JOULU LENTÄÄ LUO...

Joulu tulee kaikille, se tulee lentäen. Se on henki, joka ei karta ketään, ei jätä  ketään pimentoon, ellei joku sitä kiellä. Se on tasapuolinen, kaikille sama. Se ei pyydä mitään, ei aseta rajoja, sillä ei ole mitään vaatimuksia.  

Jokaisella on  perheen tai oman itsensä luoma käsitys oikeasta joulusta. Se voi perustua uskontoon tai perinteisiin, mutta kaikkialla maailmassa joulua ei edes tunneta. Ja jos tunnetaan ja sitä juhlitaan, se voi olla hyvin erilainen. Kaikki kokevat sen omalla tavallaan. Minulle joulu edustaa hyvän tahdon  henkeä, valoa, joka yrittää valaista synkkää maailmaa. Valoa, joka tuo mukanaan parhaimmillaan rauhaa, toivoa ja rakkautta.  

Monet ajattelevat että joulua pitää valmistaa, muuten se ei suostu tulemaan. Pitää hankkia kuusi, joka koristellaan, pitää olla kynttilöitä, pitää siivota, pitää laittaa hyvää ruokaa, pitää ostaa lahjoja… tekemistä riittää loputtomiin, ja jo sen ajatteleminen voi aiheuttaa ahdistusta.  

Lapsena joulun odotus oli suurimmillaan. Miten piinalliselta tuntui kun aika mateli ja oli laskettava kuinka monta yötä piti vielä nukkua ennen jouluaattoa, ja kun aatto tuli, odotus oli lähes sietämätöntä, sillä joulu tuli vasta illalla. Käytiin joulusaunassa. Sisällä huoneissa oli putipuhdasta. Joulukuusi levitteli oksiaan joihin oli ripustetta kynttilöitä, tonttuja ja hopealankoja, latvassa himmeästi kuultava tähti. Pöytä oli katettu valmiiksi. Valkoisella liinalla lautaset, juomalasit, hopealusikat, veitset ja haarukat ja kolmihaarainen punainen kynttelikkö. Kuusen tuoksun ja keittiöstä tulvivan jouluruokien tuoksun, niiden herkullisten hajujen yhdistelmä, sai joulun tuntumaan joululta. Kaikki oli valmista. Mutta jotain oli vialla.  

Äiti. Äiti itki keittiössä. Lapsilla hätä. "Äiti, mikä sinulla on? Äiti, älä itke!" Äiti ei jaksanut edes puhua. Jotain hän sopersi voipuneella äänellä ja pyyhki silmiään esiliinan kulmaan. Kyllä me lapset ymmärsimme. Joulu oli hänet väsyttänyt. lkeä joulu. Ei edes joulupukki käynyt. Mutta lahjat jaettiin myöhemmin illalla. Ja isä oli sohvalla pitkällään ja luki Yhteishyvästä sarjakuvia meille lapsille jotka oltiin lattialla polvillaan sohvan vieressä isää lähellä. Äiti oli mennyt yläkertaan nukkumaan pois pahaa oloaan. Isä luki totisella äänellä, eikä näyttänyt ollenkaan iloiselta. Sitten hän sanoi: Nyt moskulat nukkumaan.

Tarvitseeko joulua valmistaa? Jotkut matkustavat joulua pakoon. Kerran mekin tehtiin niin. Oltiin nykyisessä Pietarissa, mentiin turistibussilla. Emme tunteneet muita matkustajia. Mutta siellä sitä vaan yhtenä joukkona istuttiin aattoiltana hotellin ruokasalissa. Nurkkaan oli pystytetty turisteja varten joulukuusi, siinä oli punaisia palloja. Kirkkaat kattokruunut valaisivat huoneen, niin että  silmiä häikäisi. Tunnelma pöydän ympärillä oli jäykkä ja juhlallinen. Kaikki istuivat juhlavaatteissa, äänettöminä, selkä suorana ja vain varovasti toisiaan kurkistellen. Seinällä oli rivi kookkaita muotokuvia kullatuissa kehyksissä. Niissä olevat henkilöt elivät omaa elämäänsä. Kukaan niistä ei luonut katsettakaan seurueeseemme. Tarjoilijoilla mustat puvut, valkoiset liinat käsivarsilla. Ne seisoivat ja odottivat että kaikki olivat asettuneet paikoilleen, ja alkoivat sitten tarjoilla. Näin oli aluksi.

Mutta sitten. Kun alettiin syödä, ja lasit lautasten vieressä alkoivat tyhjentyä - ei hätää, nopeajalkaiset tarjoilijat koko ajan valmiina täyttämään niitä - tunnelma alkoi nousta. Se nousi ja nousi. Ja kun ilta oli jo pitkällä, puoliyö ylitetty, olivat kaikki pöydässä istujat jo tuttuja, melkein ystäviä. Äänet kohosivat, joku ehdotti yhteislaulua, Jouluyö, juhlayö, jonkinlaista örinää, joka pian hävisi melun alle. Ilmassa lenteli jo perkeleitä ja vittuja ja muita lystikkäitä suomalaisia sanoja. Jotkut toikkaroivat ympäri huonetta. Joku tönäisi kuusen nurin, perkele, me ei sinua tarvita. Jotkut alkoivat jo nuokkua. Aamuyöstä monet päät jo nuukahtelivat pöydälle tai lautaselle, jotkut tippuivat tuolilta. Siinä vaiheessa tarjoilijat olivat jo poistuneet, mutta jättäneet rivin pitkäkaulaisia pulloja janoisia varten. Jotkut urhoolliset yrittivät vielä harhainen katse silmissä pitää seuraa toisilleen. Kukaan ei varmaan huomannut, että muotokuvat seinillä alkoivat elää. Ne iskivät toisilleen silmää ja tuijottivat pöydälle ja lattialle tuupertuneita. Toisilla niistä oli halveksiva ilme, toiset vain hymyilivät pahanilkisesti. Jossain vaiheessa näytti siltä että ne alkoivat kaikki  nauraa hohottaa suu auki. Sinne ne jäivät nauramaan kun aamuyöstä yksi ja toinenkin alkoi poistua. Ihmettelen vieläkin, miten itse kukin seurueesta löysi omaan huoneeseensa. Osa varmaan jäi kaatuneen kuusen viereen makaamaan. Eikä aamulla aamiaisella toisessa huoneessa ollut montakaan seurueen jäsentä paikalla. 

Kaikesta oppii. Nyt tulossa olevan joulun vietämme kotona. Kannatamme yksinkertaista, riisuttua joulua. Se on kokemustemme mukaan ehdottomasti paras. Kuuntelemme joulumusiikkia. Takassa saattaa olla tuli. Joitakin kynttilöitä ikkunalaudalla. Ulkona pihassa led-valoihin puettu pensas toimii joulukuusena. Se riittää meille. Ehkä vielä vähän riisipuuroa, jos tuntuu siltä että on nälkä. Ja ehkä omena maistuisi. Ja kun iltateen kanssa puraisee piparkakkua, se maistuu joululta. Meillä on uudestisyntynyt joulu. Näin me olemme suunnitelleet. 

Kun nyt katson ikkunasta, on aattoon noin viikko. Maa on valkoisena , puitten ja pensaiden oksilla lunta. Sisällä ja ulkona on rauhallista. Saa nähdä millaista on aattona. Oli lunta tai ei, meillä on lämmin, riisuttu joulu. Uudesti syntynyt. 

Ehkä jo nyt kuuntelemme musiikkia, jota on tarjolla tuossa alapuolella. Se on Mozartia, sopii näin joulua odotellessa. Mutta ehkä Jussi Björling, joka on meille paras joulun tuoja, laulaa vasta jouluaattona.