Osasuurennos piirustuksesta, jonka on tehnyt aikanaan lapsi 4 v. Poimittu muistojen joukosta.
"Jos mitään uutta ei, kuin mitä on,
joudumme hengenvoimain harhateille,
ja ponnistusten tulos tarpeeton,
kun sama lapsi syntyy meille."
(ote Shakespearen sonaatista)
Muistoja, muistoja. Mitä ne kertovat? Mitä kertovat päiväkirjat tarkkoine muistiinpanoineen? Syntyisinkö uudelleen, näkisinkö itseni, huomaisinko itseni sellaisena kuin olen? Ei sinne päinkään. Ihmettelen vain miten joku vieras, joka on asunut minussa pääni sisällä vuosikausia, voi olla tietämätön ja ilman minkäänlaista päämäärää touhuta päivästä toiseen ilman käsitystä elämästä. Itkien ja nauraen mitättömille pikku asioile, jotka tulevat ja menevät jälkiä jättämättä. Tuhlaten päiviä tajuamatta yhtään mitään. Olen pettynyt tähän asukkaaseen.
Vielä hullummaksi on mennyt. Nykyisin pääni sisällä asuu kaksi asukasta. Oikea ja Väärä. Ne taistelevat vallasta. Välillä ne katsovat toisiaan tiukasti ja kuin syyttäen: Hyvähän sinulla on olla! Ja ennen kuin kunnolla huomaavatkaan, ne ovat vaihtaneet osia luullen toisen osaa paremmaksi. Mutta sama jumittelu jatkuu. Toinen määräilee, toinen on toista mieltä. Mikään ei edisty. Minä, joka luulen olevani kaiken sen takana, olen epätoivoinen. Lakkaisivat nyt kerrankin vastustamasta toisiaan. Eihän tästä tule mitään. Pitääkö heidät molemmat häätää pois ja asettua itse määrääjäksi, päättäjäksi ja hyväksyjäksi. Siinä olisi järkeä. Mutta mikä minä olen määräilemään. Elämä on se joka määrää. Minun on elettävä sen käskyjen mukaan, elettävä puikkelehtien suurten ja pienten asioiden välissä.
Suuret asiat ovat niitä, jotka koskevat koko ihmiskuntaa, maapalloa, sen eläimiä, kasveja, kaikkea sitä mikä pysyy pystyssä ja on riippuvainen auringosta. Pienet asiat ovat niitä jotka täydentävät elämää, määräävät sen laadun ja tarpeellisuuden. Siihen kuuluvat myös kaikki näkymättömät asiat kuten aika ja hetket, kätketyt mielialat, vaistot, unet, mielikuvat, puhumattomat asiat ja muistot.
Muistot ovat tarvikkeita, joitten avulla voi elää hetkiä uudelleen. Hyvät muistot, pahat muistot. Muistot voivat rakentaa koko ihmisen ja maailman sen ympärille, jopa olosuhteetkin. Hyvät muistot valaisevat, ilahduttavat, värittävät joskus synkeääkin maailmaa. Niitä kannattaa muistella. Ne voivat vaikuttaa vielä vuosien jälkeen.
Kun katson pään kuvaa ylhäällä, se tuo mieleen kokonaisen uuden maailman, jossa on lapsia ja iloa. Kuva, jonka tuo neljävuotias piirtäjä on vetäissyt varmaan muutamassa minuutissa, on ihmeellisen täynnä tunnetta. Sen silmät valaisevat kuin kaksi lamppua, täynnä valoa, joka loistaa kauaksi. Mitä enemmän noita hiukan vinossa olevia kasvoja katson, sitä enemmän niistä heijastuu myös lempeää lämpöä.
Laitanpa vielä alkuperäisen kuvan kokonaisuudessaan.
Tuossapa se. Jokainen katsoja voi sen tulkita tavallaan. Minä näen siinä silmät niin täynnä valoa että ne näyttävät valkoisilta. Näen myös kolmannen jalan hiukan toisia taaempana. Se voi olla varajalka, joka otetaan käyttöön tarvittaessa.
Olenkohan se minä tuossa kuvassa? Jos olen, olen iloinen. Kuvassa on jotain tuttua, Siksikö olen siihen nyt mieltynyt. Ilomielin haluaisin ajaa kaikki muut asukkaat pois mielestäni. Pois riitelijät ja toistensa vartijat. Pois turtuneet, ikävät ajatukset. Pois tylsät ja vahingoniloiset ilmeet. Tilalle samaa loistavaa tyytyväisyyttä ja lempeää lämpöä.
10 kommenttia:
Liisu, että ihailen taitoasi ilmaista ajatuksiasi.
Jokaisesta meistä löytynee vähintäänkin nuo kaksi sisäistä mittelijää, jotka ovat tietoisesti tai tiedostamatta erimieltä asioista.
Eipä se toisaalta ole ihme, jos muistaa ihmetellä miten lukemattomien vuosituhanten takaa, kenties jopa miljoonien ihmisten soluissa olemme eläneet ja matkustaneet tullaksemme juuri tähän hetkeen ja tällaiseksi olennoksi, geenien ja solujen ajattelevaksi rakennukseksi.
On hellyttävää nähdä miten lapset piirtävät eri ikäkausina ihmisen.
Ensimmäiset yritykset ovat edestakaisia viivoja kynällä. Pienet ovat olleet niin vähän aikaa maailmassa eivätkä ole nähneet ja kokeneet siitä paljoakaan.
Tuota piirostahan voisi käyttää eräänlaisena psykologisena tehtävänä, kokeena, mitä kukin näkee kuvassa.
Lempeämieline piirtäjä on ollut. Hymy ja avoimet silmät sitä viestittävät. Kallellaan oleva pää on joko vahingossa piiretty tuohon asentoon. Kenties piirtäjä on itse ujo, kaino.
On tosi vaikeaa analysoida kolmannen "jalan" merkitystä, kun ei tiedä mistä lapsen kanssa on keskusteltu ennen kuvan piirtämistä. Ehkä piirtäjä halusi vain siirtää toisen jalan paikkaa, eikä voinut pyyhkiä pois edellistä, kolmatta pois. Kenties vatsan kohdalla on tasku, pallo tai vain kuvio mekossa?
Aikuinen pystyy näkemään myös seksuaalisia merkityksiä, jos niin halutaan, mutta pystyykö nelivuotias lapsi?
Voisihan kuvasta löytää trassukupuolen molempine vaihtoehtoineenkin, mutta kallistun kuitenkin olettamaan, että kolmas jalka on vahingossa piirretty eikä pyörylä vatsan päällä esitä esim. kohtua
Oli kiva lukea kommenttisi, se sisälsi monenlaisia
tulkintamahdollisuuksia. Kyllä siinä kuvassa on
kuitenkin piirtäjälläkin ollut ainakin hyvä mieli.
Siitä kertoo iloinen ja valoisa tunnelma kuvassa.
Leonooralla on analyysissaan paljon samansuuntaisia ajatuksia kuin minulla. Piirroksen lapsi on positiivinen ilmestys, kuka sitten liekään tuo pieni tyttö? Jotain tuttua hänessä on, hänen tavassaan nähdä ihminen ja sijoittua olemaan.
Piirroshahmo on ehyt, hyvin jäsennelty, ilme on ystävällinen ja maailmalle "auki". Se on hyvä merkki. Tällainen ihminen on hyvä ja utelias tapaus.
Salaperäinen on tuo kolmas jalka ja rinkula keskellä masua. Pitäisikö niihin kiinnittää psykologista huomiota?
Kenties Freudillakin olisi sanansa sanottavana? Vaan ei nyt lähdetä noille linjoille, vaan todetaan, että pieni ihminen on piirtänyt ihmiseen pallukallaan sydämen. Ellei se ole sydän, se on napa, ihmisen keskiö. Pieni ihminenhän on maailman keskipiste, josta käsin maailmaa hahmotetaan, jonka ympärille kaikki rake4ntuu. Kolmas jalka on yksinkertaisesti rudimentiksi muuntunut ihmisen muinainen häntä.
Lapset piirtävät ja maalaavatkin yleensä mielellään, jos vain annetaan heille tarvikkeita, joita siihen hommaan tarvitaan. Pelkkä kuvien värittäminenkin on heistä mukavaa puuhaa. Minulla on sellainen käsitys, että lapset, samoin kuin aikuisetkin tuntevat mielihyvää pelkästä tekemisestä jos se ei ole heistä vastenmielistä. Sama se on aikuisillakin. Ei työskentely ole laisinkaan aina "otsansa hiessä" puurtamista. Teki mitä tahansa. Siitä voi tykätä, jos se ei ole pakollista ja varsinkaan, jos saa itse valita, mitä haluaa tehdä. Se ei ikävä kyllä ole aina suinkaan mahdollista.
No joo. Näin puhuu henkilö, joka vihaa ns. kotipuuhia. Ajan tuhlausta, hän ajattelee. Vaikka se ei ole totta.
Hellyttävä piirustus kaikenkaikkiaan.
Minulla ei ollut pienenä ystäviä. No ei hätää. Minulla oli pieni vihko jossa oli tyhjät, valkoiset lehdet. Minäpä piirsin jokaiselle lehdelle muotokuvan, annoin sille nimen ja niin minulla oli pian monta hyvää ystävää. Juttelin niiden kanssa. Ja ne oli ihan kivoja kavereita. Kävin niitä aina tervehtimässä. Ja meillä oli mukavaa.
Tyttärelläni oli pienenä mielikuvitussisko, kun hänellä ei ollut oikeita siskoja ja veljiä. Kun ajoimme pyörällä, tytär tarakalla ja minä ohjaimilla, tytär hihkaisi, että sisko juoksee tuossa hänen vierellään meidän mukana. Hauskaa oli!
Ymmärrän tytärtäsi. Mutta vaikka minulla oli veli ja sisko, ikäero 3 v. kumpaankin, emme koskaan leikkineet yhdessä. Veljellä oli omat kaverinsa, ja siskolla omansa, minun ikäisiä ei naapuristossa ollut, kukaan ei tullut soittamaan ovikelloa ja pyytämään: tuutko mun kaa leikkimään?.
Nyt ihmettelenkin, miksi me saman perheen lapset ei voitu leikkiä yhdessä? Ei me koskaan riidelty ja kyllä me tykkäsimme toisistamme, mutta kai me oltiin vain niin erilaisia, ettei yhteistä tekemistä löytynyt. Aikuisinakin meillä on ollut aina eri asiat kiinnostuksen kohteina, eikä meillä ole yhteisiä tuttuja. Veli muuttti valmistuttuaan jo nuorena Ruotsiin. Kaikki me olemme asuneet kaukana toisistamme.
Ihana kuva, lapset näkevät meidät joskus tarkemmin kuin aikuiset. Kivaa pohdintaa, välillä on tehtävä syvällisempää pohdiskelua maailman ja itsen välillä, toisaalta on hyvä antaa maailman pörrätä mallillaan ja keskittyy oleelliseen eli omiin pikkuympyröihin:)
Kiitos, Irja! Kiva että kävit lukemassa. Lapsuus on minusta parasta aikaa ainakin niille lapsille, joille sattuu vanhemmat, jotka välittävät lapsistaan. Lapset kyllä vaistoavat miten heihin suhtaudutaan.
Lähetä kommentti