NÄINKIN VOI OLLA (elämää, osa 1/3 )

Bruno halusi eroon vaimostaan. Syy: vaimo liian täydellinen. Vakka kantensa valitsee, sanovat vanhat. Vaimo oli vakka ja Bruno tiesi olevansa kansi. Tähän seikkaan koko hänen ihastuksensa oli aikoinaan perustunut. Kantena oli mukava olla. Ainakin ensimmäiset vuodet. Mutta kun vaimo alkoi osoittaa rapistumisen merkkejä - hän oli Brunoa hiukan vanhempi - Bruno alkoi pelätä: entäpä jos vaimo kokonaan romahtaa, ja hän itse jää killumaan tyhjän päälle. Tämä ajatus huoletti Brunoa kovin. Varsinkin kun vaimo sanoi: ”Kuule, Bruno, sitten kun aika minusta jättää, niin otathan itsellesi uuden Akan!” Akka oli Brunon antama lempinimi vaimolle. He käyttivät sitä vain kun olivat kahden kesken.

Vaimo rakasti Brunoa. Pyyteettömästi. Hän rakasti mielellään. Juuri niin kuin hänen mielestään pitikin rakastaa. Joka paikassa hän ajatteli aina Brunoa enemmän kuin itseään. Hän halusi, että Bruno voisi hyvin, olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Bruno oli kaunis mies. Keskivertoa lyhyempi, pulleahko,  mutta harvinaisen siroluinen. Hänellä oli tuuhea, hieman karhea taaksepäin kaartuva musta  tukka, hyvin hoidettu. Hän oli tukastaan ylpeä. Mutta vielä ylpeämpi hän oli hampaistaan. Ne olivat vahvat ja tasaiset, hiukan kellertävät, mutta hyvä hammasluu on aina hiukan kellertävää. Brunosta ei ollut yhtään vastenmielistä aukaista suutaan ja näytellä  hampaitaan, kuka tahansa sai niitä ihailla.

Brunon vaimo oli lämminsydäminen ihminen. Pitkä ja suoraryhtinen. Kolea, kalsea nainen, sanoivat ne, jotka tunsivat hänet vain ulkonäöltä. Ne, jotka tunsivat vaimon  paremmin, olivat otettuja siitä ystävällisyydestä ja lämmöstä, joka alkoi huokua kuin föntuuli aina kun hän kohtasi ihmisen, joka ei tärkeillyt vaan katsoi häneen hyväksyen. Suurimmalta osalta ja useimmiten tämä  sisäinen lämpö ohjautui tietenkin Brunoon, olihan Bruno lähin ja hän rakasti Brunoa. Rakkaus on käsittämätön asia. Se on ihme. Mysteeri. Brunon vaimon rakkaus oli vielä siitä merkillistä, että se edusti kaikkein jumalaisinta lajia. Agape rakkautta. Agape rakkaus on epäitsekästä ja siitä kummallista, ettei se kaipaa edes vastarakkautta. Sitä Bruno ei tiennyt. Brunolle se tiesi vain tuskaista oloa. Huolimatta huolestaan, joka koski vaimon mahdollista kuolemaa,  Bruno oli enimmäkseen kuitenkin kyllästynyt. Ei niinkään ystävällisyyteen kuin vaimoonsa. Mutta siinä se ristiriita olikin, se, joka vaikeutti Brunon elämää! Kuinka osoittaa kyllästymistä ihmiselle, joka aina ja joka paikassa pani oman mukavuutensa sivuun, huolsi ja hoiti rakkautensa kohdetta, ei pelkillä sanoilla vaan myös teoilla.   

Vaimo teki kaikkensa Brunon hyväksi. Voi sanoa, että hän melkein muutti asumaan Brunoon, niin täysin hän unohti itsensä ja omat tarpeensa. "Bruno kulta, olisiko sinun aika jo levähtää, tulepa syliin istumaan!" Tai: "Arvaas Bruno, mitä me tänään syödään? Minäpä tein lempiruokaasi, sitä jota söit aina lapsena. Siankylkipaistia, hedelmäisen kastikkeen kera! Tein sitä varmuudeksi niin paljon, että sitä riittää lautasellesi ainakin viikoksi!"

Brunoa puistatti. Hän oli kyllästynyt syömään sikaa. Hän ei halunnut sitä missään muodossa. Se toi mieleen röhkivän emakon eturaajat kaukalossa, häntä velttona roikkumassa. Eikä hän mielellään istunut vaimonsa sylissä. Se oli hänestä epämiehekästä. Mutta niin asia vain oli. Jossain vaiheessa, taisi olla jo alkuaikoina, syli oli vaihtunut. Ensin Brunon syli. Sitten vaimon syli. Mutta kun ottaa huomioon vaimon ja Brunon paino- ja pituussuhteen, se oli siinä määrin vaimon hyväksi, että tuntui luonnolliselta, että vaimo vetäisi Brunon  silloin tällöin herkkänä hetkenä syliinsä eikä päinvastoin.

Se, mikä Brunoa oli alkanut vaimossa tympiä ensimmäisten huumavuosien jälkeen oli vaimon epäinhimillisen pitkä pinna. Vaimoa ei saanut suuttumaan. Brunon tulevaisuus oli uhattuna. Jo jonkin aikaa oli sisäinen ääni kuiskutellut: mikä mies sinä olet, yhden kanssa koko ajan, maailma on täynnä naisia. Repäise itsesi irti ja ala ELÄÄ! Näin tapahtui varsinkin kun Bruno loikoili sohvalla ja katseli tv:tä. Hän piti viihdeohjelmista. Sen ymmärtää. Todellisuus on koko ajan läsnä. Onhan ihan eri tunnelma katsella uhkeita tanssijoita telkasta kuin tuijottaa vieressä tuolilla isuvan vaimon tylsän kalseaa olemusta.

(tämä saattaa jatkua...)



                             

..

                                  

                                           Luigi NONO

                                           (1924- 1990)

                                           LIEBESLIED
                                                        (Rakkauslaulu)


Videon kansikuvana sen tekijä, Fonergia Nuova on 
käyttänyt meksikolaisen taidemaalarin Frida Kahlon
maalausta. Frida Kahlo oli naimisissa taidemaalari 
Diego Riveran kanssa. Kahlo sairasteli paljon, mutta
oli hengeltään hyvin vahva ja energinen.