Tämä voisi olla satua, ellei se olisi totta.
Tämä voisi olla totta, ellei se olisi niin omituista.
Tämä voisi olla omituista, ellei kysymys olisi elävistä ihmisistä.
Elämä on käsittämättömän moniselitteistä ja ihmeellistä. Juuri kun luulee hahmotelleensa sen jotenkin ymmärrettäväksi, kuulee tai näkee asioita, jotka ovat omien luulojen ulkopuolella ja hämmentävät ikään kuin asiaan kuulumattomina yllätyksinä.
Eräänä päivänä olin lukenut kirjan, innostunut siitä, kirjoittanut siitä blogiini. Hyvässä tarkoituksessa. Halusin jakaa kokemukseni ja iloni ja ajattelin, että tekoni saa toisetkin innostumaan. He hankkivat kirjan käsiinsä ja haluavat hekin sen lukea.
Itse asiassa näin tapahtuikin. Ainakin yhden ihmisen kohdalla. Hän tilasi kirjan, josta olin omalla tavallani kertonut. (Nyt se on ehkä jo matkalla johonkin tanskalaiseen kirjastoon.)
Viime bloggauksessa lupasin harkita vielä yhtä kirjoitusta samasta aiheesta.
Hahmottelin jonkinlaista muistokirjoitusta kirjan henkilöille.
Ja minä tein sen. Kirjoitin muistokirjoituksen. Elämäni ensimmäisen.
Mutta poistin sen.
Eräänlaisten aavausten (aavistusten) takia, joista olen kärsinyt viime aikoina, minulle on tullut tunne, ettei se ole hyvä asia ollenkaan, että luen jonkun kirjan, ja kirjoitan siitä. Siksi en halua siihen enää palata.
En myöskään halua enää kirjoittaa mistään muustakaan lukemastani kirjasta. Koen, että se on asia, jota en hallitse. Tulee tunne kuin istuisin ruutitynnyrin päällä ja odotan, milloin se räjähtää. Sitä tunnetta minä en halua. Koetan pysytellä omillani. Asioissa, jotka elävät minussa itsessä. Eivät loikoile minkään kirjan päällä.
Kirjat saavat levätä rauhassa. Luen mitä luen. Ja pidän siitä syntyneen innostuksen sisälläni. Sieltä se vähitellen haihtuu...
(Seuraava uhri olisi ollut Kari Hotakaisen kirjoittama Ihmisen osa. Se on kirja, joka sai minut nauramaan ja itkemään, ihan oikeasti, niin että vesi valui silmistä ja minun piti niitä paperinenäliinalla pyyhkiä.
Ihan oikeasti opin siitä kirjasta paljon. Minusta se on kirja, joka herättää kiitollisuutta sen kirjoittajaa kohtaan. Haluaisin sen tekijää kädestä pitäen kiittää.)
Viimeinen toivomukseni kirjojen suhteen on: LUKEKAA IHMISEN OSA! Sitä lukiessanne saatte oivalluksia ja ymmärrätte elämää siltä kannalta, mitä ette ehkä ole tulleet ajatelleeksi: Kaikella on syynsä ja tarkoituksensa, mutta siitä huolimatta jää paljon asioita pelkkien sattumusten ja ihmeellisyyksien varaan. That's the life! Minusta se on Kari Hotakaiselta paras kirja. Monellakin tapaa. Se kävelee maan pinnalla, nyky Suomessa. Voi tulla vastaan ketä tahansa.
