SINÄ (ja minä)

                                                                                     Tunnetko itsesi joukosta?
Sinä? Siis kuka?

Sinä tietysti. Sinä, joka luet tätä parhaillaan. En ihmettele että olet epävarma, sillä niitä, jotka voisivat periaatteessa olla sinuja (minulle) on n. 7 miljardia, josta joukosta vain häviävän pieni osa, ehkä n. 500-1000, on sellaisia, joille voin sanoa "sinä", ja siihen määrään tarvitaan jo kaikki livenä tuntemani, n. 100-200 tuttua, lisäksi kaikki eteeriset "henkiset" tuttavani, joita voin tavata netissä ja kirjoissa, tiedotusvälineissä ja mielikuvituksessa. Sinä kuulut todennäköisesti tähän viimeksi mainittuun joukkoon. Sinä olet siis (minulle) sinä. 

Myös kaikki jollain tavoin tutuiksi tulleet kuolleet henkilöt ovat (minulle) sinuja. Lähimmille heistä lähetin jo lapsena terveisiä iltarukouksessa. Sinä et usko, mikä kuorma se pienelle tytölle oli! Pelkäsin että joku kuolleista tutuista unohtuisi ja loukkaantuisi, jos en muistaisi mainita häntä nimeltä. Luettelo ja anteeksipyyntöjen määrä piteni ilta illalta, kunnes uni tuli väkisin, nukahdin, ja seuraavana iltana oli anteeksipyyntöjen määrä entistä suurempi. Aloin pelätä nukkumaanmenoa. ”Nyt moskulat nukkumaan!” isä ilmoitti illalla. Aloin vapista. En uskaltanut vastustaa. Mutta pelastus tuli. Jopa sellainen, joka laajensi luetteloa, mutta samalla kutisti sen minimiin. Ilmeisesti en ollut mikään tyhmä lapsi. Eräänä iltana peiton alta lähti taivaaseen vain lyhyt sähke: ”Hyvä Jumala, kerrothan terveisiä kaikille maailman kuolleille siellä taivaassa!” Ja niin (minä) hyvällä omallatunnolla saatoin siitä lähin nukahtaa rauhassa, vain yhden  lauseen avulla.

Mutta nyt on aika keskittyä sinuun. Siis sinuun, joka parhaillaan luet tätä. Sinuja, jotka luette tätä, ei ole kovin paljon. Pääsen siis tästäkin helpolla. Ajattelin kyllä ensin, että nimeän teistä sinuista jokaisen, joka on (minulle) tuttu. Mutta huomasin, onneksi, että siitä luettelosta koituisi ehkä samanlainen kuorma, kuin lapsena tutuista kuolleista. Unohtaisin mainita jonkun, ja siitä tulisi taas huono omatunto. Siispä sanon, että ajattelen vain sinua, ja korkeintaan yksi kerrallaan teistä jokaista. Ja niin, ettei kukaan unohtuisi. Eikä siihen tarvita nimiä. Se olisikin aikamoinen riski. Sillä jokaiseen teistä sinuista liittyy (minulla) sekä hyviä, että huonoja ajatuksia. Ehkä sinä jopa pahastuisit, jos sanoisin ääneen jotain sinusta, joka olet kyllä (minulle) tärkeä, mutta jossa olen havainnut paitsi hyvää, myös joitain heikkouksia. Mutta en halua pahoittaa mieltäsi, joten voit olla rauhassa oma itsesi. Toivon sitä. Sitä paitsi analysoin ajatuksissani jokaista kirjoittamaasi lausetta ja sanaa sen painon ja vaikutuksen perusteella. Mutta ajatukset! Senhän tietää jokainen, ne lentelevät sinne tänne, joskus pahasti horjuen, joskus liian vakaina, niin että ne saattavat aiheuttaa joillekin ahdistusta. Ja usein, oikeastaan liian usein, ne ovat niin kaunisteltuja ja niin muotoiltuja, että ne herättävät kunnioitusta ja arvonantoa, jota, uskon, kenenkään sanat eivät loppujen lopuksi ansaitse. Tai tarvitse. Ne joko unohdetaan, tai muistetaan.


Sinä? Niin, mitä (minä) ajattelen sinusta? Paljonkin, olisi oikea vastaus. Mutta kätken sen mieleeni.
Sillä nyt otan tähän lainauksen ihmiseltä, jonka tunnen. Hän on yksi tutuista, joka kuuluu muistilokerossani osastoon n. 500 – 1000 ihmistä. Hän sanoo:

”Miten salailevia ihmiset ovatkaan! (Mutta ovatko tahallaan?)

Ja miten pelottavia ovatkaan vilpittömyys ja avoin mieli.”

Näitä sanoja (joita Risto Ahti on kirjassaan Intuitio lukijoilleen tarjonnut) lainaan tähän siinä mielessä, että sinäkin paneutuisit niihin ja ihmettelisit niiden suurta viisautta. (Minä) olen aina halunnut olla mahdollisimman vilpitön ja avoin. Mutta luoja varjelkoon (minua) liialta avoimuudelta, sillä sen takia olen saanut osakseni paljon vihaa ja moitetta. Hyvä tarkoitus ei ole aina pelastus. Kaunis valhe on joskus parempi kuin ruma totuus? Jokaisella on oma totuutensa, ja miten vaikeaa on siitä luopua! Ja vielä vaikeampaa on vaihtaa oma totuutensa toisen totuuteen.Vaikka, tähän (minun) on sanottava, että (minulta) se käy helposti. Olen kuin Mannerheim, joka viimeisten tutkimusten mukaan kuunteli toisia ja toimi aina viimeksi saaneensa neuvon mukaan. Mutta sinä! Sinä tuskin teet sellaista. Se on hyvä. Jämeryyttä tarvitaan. Ole itse oma totuutesi, mutta muista kuitenkin välillä sinäkin epäillä, sillä kaikki totuudet voivat olla yhtä hyvin valheita kuin valheet totuuksia.
Tiedän, että on vaarallista olla liian totuudellinen. Yhtä vaarallista on olla liian valheellinen. Mutta kuitenkin, kaikesta huolimatta, vaikka kaikki tämä on tiedossa, (minä) arvostan avoimuutta ja vilpittömyyttä enemmän kuin mitään muuta  ominaisuutta ihmisessä.

Entä sinä? Mitä sinä arvostat eniten toisessa ihmisessä? Ja kuinka avoin ja vilpitön sinä uskallat olla?

[Miksi (minä) on häkissä? Siksi, etten sitä liikaa korostaisi. Sitä paitsi, totta kai tiedän, että (minäkin) olen sinulle sinä. Olemme siis kaikki sinuja. Mihin (minää) edes tarvitaan? Varmuuden vuoksi pidän sitä häkissä. Ettei se pääsisi häiritsemään sinua, eikä ketään muutakaan.]