Ylläoleva maalaus, teksti ja sävellys lopussa, pyrkivät muodostamaan yhteyden toisiinsa. Ne kaikki kuvaavat omalla tavallaan jotain sellaista, joka ei välttämättä ole sanoin tavoitettavissa, joka on todellisuuden takana tai sen sisässä tai leijuu sen yläpuolella. Ne muodostavat toisen todellisuuden.
Hämärän taa
(koulupojan peruskoulussa kirjoittama aine)
(koulupojan peruskoulussa kirjoittama aine)
Hämärän taakse kätkeytyy se toinen todellisuus. Rantaviiva ilman aaltoja, ilman vettä, ilman valonsäteitten leikkivää kimmellystä. On vain ääni, jolla on tarinansa tuhansista öistä. Kohisten se hohkaa lämpöä tuhansista näkemättömistä näyistä, valottomista ajoista.
Päivisin, ennen hämärää, antaa se itsensä pois, muille. Antaa rantansa täyttyä ihmisistä ja tuudittaa heitä suojelevassa syleilyssään. Lepää ja lämmittelee auringon unilaulussa. Painautuu pohjaan, tyyntyy.
Viimeisen valonsäteen jättäessä aallon harjanteen, virtaa vesi rantaan voimalla. Syleilee rantakivikkoa rajusti ja antaa kuivaneelle hiekalle ravinnetta. Koko laaja meri haluaa päästä rantaan kokemaan lyhyen pimeyden suudelman, rauhan, jonka rikkoo vain kuu.
Pimeydessä vaahtopäät taistelevat rannan kosketuksesta. Aikaa on liian vähän kaikille ennen kuin kuu väistyy paljastaen takaansa kirkkauden. Sen valon, joka saa meren uinumaan. Alkaa odotus.
Illan suussa taivaan värjäytyessä punaiseksi, kärsimätön meri odottaa pääsevänsä hämärän taakse, silmin näkemättömään totuuteen. Eikä se totuus ole laisinkaan mustavalkoinen vaan satojen värien paletti vaaleilla, näkymättömillä väreillä.
./. 8 1/2
Aamun kirkkaus sattuu silmiin.
Seison ikkunarivistön tarjoamasta panoraamasta häikäistyneenä sisällä huoneessa ja katson valon ja varjojen, pietaryrttien ja valkoapilan täplittämää kesäistä pihamaata, sen vihreyttä ja muistan miten vain hetki sitten se oli paksujen kinosten ja tuulessa vilistävän lumen ja pakkasen lannistama kasvien hautausmaa. Kokonaan toinen maailma. Kuollut ja hiljainen.
Seison ikkunarivistön tarjoamasta panoraamasta häikäistyneenä sisällä huoneessa ja katson valon ja varjojen, pietaryrttien ja valkoapilan täplittämää kesäistä pihamaata, sen vihreyttä ja muistan miten vain hetki sitten se oli paksujen kinosten ja tuulessa vilistävän lumen ja pakkasen lannistama kasvien hautausmaa. Kokonaan toinen maailma. Kuollut ja hiljainen.
Kädessäni on koulupojan aine, jonka tekstin lainasin sellaisenaan, ilman mitään muutoksia, tuonne vähän ylemmäksi. Aine löytyi vuosien aikana kerääntyneestä paperipinosta. Sen lopussa on opettajan antama numero. (Mietin, miten hän oli mieltänyt tuon tekstin.)
Minut tämän aineen abstrakti, mutta luonnonläheinen sisältö hämmensi ja teki hiljaiseksi. Miten näin puhtaasta ja syvästä lähteestä nämä ajatukset ovat voineet nousta koulupojalla, joka harrasti skeittaamista ja vietti kaikki vapaa-aikansa skeittiradalla, ihmettelin. Aine on kirjoitettu äidinkielen tunnilla. Sanojen on täytynyt nousta hänen mieleensä kuin toisesta todellisuudesta.
Onko luokan ikkunoiden takana ollut sulavasta lumesta lähtevä odotuksen ja toivon tuoksu, vai puhalsiko siellä kylmä, jäätävä tuuli, vai satoiko lunta, sitä ei kädessäni oleva paperi kerro. Mutta sen se kertoo kirkkaasti ja selvästi: toinen todellisuus on olemassa, jokaisella ihmisellä ja ilmiöllä.
Alla oleva musiikkivideo sisältää Sauli Zinovjevin säveltämän teoksen Chasse-Neige. Se on sävelletty v. 2014 viululle, alttoviululle, sellolle ja pianolle. Soittajat tällä videolla ovat saksalaisen, nykymusiikkiin erikoistuneen, soitinyhtyeen Ensemble Recherche jäseniä. Teos on lainaus Yleisradion kaksi ja puoli tuntia kestävästä konserttiäänityksestä (tämä kestää n.12 min.)
Alla oleva musiikkivideo sisältää Sauli Zinovjevin säveltämän teoksen Chasse-Neige. Se on sävelletty v. 2014 viululle, alttoviululle, sellolle ja pianolle. Soittajat tällä videolla ovat saksalaisen, nykymusiikkiin erikoistuneen, soitinyhtyeen Ensemble Recherche jäseniä. Teos on lainaus Yleisradion kaksi ja puoli tuntia kestävästä konserttiäänityksestä (tämä kestää n.12 min.)
Kuvan saa suurenemaan jos kuunnellessaan painaa videon alareunassa olevaa neliötä.
37 kommenttia:
Aikoinani olin rahtilaivalla töissä. Katselin Atlanttia sekä aamulla illalla ja yöllä päivällä. Aina se oli yhtä tylyn näköinen. Tosin välillä oli sumua ettei nähnyt mitään, ja sitten taas toisinaan ei ollut. Mutta ei silloinkaan nähnyt muuta kuin vettä ja vettä ja vettä vaan. Sitä oli miljardeittain tonnein.
Ps. Vain joku piintynyt maakrapu ajattelee että meri on jokin eksoottinen elementti. Ei se ole, ei se ole.
Anteeksi,
kirjoitin kommenttini heti kun olin lukenut esseesi ensimmäiset rivit. (mikä pahuksen hölmö minä olen!) Kun luin kirjoituksesi loppuun, ymmärsin kaiken toisella tavalla. (myös hölmöyteni!)
Ps. Sinun pitää kirjoittaa novellikokoelma. (Ja jos kustantaja sanoo ettei se lyö leiville, niin sano sille, että "on mulla ainakin yksi ostaja!")
Niin kuin on, on.
Kiehtova sävellys !
Vähän ylidramaattinen.
Mutta nuo pianokohdat ovat kyllä salpaavan henkeviä... ei kun henkeäsalpaavia. - Kivoja! (kuin kissanpennut jotka nuolevat näppejään)
Kumma juttu. Kirjoitin tämän Macilla ja kun katson tätä nyt toisessa paikkaa PC:llä, koko juttu näyttää ihan erilaiselta.
Ilmeisesti ne eivät tunne samoja fontteja.
Jos sinulla mikis on PC ymmärrän, jos olet erehtynyt tekstistä, se näyttää melkein samalta, vaikka yritin erottaa alussa olevan koulupojan kirjoittaman tekstin hyvin erilaisilla fonteilla. Harmi.
Vasta toisesta kappaleesta alkaa oma osuuteni, sanoista Aamun kirkkaus...
Vai oot ollut merillä, mikis. Sulla on laaja spektri ammatteja. Se on aina ihmiselle hyväksi. Kokemus.
Kiitos noista muistakin kommenteista, mikis!
Tuo kissapentu vertaus on kiva. : )
Aina ajattelen, koska ajattelen, että miehesi ajattelee sinusta että "mitähän tuo sutjakka persoona nyt minusta vonkaa, yhmhhh..."
Hellyttäviä olette. Lepän lehtiä.
Minä puhun niin paljon, lähinnä itsekseni, ettei mulle tartte vastata. En loukkaannut siitä ettei minulle vastata. Päinvastoin.
LIISU (valittaa):
VOI, VOI MINUA !
ETTÄ MINUA KADUTTAA KUN KAIKKI MENEE PIELEEN!
MIKSI, MIKSI minä aina "julkaisen" jutun joka on keskeneräinen.
Mitähän se ope olisi minulle antanut? Ei numeroa ollenkaan. Ehkä jälki-istuntoa kirjoittamaan uutta juttua.
NYT MINÄ OLEN YRITTÄNYT KORJATA JÄLKEENPÄIN. KÄYTÄNNÖLLISESTI KATSOEN KIRJOITIN SEN UUDESTAAN!
Eihän siitä mitään tullut. Koeta tehdä vanhasta takista uutta takkia. Tulee housut.
VALITAN SYVÄSTI. NYT ISTUN KAIVONI POHJALLA. YRITÄN KYLLÄ NOUSTA.
Mikis, sinähän autat minua! Anna minun vastata jos osaan!
Kiitollinen sinulle, kun aloin tarkastella juttuani lukijan näkökulmasta. Se oli epäselvä.
Enhän minä osannut edes tuon koulupojan ikää oikein laskea. Enkä tiedä oliko paperi ala- vai yläasteella kirjoitettu. Ei siinä ollut vuosilukua.
Saamani tiedon mukaan se on kirjoitettu 12v. -16 v . Riippuu miten lasketaan. Mutta minusta se on hyvin kirjoitettu. Onhan aihe vaikea: Toinen todellisuus.
Yleensä ottaen toinen todellisuus on useimmiten ei-materiaalista vaan näkymätöntä ainesta.
Pitää osata tehdä näkymättömästä näkyvää tai edes jotenkin aisteilla havaittavaa. Esim. tyhjä aukko avaruudessa. Esim. musiikki jota ei ole vielä olemassa, jota pitää luoda. Esim. puunkanto tai kivilohkare, jonka sisällä oleva taideteos pitää saada näkyväksi.
Esim. pimeys, sen muuttaminen valoksi.
Huh, Huh.
Ja vielä yksi esim. Tehdä ajatuksesta, jota kukaan ei voi nähdä eikä tietää, näkyvä. Puhumalla, kirjoittamalla tai vaikkapa säveltämällä tai puukolla, kirveellä ja taltalla (kuvanviestäjän hommia). Tehdä taidetta. Tehdä blogikirjoitusta. Tehdä kommentteja. Kaikki. kaikki ne ovat arvostettavia. Jokaisella on oma käsialansa ja sisältö kumpuaa ihmisestä itsestään. Siksi ne ovat (onneksi) erilaisia.
Right now іt sounds liқе BlogEngine іs tҺe top blogging platform ߋut there right now.
(from ѡhat I've read) Іs that what yoս arе using on yߋur blog?
Feel free tο surf tо mƴ ρage - code Starpass gratuit
Its liҟe ƴou read mу mind! You seem to know so mucɦ about tɦis,
liқe you wrote thе book in it oг something. I thіnk tɦat you coսld dо with some pics
to drive the message homе a little bit, but instead of thɑt, this is great
blog. A fantastic read. І wіll definitely Ьe Ьack.
Also visit mү site: abonnement xbox live
Tuolla uudessa Kertomuksessa lupasin yrittää kohentua edes kommentoijana. Tästä päätin aloittaa. Mutta sieltäpä ei päässytkään blogiisi. - Vanhat aivonystyrät joutuivat jo töihin keksiäkseni kiertotien.
Aloittaessani "viattomana" blogin lukemisen hämmästyin. Onpas Liisun tyyli muuttunut, tai pikemminkin Liisun "monikielisyyttä". Kauniin runollista kieltä. Uskomatonta, että se on 12-16-vuotiaan pojan tekstiä. tuleva taiteilija on jo selvästi nähtävissä.
Jännästi tuo teksti linkittyy taas juuri lukemisen alla olevaan Elias Canettin Pelastunut kieli-kirjaan. (Keltaisen kirjaston kirja, joka on kymmeniä vuosia pölyttynyt hyllyssäni ja jonka nyt vihdoin päätin lukea.) Siinä kirjoittaja on saman ikäinen.
Toivottavasti olet kömpinyt jo ylös kaivon pohjalta. Aivan turhaan siellä kökötit. Tekstissäsi on aina syvällistä filosofiaa, joka panee lukijan miettimään.
Musiikin kuuntelin jo taannoin radiosta- ja kommentoinkin. Voisin toistaa omat sanani tunnevoimaisesta nykymusiikista- mikä piirre näkyy jo alun tekstissä.
elviira
Elviira, jos olisit paikalla, halaisin sinua! Niin iloiseksi minut teit tuolla kommentillasi. Taidat olla ainoa, joka on ymmärtänyt mitä olen tuolla jutulla halunnut ilmaista. Olen varma, että sinun sisälläsi pulppuaa se lähde, mistä ihminen saa voimaa ja uskallusta, jos haluaa toteuttaa itseään. Sen se kirjoittamasi kirja jo todistaa. Siinä on rohkeutta ja se antaa lohtua muille pykäläviidakossa ponnisteleville ihmisille. Älä vain lopeta kirjoittamistasi.
En ole nähnyt aikoihin sinua Kertomuksessa. Eihän siellä ole enää paljon muitakaan aktiivisia kirjoittajia. Se on sinänsä vahinko. Mutta toisaalta olen itsekin valmis luopumaan kaikesta sitoutumisesta mihinkään joukkoon. Se tietää aina jonkinlaista ahdistavaa velvollisuutta. Minulle riitää tämä blogi ilmaisukanavaksi täällä netissä. Kirjoittelen tänne silloin kun tuntuu siltä. Facebookissa käyn aina joskus, mutta sekin on harventunut. Maailma pyörii akselinsa ympäri. Joka päivä tapahtuu jotain mielenkiintoista. Tykkään elämästä, vaikkei se ole aina helppoa. Elän liiaksi tunteitten varassa.
Mutta miten mukava olisi, jos sinäkin, Elviira alkaisit pitää blogia. Vaikkapa vuoristokiipeilystä (vieläkö harrastat sitä?) Toisaalta: yhtä vuoristokiipeilyähän se on koko tämä elämä!
Nyt tämä on todellinen kirkas helmi.Koulupojan teksti ja lopun musiikki kertovat molemmat samasta toisesta todellisuudesta. Nyt myöskin kirjoittajan oma teksti ja kuva kertovat samaa tarinaa. - Oikeastaan nyt vasta tajusin, miten tärkeä kuva on kokonaisuuden kannalta.
Ei kait meille aikanaan turhaan teroitettu: Karsi, karsi ja vieläkin karsi.
Yhä enemmän hämmästyttää tuo koulupojan kypsyys. Miten se luova lahjakkuus lymysi ja kypsyi siellä skeittaavan pojan toisessa todellisuudessa.
elviira
(P.S.Huomaathan, mitä pieni päänsilitys saa aikaan ? )
Elviira, minä puolestani olen nyt suorastaan hämmästynyt ja kiitollinen sinulle tästä kommentistas! Olet sinä terävänäköinen!
Koen tämän viestisi nyt kirjalliseksi päänsilitykseksi.
Olet ihana ihminen! Elän vaihetta, jossa tarvittaisiin paljon silitystä. Elämä on muuttunut niin ryppyiseksi, että tunteet ottavat väkisin vallan, enkä pysty ajattelemaan asioita järkevästi, niin kuin pitäisi.
Turha edes kehua miten hieno oli tuo koulupojan aine, luulin sitä vähintäänkin nyt kiitettäväksi, sitähän en tiedä oliko arvostelussa mukana esimerkiksi oikeinkirjotus ja käsiala, koska numeroita oli vain yksi, eli keskiarvo, joka tuli sisällöstä, oikeinkirjoituksesta ja käsialasta. Aiheen käsittely näin nuorelle? oli kypsää ja jotenkin terävää, uusi mieli kirjoittaa niin aidosti, kauniisti ja ehyesti. Oma kirjoituksesi syvensi aihetta, mutta silti juutuin tuohon aineeseen..
Nykymusiikki ei tavoita minua välttämättä ollenkaan, yritin vähän kuunnella, mutta valehtelisin, jos sanoisin että se kolahti:)
Meri on elementtinä monesti niin kulunut ja paljon käytetty, mutta tässä se tuli tuon aineen myötä taas niin uutena ja raikkaana esille. Kuva oli myös kaunis. Olen itse meren kasvatti, kalastajan tyttö, joka lähti rysille menevän isän ja kalakaverin kanssa kämpälle kahvin keittoon, muhun minusta ei silloin ollut.. Kiitos Liisu tästä tarinasta, Sinä et petä odotuksiani koskaan:)
Mustis, virheitä kirjoituksessa ei ollut, mutta käsiala oli tekstauksen ja kaunokirjoituksen välimuoto. Vaikeasti luettava, uskon. Opetetaankohan kouluissa enää kaunokirjoitusta lainkaan. En tiedä. Ennen sitä pidettiin tärkeänä.
Jossain vaiheessa taisi tulla Topi Heiskasen suunnittelema uusi kirjaimisto, jossa kirjainmuodot olivat erilaisia, vähän tekstaukseen kallellaan. Topi Heiskanen on Outi Heiskasen, sen taiteilijan, puoliso.
Uusi musikki on varmaan monelle vielä yhtä vaikeaa kuin kirjallisuuden puolella ns. kokeileva runous. Sen kanssa minä jouduin temppuilemaan, kunnes luin yhden kokoelman (Kristian Blombergin Itsestään muuttuva. Se teos avasi minulle portit uuteen runouteen, jota voi käydä lukemassa POESIA-sivustolla.
Uudessa runoudessa on kuin sanat ja lauseet olisi vapautettu kahleista. Kokonaisuus on silti hallittavissa. Ja se vaikutelma, joka niistä jää mieleen on ratkaiseva. Minä näen siinä sanat väreinä ja ne saattavat lennellä ilmassa kuin pienet perhoset.
Uudessa musiikissa on myös tapahtunut eräänlainen vapautus säännöistä, joita piti noudattaa tarkasti. Musiikkioppia ja teoriaa opetettiin kouluissa, ja se sammutti jo sinänsä kuivuudellaan ja vaikeudellaan hehkun koko musiikista, vaikkakin välillisesti. Harva piti musiikin teoriasta, vaikka sille musiikki rakentui. Kolmisoinnut ja tonaalisuus ovat siinä tukipylväitä.
Uusi musiikki on atonaalista. Se kulkee omaa rataansa. Mutta ilmaisuvoimaltaan se on voimakasta ja sisältää uusia mahdollisuuksia.
Kysymys on vähän samasta ilmiöstä jota tapahtui kuvataiteissa vuosisatojen ja -kymmenten aikana. Jos katsot jotain 1400-luvun maalausta ja vertaat sitä nykymaalarin teokseen, joka saattaa olla täysin abstraktinen, huomaat eron ehkä parhaiten.
Kaikki taiteet kulkevat jokseenkin samaa rataa. Mikä siihen vaikuttaa on ajanhenki, joka niissä heijastuu. Eli mikään ei pysy samanlaisena vuositolkulla. Tapahtuu muutosta. Sanoilta, säveliltä ja väreiltä poistetaan esteitä. Sama kehitys näkyy myös esim. pukeutumisessa ja kankaissa, aina syntyy uutta. Taiteissa tämä muutos on vain syvällisempää, pyritään ilmaisurikkauteen.
Mikä on taiteen tehtävä? Joidenkin mielestä taiteen tehtävä on synnyttää uutta.
Saattaisi olla tylsää elää maailmassa, jossa kaikki sujuisi aina samalla tavalla. Mutta on hyvä muistaa, että kaikki uusi perustuu aina jo olemassa olevaan. Sitä voisi kutsua siis myös kehitykseksi.
Anteeksi tämä kömpelö selitysyritys. Joku toinen voisi esittää sen paremmin.
Mutta eikö ihmistäkin varoteta kaavoihin kangistumisesta? Sitä pidetään pahana. Ihmisenkin pitäisi uusiutua sisäisesti, mutta se vasta vaikeaa on.
Muuttuminen herättää usein vastustusta. Kaikki vanha ja totuttu tuntuu turvalliselta ja helpommalta kuin jokin uusi tapa tai käytäntö. Toisaalta kannatetaan perinteitä. Toisaalta vaaditaan uudistumista. Ristiriitaista. Ei ihme, ettei uuden hyväksyminen ole aina helppoa.
Peikosta on mukava lukea Liisun tarinoita. Sitäpaitsi ne herättävät ajatuksia. Tosin peikko on himpun umpiluinen.
Meressä vesi on suolaista.
isopeikko, no niin noh, hyvä jos sinusta on mukava lukea minun tarinoita. Ne ovat kyllä viime aikoina olleet totta ja totisista laatua. Ei naurata. Sellainen vaihe on parhaillaan menossa, kaikki hauskuus on kaukana.
Jos nokkelaa ja mukavaa haluaa lukea, on paras painaa tuota sinistä isopeikkoa kommenttisi alussa. Siellä ne hyvät tarinat ovat! Sellaiset, joita lukiessa tulee hyvä mieli. Mitä siellä tällä hetkellä on, en tiedä, joten käynpä minäkin siellä virkistävällä iltalukulenkillä ennen nukkumaan menoa.
Mitä se tuo umpiluinen tarkoittaa? Vahvaa ihmistä?
Umpiluinen > avosuinen
Keksin sanalle itse vastakohdan, kun isopeikko ei huomannut kysymystäni.
Peikko sanoo olevansa hiukan "umpiluinen". Ja minä sopisin hyvin vastakohdaksi, sillä kieltämättä olen avosuinen. Ei ihme, etten osaa puhua.
Kompastun aina omiin puheisiini ja sitten harmittelen niitä ja kiroan taitamattomuuttani. Tänään viimeksi puhelimessa. Nolottaa ja kärsin nyt Tantaloksen tuskia. Se ei ole hauskaa.
Olisi varmaan parempi olla umpiluinen.
Voi kun osaisin! Moni asia olisi toisin.
Olen masentunut. Voi itku, miten maailmani on pyörähtänyt ympäri! Mihinkään ei voi enää uskoa! Nyt olisi hyvä hetki kuolla.
(tämä on ns. purkaus)
Voi Liisu,
älä koe kaikkea Musta/Valkoisena.
Olet älykäs ihminen, osaat käsitellä sanoja, musiikista tiedät häkellyttävän paljon. (Etenkin tästä uudemmasta.)
Sitä paitsi ihmisenä olet 'sutjakka'.
Oon kokeillut tähän montaa lausetta, mikis, mutta en keksi mitä sanoisin. Ymmärrän kuitenkin kiittää neuvostasi "älä ole Musta / Valkoinen".
Mun täytyy miettiä. Olet oikeassa. Ei saisi hyppelehtiä olemassaolon laidasta toiseen. Toinen puoli on valoisaa, toinen mustaa. Poukkoilen niiden välissä syöksyvauhdilla.
Hävettää. Nolottaa. Jos keksin jotain järkevää, koetan muuttua. Ihan oikeasti.
Oikeasti tarkoitin sitä että Liisu olet itseäsi kohtaan turhan ankara, so. väheksyt itseäsi.
Et olisi, et väheksyisi. (Koska semmoiseen ei ole syytä!)
Mitä sinä tekisit, mikis, jos sinulla olisi huono itsetunto?
Eräs kirjastoihminen, joka on kirjoittanut opaskirjoja neuvoi että sinun pitää joka ilta kun menet nukkumaan taputtaa itseäsi ja toistaa viisi kertaa ääneen itsellesi; kyllä sinä olet hyvä, kyllä sinä olet sitten hyvä. kyllä sinä olet sitten hirmuisen hyvä jne.
Noudatin neuvoa jonkun kerran, mutta kun alkoi aina naurattaa ja tajusin, että valehtelen itselleni, lopetin. Pidin sitä ihan hulluna. Enkä viisastunut yhtään.
Ajattelin, että yritän ainakin olla rehellinen itselleni, ja joka kerran kun huomaan itsessäni vikoja (ja niitä riittää) tunnustan sen. Ehkä kurkottelen kuuseen ja kapsahtelen katajaan.
Minulla on siinä mielessä huono itsetunto että inhoan, jos minua kehutaan.(Epäilen.)
Sinua enempää kehumatta sinä olet kiva, Liisa.
Hyvä, ettet kehunut enempää. mikis.
Minäkään en kehu sinua enää vaikka oletkin hauska ja rentouttava kommenteissasi. Moni ei tykkää
kehumisesta.
Muistan kun Iines ikkunassaan sanoi kerran: Töitäni (tarkoitti varmaan tapaa, millä pitää blogiaan, yhteishyödyllisesti ja laittaa aina sen yhteyteen aiheeseen sopivia kuvia) siis hän sanoi: töitäni saa kehua, muttei minua itseä.
Minä kyllä luon mielessäni kuvan ihmisestä sen perusteella, miten hän ilmaisee itseään kirjoitustensa perusteella. On vaikea ajatella ketään pelkkänä ihmisenä täällä blogimaailmassa, jos ei ole nähnyt häntä livenä.
Yleensä pidän ihmisistä, mutta en kaikista. Jotkut ovat minusta pelottavia. Jotkut taas miellyttäviä ja ystävällisiä. Kohteliaita. Jotkut esiintyvät niin viisaina ja mahtavina, ettei heitä uskalla lähestyä. Tämä blogimaailma on kuin pienoiskuva yhteiskunnasta, jossa elämme.
On se kumma, kun ihmisestä saattaa huokua hyväntahtoisuutta pelkästään tekstin välityksellä. Ne ihmiset ovat varmaan hyväntahtoisia bloginsa ulkopuolellakin.
Olen törttöillyt ainakin yhdessä blogissa niin, että ihminen, jota ihailen, ei ota vastaan enää kommenttejani. Se tuntuu yhtä pahalta kuin varmaan jostain lahkolaisesta, joka eroaa uskontokunnastaan. Hän muuttuu ilmaksi. Häntä ei ole enää olemassa.
Olenkohan minä olemassa, en aina ole ihan varma. Jospa tämä on vain unta, koko elämä!
Hauska tuo M. A. Numminen! Taitaa olla yhtä hullu kuin me olemme! Hän on kivasti syrjällään.
Yhteisiä kokemuksiakin on.
Sama henkilö, jota edelleen pidän hyvänä ja mielenkiintoisena kirjoittajana on lopullisesti lämäyttänyt portit kiinni nenäni edestä. Ei avaa vaikka olen epätoivoisena koputellut ja pyrkinyt sisään monen oven kautta. Ennen sisäänmeno oli ihan helppoa.
Hänellä on siihen oikeus.
Ihan samoin kuin portsarilla, joka ei päästänyt kerran - siitä on jo aikaa - minua sisään, kun minulla oli uudet muodikkaat muovisaappaat jalassa (ai, että ne oli hienot!) ja miehen piti lainata solmio portsarilta (jolla oli niitä varasto eri värisiä) ja kolmas mukana ollut henkilö, Mauno Hartman, kuvanveistäjä, hoki: "Ettekö tiedä kuka minä olen! Olen Mauno Hartman!"
Muut olisi päästetty sisään, mutta minua ei, kun portsarilla ei ollut naisten kenkiä varastossa.
Poistuimme joukkona, tietenkin. Mies kiroili ja minä melkein itkin, kun hävetti. Mutta Hartman tuhahti (sivistyneesti): Tuo portsari katuu vielä. En anna enää yhtään ropoja hänen pulleaan kouraansa!"
Nyt minä kyllä en ymmärrä sinua?
Jos joku ei halua leikkiä Sinun kanssasi, miksi Sinä sitten?
Asiat, joihin voi vaikuttaa, eivät ole monimutkaisia, miten voisivat olla? On asioita joihin ei voi vaikuttaa, ne ovat muuta. Kuten esim. tämän laulun sanoissa jossa "kaikki" on surua.
http://www.youtube.com/watch?v=_u9T2-uk0tc
Liisu!
kopioin tämän laulun myös Iinekselään.
Koska rakastan tätä laulua, sen tekstiä.
Mikis, miksi tein sen, koputtelin useampaan oveen hänen blogiinsa päästäkseni, sitäkö tarkoitat?
Tunsin olevani kiitollisuudenvelassa häntä kohtaan, olisin halunnut kiittää häntä yhdestä kirjailijasta, josta en olisi ikinä päässyt tietämään että sellainenkin on olemassa, joka kirjoittaa auki naisen sisintä, hänen ajatuksiaan ja tunnelmiaan.(Clarice Lispector, brasialainen kirjailija)
Tuo sävellys on tosiaan kaunis ja kauniisti esitetty!
Avosuinen :) Liisu on hassu. :D
Peikko luulee, että umpiluisen vastakohta on reikäpäinen. Toisaalta jos pää on umpiluuta tai täynä reikiä, ei ajatus kulje edes eikä takas.
Peikolla ei ole mitään viisaita ajatuksia. Jos olisi, se kertoisi ne ja heti kaikki muuttuisi hyväksi peikon miälestä, muiden miälestä ei tiedä :)
Peikko on huomannyt yhden hassun jutun: kun se itse tykkää jostain tarinastaan kovasti, kukaan muu ei oikein tykkää, kun sen miälestä tarinasta on ihan mahdoton tykätä, aika moni tykkääkin siitä. Siksi peikko luuleekin että asiat näyttävät erilaisilta eri suunnista ja että ne eivät olekaan sellaisia miltä ne ensin näyttävät.
Pöö sille :)
Peikko, minä ole kyllä sitä mieltä, että peikolla on kokonainen fanijoukko. Ja fanit on niitä jotka tykkäävät peikon jutuista vaikka hän kirjoittaisi neekeriorjista.
Fanit tykkäävät kaikesta, mitä peikko kirjoittaa. Miksi? Tietysti siksi. että he tietävät että jokaisen jutun kotimaa sijaitsee peikon pään sisässä ja sieltä tulevat ajatuksen ovat "peikkolaisia". Nimenomaan peikon itsensä ajatuksia!
Toinen todellisuus tahi sitten ensimmäinen todellisuus ja skeitti-kouluarki on se toinen, mistäpä noita tietää. Ehkä me geenistössämme kannetaan esi-isiämme ja äitejämme ihan muistoja ja fiiliksiä myöten. Sitä kautta synnymme uudelleen. Se olisi helpoin selittää paljon asioita siten.
Mielenkiintoinen yhdistelmä, kuva, aine, tekstisi...miten aika muokkaa asioita ja dokumentit saattavat muuttaa käsitystämme menneisyydestä tai tarjota uuden näkökulman. Kiehtovaa.
Joona,
Geeneillä on todellakin suuri vaikutus ihmisen olemukseen ja elämään. Mutta ei ihminen ihan niiden armoilla ole. Kyllä (kai) omaan elämäänsä voi itsekin vaikuttaa varsinkin jos on voimakastahtoinen ja tietää mitä haluaa. Usein geenit jäävät toiseksi ja ne tyytyvät vain altistamaan määrätyille asioille esim. sairauksille. Joittenkin asioiden ja sairauksien kohdalla se on ehdoton. Ihminen voi kurkistaa tulevaisuuteensa esim. teettämällä oman geenikarttansa. Miten siitä selviäviin asioihin suhtautuu on oma valintansa.
Tuolla "toisella maailmalla" tarkoitin sitä näkymätöntä maailmaa, joka on koko ajan olemassa, esim musiikkikappaleet, joilla voi itse tuoda siitä kappaleita näkyviin ja kuuluviin.
Huomasin tuolla blogissasi käydessäni, että siellä on aitoja, yksityisiä musiikkikappaleita tarjolla kuunneltaviksi. Ne on luotu ja tuotu näkyviksi! Kaikki uudet kirjoitukset, runot tai proosa, ovat viestejä tuosta näkymättömästä maailmasta toisesta maailmasta. Taiteen tehtävä on valaista sitä.
Kirjailijatar,
minustakin on jännä miten esim. kuvataiteella (valokuvat kuuluvat siihen), kirjallisuudella ja musiikilla on omat keinonsa tuoda jotain asiaa esille. Usein niissä on konkreettinen pohja taustalla, joskus ne ylittävät todellisuuden rajan, jopa ihmisen itsensä rajat, silloin kun hän luo jotain uutta.
Sekin on jännä miten ne kulkevat melkein yhtä jalkaa vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Siihen vaikuttaa taas vuorostaan myös ajanhenki, tuo kumma otus, joka on näkymätön, mutta joka vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen, puheisiin ja elintapoihin. Muoti-ilmiötkin kuuluvat siihen.
Monet pitäytyvät lujasti vanhasssa, ja heidän on vaikea suostua muutoksiin. Mutta nuo muutoksetkin muuttuvat pian vanhoiksi, ja silloin ne yleensä jo hyväksytään. Niihin pitää voida tottua.
Olet sanoin kuvaamattoman mukava ihminen, Liisa. (Äläkä pölise vastaan, en kuuntele). "Hei Houston, kuuluuko?" (rätinää) "No ei paljon paskaakaan." (edelleen rätinää) "Halou Houston, eikö vieläkään kuulu..." (kamalaa rätinää) "No ei vittu kuulu mitään. Äsken vähän kuulu. Nyt taas ei yhtään." "Haloo Houston, haloo..."
Ihmiset ovat kuin taivaankappaleita, välillä kauempana (välillä lähempänä) kuin mitä pitäisi.
Voi Ihmis Parkoja!
Lähetä kommentti