Joosef rakensi talon. Maria synnytti lapsia.
Vaaleatukkaisia,
kirkassilmäisiä, helmihampaisia ihmeolentoja.
Ensin ne itkivät, imivät
ja nukkuivat. Sitten hymyilivät, ryömivät, jokelsivat.
Sitten nousivat pystyyn
ja alkoivat kävellä. Sitten ne alkoivat käydä
koulua.
Sitten ne alkoivat
opettaa Mariaa ja Jossea.
Kun Joosef rakensi taloa,
hänen suunsa suippeni, otsa painui poimuille, posket lommolle.
Hän laihtui.
Kun Maria synnytti
lapsia, hän lihoi ja kukoisti.
Hänen vatsansa ja
rintansa paisuivat, nilkat muuttuivat paksuiksi. Hänen leukansa roikkui suu auki kuin odotuksen hurmiossa.
Marian kesti kauan toipua
siitä ihmeestä että jotain uutta ja ihmeellistä voi tapahtua
niin vähällä vaivalla. Lapset pullahtivat maailmaan ihan kuin
itsestään. Eikä heistä myöhemminkään ollut harmia. Pieninä he pyörivät kuin pikku mehiläiset Joosefin ympärillä, kiipeilivät sylissä ja roikkuivat Joosefin jaloissa. Mutta heti kynnelle kyettyään he alkoivat elää omaa elämäänsä kuin vikkelät oravat. He olivat toimeliaita ja hoitivat itse itsensä.
Mariasta kaikki meni oikein. Hän tunsi itsensä ilmaksi, joka pelkkänä henkenä lipui huoneissa tai istui pihassa ja seurasi sivusta lasten ja Joosefin toimia. Kaikissa heidän tekemisissään hän oli hengessä mukana. Lapset temmelsivät keskenään ja Joosef ahkeroi ja teki ulkotöitä tai vietti aikoja verstaassaan, josta kuului välillä sahan laulua, joskus vasaran kopsetta tai hiomislaitteen sihisevää, miellyttävää tai kirskuvaa, kireää ääntä.
Mutta nyt Joosefilla on huolia.
Mariasta kaikki meni oikein. Hän tunsi itsensä ilmaksi, joka pelkkänä henkenä lipui huoneissa tai istui pihassa ja seurasi sivusta lasten ja Joosefin toimia. Kaikissa heidän tekemisissään hän oli hengessä mukana. Lapset temmelsivät keskenään ja Joosef ahkeroi ja teki ulkotöitä tai vietti aikoja verstaassaan, josta kuului välillä sahan laulua, joskus vasaran kopsetta tai hiomislaitteen sihisevää, miellyttävää tai kirskuvaa, kireää ääntä.
Mutta nyt Joosefilla on huolia.
Maahan kaivettu vanhana
ostettu öljysäiliö on syöpynyt. Siihen ei uskalla enää tilata uutta kolmentuhannen litran erää.
Joosef lakkasi syömästä. Hän ei saanut öisin unta. Joosef tiesi, ettei uuden säiliön hankkiminen ollut mikään pikku juttu.
- Ei tästä tule mitään!
Josse ähki poskipäät kiristyneinä ja katseli maasta kaivamaansa ruostunutta säiliötä. - Olisi ollut parempi antaa
entisen säiliön olla vaikka se olisi saastuttanut pirusti! Kuinka hullua on saattaa itsensä vapaaehtoisesti byrokratian kynsiin.
- Olen täyttänyt monet
paperit. Olen tehnyt monet piirustukset. Olen valvonut monet yöt.
Ja nyt ne vaativat jumalauta että pitää olla työnjohtaja, joka
valvoo kun asennan uuden säiliön autotallin perälle sääntöjen
vaatimaan tilaan. Ensin sinne pitää muurata tiilistä kaukalo. Sen sisään on hitsattava paksusta pellistä toinen kaukalo joka on tarkoitettu tiilikaukalon suojaksi, ja siihen saa sen saakelin uuden pystyssä seisovan säiliötekeleen asentaa! Kaikesta muusta minä kyllä selviän, mutta mistä helvetistä minä
sen saamarin työnjohtajan tähän hätään nappaan?
- Älä välitä, Josse,
älä välitä! Maria lohdutti. - Tehdään niin kuin ne tahtoo.
Hankitaan työnjohtaja! Onhan siitä hyötyä. Meillä ei ole
päänvaivaa eikä vastuuta. Pää pystyyn Josse! Pää pystyyn!
Kyllä me ain yhden uuden säiliön hankintavaiheet viel toki
kestämme. Viel toki kestämme! Marian ääni melkein lauloi ja se hyväili Jossen korvia.
Nyt Joosef on vauhdissa. Hän on taas hyvällä tuulella. Hän hakkaa vasaralla ja kiskoo
sorkkaraudalla olohuoneen lattiasta irti lautoja. Lautojen alla on
kuusi metriä kupariputkea, jonka toinen pää on autotallissa,
toinen pannuhuoneessa. Josse ei murehdi enää. Josse on alkanut
toimia. Jossen mielestä asiat on nyt sillä mallilla että niihin
pitää tarttua.
Josse takoo ja moukaroi. Pelti kumisee. Kuin kirkonkello se kumahtelee Jossen hakatessa puuvasaralla jo muuraamaansa kehikkoon hitsaamansa kaukalon pohjaa tasaiseksi. Hänen selkänsä on kumartunut u-kirjaimeksi. Välillä hän nostaa päätään ja hymyilee laidan yli Marialle, joka seisoo ja seuraa työntekoa sivusta. Jossen iloiset posket ja intoa heijastavat silmät ilahduttavat Mariaa. Josse on riisunut paitansa. Maria antaa katseensa hyväillä Jossen paljasta ihoa. Hikihelmiä kimmeltää Jossen selässä. Sää on pitkästä aikaa lämmin ja kesäinen. Sekin riittäisi jo ilonaiheeksi!
- Kyllä tästä hyvä
tulee kun saan vaan tasaiseksi tämän helvetin pohjan! kuuluu hilpeä ääni peltipurtilosta.
Illalla Joosef on työstä
väsynyt ja torkkuu sohvalla pää vinossa, tukka silmillä. Teeveestä kuuluu mahdoton
mökä, siellä osoitetaan mieltä, mutta se ei Jossea hetkauta. Posket roikkuvat rentoina.
Näyttää että ilman unessa tiukasti
yhteenpuristuneina huulia, jotka pitävät poskia koossa, kasvot voisivat valahtaa kokonaan pois naamalta.
Kuluu kuukausi. Entä sitten?
Kuluu kuukausi. Entä sitten?
Eläköön! Ho hoi! Huraa! Oi taivaat soikaa! Lapset, kaikki, tulkaa piiriin, tanssitaan!
Uusi öljysäiliö on tuotu rekka-autolla pihaan. Siinä se nyt seisoo kesäiltana ylväänä pystyssä, valtava möhkäle autotallin edessä. Joosef, Maria ja lapset ihailevat sen puhdasta, mahtavaa, sileää pintaa. Se on lujitemuovia. Himmeän valkoisena se heijastaa valoa auringosta. Ja mikä parasta: Mainosten mukaan, käytännöllisesti katsoen, sen pitäisi olla ikuinen!
Joosefilla on lupa asentaa säiliö tiilistä muuraamaansa kaukaloon heti, kun toinen, pellistä hitsattu kaukalo, joka on tarkoitettu suojaamaan tiilikaukaloa, on lopullisesti valmis. Maria seuraa valppaana ja pitelee kädessään naapurissa asuvan rakennusmestarin allekirjoittamaa paperia, joka oikeuttaa säiliön asentamisen. Edellyttäen tietysti,
että autotallin seinät ovat bertonihierrettyä pintaa. Ja sitä ne totta tosiaan
sattumalta sattuvatkin olemaan!
Kun säiliö-hommat ovat lopulta ohi ja kaikki toimii, Jossella riittää kyllä töitä. Hän ei voi, eikä pysty olemaan työttömänä.
Maria istuu keinussa ja katselee, kun lapset leikkivät pienine
lapioineen hiekkakasassa, ja Josse jatkaa helpottuneena keskeytyneitä
pihatöitään. Kiskoo rikkaruohoja kukkapenkeistä. Kuokkii ja
möyhii maata, istuttaa uusia puita ja pensaita. Rientää välillä sahaamaan halkoja, pilkkoo niitä kirveellä, leikkaa nurmea, haravoi
heiniä ja kuolleita lehtiä. Puhdistaa räystäitä tai kokoaa rikki
mennyttä puutarhatuolia. Välillä hän makaa auton alla vaihtamassa öljyä tai korjaamassa
jotain sen pohjasta ja muistaa vaihtaa renkaat kun on se aika. Josse on ahkera. Kaiken
mitä hän tekee, hän tekee mielellään ja iloisena. Höyläpenkki
verstaassa saa luvan odottaa. Kesä on muita töitä varten. Talvisin
ja sateella on enemmän aikaa hääriä verstaassa.
Mariasta on mukavaa kun saa olla rauhassa ja katsella pilviä taivaalla ja seurata toisten touhuja. Marialle riittää se että toisilla on tarpeeksi tekemistä ja että he näyttävät tyytyväisiltä. Se, että hän tuntee itsensä pelkäksi ilmaksi, ei häiritse. Tosin hän joskus tuntee itsensä myös ulkopuoliseksi, tarpeettomaksi, mutta toisaalta, hän ajattelee, eikö ilma ole äärettömän tärkeä, yhdistävä tekijä? Eikö se itse asiassa ylläpidä koko elämää? Ilman ilmaa koko luomakunta lakkaisi toimimasta!
Olla olemassa. Mikä ihana asia! Elämä ON lahja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Siitä saa jokainen omalla tavallaan ilman huonoa omaatuntoa nauttia. Vai saako? Siitä asiasta Maria on hiukan epävarma. Mutta tuo laulu? Eikö se vahvista asiaa? Kuuntele!
Mariasta on mukavaa kun saa olla rauhassa ja katsella pilviä taivaalla ja seurata toisten touhuja. Marialle riittää se että toisilla on tarpeeksi tekemistä ja että he näyttävät tyytyväisiltä. Se, että hän tuntee itsensä pelkäksi ilmaksi, ei häiritse. Tosin hän joskus tuntee itsensä myös ulkopuoliseksi, tarpeettomaksi, mutta toisaalta, hän ajattelee, eikö ilma ole äärettömän tärkeä, yhdistävä tekijä? Eikö se itse asiassa ylläpidä koko elämää? Ilman ilmaa koko luomakunta lakkaisi toimimasta!
Olla olemassa. Mikä ihana asia! Elämä ON lahja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Siitä saa jokainen omalla tavallaan ilman huonoa omaatuntoa nauttia. Vai saako? Siitä asiasta Maria on hiukan epävarma. Mutta tuo laulu? Eikö se vahvista asiaa? Kuuntele!
Kesäillan
valssi, säveltänyt Oskari Merikanto, sanat Antti Jussila
Nekalan tyttökuoro
Oi,
lennä, lennä pääskynen, tuo riemu rintaan ihmisten,
ja
kanna tuuli kaipauksein iltapilvellen!
Oi,
paista päivä lämpöinen, suo lahjojas maan lapsillen!
Yö
tumma, soita tuuditellen päivä unehen!
Katse
kun sammuupi auringon, kaipuu jää jälkeensä lohduton.
Kasteessa
nurmikko kimmeltää, leinikön lehdelle kyynel jää.
Kuusiston
helmasta helkähtää rastasten laulu ja tervehtää
paistetta
päivän, mi kiiruhtaa levolle metsien, merten taa.
:,:Pääsky,
sirkkunen olla soisin, pilven myötä karkeloisin
yli
vuorien, alitse auringon, taivaan rantojen taa:,:
Iltahämy
maita varjoo, satakieli vaikenee.
Metsä,
maa levon saa, tuuli uinahtaa.
Matkamiehen
askel sammuu suviöisen sumun taa.
Oksallansa
lintu rauhan saa.
Minne
kulki, mistä lähti, minne asti ennättää?
Kuka
ties, matkamies puolitiehen jää.
Taivahalla
iltatähti anna suunta, näytä tie,
mistä
polku matkamiehen vie.
Kuulen
iltakellon yli niityn, pellon.
Ääni
kauas kantaa sinivettä, rantaa.
Elo
parhain, halvin, kuni kaiku malmin
täällä
hetken helkkää mitä jälkeen jää?
Ilo
sentään olla suvivainiolla
kesäpääskyn
lailla huolta, tuskaa vailla,
punertaissa
päivän alla pilven häivän
hämyn
langetessa, yö kun ennättää.
64 kommenttia:
Hieno sarja, Liisu!
Kiitos, Marjatta, että olet sitä mieltä!
Koko sarja on minustakin hieno, jopa upea. Kolmososa on huippu, ehkä tarinan kliimaksi suloisessa vallattomuudessaan. Tässä neljännessä osassa viehättää kertojan pikkutarkka paneutuminen yksityiskohtien kuvaamiseen - sen täytyy olla elettyä elämää. Se antaa tarinalle lisäviehätystä ja uskottavuutta ja henkilöille rakastettavuutta.
Olet sinä uskomattoman taitava kertoja, Liisu!
Kiva kuulla, että Sinäkin pidät tästä juttusarjasta, Iines. Minusta on vaikea keksiä mistä kirjoittaisi, mut kun / jos pääsen alkuun, on vaikea lopettaa. Saa nähdä kuinka pitkälti tätä samaa jatkan, vai loppuuko se tähän. Julkaisen aika harvoin ja väliaikoina en mieti koko asiaa, kunnes sitten yhtäkkiä tulee tunne, että tekee mieli kirjoittaa. Se on jännä tunne, jonkinlaista sisäistä kutinaa, joka tuntuu sormenpäissä.
PS. Iinekselle
Se vika minulla on kirjoituksissani, että en saa niitä koskaan kerralla valmiiksi.
Nytkin, äsken, minun piti käydä sitä (taas) korjailemassa.
Liisu, sama vika täällä.. Halu muokata omaa tekstiä on kova aina kauan jälkeenpäin.
Toisaalta se on mielestäni hyvä, sillä teksti on elävää materiaalua. Toisaalta pitäisi osata myös luopua hiomisesta. Tunnen silti myös ihmisiä, jotka eivät halua muokata omaa tekstiään edes kustannustoimittajan ohjeiden mukaan. Viittaan vähän vanhempiin henkilöihin, jotka luulevat tekstiään huonoksi, jos siihen ehdotetaan muokkauksia.
Kolmosjakso oli tosiaan huippu. Mutta tääkin on. Odotan kieli lääpälläni vitos kutos ja etenkin ysijaksoa! Tee ne meille, Liisu kiltti! Kirjoita ne meille!
Ps. Ja jos joskus, jota en toivo, eroat tuosta ihanasta aviomiehestäsi... niin ota yhteyttä minuun. Lupaan, että tuen Sinua. (erittäin monialalaisesti)
Äh! En minä ole perverssi! (naapurisi on, tai ne molemmat) Diggaan kirjoittamisesta. Välillä se eksyttää, siis skrivaaminen, kun hakee rajoja mistä saa/ei saa kirjoittaa. - Kokeileppas joskus ite! (että vittuilet ihmisille... se on aika häkellyttävä tunne, noin verbaalisesti)
Älä kokeile, älä. (olet liian kiltti ihminen sellaiseen)
ihminen,
olet kuin muurahainen.
mitä siinä teet,
ja mua mulkoilet?
mene pois, hus hus!
Minusta nimittäin on aika järkyttävää tietää tällainenkin juttu, että jos sinä vahingossa - totta kai vain vahingossa - kun autoilet, niin farkunlahkeessasi viet (huomaamatta) muurahaisen noin 400 kilometriä muualle kuin missä hän äsken asui. No, sinne minne hän (kun ravistat farkunlahkeita ja hän putoaa) putoaa, on ihan samanlaisia muurahaisia kuin hän. Aivan presiis 1:1. Mutta arvaa mitä? Nää toiset murkut, joita on 10.ooo enemmän kuin tää yks, eivät mitenkään iloisesti vastaanota tätä "vaihto-oppilasta". Vaan tappavat hänet heti. - Ai, miksikö? No, siksi että hän "haisee vieraalle". - Eläimillä on tällainen puolustusmekanismi. Se on pätevä. Perussuomalaisillakin on tällainen puolustusmekanismi. Kai sekin on pätevä, em mä tiedä.
Iines, samaa mieltä. Turha se on palata höyläämään juttujaan. Luin eilen Uuno Kailaan runoja kirjasta, joka sattui olemaan pöydällä ja jossa ne oli alkuperäisessä muodossa. Hän (Kaila) kirjoitti kuulema suuren osan runojaan uusiksi ja hylkäsi joitakin kokonaan, ja kriitikot olivat sitä mieltä, että hän tappoi siten runoistaan tuoreuden.
Jotenkin vaan itsekritiikki saattaa nousta jopa siinä määrin, ettei lopulta uskalla kirjoittaa enää ollenkaan.
Mikis, suloinen tuo sinun runosi!
Olen muuten kuullut saman, että jotkut eläimet hylkäävät pentunsakin, jos ihminen on niitä kosketellut. Mutta ei uskoisi muurahaisista, että ne hylkäisi toisia muurahaisia. Eläimillä on kyllä hyvä hajuaisti.
Mutta toisaalta ne saattaa innostua tutkimaan hajuja (ainakin koirat). Perussuomalaisistakin puhut. Minusta ainakin osa niistä on ihan tolkkuja tyyppejä, ainakin ne jotka on hallituksessa.
Niin,
mutta ei Suomessa koskaan voi olla niin isoa hallitusta että kaikki perussuomalaiset siihen mahtuisivat?
Mikis, ehkä osa heidän (perussuomalaisten) ydinkärkijoukkoa on jo siellä. Mitä me huolimme muusta, ei huolia kannata kantaa, asiat menee omalla tavallaan, vaikka Stubb on lakannut hymyilemästä ja vaikka Sipilä yrittää kaikkensa miellyttää taivasta ja maata ihmisineen. Jos olisin perussuomalainen pelkäisin tavattomasti, että Suomen köyhiltä viedään rahat Kreikan köyhille ja Suomen köyhät jäävät imemään peukaloaan samanaikaisesti kun Kreikan köyhät lepäävät antiikkipatsaiden varjossa, eivätkä olisikaan enää köyhiä. Eikö se olisi ihanaa? Näen silmissäni laivanvarustajen vaimojen vievän jätskiä köyhille Ateenassa ja sikäläisellä maaseudulla asuvia jotka pystyvät ruokkimaan lapsensa OMAN valtionsa tuella.
Ei, MINUN on parasta pysytellä poissa politiikasta. En ymmärrä siitä, sillä en ole viisas, korkeintaan joskus näsäviisas. Eikö SE ole kamalaa! Asiat menevät omalla painollaan. (Täällä sataa.)
Juttu oli elämään uskova, järkyttäväkin suuressa toiveikkuudessaan - ja Kesäillan valssin runo sopi oivallisesti tämän osan teemaan. Kirjoittamisesi on kepeää ja hereää kuin pääskyn lento. Tämä quadrologia on piirtänyt kauniisti yhden suhteen elämänkaaren.
Sovitaan, että ainakaan mun kanssa ei aleta debatoida politiikasta - olen allerginen yllä mainitsemallesi populistipuolueelle. Mutta politiikassahan intohimot ovat aina suuria... Valitettavasti kaikkien puolueiden kansanedustajat vain pyrkivät varmistelemaan jatkokausiaan ja perustelevat päätöksensä enimmäkseen huonosti. Uskon, että tulevaisuus ei ole puolueissa vaan paikallistason kansalaistoiminnassa.
Jaa - kävin tuossa viikolla tutustamassa Lapinlahden entiseen sairaalaan, jossa muuan kirjailijakin (Aleksis Stenvall) oli potilaana. Mutta miljöö on aivan upea. Olisi hyvin tärkeää säilyttää rakennukset ja saada niihin kansalaistoimintaa.
Jeps.
Oi ihmistä,
Oi suurta toiveikkuutta
tyyntä olotilaa halajan
sekä mikistä jolla on murkku lahkeessa(hmmmm...)
kröhöm
hiukan tuhman tapainen runo pujahti julkaisuun
ja voi kun kukaan ei olisi perussssuomalainen vaan ihan vihreä ja vasuri
...
...kiitos liisu elämyksestä-
se oli onnenhetki ja lisää kiitos...
odotan kyllä kärsivällisesti
Josse onkin Joosef :) Peikko luulee, että Liisu tahallaan väänsi tuon asetelman päälaelleen. Peikon mielestä mies saa usein kokea olevansa pelkkää ilmaa (ja välillä vielä pahanhajuista) silloin kun nainen pyörittää arkea. Mutta huomio ilman välttämättömyydestä on kyllä varsin osuva. Pöö sille.
HJALMAR, kiitos kehuista. Kaikki on katoavaista. Mutta joskus kirjoittaminen tuntuu mukavalta, vaikka välillä se painaa mieltä. Se on yksi tapa ilmaista itseään. Mutta entä jos ei ole mitään ilmaisemista. Se on kurja juttu.
Kuuntelin eilen keskustelua, jota käytiin, kun sattumalta oli koolla vähän suurempi joukko ihmisiä. Keskustelun taso liikkui välillä sellaisissa korkeuksissa, että tunsi jäävänsä roikkumaan pilven reunalle. Ehkä juuri siksi sitä oli mukava seurata.
Ihmiset ajattelevat eri tavalla, ja minusta se on hieno asia. Mutta jos joku asia voi olla jollekin jostain syystä epämiellyttävä, siitä ei luonnollisesti kannata sen henkilön kanssa puhua, se vain ärsyttää ja on muitakin puheenaiheita.
Minusta on kiva väitellä, ja se on yksi syy seurata maailmantilannetta, ja jos missä, niin maailmantilanteesta voi olla vähintään sataa eri mieltä, joista ei mikään välttämättä ole ainoa oikea.
Asioilla on taipumus mennä omalla tavallaan. Ja yksi ainoa asia on totta: Kaikki loppuu aikanaan. : )
Anonyymi, voit olla yhtäaikaa montaa eri mieltä, sillä voit olla monessa eri hahmossa. Se on etu. Nimimerkillä se on jo vaikeampaa, tulee useimmin oltua oma itsensä. Enkä minä ainakaan haluaisi olla aina sama, vähän tylsistynyt ja horjuva, mielipiteitään tuntemustensa mukaan vaihteleva epämääräinen olento, joka alati haluaisi puhua suulla suuremmalla. En, hitto soikoon! (normaaleissa olosuhteissa en edes kirioile.) (hymiö)
Isopeikko,
Josse on ollut koko ajan Joosef. : )
Ensin se meinasi olla Jaakob. Mutta Joosef ja Maria sopivat paremmin yhteen jostain syystä. Ehkä siksi että siinä jollain tavoin maa ja taivas yhtyvät (?)
Voisin periaatteessa jatkaa näiden luomieni henkilöiden elämää eteenpäin hamaan hautaan tai tuhkauurnaan saakka, mutta jos se alkaa kyllästyttää, miksi jatkaa sitä? En sitoudu mihinkään. Kirjoitan mitä kirjoitan, mutta en itsekään tiedä mitä ja mistä. Joku totuuden pohja pitää aina olla, sillä en halua leijua pelkästään ilmassa, siihen ei mielikuvituskaan riitä, vaikka aika venyvä se näyttää olevan. Jotkut mun tutut on kertoneet omaa elämäänsä ja sanoneet että siitä voit kirjoittaa, jos haluat. Sanomalehdistäkin saa hyviä aiheita, joten aiheista ei ole puutetta.
Olisi kiva tietää, miten sinun juttusi syntyvät? Ne on välillä helvetin (ei kun tavattoman) hyviä. Kumma kun tuo kiroilu tuntuu välillä makealta. Onkohan se siitä Joosefista tarttunut? : )
Elämme muuten mielenkiintoisia vaiheita.
Ps. Tarkoitan - en vaiheita - vaan aikoja. Sanat tahtovat lipsua, miten haluavat.
Joosef oli ekaa kertaa otsikossa :) Peikon tarinat syntyvät aina vahingossa, ja juuri tuolla kuvaamallasi tavalla: sanat lipsuvat. Tai sitten tarina odottaa, että peikko kastaa häntänsä mustikkasurvokseen ja nostaa sen vaalean tuohenkäppyrän päälle (hännän, ei survosta, peikon lauserakenteet ovat mitä ovat). Tai jotenkin. Oikeasti peikko ei tiedä, joskus tarinat kiusaavat, joskus tekevät kipeää ja ne on hyvä saada mielestä pois.
Minä pidän tarinoista -
luen niitä mielelläni.
Jokin tarinassasi taas kosketti ja sai mielen hymyilemään -
mikiskin hymyilyttää minua...
Ulkona oli tyyntä ja pilvet harhailivat taivaalla -
aurinko oli piilosilla -
hyvä niin
Isopeikko, joo, ristin sen Joosefiksi alunpitäen, mutta Josse on sen lempinimi. Aatami oli kyllä harkinnassa sekin.
Sulle, isopeikko, sattuu onneksi usein "vahinkoja". Se on hyvä, sillä juttujasi on hauska lukea. Kirjoittaakin on hauskaa, jos se sujuu. Välillä minulla on tyhjä pää. Painava kuin lyijypuntti. Silloin ei kirjoittaminen onnistu. Joskus kirjoittaminen sitä (päätä) saattaa jopa keventää, jos hyvin sattuu. Pitää olla 'sillä mielellä" (ettei muut asiat rasita).
Anonyymi, kiitos positiivisesta kommentista. Kommenttien kirjoittaminen ei ole muuten aina helppoa. Joskus melkein mahdotonta keksiä jotain sanottavaa.
Tykkään tuosta kommenttisi lopusta: "Ulkona oli tyyntä ja pilvet harhailivat taivaalla -
aurinko oli piilosilla -"
Täällä se (aurinko) tuli juuri esiin, hyppäsi piilosta! Kirkkaasti loistaa!
Nih, tätäpä se elämä juurikin on, eli samaa mitä Josse ja Mariakin elävät pikku pentuineen, joista ei vielä suuria suruja ole tullut.. raatamista aamusta iltaan pienien ilojen ja suurien huolien täplittämässä arjessa. Onkohan minulla jäänyt joku osa väliin. Pitää tarkistaa:)
Mustis, kiva kun kävit! Sellaista elämä on kuin kuvaat. Tääon nyt tällaista,, mitä sattuu tulemaan 😀
Niin kirkkaasti aurinko paistaa, mutta ei lämmitä -
kesäinen harha
Aurinko paistaa lättyjä. Joita Liisu Lettunen sitten masuunsa syö. Syö ja syö. Ja tulee yö. Pyjaamiin pukeutuneet mukulat vaan tanssivat kuunvalossa ja laulavat (a cappella) maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. illan tullen sanoi hän, nyt minä lähden pois
Anonyymi,
totta! Tuntuu ihan hassulta kun aurinko paistaa ja palelee.
Mikis,
Hauska runo ja NIIN osuva!
... tä? mnää mitää runoja kirjottele. höh. ite humalasa totanoin kljiottelet. mnää vaan autoo ajelen BANKS raparperijuuripensaita päin että ne Juuret lentelee VIUH VAUH vaan, pitkän aikaa. sit mennään saunaan mutta kun kukaan ei oo sitä lämmittänyt niin ei kauaa siällä viitti olla, tullaan pois. mennään karhunmarjapensaikkoon ja syärään karhuja ja marjoja. Sit kiivetään kalliolle, joka ei oo kaukana, ja venytellään jäseniämme ja katsotaan kuuta joka katsoo meitä. Ja jos jollain on pissi hätä, niin hän käy kusella. Sit taas venytellään. Eli joogaillaan. Ja syärään lakritsia. Sit kun kaikki on saaneet tarpeekseen - kuusta tai joogasta tai toisista ihmisistä - niin hajaannutaan. Lähetään lätkiin kotiimme. Ruvetaan nukkumaan. Aaamulla meirät herättää kukko joka sanoo QUERICKA QUeRICKA QuE! (Koska se on espanjalainen kukko.)
oi herranjestas kun hytkyin tuolillani -
mikis rakkaani olet sellainen herkullinen vonkale
turnipsiseni punajuureni -
älä katoa...
tämä aivoitus oli taas napakymppi -
oi siunattu assosiaaatio
oi kuutamoni
Rakas Anonyymi, ei minua saa imarrella. Koska...
voi olla, että otan sen tosissani.
Ps. Mutta Sinulle kai uskaltaa sanoa että olet ihana ihminen!?
Oletpas1
Liisu on Suloinen.
Onpas.
Jos joku sanoo, että ei ole, minä isken sitä nyrkillä nenään.
Ja sittenotan lakin pois päästäni ja kumarrun muun herrasväen puoleen
(jossa on Aadolfeja Marttoja Berttoja ja von Rudolfeja)
ja kysyn heiltä:
"Anteeksi, ette kai häiriintyneet äskeisestä?"
Koska ei siitä ny mitään numeroo kannata tehrä että mä tykkään Liisusta.
Anonyymi on yhtä ihana. Ja Enemmän tykkäisin hänestä jos tuntisin hänet.
(Hän puhuu aina niin kauniisti. Lintu taitaa olla? ... tai ketokäenminttu?)
mutta tunnethan sinä -
kirjoitan kuusta ja auringosta
metsän pienistä puroista ja aitten maalaan hiukan :D
ajatella miten suuri maailma on
ihan loputon -
ja täällä me olemme
kaikki mikis liisu ja minä
...hellästi rutistaa mikistä
tuota vuolasta ritaria _
kapsahtaa kaulaan nauraen
no ei minulla mitään sitä vastaan olisi,
että kapsahtaisimme.
Diggaan myös nauramisesta.
Siis Sinusta ja Liisusta minä tykkään sen takia kun te ootte niin rehellisiä. En minä siitä tykkää kun te kehutte mua - se enempi vaivaannuttaa mua. Mutta te olette niin suloisia kun te olette niin totisesti omia itseänne. Semmoinen on kivaa!
Suukkoja!!! (plus pari lentopusua myös)
Minuakin vaivaa kehuminen, kun tulee hölmö tunne... enhän minä mitään osaa enkä ymmärrä, kunhan kirjoittelen mitä sattuu.
Mutta kylläpä oli mukava lukea tuo Anonyymin (hyvä runoilija!) ja mikiksen (hauska) keskustelu! Ihana! Voi kun kiva!
Kyllä vaan mikiksenkin teksti on runollista. Sitä voisi sanoa vaikka proosarunoksi. Proosarunokin voi olla kaunista tai ihan minkälaista tahansa, hauskaa sanankäyttöä.
osui...siis se lentopusu - heheheheheheh
Oletko hermafrodiitti? Kun naurat noin kalseasti, rakas Anonyymi.
No, jos oot, oo si.
Rakastan Sinua silti, noin teoreettisesti, mutta en täysin Sydämin enää. Anna anteeksi mulle se. (Pakkaa kalunsa kalukoppaan. Ja ajattelee, että seuraavaksi heitän uistintani Inarinjärvellä. Jos ees sielläkään... Tai no, siällä tietysti heittelen. Mutta en kyllä enää muualla.)
ja höpsis minä mitään kalseasti naura -
rakas mikis
jaa-a......
Arvaa mistä, rakas Anonyymi, minä hoksasin sut feikiksi? Haluatko tietää...? Ai, et. Minusta sinun olisi hyvä tietää se, se lisäisi sun ammattitaitoasi, ei sillä muuten merkitystä ole. - Mutta jos et halua tietää, antaa olla. Vien tietoni omaan hautaani. Kun siellä makaan, haudan pohjalla, suu täynnä kysymättömiä kysymyksiä, niin voin vain voihkaista niille haudan kaivajille (jotka nyt eivät kaiva vaan luovat hautaa umpeen) että 'hop hop, lapioipaakas ripeämmin'. - Mitä muuta siinä voisi sanoa? siinä tilanteessa?
Sano sä. (Älä sano.)
höpsis hömppä kurpitsani
oi sydämen kukka...
http://i.huffpost.com/gadgets/slideshows/386498/slide_386498_4656534_free.jpg
Joo, tämä olikin testi, rakkaani Anonyymi. Kirjoitan tätä Nigeriassa, minut on tuomittu jostain huijauksesta, se on ihan väärin, saan olla päivittäin 15 minuuttia internetissä. Että ehdi tässä nyt lörpötellä. Koskaan en ole yhtä paljon kokenut ketään toista ihmistä kohtaan kutinaa,kuin Sinua, paitsi kerran, paitsi kerran, kun syyhypunkki pomppasi (mitään kyselemättä) mun alkkareihini. Tämä muistaakseni tapahtui Latviassa jossa olin käymässä. Ostin jostain s-marketista partavettä jota pirskotin itseeni. Sen jälkeen sai olla rauhassa. Esimerkiksi kun meni ratikkaan, kaikki muut matkustajat jäivät pois seuraavalla pysäkillä. (Olisi kuskikin halunnut jäädä kun mun sillä oli, ikävä kyllä, vielä 1/2 tuntia duunia.) Kun pääsin kotiini, niin kaikki linnut - jotka muuten olisivat lentäneet asuntoni ohi - lensivät sen partaveden tuoksun ajamina päin minun ikkunaani. POKS POKS vaan. Ja olivat simpsalapim heti jalat oikosinaan, selällään. Ei sellainen ole ollenkaan kivaa. Niinpä valelin päälleni Oi Mamma mia shampoota ja puhalsin itseni puhtaaksi hiekkapuhaltimella. Samperi kun se raapi mutta... loppuipa lintujen itsemurhalentelyt siihen.
mikiksesi
Tuo kuva, jonka mulle kamalan anteliasti tyrkytät, on - oi rakkaani - Nipponista. Kyllä minä muistan kun kelluimme siellä joessa autonrenkaan varassa ja minulla oli kamala pissihätä. Sinä vain nauroit, hampaat hohtaen, ja läiskyttelit vettä!
Niinpä niin.
Ps. Aika pämpsittävän näköinen oot muuten niissä simmareissasi. Sen muuten muutkin hokasit. (Siellä Nipponissa.)
hyvä että hokasit_
olen aika pämpsittävän näköinen simmareissani
oi kultivoitunut ajattelijani
:D
En halua loukata ketään, en itseänikään. Siksi sanon "hellurei ja hellät tunteet". Näin sanoi myös runoilija J.L.Runeberg. (mutta sanoi sen på svenskaksi hellurei och tillgivenhet)
Olenkohan aivan hakoteillä, mutta kun lueskelin (salaa, voi kun tuhmaa!) tuota kirjeenvaihtoanne, Anonyymi ja mikis, mieleeni juolahti, että taidan tuntea sinut Anonyymi pilviverhon takaa. Sano oonko oikealla tiellä kun uskon, että oikea nimesi on Unna Rem? Jos olen väärässä, niin ei se haittaa. Teillä molemmilla on kyky kirjoittaa, joskus rimaa hipoen, joskus reilusti sen yli!
untako lie
tämä elämämme
suloista unta ja harhaa
päivä paistaa -
kasvoihin
valo joka lämmittää-
ilo
http://imgfave-herokuapp-com.global.ssl.fastly.net/image_cache/1393631318217011.jpg
eidän kotimme on siellä,missä milloinkin. toinen odottaa,siellä on meidän kotimme. missä milloinkin heräämme sydämen ääniin. - Pentti Saarikoski
Käänsin aikoinani Saarikoskea eestiksi. Kyllä. "Meiä kodume on siel/mis kullalgi kus millalgi/ärganamme sydamen häält..." En oikein muista menikö se noin, ei varmaan, vaikka itse sen tosiaan kirjoitin, mutta kielitaitoni on vähän ruostunut. Mutta muuten olen kyllä timmissä kunnossa. (kurkkaa alkkareihinsa) Kyllä!
heheheheheheheh - ihanaa mikis
mikiksen kirjoitukset ovat kuin olli mustonen soittamassa sergei progojeflefin sävellyksiä -
hurjaa ja mielihyvää tuottavaa
liisun tarinat sointuvat kuin satien hiljaiset sävelet -
korjaus: erik satien kiirettömät sävelet
kuin soljuva puro
Šostakovitšista minä tykkään eniten. Sitten Bachin lurituksista. Ja kolmanneksi kivinta on neekerijatzzi.
Eerikki Satiaisen sävellykset...? Nyt taidat kyllä, kiltti Anonyymi, pistää omiasi!
Kohta varmaan väität - samassa ovenaukaisussa - että on olemassa runoilija jonka sukunimi on Perse?! Ja joka muka asui Ranskanmaalla! Ja sai nobelin.
Höh. Eihän nyt kellään ihmisellä sellaista sukunimeä voi olla. Ajattele, vaikka.
Palveleva Puhelin vastaisi "hyvää päivää, olen Petteri Perse, miten voin olla avuksi"? tai "täällä ylikonstaapeli Paavo Perse. naapurinne väittävät että vietätte rietasta elämää siellä vuokrakaksiossa. voisitteko tulla käväisemään täällä poliisilaitoksella. vai lähetänkö pari susikoiraa noutamaan teidät... niin niin, nyt tänään. ja heti!" tai pappi vihkisi nuorenparin avioliittoon... "Minä, Paavali Perse, Jumalalta saamine valtuuksin, naitan teidät yhteen..." "Täällä putkimies Pietari. P. Perse. te soititte siitä vuotavasta hanasta... No, minäpäs pistäydyn".
Kummallista meininkiä !
Lähetä kommentti