16.12.2014

JOULU LENTÄÄ LUO...







Joulu tulee kaikille, se tulee lentäen. Se on henki, joka ei karta ketään, ei jätä  ketään pimentoon, ellei joku sitä kiellä. Se on tasapuolinen, kaikille sama. Se ei pyydä mitään, ei aseta rajoja, sillä ei ole mitään vaatimuksia.  

Jokaisella on  perheen tai oman itsensä luoma käsitys oikeasta joulusta. Se voi perustua uskontoon tai perinteisiin, mutta kaikkialla maailmassa joulua ei edes tunneta. Ja jos tunnetaan ja sitä juhlitaan, se voi olla hyvin erilainen. Kaikki kokevat sen omalla tavallaan. Minulle joulu edustaa hyvän tahdon  henkeä, valoa, joka yrittää valaista synkkää maailmaa. Valoa, joka tuo mukanaan parhaimmillaan rauhaa, toivoa ja rakkautta.  

Monet ajattelevat että joulua pitää valmistaa, muuten se ei suostu tulemaan. Pitää hankkia kuusi, joka koristellaan, pitää olla kynttilöitä, pitää siivota, pitää laittaa hyvää ruokaa, pitää ostaa lahjoja… tekemistä riittää loputtomiin, ja jo sen ajatteleminen voi aiheuttaa ahdistusta.  

Lapsena joulun odotus oli suurimmillaan. Miten piinalliselta tuntui kun aika mateli ja oli laskettava kuinka monta yötä piti vielä nukkua ennen jouluaattoa, ja kun aatto tuli, odotus oli lähes sietämätöntä, sillä joulu tuli vasta illalla. Käytiin joulusaunassa. Sisällä huoneissa oli putipuhdasta. Joulukuusi levitteli oksiaan joihin oli ripustetta kynttilöitä, tonttuja ja hopealankoja, latvassa himmeästi kuultava tähti. Pöytä oli katettu valmiiksi. Valkoisella liinalla lautaset, juomalasit, hopealusikat, veitset ja haarukat ja kolmihaarainen punainen kynttelikkö. Kuusen tuoksun ja keittiöstä tulvivan jouluruokien tuoksun, niiden herkullisten hajujen yhdistelmä, sai joulun tuntumaan joululta. Kaikki oli valmista. Mutta jotain oli vialla.  

Äiti. Äiti itki keittiössä. Lapsilla hätä. "Äiti, mikä sinulla on? Äiti, älä itke!" Äiti ei jaksanut edes puhua. Jotain hän sopersi voipuneella äänellä ja pyyhki silmiään esiliinan kulmaan. Kyllä me lapset ymmärsimme. Joulu oli hänet väsyttänyt. lkeä joulu. Ei edes joulupukki käynyt. Mutta lahjat jaettiin myöhemmin illalla. Ja isä oli sohvalla pitkällään ja luki Yhteishyvästä sarjakuvia meille lapsille jotka oltiin lattialla polvillaan sohvan vieressä isää lähellä. Äiti oli mennyt yläkertaan nukkumaan pois pahaa oloaan. Isä luki totisella äänellä, eikä näyttänyt ollenkaan iloiselta. Sitten hän sanoi: Nyt moskulat nukkumaan.

Tarvitseeko joulua valmistaa? Jotkut matkustavat joulua pakoon. Kerran mekin tehtiin niin. Oltiin nykyisessä Pietarissa, mentiin turistibussilla. Emme tunteneet muita matkustajia. Mutta siellä sitä vaan yhtenä joukkona istuttiin aattoiltana hotellin ruokasalissa. Nurkkaan oli pystytetty turisteja varten joulukuusi, siinä oli punaisia palloja. Kirkkaat kattokruunut valaisivat huoneen, niin että  silmiä häikäisi. Tunnelma pöydän ympärillä oli jäykkä ja juhlallinen. Kaikki istuivat juhlavaatteissa, äänettöminä, selkä suorana ja vain varovasti toisiaan kurkistellen. Seinällä oli rivi kookkaita muotokuvia kullatuissa kehyksissä. Niissä olevat henkilöt elivät omaa elämäänsä. Kukaan niistä ei luonut katsettakaan seurueeseemme. Tarjoilijoilla mustat puvut, valkoiset liinat käsivarsilla. Ne seisoivat ja odottivat että kaikki olivat asettuneet paikoilleen, ja alkoivat sitten tarjoilla. Näin oli aluksi.

Mutta sitten. Kun alettiin syödä, ja lasit lautasten vieressä alkoivat tyhjentyä - ei hätää, nopeajalkaiset tarjoilijat koko ajan valmiina täyttämään niitä - tunnelma alkoi nousta. Se nousi ja nousi. Ja kun ilta oli jo pitkällä, puoliyö ylitetty, olivat kaikki pöydässä istujat jo tuttuja, melkein ystäviä. Äänet kohosivat, joku ehdotti yhteislaulua, Jouluyö, juhlayö, jonkinlaista örinää, joka pian hävisi melun alle. Ilmassa lenteli jo perkeleitä ja vittuja ja muita lystikkäitä suomalaisia sanoja. Jotkut toikkaroivat ympäri huonetta. Joku tönäisi kuusen nurin, perkele, me ei sinua tarvita. Jotkut alkoivat jo nuokkua. Aamuyöstä monet päät jo nuukahtelivat pöydälle tai lautaselle, jotkut tippuivat tuolilta. Siinä vaiheessa tarjoilijat olivat jo poistuneet, mutta jättäneet rivin pitkäkaulaisia pulloja janoisia varten. Jotkut urhoolliset yrittivät vielä harhainen katse silmissä pitää seuraa toisilleen. Kukaan ei varmaan huomannut, että muotokuvat seinillä alkoivat elää. Ne iskivät toisilleen silmää ja tuijottivat pöydälle ja lattialle tuupertuneita. Toisilla niistä oli halveksiva ilme, toiset vain hymyilivät pahanilkisesti. Jossain vaiheessa näytti siltä että ne alkoivat kaikki  nauraa hohottaa suu auki. Sinne ne jäivät nauramaan kun aamuyöstä yksi ja toinenkin alkoi poistua. Ihmettelen vieläkin, miten itse kukin seurueesta löysi omaan huoneeseensa. Osa varmaan jäi kaatuneen kuusen viereen makaamaan. Eikä aamulla aamiaisella toisessa huoneessa ollut montakaan seurueen jäsentä paikalla. 

Kaikesta oppii. Nyt tulossa olevan joulun vietämme kotona. Kannatamme yksinkertaista, riisuttua joulua. Se on kokemustemme mukaan ehdottomasti paras. Kuuntelemme joulumusiikkia. Takassa saattaa olla tuli. Joitakin kynttilöitä ikkunalaudalla. Ulkona pihassa led-valoihin puettu pensas toimii joulukuusena. Se riittää meille. Ehkä vielä vähän riisipuuroa, jos tuntuu siltä että on nälkä. Ja ehkä omena maistuisi. Ja kun iltateen kanssa puraisee piparkakkua, se maistuu joululta. Meillä on uudestisyntynyt joulu. Näin me olemme suunnitelleet. 

Kun nyt katson ikkunasta, on aattoon noin viikko. Maa on valkoisena , puitten ja pensaiden oksilla lunta. Sisällä ja ulkona on rauhallista. Saa nähdä millaista on aattona. Oli lunta tai ei, meillä on lämmin, riisuttu joulu. Uudesti syntynyt. 

Ehkä jo nyt kuuntelemme musiikkia, jota on tarjolla tuossa alapuolella. Se on Mozartia, sopii näin joulua odotellessa. Mutta ehkä Jussi Björling, joka on meille paras joulun tuoja, laulaa vasta jouluaattona. 




                   

                                                                   

54 kommenttia:

34 kirjoitti...

hyvveejjoulluu

Liisu kirjoitti...

Kiitos! Samoin sinne. Viikko enää jouluaattoon. Aurinko paistaa.

isopeikko kirjoitti...

Kaikki päivät ovat erilaisia, niin joulutkin. On mukava, että joulua ei tarvitse suorittaa. Ennen, kun peikko oli vielä vähän ihminen, joulu lässähti aina jossain vaiheessa. Kukaan ei halunnut jouluruokaa, lahjat oli unohdettu, ja joka nurkasta alkoi suoltua alennusmyynti-informaatiota. Se on viäläkin surullista. Yhä enemmällä saa yhä vähemmän.

Liisu kirjoitti...

Sama täällä ihmispeikko. Kerran yritin tehdä kunnon joulun. Tein piparkakkuja, ne syötiin jo taikinana. Kaikki, mitä yritin itse valmistaa jouluruuaksi, syötiin jo ennen joulua. Jouluna oli sitten vain riisipuuroa ja ne laatikot, jotka kävin aattona ostamassa kaupasta. Nyt en aio tehdä mitään. Kaikki sujuu silloin hyvin, eikä harmita. :D Riisuttu joulu! Suosittelen.

Liisu kirjoitti...

Jos joku satuolento pitäisi olla, olisin ehkä Peukaloliisa, saisi loikoilla lumpeenlehdellä.

Liisa Ihmemaassa olen ollut jo lapsesta asti. Elän ihmeitten keskellä. Ihmettelen kaikkea mahdollista, enkä lakkaa ihmettelemästä etenkään itseäni. Että osaankin tehdä paljon möhläyksiä ja muita sen kaltaisia jänniä ja mielenkiintoisia juttuja! Elämä on kiva asia.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minulle ennen aikaan kuusi ja elävät kynttilät kuuluivat jouluun. Nykyolosuhteissa kynttilät ja joulumusiikki tekevät siitä omani.- Mutta hyvää lukemista tarvitsen.

Tuo joulutaivaansininen ylin maalaus- VAU.

maalaismumma

Liisu kirjoitti...

Tuntuu, että nuo mainitsemasi asiat saavat joulun tuntumaan joululta minullakin. Muuta ei tarvita.

Luin jostakin, että joku on sanonut: "Kun ottaa kirjan käteensä ja alkaa lukea, on kuin astuisi valaistuun huoneeseen".

Kyösti Salovaara kirjoitti...

Joulu on mielentila. Koska jokaisella ihmisellä on omansa (siis mielentila) niin sitä ei tarvitse selittää eikä perustella. Toisaalta yhteinen mielentila, se mikä joka puolella näkyy ja kuuluu, tuntuu edellyttävän kaikenlaista. Ja sitähän yhteisöön kuuluminen tietysti onkin.

Silloin kun joulun viettämisestä voi puhua me-muodossa, yhteisenkin ymmärtää paremmin.

Pelkästään minä-joulua viettävillä on usein vaikeampaa.

Jouluna ja juhannuksena suomalaiset tuntuvat käpertyvän me eikä muut asentoon. Moni minä-jouluinen on onnellinen nykyään edes siitä että monet kapakat ovat auki joulunakin.

Mutta eihän kukaan pääse "minääkään" pakoon. Ei kai tarvitsekaan.

Se tietysti tuntuu rauhoittavalta että kerrankin kaikki tai melkein kaikki tuntuvat viettävän "jotakin samaa" yhtä aikaa, kukin tavallaan.

Siksi kuunnellaan esimerkiksi joululauluja olivatpa ne kuinka kitsiä tahansa. Sekin rauhoittaa kun antaa kitsin vallata mielensä.

Joulun aikaan kaikki pienesti mukava on isoa!

Liisu kirjoitti...

Kyösti Salovaara,

puhut oikeaa asiaa oikella tavalla.
Mutta luulen, että jos yksilötasolta joulua ajattelee, on enemmän pettymyksen jouluja, odotukset on saatu usein viritetyksi liian korkealle.

Minusta joulut ovat muuttuneet materialistiseen suuntaan. Niistä on tullut tavarakeskeisiä ja syönti-, juontijuhlia. Valtava se kasa mainoksia joita kertyy eteisen matolle, se saa aikaan jouluhysteriaa.

Jouluhengen luominenkin tuntuu jo keinotekoiselta. En pidä joulusta. Henkilökohtaisesti sivuutan sen mahdollisimman huomaamattomasti. Ja kun se on ohi, tuntuu helpotukselta.

Hjalmar kirjoitti...

Minä olen enemmänkin joulun vihaaja. Minusta se on aivan turha juhla. Olin joulun perusteettomasta lahjatulvasta ahdistunut jo lapsena - olin huutanut kerran pukille, kun lahjoja vain tuli ja tuli koko ajan lisää, että "ei enempää"! Siitä olen jotenkin ylpeä. Tuossa jutussasi minua kuitenkin miellytti eniten kuvaamasi joulu Pietarissa. Siellä olisin halunnut olla. Osoitit siinä taas komeaa kertojanlahjaa ja viljelit myös rakastamaani surrealismia. Rupesi oikein pyörryttämään!

Liisu kirjoitti...

Hjalmar, kommentoin tänään yhdessä blogissa ja hirvitti, mutta uskalsin kuitenkin sanoa, että vihaan joulua. Siis samoilla linjoilla ollaan. Vihaan sitä, kun se aiheuttaa syyllisyydentunteita (kun ei tunne täyttävänsä sen normeja, eikä osaa siitä iloita). Lapsena siinä oli se hyvä puoli, että silloin sain lahjaksi aina kirjoja, kun en muuta halunnut.

Kävin joku aika sitten lukemassa juttusi Kadonnut poika. Hämmennyin sen hienoutta. Se oli minusta niin hyvä, etten voi edelleenkään muuta kuin ihailla taitoasi kirjoittaa. Jokainen sana, jokainen lause vei juttua eteenpäin vastustamattomalla tavalla. Juttu oli kuin nyrkkiin puristettu arvoesine joka lopuksi kierähti esiin nyrkin avautuessa.

En voinut kommentoida sitä. Sinne pääsi kyllä lukemaan, mutta sisäänkirjautuminen ei onnistunut. Siellä on uudistettu niin radikaalisti että ehkä muutosten mukana tunnukset ovat kadonneet. Enkä kehtaa pyytää uusia. Eikä minusta siellä olisi mitään iloa, kun en osaa analysoida juttuja, mutta erotan kyllä mielestäni hyvän huonosta sisäisenä tunteena.

mikis kirjoitti...

Minä muistan kun kerran riitelin Joulupukin kanssa - TöttöröTunturilla se taisi olla - niin se löi mua sellasella lahjapaketilla päähän (autsch!). Pakko se oli paperoida uudestaan (Hilja Kymilä, Vaala, Koskikatu 5 B2). Vähän ryppynenhän siitä tuli. Ja minä sanoin sille Pukille että tän saat kyllä henk.koht. ite viedä. Minä en Vaalassa oo kun kerran käynyt. Oli kesä ja hyttysiä, kävelin Oulujärven rantaa, varpaani painuivat hiekkaan. Jossain juna vihelsi - kaukana ja kaihoisasti. Mutta minä vaan kävelin Oulujärven rantaa. Uimakopin takana oli pikkutyttöjä jotka hihittivät kamalasti. En tiedä hihittivätkö he minulle - kaupunkilaispojalle? - vai jollekin muulle. Mutta jatkoin matkaani (ties minne) kuin Karubi. Oi, oi jospa oisin Kassu Halunen niin olisin tehnyt tästäkin kontaktista laulun! Vähintäin laulun. (D-molli)

ps. koska en mielestäni ole pedofiili

mikis kirjoitti...

liisu on kiva ihminen.

mikis kirjoitti...

kuunkuiske on kamalan kiva ihminen, kansa.

Liisu kirjoitti...

Nyt ymmärrän, mikis, miksi Char katosi. Hän oli puhelias ja avoin, herttainen. Ei tarvittu kuin yksi ihminen otti hänet hampaisiinsa, hän ei kestänyt sitä. Yritin häntä puolustaa. Ei auttanut, mutta ehkä juuri sen takia, jouduin seuraavaksi uhriksi (vihamielisyyden kohteeksi).

Tiedän, että se ärsyttää, jos joku kehuu itseään. Olen yrittänyt välttää 'minä' sanaakin, mutta olen kuitenkin "onnistunut" puhumaan asioista, jotka voi tulkita "kehumiseksi" ja koska en tiedä, mitkä sellaisia asioita ovat, josta ei siedä puhua, katson parhaaksi pysytellä poissa, vaikka todella tykkäsin siellä olla. Kaipaan hyviä ja välillä hyvinkin avoimia ja hauskoja puheenvuoroja ja mukavaa yhdessäoloa siellä, mutta en halua, että kukaan joutuu tuntemaan myötähäpeää takiani. Minusta ei ole riitelemään, enkä halua puolustella itseäni.

Se, että "emäntä" (jota kunnioitan) piti hyvänä "suurta rehellisyyttä" puhua toisesta ihmisestä henkilökohtaisia asioita (myös negatiivisia) lisäsi tunnetta, että en voi olla siellä omana itseäni. Että pitäisi vahtia joka sanaansa. (Jo aikaisemmin on minua kerran siellä "rangaistu" puheistani ja väitettiin, että minä en ole minä vaan Char, se vieläkin kummittelee taustalla, vaikka yritin sen niellä.)

Olen tavattoman kiitollinen nimimerkki Antonyymille, joka puhui siellä puolestani jopa samoilla sanoilla, joita olisin itse käyttänyt, jos olisin halunnut puolustautua. Antonyymi, voi sanoa, pelasti. Olin jo valmis "hautaamaan itseni" ja lopettamaan kokonaan kirjoittamisen. Mutta nyt sentään vielä täällä blogissani räpyttelen sanoja. Ja elän omaa elämääni. Kiitos, mikis, noista kommenteistasi, nekin ovat kuin pelastusrenkaita. :)

Vielä tuosta "vihamielisestä": Hän kävi edellisessä kirjoituksessani lievittämässä kommentillaan puheitaan, mutta lopetti sen paljon puhuvasti sanomalla: "Hyvästi!" Niin että se siitä.

Olenpa nyt ehkä liiankin tarkkaan eritellyt mieleni mutia. Mutta halusin kertoa sinulle, miksi kaikki tapahtui.
Maailma on on kova ja kylmä, niin kylmä. Sinunkaltaisiasi "lämmittäjiä" tarvitaan.

Liisu kirjoitti...

ps, mikis

olemme hiekanmurusia, seulotun hiekan, samankokoisia ja näköisiä vähänkin kauempaa katsottuna, siksi ihmettelen itsekin, miten suuria tunteita elättelemme itsessämme, ja miten herkästi olemme tuomitsemassa toisiamme, minäkin raato, mutta tunteilleen ei voi mitään. enkä millään hyväksy sitä että kenelläkään on oikeus heittää tahallaan hiekkkaa toisen silmille, sitä lentelee muutenkin ihan luonnostaan tarpeeksi ja vain psykopaatit sen kestävät ilmeenkään värähtämättä; ainoa toivotus joka minulle on joka kerran mainitulta taholta tullut on ylevät sanat: sinun pitää mennä hoitoon! (vähän eri tavoin ilmaistuna).

Olenko nyt tyytyväinen? En ole. Ehkä minun pitää ottaa todesta tämä maailma. Nyt vain kuvittelen. Nyt vain olen. Hiekanmurunen.

mikis kirjoitti...

Voi että minulle tuli paha mieli kun sinulle on tullut paha mieli jostain? En tiedä mitä mietit mutta älä mieti asioita joilla ei ole merkitystä. Olet hyvä ihmisenä, ja osaat vaikka mitä.

mikis kirjoitti...

Minä olen munannut itseni joka keskustelupalstalla johon olen osallistunut. Sitä kun juo vähän (tai välillä vähän enemmän) "taikajuomaa" niin sanoo (vahingossa) sellaisia asioita joita ei sitten (punastumatta) seuraavana päivänä voi ajatella. Lukemisesta puhumattakaan! Mutta... mutta sitten sitä ajattelee, vähän ajan päästä, että "ei sev väliä"... Ja ei tätä kukaan enää 18 vuoden 4 kuukauden ja 17 päivän jälkeen muista? (Todennäköisesti ei, muista.)

Sit sitä taas porskuttelee iloisena eteenpäin. Kuin joku sammakko.

mikis kirjoitti...

Saanko kertoa sinulle yhden tositarinan, Liisu? Jaahas, kun et vastaa, niin saan.

Aikoinaan muutin Tampereelta Jyväskylään; Metsä_Serlan Takon tehtaalta Metsä-Serlan Kankaan tehtaalle. Mutta ei minua töihin noin vain otettu, e-hei, jouduin yli tunnin työhaastatteluun. Joka oli tiukka. Ja tämä insinööri, Päiviö nimeltään, sanoi lopuksi että "soitan vielä tietysti entiselle esimiehellenne. ja jos kuulen sieltä jotain negatiivista niin ymmärrättehän että tämä asia on sitten tässä". Minä mutisin hänelle että... sanoin sen melkein ääneenkin... että "ei kai sieltä mun mielestä mitään negatiivista pitäis kuulua..."

Haastattelu pidettiin perjantaina. Maanantaina tämä Päiviö soitti minulle ja karjaisi puhelimeen "... SAATANA..." Hitsi, kun säikähdin. Kun se piti niin pitkän paussiin siinä puhumisessaan. Vasta sitten se jatkoi: "Noin sun ex-esimies susta sanoi. Se sanoi että 'saatanan mikis, eiks se osaa yhtää kehua itseään? mää on ollut 40 vuotta työnjohtajana ja se on paras työntekijä mitä mulla koskaan on ollu.' Pääsetkö tulee huomenna töihin?"

Minäkin siis nuorempana aliarvioin itseäni yhtä paljon kuin sinä nyt, teet. (Ja äläkä vittu vieköön luule että mää tässä huvikseni sua kehun. En. Enkä sen takia että. En. Vaan koska oot upea tekstintekijä/musiikin tuntija.)

Anonyymi kirjoitti...

Todistin että en ole robotti.

Liisu kirjoitti...

Kiitos, mikis lohdutuksen sanoista. Alan nähdä asian valoisampana. Ajattelen, että me ihmiset olemme kaikki hyviä ja mukavia, jos meitä vain oikeasta kulmasta osataan katsoa. Meillä on hyvät ja huonot puolemme kaikilla. Eikä niin pahaa ole, jossa ei olisi jotain hyvääkin. Se hyvä voidaan vain piilottaa. Tämä kuullostaa ehkä kliseiseltä, nehän ovat usein toistetuja asioita, mutta usein kliseet ovat arvokkaita, vaikka ovatkin kuluneita. Usein ne sisältävät totuuden.

Oikeastaan kliseet ovat kaikki tuttuja ja turvallisia, siksi tykkään niistä. Mutta tuo sinun juttusi työpaikan vaihdosta ei ole klisee. Se on hyvin kerrottu. Siinä on happy end. Tosin kirjoitustyylisi on sellainen, että saat ikävänkin asian kuullostamaan elävältä ja hauskalta.

Liisu kirjoitti...

Anonyymi,
munkin piti todistaa, että en ole robotti. Kerran piti vielä kirjautua googleen, ennen kuin sain kommentin täällä julki.

Google selvästi epäilee kaikkia. Ehkä se on huolissaan terveydentilastamme. Jonkinlaista huolenpitoa se näköjään harrastaa. Se on liikuttavaa. Joku huolehtii meistä.

Anonyymi kirjoitti...

http://38.media.tumblr.com/9eee91dbcaced925638d0c1839c06dd0/tumblr_mmhhufofyU1r0n5y3o1_500.jpg

isopeikko kirjoitti...

Viäläkin on joulu :)

Liisu kirjoitti...

"jouluhuolesi kaikki heitä...!"

Arki on aina parasta. Se maistuu juhlalta!

Anonyymi kirjoitti...

http://37.media.tumblr.com/a3249b5c86140e7444a211989cc72214/tumblr_n26sd4eQld1sqdideo1_500.jpg

mikis kirjoitti...

Tule takaisin, tuhlaajatyttö, Iineksen luo.

Pyydän. Sitä, ja Sinua.

Tietysti jos et tahdo, älä tule.

(Kukapa sinua siellä kaipaisi, ei kukaan),

rakkaani.

mikis kirjoitti...

"ei kukaan ... rakkaani"

so. kaikki

Anonyymi kirjoitti...

Kuka iines?
Ai, ankkako?
Kuka ei kukaan?
Rakkaasi -
Edelleen on epäselvää.
Tahdotko?
Ai täältä
avaruudestako?

Anonyymi kirjoitti...

Tähtien välisessä tyhjyydessä minä tahdon... oi, orvokkisilmäinen anonyymityttö. Mitä tahansa!

Anonyymi kirjoitti...

Satakielen?
Koko metsän?
Ja avaruuden?

mikis kirjoitti...

Ei kun että vippaisit mulle pari euroa. Puuttuu just sen verran punkkupull... siis bussilipusta. Siis bussilipusta. Bussista. Buss...buss... Hej, oisko sulla heittää femmaa? tä. Äläkä ny juokse pakoon. He, beibi! (Kylä se vaan juoksee... puh puh. Kamalaa vauhtia menee noilla ohkasilla kintuillaan. Ei uskois!)

Anonyymi kirjoitti...

Olen haka starteissa,
mäkilähdöt ja kaikki alta sekuntti 100m. Ja ankat, joiden takapuolet ovat vankasti tuolissa eivät ehdi komeaa kroppaansa edes ihanasti liikauttaa tai saati suutansa suipistaa kun menin jo.
Toki toki saat euron ja kaksi sekä punkkupullon.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida olla ritareita
meille astronauttiperhosille -
Pikakiitäjille
:)

Liisu kirjoitti...

Voi taivas!

... miten SULOISIA viestejä, sydän multa repesi (ja siirtyi pois paikaltaan, mutta toimii vielä, sanoo tik -tak- tik - tak (jne)
Luuleeko se muuttuneensa kelloksi? Luulee. No voi surkeata, sitä pitäisi hakata. antaa kunnon löytytys!

Ja vasta minut hakattiin ja löylytettiin ja annettiin kuulla kunniani. Kunniani?
Kunniasi, kyllä! Minulle sanottiin että jos sinä aiot elää blogielämää, jos sinä aiot olla SOMESSA (ne tarkoitti sosiaalista mediaa, ei Suomea kirjoitusvirheenä) sinun täytyy korjata asenteitasi, ei sellainen käy päinsä että jos joku sanoo jotain negatiivista, suutut heti! Hyi. Pitäisihän sinun (siis minun) ymmärtää, että blogissa on monenlaisia ihmisiä niin kuin oikeassakin elämässä. Kaikkia pitää ymmärtää, kaikilla on omat syynsä, tai ainakin pitää sietää sitä ja loukkaantuminen on tyhmää! Tyhmää. Tyhmää.

Joo, niin minua kuritettiin täällä kotona ja yritettiin kahden ihmisen voimin saada ymmärtämään elämän lakeja. Ja ennen kaikkea sitä, ettei kannata olla lapsellinen raukka, joka pahastuu kaikesta.

Ja minä kuulin kunniani, minua piiskattiin ja neuvottiin ja käskettiin olla ihmisiksi. Minun käskettiin nöyrtyä ja olla ihmisiksi. Ja sitten taputettiin päähän (kuvaannollisesti) ja hymyiltiin ja naurettiin tyhmyydelleni.

Olen nolo. Häpeän. Mutta puolustauduin: niinhän kaikki muutkin tekee, loukkaantuvat jos loukataan!

Sanottiin: Olet väärässä! Vain tyhmät ja keskenkasvuiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia mielipiteitä, ovat kuin pikkulapsia, pahoittavat mielensä ihan turhan takia.

Ja mikä pahinta: He ovat oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö
sinun sielusi on avaruus
kauneutta täynnä.
Leiki, kanna hyvyyttä katseessasi,
näe - ajattele - tunne
kauneutta
ja hupsis vain
löydät salaisuuden -
huntu on pois
kauneus tulvii sinuun
mutta vain jos olet
kiltti


Minä pidän pitkäsäärisitä kelloista,
sellaisesta sointuvaäänisestä
ja nauravaisesta -
tai oikeastaan vain siitä

Anonyymi kirjoitti...

http://41.media.tumblr.com/37e981404dd581809823c616750dba38/tumblr_mtpnu0qgmQ1qgu2wio1_500.jpg

Anonyymi kirjoitti...

http://d2tq98mqfjyz2l.cloudfront.net/image_cache/1414548740359018.jpg

Liisu kirjoitti...

Minä kävin tänään lukemassa Iineksen blogia, luin kaikki kommentitkin siellä. Voi että ne oli hyviä! Koin "myötäylpeyttä" parhaita niistä lukiessani. Siellä käytiin tosi hyvää keskustelua. Ihmiset availivat itseään ja ajatuksiaan, se on minusta parasta, mitä voi blogikeskustelussa olla. Ajattelin minäkin siellä jotain sanoa. Mutta sitten heräsi pelko. Entä jos sanon jotain pöllöä ja pilaan hyvän keskustelun. Etenen varovaisesti itseni kanssa. Yritän opetella olemaan asiallinen ja järkevä. Mutta se on minulle yllättävän vaikeaa. Kun kirjoitin sinne yhden kommentin, se rääkkyi kuin riikinkukko kaiken hyvän keskellä. Piti ottaa se pois ennen julkaisua.

Yksi kaikkein parhain siellä jäi mieleen, se oli mikiksen kertomus siitä, miten hän tuli vahingossa satuttaneensa tyttärensä silmiä. Se oli hieno kertomus. Se liikutti niin, että itku pääsi minulta.
Ja minä kun yritän karskiutua kestämään vaikka mitä. En ole näin ollen vielä valmis. Mutta pikkuhiljaa ehkä onnistun näkemää maailmaa niin kuin pitäisi, eli kirkkain silmin havainnoiden ottamaan vastaan sen, mitä vastaan tulee. Ja pyrin ymmärtämään kaikenlaisia ihmisiä. Kuullostaa kovin hurskailta nämä toiveeni. Voi kun voisi olla vain oma hölmö itsensä.

Anonyymi kirjoitti...

Kauneus katseessa on toden katsomista.
Totuus ei ole ideaali
se ei ole fantasia -
se on totuus.
Syvyys -
sielun avaruus
on totuuden hyväksymistä.
Kauneuden tunteminen on
vapauden ylistys
toiseuden kunnioittamista.
Rakkaus ei omista.

Anonyymi kirjoitti...

Kauneutta ei ole julmuus,
narsismi,
toiseuden mitätöinti.
Ne kauhistuttavat
saavat
mielen sulkeutumaan,
piiloutumaan,
katoamaan.
Hohkaava kylmyys
zombiefekti.

Ja takaisin kuulennolle
:)

Liisu kirjoitti...

Anonyymi, olet runoilija, joka puhuu juuri niin kuin pitää. Runosi eivät ole tyhjänpäiväistä tunnelmointia (joka sekin on joskus tarpeellista) mutta niissä puhuu taustalla sekä totuus että tunne.

Tuo, mitä ensimmäinen runosi sanoo totuudesta on totta. Mielen avaruus, vapaus ja toisen hyväksyminen on asioita joita kohti rähmien yritän ryömiä. Ne ovat toistaiseksi ainakin kaukaisia tavoitteita, sillä tie niihin on mutkainen ja joka mutka on oma ongelmansa esimerkiksi siitä, että huomaan itse syyllistyväni samaan jota olen valmis tuomitsemaan toisessa.

Eilen näytettiin tv:ssä ihmistä joka on säilyttänyt oman itsensä, joka ei ole riippuvainen toisista, joka elää kuin metsäneläin vapaana huolista, ei valita, on oma itsensä, ei odota toisilta apua, tekee kaiken itse. On tyytyväinen olotilaansa. Malliesimerkki?

Toinen runosi kertoo mitä väärä asemointi saa aikaan elämässä. Kylmyyttä, on kuin zombiefekti. Mikä panee ihmisen valitsemaan tien, joka pelottaa jo sitä ajatellessa? Ihmettelen ja pelkään sitä. Mikä estää ihmistä näkemästä asioita niiden aurinkoiselta puolelta? Näen itseni. Ei hurraamista.

Hyviä runoja. Kuin huoneentauluja. (mitä huoneentaulut ovat en täsmälleen tiedä, mutta sanana se kuvaa jotain josta voisi ottaa oppia)

Se mitä myös haluaisin oppia on näkökyky. Nähdä asiat selkeinenä ja yksinkertaisina. Liika monimutkaisuus tuottaa ihmiselle vaikeuksia. Itse olen mutkaisella tiellä.

Liisu kirjoitti...

Nuo puheeni tuossa yläpuolella tuntuvat kovin itsekeskeisiltä.

Pitäisikö kokonaan unohtaa itsensä ja elää toisten joukossa yhtään itseään ajattelematta. Nyt minusta tuntuu siltä.

Pitäisikö sana 'minä' hävittää kokonaan?

Liisu kirjoitti...

Ei, ei, ei, uimakaverini sanoi kun pohdimme kysymystä äsken, tänä aamuna. Hän on itse reippauden ja oikeiden arvojen perikuva.

Hän sanoi minulle, omahyväisyys on sitä, että tuo itseään esille ja on koko ajan puheissaan toisten yläpuolella eikä ollenkaan välitä siitä, mitä toiset sanovat. Ei ole kiinnostunut muusta kuin itsestään, omasta hyvinvoinnistaan ja muut ovat hänelle pelkkää ilmaa.

Mutta, hän sanoi, itseään pitää huoltaa, pitää kunnossa. Jos itsellä on paha olla, ei voi kohdella hyvin toisiakaan.

Minusta hänen puheensa kuulosti oikealta. Hän teki kertaheitolla loven ajatukseeni minän hävittämisestä.

Kylmä vesi altaassa ja hänen puheensa vaikuttivat positiivisesti, virkistävästi. Nousin niiden avulla alhosta johon olin tipahtanut yöllä valvoessa. Pohdin liikaa ajatuksia. Se tuo ongelmia.

Ajattele vähemmän, elä enemmän. Onkohan sekin, uusi johtoajatukseni, jollain tavalla väärä, mietin.

Anonyymi kirjoitti...

Metsänluonne on pehmeyttä
täynnä luontoa -
hyvyyttä, autenttisuutta, aitoutta.
Sellainen itsekkyys on kuin
räikeä huuto.
On ymmärrettävää, että puput pysyvät metsässä.
Metsä ei kykene katsomaan
valhetta,
koska se tuntuu.
Miksi joku vihaa ja kadehtii?
Ei siihen ole syytä
kun on taide, luonto ja kauneus.
Miksi joku valehtelee?
Pidän valkoisista äänistä,
rehellisyydestä.
Pupuastronauttien on kovin mahdotonta ryhtyä itsekkäiksi.
Nämä itsekkäät ovat ihmisiä.
Mutta kun löytyy riittävän
valkoinen neliö
ihmisen luonteessa -
hyvyyden alue,
silloin on syytä yrittää.
Ja hauskaahan tämä on
kovin kummallista
ja hauskaa.
Sellainen
jumalten matka,
leikki.

Kai kyse on enemmänkin mielikuvituksesta ja ajattelun
kykeneväisyydestä kaukaisuuksiin.
Aistimellisuus sekä assosiatiivisuus ovat leikki :)
Kunpa kaikki osaisivat leikkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Määrittäminen
on sanana karkean brutaali-
kun minä määritän toista
kun sinä määrität toista,
määritämme
muotitamme
leimaamme
vaikka itse näkisimme
valkoisen mustana -
mielemme olisi täynnä sokaisevaa mustuutta!
Onko olemassa aitoa rakkautta?

Anonyymi kirjoitti...

Koetan
kopistaa
sydämestäni
pois
tämän
rakkauden
tunteen
minä
idiootti

http://31.media.tumblr.com/df4275040780bd573a2f230a458ae80d/tumblr_n5dprzdFPa1qhgrumo1_500.gif

Anonyymi kirjoitti...

Tähtöseni
sinun vierelläsi on
vakuumiprässi -
elämä on kerroksellisuutta,
pluralistista,
kaaosta.
Tauluna
olet tappanut kukan;
itsesi.
Laittanut
hengettömän
katsottavaksi.
Sinussa on tähtitaivas ja meri,
vaikka koetat olla taulu,
pakastin ja oppinut.
Peili sinun vierelläsi
on ontto,
älä katso siihen.
Sinä olet kaunis.
Tiedän sinun tietävän.
Sinun tunteesi ovat kauniita.

Liisu kirjoitti...

Anonyymin, kiitos runoistasi, ne ovat kauniita. Olen lukenut ne huolella.

Kävin myös katsomassa kaikki nuo laittamasi linkit.

Eniten niistä jäi mieleen pieni kisuliini joka oli tarketunut sängyn päiväpeittoon ja yritti, yritti sitkeästi päästä ylös. Näin siinä itseni. Sinne se jäi puolitiehen sätkimään ikuisesti, luulen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jäänyt,
se on onnellisesti
toisen kisun kainalossa,
samanmoisen kiltin ja oikeamielisen.
Ja se roikkui koska se tuntui siitä hauskalta, kunnes - - -
se ymmärsi lopettaa sen roikkumisen ja
kohdata
toisen.

Kuule, pikkaisen tahdon aina leikkiä ja näin tässäkin,
sinun kanssasi.

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä lopuksi -
tuolla vakuumiprässillä ja ontolla peilillä tarkoitan sitä, että ihmiset ovat hyvin erilaisia tunteiltaan sekä ymmärrykseltään. Kun kysyt neuvoa runottomalta ja yksioikoiselta mieleltä saat vastaukseksi pelkän muotin; aidatun meren, kahlitun tuulen -
sieluttoman maiseman.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=WM62bpRKWmA

Liisu kirjoitti...

Yritän nyt runollisesti vastata
vaikka tiedän ettei se minulta
niin vaan onnistu.

Mitä halusinkaan sanoa?
Ehkä vain kertoa kuinka vaikeaa
on tehdä sellaista mitä
ei osaa eikä hallitse.
Yritin äsken ladata
äänitiedostoa
uuteen bloggaukseeni.
Onnistuiko se?
Eihän toki!
Niinpä hiivin varpaillani
nolona nyt nukkumaan
ja sanon: hyvää yötä!
Toivon että en näe unta. :D

Liisu kirjoitti...

PS.
Videosi oli ennen näkemätön.
Reipasta soittoa. Iloista.

Ps. ps. Oli hyvin muotoiltu tuo ajatuksesi minkä vastauksen saa runottomalta. Niin se on. Mutta kaikki eivät osaa runonkieltä.
Minullakin se on ontuvaa ja vaivaista, ajattelen proosan kautta.

Luen mielelläni runoja.