14.5.2014

PERHE osa 1. ja NONO




Jo neljä-vuotiaana, heti kun oli oppinut puhumaan, Reetta tiesi, mitä hän halusi elämältä. Jos kysyi häneltä: ”Noo, Reetta, mikä sinusta tulee isona?” vastaus tuli heti heleällä lapsen äänellä (mutta, huomaa) melkein puhtaalla kirjakielellä: ”Minusta tulee hyvä mies! Sellainen kuin isi!” Sille naurettiin, tietysti, mutta se oli hyväntahtoista naurua. Ja Reetta nauroi mukana, vaikka ei tiennyt, miksi.

Reetta, Reetta! Suloinen lapsi! Äiti piti häntä sylissään ja suukotteli. ”Kunpa tulevaisuutesi olisi täynnä onnea, tiesi tasainen kulkea ja säilyisit kovilta kohtaloilta”, äiti puheli. Ja hän rukoili (salaa) lapsensa puolesta, sillä sisimmässään hän pelkäsi, että Reetalle voisi käydä huonosti. Kotona oli kaikki hyvin, ainakin melkein, mutta ei tarvinnut kuin astua ovesta ulos, niin kohtasi vaikka mitä kauheutta. Naapurissa asui riitelevä pariskunta, joka karjui pihassa toisilleen rumia riettaita sanoja ja kumpikin uhkaili toisiaan itsemurhalla. Äidin oma veli, joka kävi usein (tarpeettoman usein) kylässä, oli melkein aina kännissä. Jos hänet päästi sisään, hänet oli vaikea saada ulos. Kerran hän romahti eteisen matolle ja makasi siinä kunnes nostettiin sänkyyn, eikä ollut toiveitakaan saada häntä lähtemään, ennen kuin hän oli selvinpäin. Silloin hän lähti mielellään hakemaan uutta juomista. Ja äidin ainoa ystävätär (joka teeskeneli ystävyyttä) oli varas. Varasti aviomiehiä toisilta naisilta. Yritti varastaa Reetan uuden isänkin, mutta tämä pani onneksi vastaan, eikä suostunut ottamaan lisää jalkavaimoja, joita hänellä oli jo tarpeeksi. Itse asiassa kaikilla heidän tuttavapiirissään oli luurankoja kaapissa, eikä ainoastaan yksi, vaan niitä saattoi olla useita. Sitä Reetan äiti kummasteli ja häntä harmitti, kun kukaan heistä ei koskaan, vahingossakaan, kertonut kaappinsa sisällöstä. Salasivat, mokomat. Tekopyhät. Onneksi oli ihmisiä, joilla oli taito ottaa asioista selvää; he jakoivat ilomielin kaiken saaliinsa toisille, jokaiselle joka vain tahtoi kuunnella. Se oli demokratiaa se! Reetan äiti koetti pitää kaappinsa puhtaana, ihan vaan Reetan takia, mutta menneistä kaapeistaan, hän löysi aina jotain toisia kiinnostavaa, josta saattoi kertoa.

Ja mitä se oli, kun aina korostettiin perheitä ja sitä, miten perhe on vastuussa lapsistaan, mutta mitä ympäristössä tapahtui, sitä ei laskettu miksikään, Reetan äiti kummeksui. No, he olivat Raimon kanssa hyvä esimerkki kunnollisesta perheestä, joka tarjosi parhaan mahdollisen kasvualustan lapselle. Reetta oli onnekas saadessaan (jo vauvana) sellaiset vanhemmat kuin hän ja Raimo, jota Reetta suorastaan rakasti.

Jo perheen sukunimi antoi vihjeen siitä, että heillä meni hyvin. Reetan äiti, entinen Heinonen, os. Mäkinen oli vihdoin saanut elämänsä miehen, eikä hänen ollut tarvinnut kovin edes ponnistella, kun Raimo hyväksyi hänet vaimokseen monien ”morsiamiensa” joukosta (jotain hyvää hänessä, Railissa, täytyi siis olla!). Raimossa oli parasta hänen sukunimensä, eikä entinen Raili Heinonen ollut varma, kumpaan hän oli ihastunut, Raimoon, vai hänen nimeensä. Miten raikkaalta ja komealta se oli kuulostanut hänen korvissaan, kun Raimo oli tutustumisvaiheessa esitellyt itsensä: ”Minä olen Raimo Raitis! Kuka sinä olet?”

Hiukan Railia oli vihlaissut sydänalasta, kun hänen piti esitellä ensin Heinonen, ikävä mies, kuiva ja vähän naurettava yrittäessään kaikkensa kelvatakseen Railille, ja miten kyllästynyt hän oli koko äijään, joka narisutteli yöllä hampaitaan ja oli niin nuiva päivällä, ettei hänen kanssaan viitsinyt edes jutella, ja miten helpottunut hän oli, kun oli vihdoinkin uskaltanut tehdä ratkaisun, ottaa Reetta-vauvan kainaloon ja muuttaa muualle. Se oli parasta mitä hän oli tehnyt, hän ajatteli vieläkin.

Mäkisistä, lapsuuden perheestään, Raili ei vielä siinä vaiheessa halunnut puhua, mutta tulihan se sittemmin veljen muodossa Raimollekin tutuksi, se jäte, jota siitä oli jäljellä. Mutta ajatuksissaan ja unissa hän näki vielä kirkkaana, kuin kuultokuvana, sen perheen, jossa oli hänen alkujuurensa.

(jatkuu – joskus)

                        

                           
                      
                       Luigi Nono - Liebeslied (1954) for chorus and instruments
  
      
                         Luigi Nono. Italialainen säveltäjä (1924-1990).

Tämä musiikkivideo on YouTubesta, löydät sen sieltä, mutta tästäkin voi sitä kuunnella. Kiitän henkilöä, joka on laittanut tämän YouTubeen. En löytänyt tietoja esittäjistä, mutta kiitän myös heitä. Minusta tämä on niin hyvä, että tätä kannattaa kuunnella. YouTubessa on useita Luigi Nonon sävellyksiä, tällä hetkellä hän on mielisäveltäjäni. Toivon, että sinäkin pidät tästä.

                 

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wow that was unusual. I just wrote an really long comment but after I
clicked submit my comment didn't appear. Grrrr...
well I'm not writing all that over again. Anyways, just wanted to say superb blog!


Here is my web site - web site ()

Anonyymi kirjoitti...

bookmarked!!, I like your blog!

Here is my webpage webpage ()

Anonyymi kirjoitti...

miten sinä matkit elämää, kuuntelen tuon musiikin sitten kun saan ääneni toiminaa:

Liisu kirjoitti...

Anonyymi, kiva kun käväisit täällä.

En osaa vastata kysymykseesi. Kai minä vain kirjoitan mitä mieleen tulee. Ja huonona hetkenä harkitsen, miksi minä kirjoitan ja kenelle, pitäisikö lopettaa.

mikis kirjoitti...

Minä mietin, koska tykkään miettiä asioita, kuka sinä olet?

Shakissa, kun opettelee vastustajansa pelit, avaukset lähinnä, hänet oppii tuntee.

Tai välttämättä, ei ehkä.

Minusta sinä olet mielenkiintoinen henkilö? (Jota välttämättä ei tunne, ei ehkä.)

Kivoja juttuja kirjoitat!

Liisu kirjoitti...

No, mikis! Älä sitä mieti, kuka olen. En tiedä sitä itsekään.
Mutta sinusta minä tiedän jotain jota et ehkä itse tiedä.
Vaistoan, millainen ihminen on jos nään jonkun hänen ajatuksensa muutettuna kirjaimiksi: Et turhia tärkeile. Otat asiat rennosti. Pelaat shakkia, fiksujen ihmisten peliä. Ajettelet ihmisiä. Mietit asioita. Kirjoitat kivoja kommentteja. Olet oma itsesi, et kulje toisten jalanjälkiä. :D

Irja Viirret kirjoitti...

Pitkästä aikaa tulin tänne ja törmäsin tarinaan joka oli kummastuttavan tuttavallinen ja jotenkin helposti luettava verrattuna johonkin aiempaan? Ehkä tämä jatkuu tai ei, elämästähäm ei aina voi tietää.

Musiikki ei nyt tavoittanut minua, saattaa olla eri mielentilassa taas toinen juttu, tai sitten ei? Mukavaa kesäaikaa Sinulle Liisu:)

Liisu kirjoitti...

Mustis, kiva kun tulit käymään. Enpä ole minäkään liikoja täällä blogilandiassa pyörinyt. Kesä tuli niin yllättävän äkkiä Esellisenä päivänä vielä paleli, sitten kuuma hönkäisi ja toi kukkia ja kaivattua vihreyttä mukanaan. Tuntuu, että joka hetkestä, joka on läsnä, erityisesti nyt viikonloppuna, on nautittava ja varastoitava sitä itseensä, että jaksaa kun taas tulee "kylmenevää", niin kuin säätiedotus äsken ilmoitti.

Ymmärrän hyvin ettei tuo nykymusiikki niin vaan kierähdä mielen sisään. Sitä on kuunneltava aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti. Vähän sama kuin nykyrunouden kanssa. Se rikkoo rajoja, joita "vanha" musiikki pitää pyhitettyinä.
Sävelet ja sanat (uudessa runoudessa) on vapautettu liioista säännöistä ja tarpeettomista kahleista.

Eikä tuo "uusi musiikki" itse asiassa kovin uutta olekaan. Jo 1900-luvun alussa on ollut säveltäjiä, jotka ovat tuoneet sitä esille muun musiikkinsa ohessa. Minä pidän siinä sen yllätyksellisyyden ja juuri tuon vapauden takia. Se tulee "iholle" ja vaikuttaa inhimillisyydellään. Siitä puuttuu paatos. Kyllä "vanhaakin" musaa kuuntelen, ja minulla on siinä omat mielikkini. Ei se minnekään katoa.
On ihmisiä, jotka kuuntelevat vain sitä.

isopeikko kirjoitti...

Tämä teksti ei ahdistanut peikkoa :) Mukavaa. Asetelma mahdollistaa monta erilsia jatkoa. Peikon miälestä sellainen on hyvästä. Ei ole niitä rajoja, joiden sisään pitäisi kangistua. Sille pöö :)

Liisu kirjoitti...

Isopeikko, hyvä, ettei ahdistanut!

Minua ahdistaa kaikki, maailmantilanne ja sen sellainen. Ja vaikka tajuaa, miten vähän, jos ei ollenkaan, asioihin voi vaikuttaa, niin onpahan yksi asia, johon VOI vaikuttaa, kun tekee oman maailman, jossa itse ohjailee tapahtumia. Juuri niin kuin sinun jutuissasi, kaikki, ihmeellinenkin on sallittua, jopa toivottavaa! :D

Anonyymi kirjoitti...

whoah this blog is excellent i really like studying your articles.
Keep up the great work! You understand, lots of individuals are
searching round for this information, you can aid them greatly.


Feel free to surf to my site: accident in tampa florida

Anonyymi kirjoitti...

I'm not sure why but this blog is loading extremely
slow for me. Is anyone else having this issue or is it a issue on my end?
I'll check back later on and see if the problem still exists.


Feel free to visit my website; web site ()

Anonyymi kirjoitti...

Wonderful items from you, man. I have understand your stuff prior to and you're just extremely great.
I actually like what you have acquired right here, certainly like what you are saying and
the way by which you say it. You're making it enjoyable and you continue to take care of to
stay it smart. I can't wait to learn far more from you.
This is actually a great website.

my site; criminal lawyers in phoenix

Anonyymi kirjoitti...

Pretty section of content. I just stumbled upon your website and in accession capital to assert that I acquire
in fact enjoyed account your blog posts. Any way I'll
be subscribing to your feeds and even I achievement you access consistently rapidly.


Look at my web-site :: web site ()