainakin loukkaantuisin. Elämä ei ole aina helppoa.

Anonyymi kirjoitti...

This post will help the internet viewers for building up new web site or
even a blog from start to end.

Take a look at my webpage: underground storage tanks

mikis kirjoitti...

Elämä ei aina ole helppoa.

Aikoinaan, kun olin raksalla ja valittelin jotain duunia raskaaksi niin mestari sanoi että "ei tyänteko mitään herkkua olekaan. jos olis, niin porvarithan sen tekis".

Jos Elämä olisi helppoa, joku toinen sen sit eläis?

mikis kirjoitti...

Liisu se nukkui banaanin alla,
ja luuli että kas on Bahamalla,
ihmetteli vaan et kumma on juttu,
eikä ennestään ollenkaan tuttu,
että eilinen viriili mikko,
tänään on vaisu ku lumikko.

Liisu kirjoitti...

Elämä ei ole helppoa, samaa mieltä.
Bloggaaminenkaan ei ole laukkaamista.
Vaikka niin luulisi.

Olin jo melkein lopettamisajatuksissa mitä blogin pitämiseen tulee, kun tuntui olo (pää) tyhjältä, enkä millään keksinyt uutta aihetta, mistä ihmeestä sitä voisi kirjoittaa. Ehkä yritän liikaa, niin aiheet pakenee.

Ja monta viikkoa olen jo odottanut Yleltä vastausta pienen pätkän julkaisemiseen esimerkiksi edelliseen, siis tähän, kirjoitukseen. Ja en ole saanut vastausta. Se on hyydyttänyt oloni ja haluni kirjoittaa täysin.

Mutta kun luin äsken nuo kommenttisi, älysin, miten pitää kirjoittaa. Ei saa jännittää, eikä odottaa että Ylestä joku alentuisi minulle vastaamaan tyhmiin kysymyksiini.

Niin että komensin itseni uutta bloggausta tekemään. Ja vaikkei mitään todellista aihetta olekaan, niin siitä ei saa lannistua. Pitää vaan kirjoittaa. Niin kuin sinä näytät esimerkkiä. Kiitos, mikis-Mikko! Kiitos rohkaisusta!

Nyt annan mennä, kirjoitan niin hullun jutun kuin osaan. Sinä mikis-Mikko osaisit tehdä sen paremmin, mutta enhän minä voi pyytää sellaista palvelusta sinulta, että kirjoittaisit mun puolesta, vai voinko?

mikis kirjoitti...

Anna mennä, anna mennä...

on tietysti helpompi sanoa kuin tehdä, niin.

Mutta kirjoita, kirjoita! Anna sanojen tulla! (Sanoja voi sitten myöhemmin korjailla. Jos on tarvis. Ja aina on tarvis.)

Itsekritiikki (joka on sitä että tähtää itseään haulikolla päähän, sormi liipasimella) on tappanut monta hyvää kirjailijaa. - Ei Sinun tarvii kuulua siihen porukkaan; miksi tarttisi?

- kysyy nimimerkki "tiedän mistä puhun"

mikis kirjoitti...

Esimerkiksi... älä PELKÄÄ olla naiivi! (Itse opettelin kirjoittaa naiivisti kun pelkäsin ettei minua oteta vakavasti. Sitten huomasin että just naiiviuden takia minut otetaankin vakavasti.)

vittu, em mä koskaan kamalia filosofisia konstruktioita ole kuvitellut rakennelleeni tai puhunut muutenkaan fiksuja. mutta en kyllä kamalasti valehtelekaan (vain sen verran, että tarinasta tulee parempi).

mikis kirjoitti...

Ps. Filosofisia rakennelmia luo esim. Rauno Räsänen. Ilomielin suon sen ilon hänelle. Koska se on loputon, loputon juttu.

Liisu kirjoitti...

Kiitos, Miki! noista kommenteistasi, joita en ollut edes huomannut, kun olen puskenut sitä uutta juttua, josta tuli niin kaamea, että pätkäisin sen puolivälistä puolivälistä kahtia ja kirjoitan (ehkä) uudestaan, herraties kuinka moneen kertaan, sen toisen puolikkaan. Kirjoittaminen ON vaikeaa, se käy työstä!
Mutta kipaisenpa katsomassa Raimo Räisäsen Blogia, olen joskus siellä käynytkin, mutta nyt on sopiva aika siellä uudelleen pistäytyä. Olen kiitollisella päällä. :D

Liisu kirjoitti...

mikis kiltti, pudota tuosta kommentistani (ajatuksistasi, tai silmistä) toinen puolivälistä pois, se on tarpeeton, tai: (miettii) voiko jollain asialla olla 2 puoliväliä?
Vastaus (minun mielestä): Voi! Voi voi! Olkoot siis siinä niin kauan kunnes lahoaa ja huudamme : Huraaa!

dudivie kirjoitti...

hahaha jos on vähemmän muistettavaa ni lupauksetkin helpompia nstäyttää?banaanin alle nukkumaan