8.6.2015

Intiimejä hetkiä (JOSSE ja MARIA osa 3)




Maria oli untuvikko miesasioissa. Kun Josse kosi häntä, pyysi vaimokseen, Maria hämmentyi, polvet notkahti, häntä heikotti ja hän myöntyi hätäpäissään, kun luuli että siinä tilanteessa on niin meneteltävä. Toista ei saa loukata. Tosin häntä vähän pelotti, kun Josse kiroili ja puhui välillä rumia. Mutta muuten Josse vaikutti hänestä kunnon mieheltä.

Siinä he nyt asuvat, talossa, jonka Josse oli rakentanut vaimolleen häälahjaksi. Hyvä lahja se oli. Ei yhtään hullumpi. Ja kaikki se, mitä tuli vastaan hyvät ja ikävät asiat, kuuluvat kai elämään, Maria ajatteli. Niin he elelivät enimmäkseen sovussa omassa pääjalka-talossaan
ihan tavallista arkea.


Aina lauantaina kun Josse ja Maria istuvat saunassa
ja Jossen hikinen liha koskettaa Marian hikistä lihaa
ja ulkoa kuuluu seinän läpi hmisten ääniä ja autot hurahtelevat
ohi ylä- tai alamäkeä, sillä talo on rinteessä, he istuvat lauteilla
polvet koukussa, pää polviin painettuna, kuumanlämpimissä
löylyissä, sillä Josse tykkää kuumasta, Maria lämpimästä.

Siinä he nyt kelluvat silmiemme edessä sakeassa höyryssä
alastomina kuin kaksi isoksi kasvanutta sikiötä äidin kohdussa.
He luulevat ettei kukaan heitä näe; he näkevät vain toisensa.
Joskus Josse sivelee Mariaa rinnoista ja sanoo ihmettellen,
hartaalla äänellä: Voiko olla totta, että kaikki tämä on meidän!


Kesällä Mariasta on mukava istuskella pihassa tai makailla
vihreällä nurmella, katsella pilviä, lueskella kirjoja tai kuunnella musaa äänentoistolaitteella.
Päiväkahvit he juovat Jossen kanssa kesäisin aina keinussa tai päivänvarjon alla pihatuoleissa. Josse kertoo asioita maailmasta, ilmasta ja avaruudesta. Hän opastaa ja neuvoo Mariaa. Jossella on enemmän elämänkokemusta ja hän on paljon viisaampi kuin Maria.

Maria kyllä kuulee Jossen äänen, mutta seuraa samalla miten mehiläinen pörisee kukassa, joku lintukin tuntuu laulavan ja hyttyset inisevät nälkäisinä. Sudekorentokin tuossa kiitää läpikuultavin siivin ilmassa, se surisee kuin pieni lentokone. Lämmin tuuli hyväilee ihoa, löyhyttää hiuksia, ja aurinko pilkistää pilvenraoista tai paistaa täysin pilvettömältä taivaalta.
Jossen ääni kumisee kaiken aikaa taustalla, tummana ja matalana, turvallisena äänijonona. Se on kuin sadepilvi joka lähenee ja loittonee.
Välillä siitä tipahtelee sanoja tiuhaan tahtiin. Välillä se hiljenee.

Pihamaa on kuin talomme kukkiva esiliina, Maria ajattelee.
Yritämme pitää sen puhtaana
naapurien takia.

Mutta sitä minä ihmettelen, Maria kummastelee itsekseen, että Jossesta siinä ei ole mitään merkillistä, että naapurit katsovat, kun hän pissaa pihalla.
Suihku saa lentää vapaasti korkealle ilmassa ja heijastaa kaikki sateenkaaren värit.
"Täytyyhän kukkia kastella", Josse vaan sanoo ja tiristää viimeisetkin pisarat.


Eniten minä taidan pitää Jossesta silloin, kun hän katsoo minua silmissään lämmin ja ihmettelevä, paljas katse.
Mutta joskus kun hän ajaa autoa, minua pelottaa.
Hänen suunsa on unohtunut auki.
Se on vääntynyt onttoon asentoon
kuin äänettömään huutoon.

Mutta kun me joskus illalla kävelemme käsikoukkua, herrastelemme hienoissa vaatteissa, ja vastaan tulee 
kosteita paikkoja, lätäköitä tai pieniä lammikoita, joissa on vaarana, että kengät kastuu, Josse ottaa muitta mutkitta minut selkäänsä ja niin minä pääsen reppuselässä pahojen paikkojen yli, eikä yhtään pelota.

Ja kun me käymme ostoksilla rautakaupassa, joka on Jossen
mielipaikka, seikkailemme hyllyjen välissä, eksymme
tahallaan toisistamme, sitten me kohta jo kurkimme hyllyjen välistä, etsimme toisiamme tavaroiden joukosta.
Kun sitten törmäämme toisiimme, ja tuttu naama kuikistelee ihan vieressä, tuntuu mukavalta. Minä hymyilen Josselle ja Josse hymyilee minulle.

Paitsi kassalla.
Siinä olemme totisia.
- Muista avata kassi, Josse sanoo.
Olisi noloa jos kassaneidin täytyisi pyytää sitä.
Minä avaan kassin.
Minustakin on mukava olla rehellinen jos siihen on varaa.


Josse ja minä olemme kehittäneet uuden kielen.
Siinä ei ole kielioppia ja se on helppo omaksua.
- Kiru kurru, läkä kääkä öh?
(rakastatko sinä minua)
- Läkä kääkä, doo!
(niin kuin sinä minua)
- Äkä könkä lykä lönkä.
(sinä olet minulle portti toisiin ihmisiin)
- Hooo... Op! Op!
(mutta sinulla on sen avain taskussa)


Syksyllä
kun istumme sohvalla ja katsomme ikkunan takana liekehtivää
punakeltaista roihua ja sitä, miten keltaiset lehdet haavassa värisevät sinistä taivasta vasten, Josse sanoo: Koskaan en ole nähnyt näin kaunista ruskaa!
Ihailemme sitä yhdessä.
Mutta äkkiä Jossen silmistä alkaa työntyä viiltävää, terävää tuskaa.

Se häviää vasta kun keitämme kahvit ja syömme pakastimesta otettua, mikrossa sulatettua, kesällä leivottua pullaa.


Se ero meissä on Jossen kanssa, että jos Jossella on ilmavaivoja hän antaa tulla vapaasti, ei ujostele.
Edellyttäen tietysti ettei ketään vierasta ole samassa huoneessa.
Jos minulla on ilmavaivoja, Maria sanoo, ja me istumme kahden Jossen kanssa esimerkiksi olohuoneen sohvalla, minä en millään kehtaa antaa tulla noin vaan, kovalla voimalla.
Minä teen sen hiljaa, niin hiljaa kuin mahdollista.
Mieluummin ääneti, suhuuttamalla.
Tai sitten luovun koko touhusta.
Annan kaasujen pysyä vatsassa.


Silloin Kun Josse ja minä
olemme niin lähellä
kuin ihminen voi olla toista ihmistä
on yksinäisyys suurimmillaan.
Kaikki mitä on, lakkaa olemasta
ja sulautuu siihen mitä ei ole.

Ei ole Jossea, ei minua
ei ketään muutakaan.
Vain joku voima
joka kieppuu avaruudessa
valittaa ja hengittää raskaasti
etsii rajaa, pintaa
mihin koskettaa, mihin iskeytyä sellaisella voimalla
että voisi aistia toisen kautta oman olemassaolonsa.



      
                         Karlheinz Stockhausen: Inori
                   
                         

67 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana teksti...! Ihana.
(Tulee nuoruus mieleen. Tai ei tule vaan pulppuilee.)
Voi, miten ihana teksti!
- m

Iines kirjoitti...

Tämä on paras Josse ja Maria -tarina. Niin hyvä että ei ole tosikaan! Tekisi mieli vuodattaa hurmahenkisiä sanoja minunkin: hurmaava, iloinen, kepeä, leikkisä, ihana! Ja kuitenkin kepeydestä huolimatta painava. Aivan valmista tekstiä mihin tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Suru on kaihoa,
turkoosia merta
ja
rakkautta
- minä niin rakastan sinua Josse

mikis kirjoitti...

Siis.. tämähän ON runoutta. Siis siinä merkityksessä kuin minä Runouden ymmärrän. Tää täytyy julkaista. Siis ei sen takia että liisu siitä pronssimitalin (auchts) rintaansa saisi (älä nipistele!), vaan siks, että tää on niin hyvä.

Kyllä mulla nenää on haistaa tarinankertojat, heidän lahjakkuutensa. (Ota ihmeesä yhteyttä kustannusvirkailijoihin. Sano niille esimerkiksi että "päivää" niin ne sanovat sinulle kans "päivää". Siitä eteenpäin jutut (eli "jutskut") menevätkin sitten omalla painollaan eteenpäin. (Tai pysähtyvät.)

Diggaan susta kuin hölmistynyt kissa tulikuumasta puurosta.

Liisu kirjoitti...

Anonyymi -m, Iines, pelkkä Anonyymi ja mikis!

Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Niin, on kissoja, jotka ovat pihkassa tulikuumaan puroon.
Hölmistyneet kissat etenkin.
Ne ahmatit ja roikaleet ahmivat estoitta
jok ikisen ryynin,
uudestaan ja uudestaan ja taas.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=k0rSxDJAAFo

mikis kirjoitti...

Anonyymi anonyymi: "älä nipistä mun nänniäni!" ;)-

Liisu kirjoitti...

Anonyymi ja mikis, kiitos käynnistänne täällä!
Aurinko paistaa, ja ihmiset on hyvällä päällä! :D

Anonyymi kirjoitti...

Nipistämpä
kerta kiellon päälle
rakas mikis

Anonyymi kirjoitti...

hehehehhheheheh
nips, nips, nips

Liisu kirjoitti...

Anonyymi ja mikis suoisessa kanssakäymisessä!
Mikä sen hauskempaa. Nipistelevät toisiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Inori oli keveää kuin pilven untuvat ja raikas kuin vihreät silmut koivuissa---kiitos!

Liisu kirjoitti...

Kauniisti sanot, Anonyymi, Inorista.
Laitoin Inorin Stockhausenilta kun tuntui että se sopi hengeltään tarkoittamaani kokonaisuuteen.
Yritys: kuva + teksti + musiikki = kokonaisuus (vrt. "pyhä kolminaisuus")

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä
tekstisi minä koin unelmaksi
se oli kuin läheisyyden kuvastin

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun se olisi oma tarinani
oma kuvastimeni
oma läheisyyteni -
kurkistelen joka suuntaan
oi liisu sinua
kuin olisit tuonut näytille kakun -

Liisu kirjoitti...

Anonyymi,

runosuonesi pulppuilee
vaahtopäisin lainein. :)

Anonyymi kirjoitti...

tässä pilven untuvia
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/ca/dd/c9/caddc99f0963d8e9cc1bb9be86914fe5.jpg

Kirjailijatar kirjoitti...

Kaunis tarina, olivat jotenkin niin samaistuttavia nuo hahmot. Tykkään siitä, kun ihmiset keksivät oman kielensä.

Liisu kirjoitti...

Kiitos, Kirjailijatar!
Kiva, kun olet käynyt lukemassa.

Liisu kirjoitti...

mikis, eiku anonyymi, tuo annettu linkki ei auennut koneellani,
pilven untuvat jäivät näkemättä.

isopeikko kirjoitti...

Hiano tarina, Liisu. Hyvä sua. Sano sille päähenkilöllesi, että piarua ei kannata pidättää, tulee divertikkeleitä ja niitä ei kukaan oikeasti halua, ei vaikka olisi vain kertomuksen hahmo.

Peikko tykkää myös tuosta kiälestä. :) Juhannuspöö.

Liisu kirjoitti...

Kiitos Peikko hyvä, ystävällisistä sanoista!
Minusta tuntuu, että meillä molemmilla on jossain alitajunnassa lähde, josta pulppuaa tarinoita, joita sitten kopsimme käsiimme kuin porkkanoita.
Joskus niitä porkkanoita voi syödä, joskus ne on jo valmiiksi maatuneita ja maistuvat kitkerältä lannalta.
Tosin rehellisyyden nimessä on pakko sanoa, lantaa en ole koskaan maistanut. Vertaus on siis pelkkää kuvittelua. : )

Anonyymi kirjoitti...

Hiekkakakut ja Lantapiirakat ovat hyviä. Janojuomana hyvää on Hevonkusi.

Liisu kirjoitti...

Anonyymi, saattavat olla hyviä, en ole kokeillut, mutta jo muinaiset roomalaiset käyttivät pissaa suuvetenä.
Jotkut sanovat, että virtsan juominen parantaa ihoa.
Ja sen olen kuullut, että jotkut ovat pelastaneet henkensä juomalla muun nesteen puuttuessa omaa virtsaansa.
Ja suuren nälkävuoden aikana hevosen lanta kelpasi ruuaksi muillekin kuin pikkulinnuille.

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilisit. Aina sanot "skulle vaara". Ei se semmoinen ole mistään kotoisin, paitsi Boråsista. Kohta on Finlandiassakin asiat niin huonosti että on pakko ostaa uusiokameleita. Ai miksi? Energiapoliitiikan takia. Ja isännälle parvi lampaita. Ai miksi? Muuten vaan. Ja lambaista saa parempia villapaitoja kuin kamaleista, mm siks.

mikis kirjoitti...

Pommacci on kansa hyvää janojuomaa. POM POM Pommack! Sateisempina kesinä maistuu myös hiilihydraattipitoinen kirnupiimä. Ainakin laamapaitoihin pukeutuneille lapsille. Ja muille joillekuillekin. - PAM PAM vaan kakarat, kohta paukkuu Pakarat!

mikis kirjoitti...

Liisu,
jos luulet että minä olen Anonyymi joka kirjoittaa sinulle pomppivia - mutta ah, miten kauniita runoja - niin erehdyt. Tai että olen Anonyymi joka muuten vain väittelee kanssasi... Ei, sekään ei pidä paikkaansa. Anonyyminä olen tekstittänyt sulle kaksi juttua, klo 17:00 ja klo 21:13. Kun musta tuntui niin hölmöltä olla koko ajan äänessä, vähän hävetti.
Mutta ei sev väliä.
Ps. Muista Anonyymeistä minäkin tykkään. Oikeasti!

mikis kirjoitti...

Tiedän, koska olen tutustunut sinuun, että pidät musiikista. Niin minäkin. Hyvin, todella hyvin harva ystävistäni pitää tästä laulusta... en oikein käsitä, mikseivät? Laulajahan - Somerolta kotoisin oleva tyyppi, jonka kanssa kerran join punaviiniä, Somerolla - artikuloi sanat hyvin selvästi. Ja nuotin päälle!

Ps. Iki-ihana teksti on Peter von Baghin!

hevoset on kivannäköisiä

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos
hietakärpäseni
vadelmaiseni -
mikis

mikis kirjoitti...

Kiitos kuule itsellesi. Em mä tässä makeile. Ajattelen, että hjietakärpästä (?) ei ole olemassa. En tosin kovin hyvin tunne dipteroita, tai tässä tapauksessa kyse on kai Brachycera heimoon kuuluvista yksilöistä? (Olen aika ymmälläni.) Kamalan kivaa olisi jos voisit tarkentaa rakkaudenosoitustasi/syytöstäsi minuun?

Ps. Totta kai pidän myös vadelmista. Ovat mehukkaita. (Meillä muuten Linikkalan puutarhassa kasvoi myös keltaisen värisiä vadelmia. Hyviä nekin olivat - mutta eivät yhtä hyviä, ja mehukkaita, kuin Sinä. Anonyymiseni.)

nam, nam :)-

Irja Viirret kirjoitti...

Lääkäri tivasi huonokuuloiselta mummolta, että onko ilmavaivoja? Mummo siihen, että mistä sitä köyhällä ilmalaivoja! Josse vaikuttaa vähän rahvaanomaiselta, mutta semmosiahan miehet ovat, merkkaavat reviireitään vielä vuosikymmenien päästäkin, vaikka kilpailevasta uroosta ei ole tietoakaan:) Mukavinta oli tuo salakieli, siihen oli helppo samaistua.

Ja vaikka Mikis ei aina avaudu minulle, enkä aina ymmärrä hänen vaikuttimiaan kommenttirintamalla, niin tämä kilahti kovasti:
"Diggaan susta kuin hölmistynyt kissa tulikuumasta puurosta." Komppaan Mikistä.

Liisu kirjoitti...

Mustis,

kiva nähdä sinua täällä (sinä värien ja sommittelun mestari)!

Anonyymi ja Mikis käyvät usein täällä syvällisiä keskusteluja keskenään. Jos herkistää korviaan, kuulee hyväntahtoisuutta ja pientä mukavaa ystävällistä jäynää heidän puheissaan toisilleen. Kyllä he välillä sanovat jonkun sanan minullekin. Siitä olen iloinen. Sellaisia velikultia kun ovat!

mikis kirjoitti...

Ei minua tarvitse ymmärtää, kiltti Mustis. Sitä paitsi Sinulla on Koiran nimi. VOUH, VOUH vaan Sulle. Kerran söin mustikoita metsässä niin että koko naamatauluni, eli pärstäni, ja käteni, eli kännykkäni, muuttuivat ihan sinisenmustiksi. Riisuin vaatteeni pois ja meni kokovartalopeilin eteen ja ihmettelin itseäni. Ihmettelin Kuka minä Oikein olen?
Olin silloin 3 -v vanha.

mikis kirjoitti...

Phantom?

mikis kirjoitti...

Sitä paitsi, rakkahin Mustikseni, huonokuuloinen mummeli keinui keinutuolissa ja kuunteli radiota. Tuli STT:n uutiset. Uutisissa snottiin mm. että mies oli tappanut naisen Tyrväällä. Mummelin keinuminen pysähtyi siihen. Se mietti. Ja sanoi sitten, itsekseen, että "ja, no voihan kai silläkin..." Ja potkaisi taas keinutuolin kiikkumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä -
kuka mitäkin

hietakärpänen aiheuttaa aivokuumetta -
sillai on on niin ku saanut tartunnan -
pihkaantunista se kuvastaa -
pihkaantumista aivojesi tuottamaan dadaan-
kullervoni
mustikkaiseni

mikis kirjoitti...

Kyllä minua rakastaa saa.
Aina minussa sen verran on aukkoa.
Onhan risuaidassakin.
Mutta kehua minua ei saa! Koska silloin muutun ilkeäksi. Ja alan irvistellä (näyttää hampaansa) ja sanon
mrrrrrrrrrrr...

mikis kirjoitti...

Hitsi,
jos mulla olisi koira niin pistäisin sen nimeksi Vohveli. En nyt ainakaan että Mustis!

mikis kirjoitti...

Siis ei minulla ole mitään Mustis -merkkisiä ihmisiä vastaan! Ei siitä ole kuin muutama tunti vasta, kun sellaisen tapasin. (Tai tavallaan törmättiin toisiimme.) Lämpötilani oli silloin 36,7 celsiusta. Eli aika normaali. Nyt se on 67,3. Ja koko ajan vaan nousee...

Ps. Diggaan Mustiksista.

Irja Viirret kirjoitti...

Kiitoksia Liisu, jäin tänne kannoille, kun tuohon väliin ankesivät nuo hulluttelijat ja STT:n uutiset joka oli kyllä päivän paras! Nauran vedet silmissä täällä, semmosia me mummot olemme.

Ja varoitan Sinua Mikis: Oikea nimeni on MUSTALESKI ja tuo Mustis on vain lempinimi. Ja olen kyllä koirakin -MRRRR-kiinalaisessa horoskoopissa ainakin, joten ei koira nimeä pahenna ellei nainen leiki Myrkynkeittäjää:)

mikis kirjoitti...

Täytyypä ruveta pelkäämään Sua :)-. Tähän asti olen pelännyt vain itseäni.

Vai pitäisikö sanoi niin (no ei) kuten Mikko Repolainen sanoi: "Ei sitä koskaan tiedä mihin rakoon tämä tuuhea hännänpääni jää."

No ei kyllä tosiaan.

mikis kirjoitti...

Täytyypä ruveta pelkäämään Sua :)-. Tähän asti olen pelännyt vain itseäni.

Vai pitäisikö sanoi niin (no ei) kuten Mikko Repolainen sanoi: "Ei sitä koskaan tiedä mihin rakoon tämä tuuhea hännänpääni jää."

No ei kyllä tosiaan.

Anonyymi kirjoitti...

No, minkäs takia minä tässä olen äkkiä dublana? No, ehkä jostain syystä. Rakastan muuten kaikenlaisia myrkkyjuomia, tosin olen niille immuuni, mutta kun jotain syö niin jotain pitää myös hörppiä. Kulauttelen myrkkyviinit alas siinä kuin myrkyttömätkin - että tämä nyt ei meitä estä tapaamasta toisimme. Sanoisin mielummin että päin vastoin. (Mikä toista ihmistä toista ihmistä lähemmäksi lähentäisikään, kuin samanlainen myrkkyviini? No... ehkä koira. )

Liisu kirjoitti...

Täytyy tunnustaa, etten pysy enää noiden kommenttien tasolla. Olen ehkä jollain tavalla vajavainen.
Mutta luen ne kyllä urhoollisesti. Ajattelen, että ne ovat jonkun toisen hengentuotetta, jota en vain ymmärrä. Jokainen sana, joka tulee itsen ulkopuolelta, tarkoittaa jotain ja vaatii viitseliäisyyttä sen kirjoittajalta. Maailma ei ole mustavalkoinen, siinä on paljon vivahteita.

Katson liikaa uutisia ja seuraan ajankohtaisohjelmia. Olen jämähtänyt sille tasolle. Kaikki mikä ei ole asiallista on nautittava eräänlaisena terveysjuomana.

Anonyymi kirjoitti...

silmät kiinni ja suua auki, ole kuin aamiaispöydässä, nappase suuppiisi

Kyllä se siitän Liisu, älä pure

toivon hyvää Juhannusta ja lehtipuut Vihreinä -Rakas Liisa. aamula + aamupuuro. kun et kompastele

Anonyymi kirjoitti...

viini- täysi maljallinen - elämä
ohdakkeeni

koiran sielu on kaunis
kuin kuutamo
takkuturkki
pikiposki

Anonyymi kirjoitti...

http://imgfave.com/view/5947440

Anonyymi kirjoitti...

http://imgfave.com/view/5947158

Irja Viirret kirjoitti...

Oikeasti olen kiltti, pieni ja hyvin harmiton, tulkoot nyt sekin sanottua ja anteeksi Liisu että minäkin innostuin. Viisaasti sanoit muuten että kaikilla on oikeus omaan ilmaisuun ja osahan näistä on hyvinkin kauniita ja runollisia:)

mikis kirjoitti...

Olen anteeksipyynnön velkaa.


Pahoillani olen sen verran kuin osaan, en enempää.

mikis kirjoitti...

ai niin...

Anteeksi !

Liisu kirjoitti...

Mikis, mitä sinä pyydät anteeksi?
Eikö tämä kommentointi"laatikko" ole sitä varten, että tähän saa kirjoittaa, mitä ajatuksia mieleen tulee, kun lukee tuon blogikirjoituksen? Niin minä sen käsitän.

Missään ei ole sanottu, minkälaisia mieleen tulevien ajatusten pitää olla. Ei voi ajatella jonkun kaavan mukaan. Ajatuksen vapaus on vielä tärkeämpi kuin ns. sananvapaus, vaikka jotain yhteistä niissä onkin.
Jos joku haluaa hullutella ajatuksillaan, hän saa hullutella mielensä mukaan.
Jos joku haluaa puhua ikäviä asioita, hän saa tyhjentää mielensä, se tekee vain hyvää, kun saa kaiken moskan pois mielestään.
Jos joku haluaa kertoa tunteistaan, se on luottamuksen osoitusta toisia kohtaan.
Jokainen on vastuussa omista sanoistaan, ei toisten sanoista.
Jos joku ei ymmärrä mitä toinen kommentillaan tarkoittaa, hänellä on vikaa ymmärryksessä.

mikis kirjoitti...

Selitin käyttäytymistäni iineksen blogissa. - Minulla on nyt paha olla.

mikis kirjoitti...

Ei Elämä niin synkkää ole miltä se näyttää. Se on joskus paljon synkempää. :)-

Anonyymi kirjoitti...

Voi tuota viittaa harteillasi -
niin musta ja painava

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus -
niin kaunis on elämä

Anonyymi kirjoitti...

http://imgfave-chat-herokuapp-com.global.ssl.fastly.net/image_cache/1434702448983528.jpg

loitsu
tuo karhun voimat
metsän syvyys
anna mielen olla vapaa

(;D)

Liisu kirjoitti...

mikis, luen mielelläni kommenttejasi myös Iineksen blogissa, joka on minusta mahtava. Iines, jos kuka, antaa kaikkien kukkien kukkia (tuoreesti, ei koskaan niin kuluneesti kuin tuo vertaus kukista). Iines kirjoittaa keskustelulle alustan, joka on aina kadehdittavan ansiokas ja joka suorastaan houkuttelee sanomaan jotain, ja keskustelu käy siellä vilkkaana. Iines on poikkeusyksilö blogistien joukossa. Ai että ihailen Iinestä ja hänen jaksamistaan johtaa puhetta. Iines pysyy pystyssä, on vankka ja horjumaton. Kun siellä vierailee on kuin pieni poikanen emon siipien alla... (no, Liisu, älä nyt liikaa herkistele, huomautus itselle).

Totta tuo mitä sanot: Ei elämä niin synkkää ole, voi se olla synkenpääkin. Tiedän, olet oikeassa. Olen huomannut, että aurinkoisten päivien jälkeen tulee synkkiä päiviä. Mutta ihan mustaa elämä ei kuitenkaan ole. Aina on toivoa.

Anonyymin runo sen sanookin kauniilla tavalla.

Mitä pahaan oloon tulee, se on minullekin tuttu asia, niin livenä kuin kirjoituksissa. Joskus kirjoituksella sitä voi purkaa, tai lukemalla, tai kuuntelemalla musiikkia. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat aina iloisia, silloinkin, kun heillä on paha olla. Se on mahdollista, jos sen taidon oppii. Joillekin se on luonneasia, jotkut eivät opi sitä millään, vaikka haluaisivatkin oppia. Iloiset ihmiset valaisevat toistenkin päivää. Olisi kiva olla iloinen ihminen. Mutta pakko olla sellainen kuin on. Vai onko? Ehkä itseään voi muuttaa, jos oikein kunnolla yrittää. Mutta toisaalta: jos ajattelee maailmanmenoa, ei jaksa edes yrittää. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niin sää kuin maailmantilanne. Eikä sellaisella iloisuudella joka ei ole aitoa, ole mitään merkitystä (poistuu synkkänä ja ajattelee kauhulla iltapäivää, jolloin pitäisi mennä suureen ihmisjoukkoon näyttelemään iloista. Ei onnistu, ei onnistu, takoo mielessä taukoamatta).

mikis kirjoitti...

tuo runoilija sanoo kyllä asiat kauniisti. hän on kuin kissa jolla on kynnet pehmeiden tassujen alla. jos olisin vielä siinä iässä, liian nuori, ja jolloin tähtiä tipahtelee maahan ja ne särkyvät, sanoisin että lätkähtäisin häneen... aivan varmasti.

mikis kirjoitti...

Kirjaimset ovat kirjaimia. Mutta sanat ovat joskus murhaajia. - Sanankasku by Mikis.

Anonyymi kirjoitti...

ei kynsiä
vain avara sydän -
joka lätkähtää sinuun mikis

Anonyymi kirjoitti...

Sinun sydämeesi mahtuu kokonainen valtameri -
se on niin kaunis
pähkinäiseni
ohdakkeeni
(mikikselle)

Liisu kirjoitti...

Eniten pidän runosta, jossa avara sydän lätkähtää sinuun, Mikis ! 😇 😍

Anonyymi kirjoitti...

Ja voi kun minä pidän sinun jutuistasi Liisu -
odotan kärsivällisesti uutta juttua -
olet arkeni sulostuttaja ja keijumaisen keveä ajatuksiltasi

Anonyymi kirjoitti...

Huhuuu...
missä kaikki ovat?
Huomasin juuri, että pääni on kuin vesimelooni -
täynnä pehmeitä mietelmiä,
vesimelonin siemeniä kuin ajatuksen ituja...
kaipaan mikistä -
toista vesimelonia...
huhuu missä olet
pähkinäiseni - ituni

mikis kirjoitti...

Minun pääni on kuin herne. (Pieni ja Pyöreä.) Siksi haluankin soutaa palkovenheellä - täältä kauas muille maille, pois.
(Esim. Jangtsen joelle.)
Runoilija, rakas Anonyymi, ei minuun saa, ihastua. Koska
olen ilkeä kuin Virvatuli. Ja
poltan sinut Poroksi. Sen jälkeen syöt vain Jäkälää. On
myöhäistä ajatella Että
"käänsin pääni, ja kerroin Hänelle, melkein kaikesta?"



mikis kirjoitti...

Ps. tuli vähän kryptinen "runo". Se oli ensin ihan kunnollinen, melkein ryhdikäskin, mutta kun ajattelin että se on v-tun huono, niin rupesin ottaa siitä sanoja pois. Otin ja otin. Niin siitä meni sitten koko logistiikkakin - pois! Ja se muuttui ite kummalliseksi. Ei enää voi kukaan ymmärtää mitä tarkoitin!

tuus