8.9.2013

SINÄ (ja minä)

                                                                                     Tunnetko itsesi joukosta?
Sinä? Siis kuka?

Sinä tietysti. Sinä, joka luet tätä parhaillaan. En ihmettele että olet epävarma, sillä niitä, jotka voisivat periaatteessa olla sinuja (minulle) on n. 7 miljardia, josta joukosta vain häviävän pieni osa, ehkä n. 500-1000, on sellaisia, joille voin sanoa "sinä", ja siihen määrään tarvitaan jo kaikki livenä tuntemani, n. 100-200 tuttua, lisäksi kaikki eteeriset "henkiset" tuttavani, joita voin tavata netissä ja kirjoissa, tiedotusvälineissä ja mielikuvituksessa. Sinä kuulut todennäköisesti tähän viimeksi mainittuun joukkoon. Sinä olet siis (minulle) sinä. 

Myös kaikki jollain tavoin tutuiksi tulleet kuolleet henkilöt ovat (minulle) sinuja. Lähimmille heistä lähetin jo lapsena terveisiä iltarukouksessa. Sinä et usko, mikä kuorma se pienelle tytölle oli! Pelkäsin että joku kuolleista tutuista unohtuisi ja loukkaantuisi, jos en muistaisi mainita häntä nimeltä. Luettelo ja anteeksipyyntöjen määrä piteni ilta illalta, kunnes uni tuli väkisin, nukahdin, ja seuraavana iltana oli anteeksipyyntöjen määrä entistä suurempi. Aloin pelätä nukkumaanmenoa. ”Nyt moskulat nukkumaan!” isä ilmoitti illalla. Aloin vapista. En uskaltanut vastustaa. Mutta pelastus tuli. Jopa sellainen, joka laajensi luetteloa, mutta samalla kutisti sen minimiin. Ilmeisesti en ollut mikään tyhmä lapsi. Eräänä iltana peiton alta lähti taivaaseen vain lyhyt sähke: ”Hyvä Jumala, kerrothan terveisiä kaikille maailman kuolleille siellä taivaassa!” Ja niin (minä) hyvällä omallatunnolla saatoin siitä lähin nukahtaa rauhassa, vain yhden  lauseen avulla.

Mutta nyt on aika keskittyä sinuun. Siis sinuun, joka parhaillaan luet tätä. Sinuja, jotka luette tätä, ei ole kovin paljon. Pääsen siis tästäkin helpolla. Ajattelin kyllä ensin, että nimeän teistä sinuista jokaisen, joka on (minulle) tuttu. Mutta huomasin, onneksi, että siitä luettelosta koituisi ehkä samanlainen kuorma, kuin lapsena tutuista kuolleista. Unohtaisin mainita jonkun, ja siitä tulisi taas huono omatunto. Siispä sanon, että ajattelen vain sinua, ja korkeintaan yksi kerrallaan teistä jokaista. Ja niin, ettei kukaan unohtuisi. Eikä siihen tarvita nimiä. Se olisikin aikamoinen riski. Sillä jokaiseen teistä sinuista liittyy (minulla) sekä hyviä, että huonoja ajatuksia. Ehkä sinä jopa pahastuisit, jos sanoisin ääneen jotain sinusta, joka olet kyllä (minulle) tärkeä, mutta jossa olen havainnut paitsi hyvää, myös joitain heikkouksia. Mutta en halua pahoittaa mieltäsi, joten voit olla rauhassa oma itsesi. Toivon sitä. Sitä paitsi analysoin ajatuksissani jokaista kirjoittamaasi lausetta ja sanaa sen painon ja vaikutuksen perusteella. Mutta ajatukset! Senhän tietää jokainen, ne lentelevät sinne tänne, joskus pahasti horjuen, joskus liian vakaina, niin että ne saattavat aiheuttaa joillekin ahdistusta. Ja usein, oikeastaan liian usein, ne ovat niin kaunisteltuja ja niin muotoiltuja, että ne herättävät kunnioitusta ja arvonantoa, jota, uskon, kenenkään sanat eivät loppujen lopuksi ansaitse. Tai tarvitse. Ne joko unohdetaan, tai muistetaan.


Sinä? Niin, mitä (minä) ajattelen sinusta? Paljonkin, olisi oikea vastaus. Mutta kätken sen mieleeni.
Sillä nyt otan tähän lainauksen ihmiseltä, jonka tunnen. Hän on yksi tutuista, joka kuuluu muistilokerossani osastoon n. 500 – 1000 ihmistä. Hän sanoo:

Miten salailevia ihmiset ovatkaan! (Mutta ovatko tahallaan?)

Ja miten pelottavia ovatkaan vilpittömyys ja avoin mieli.”

Näitä sanoja (joita Risto Ahti on kirjassaan Intuitio lukijoilleen tarjonnut) lainaan tähän siinä mielessä, että sinäkin paneutuisit niihin ja ihmettelisit niiden suurta viisautta. (Minä) olen aina halunnut olla mahdollisimman vilpitön ja avoin. Mutta luoja varjelkoon (minua) liialta avoimuudelta, sillä sen takia olen saanut osakseni paljon vihaa ja moitetta. Hyvä tarkoitus ei ole aina pelastus. Kaunis valhe on joskus parempi kuin ruma totuus? Jokaisella on oma totuutensa, ja miten vaikeaa on siitä luopua! Ja vielä vaikeampaa on vaihtaa oma totuutensa toisen totuuteen.Vaikka, tähän (minun) on sanottava, että (minulta) se käy helposti. Olen kuin Mannerheim, joka viimeisten tutkimusten mukaan kuunteli toisia ja toimi aina viimeksi saaneensa neuvon mukaan. Mutta sinä! Sinä tuskin teet sellaista. Se on hyvä. Jämeryyttä tarvitaan. Ole itse oma totuutesi, mutta muista kuitenkin välillä sinäkin epäillä, sillä kaikki totuudet voivat olla yhtä hyvin valheita kuin valheet totuuksia.
Tiedän, että on vaarallista olla liian totuudellinen. Yhtä vaarallista on olla liian valheellinen. Mutta kuitenkin, kaikesta huolimatta, vaikka kaikki tämä on tiedossa, (minä) arvostan avoimuutta ja vilpittömyyttä enemmän kuin mitään muuta  ominaisuutta ihmisessä.

Entä sinä? Mitä sinä arvostat eniten toisessa ihmisessä? Ja kuinka avoin ja vilpitön sinä uskallat olla?

[Miksi (minä) on häkissä? Siksi, etten sitä liikaa korostaisi. Sitä paitsi, totta kai tiedän, että (minäkin) olen sinulle sinä. Olemme siis kaikki sinuja. Mihin (minää) edes tarvitaan? Varmuuden vuoksi pidän sitä häkissä. Ettei se pääsisi häiritsemään sinua, eikä ketään muutakaan.] 



8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

liisu

jokaista ihmistä ei pysty rakastamaan, se onkin onneksi mahdotonta. mutta jokaista ihmistä voisi yrittää arvostaa. kaikkia vittumaisimpiakin kusipäitä. olisihan sekin jotain. jos kykenisi siihen, näkisikö sitä maailman valoisampana paikkana? todennäköisesti. tai olisiko vähemmän vihainen? mitä luultavimmin. uskoisiko ihmiskuntaan ja sen mahdollisuuksiin taas? ehkä jopa. mutta en minä ainakaan kykene kusipäitä rakastamaan samalla tavalla kuin niitä, joiden kanssa aaltopituudet täsmäävät.

t. meri

Kyösti Salovaara kirjoitti...

Minää kai tarvitaan siihen ettet sinä ole minä.

Kafkalla on hyvä miete siitä, että maailma ei ole jalkapohjiasi (jalkapohjiani) isompi.

Mutta onhan se, koska et mahtuisi minun jalkapohjieni tilaan. Et millään.

Joten meitä on useampia kuin minä.

Mikä lohduttaa.

Liisu kirjoitti...

m e r i,

oletkohan sattunut katsomaan Ylen Areenalta ohjelman jossa kerrotaan madonlukuja nykymaailmasta. Se avasi silmät ainakin minulta näkemään, minkälaisessa maailmassa me suostumme elämään. Se on vielä 28 pv. näkyvissä Areenalla. Pääset sinne suoraan
tästä

Noita ihmisiä, joista käytät nimeä "vittumaisia kusipäitä" en voi millään muuta kuin inhota. Tarkoitan ihmisiä, jotka ovat luoneet tämän koneiston, joka aiheuttaa eriarvoisuutta ja on täynnä omanvoiton pyyntiä ja ahneutta.

Mutta sen sijaan kunnioitan ja ihailen esim. näitä viisaita miehiä, jotka paljastavat ohjelmassa kaiken sen, mikä on vinossa tässä rakennemaailmassa. Myös niitä kunnioitan, jotka antavat ilmi oman henkensä uhalla salattuja asioita, joita piilotetaan niiden arkaluontoisuuden takia, mutta jotka voivat aiheuttaa harmia kenelle tahansa, sellaisillekin, jotka ovat täysin syyttömiä.

Liisu kirjoitti...

K Y Ö S T I,

Kyllä joo, oikeassa olet, sillä on muistettava, että jokaisen sinun sisällä jököttää joka tapauksessa joskus hyvinkin mahtava MINÄ. Ja yritäpä poistaa sitä, saat kuonoosi. Ja kuka nyt haluaisi saada kuonoonsa minun takia. Enpä taida tahtoa itsekään kuonooni.

Muuten: Kafka on viisas mies. Vielä kuoltuaankin on hengissä.

Anonyymi kirjoitti...

liisu, kyösti

katsoin tuon talouden madonluvut pariinkin kertaan. silti jäi paljon ymmärtämättä. aivoissani on liian vähän kapasiteettia.

mutta noita fiksuja miehiä kuunnellessani ja katsellessani tunnistin addiktin itsessäni. jään helposti koukkuun, oli kyseessä sitten fiksut ajatukset, yhdistynyt kuningaskunta tai parsakaali.

ja dokumentin totuuksia miettiessäni mieleeni putkahti se muinoinen 'elämä on parasta huumetta' -kampanjalause. se osuu naulankantaan ainakin siinä mielessä, että elämähän aiheuttaa riippuvuutta, tuhoaa talouden, rappioittaa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin, muuttaa persoonallisuuden ja aiheuttaa rajatonta kärsimystä kaikille. lopulta se tappaa meidät, hitaan kituuttamisen jälkeen.

mutta on elämä kuitenkin hieno juttu. esimerkiksi pari onnellista viikkoa saaressa tai englannissa riittää taakan kirpoamiseen. oikein tunnen miten kivi vierii luolan suulta pois.

t. meri

Liisu kirjoitti...

Kyllä minustakin elämä on hieno juttu, mutta sen hienouteen vaikuttaa materia yllättävän vähän. Materiasta: mitä enemmän sitä on, sen enemmän siitä on huolta.

Jos on (oletan) sen verran kaikkea "maallista" (rahaa, ruokaa ja paikka missä asua) pitäisi ihmisen olla tyytyväinen. Mutta useinkaan niin ei ole. Ihminen kaipaa jotain muutakin. Hengenravintoa? Toisia ihmisiä? Puhdasta luontoa? Mielenrauhaa? Mitä kaikkea ihminen tarvitseekaan että hän olisi elämäänsä tyytyväinen!

Ihmettelin aikaisemmin vastaantulijoita kadulla. Miten vaisuilta, jähmettyneiltä, huolien kaivertamilta tai täysin ilmeettömiltä, niin monet näyttivät. Eivätkö he ymmärrä, että elämä on hieno asia, ajattelin.

Nyt ymmärrän. Elämä on kova juttu. Se näkyy ihmisten kasvoilta. Kadulla kävellessään ei kenenkään tarvitse näytellä iloista tms. Hän voi olla oma itsensä.

Mutta on myös ihmisiä, joilla on taito "nähdä" kaikissa asioissa sen hyvä puoli. Tunnen yhden sellaisen. Hän on hammaslääkäri. Pakko kertoa, että jouduin tänään nolona soittamaan ja pyytämään anteeksi, että olin unohtanut mennä sovittuun aikaan hänen vastaanotolleen. Pelkäsin että hän on vihainen. Mutta hän nauraa heläytti ja sanoi: "Voi, arvaapa, miten hienolta se tuntui kun sain yllättäen vapaa aikaa! Se on, kuule, meikäläiselle iso juttu!"

Siitä tajusin, miten paljon ihminen voi itse vaikuttaa hyvinvointiinsa. Pitäisi vain nähdä asiasta kuin asiasta se hyvä puoli!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno oivallinen teema tässä sinun blogissas, minä ole kaiken aikaa ollut kömpelö, ja kömplömäksi tulen, niin etten tiedä saanko tämän lähtemään. Hyvä että olette vielä kirjoitelujen tiellä,minulta on alanut jämään se jo taakse,
Latimeri
kalmameri

Liisu kirjoitti...

Terve, Latimeri!

Olen kaivannut sinun kirjoituksiasi. Jäit jotenkin niin mieleen kun avasit uusia näkemyksiä ja maailmoja omien kokemustesi pohjalta.

En paljon kirjoittele minäkään. Innostus alkaa hiipua, mutta blogin avulla koetan jotenkin pysytellä kirjaimissa kiinni.

Muistanko oikein, että sinulla oli jotain ongelmia näön kanssa? Mutta hyvin on kirjoitus ainakin nyt (tämä kommenttisi) tullut perille ja luettavaksi.

Kiva, tavata sinua täällä!